Miksi kaikki on niin huonosti

Oon jotenkin lukossa. En saa kirjoitettua enkä aloitettua. Mulla on ideoita, mutta ne ei tule.

Mua pelottaa kovasti.

Joka päivä sosiaalinen media on täynnä asioita, joita en tahdo tietää. En tahdo kuulla. En tahdo, että ne on totta.

Ne on totta.

Sitä se kuitenkin on, muun muassa Suomen nykyiselle hallitukselle. Timo Järvensivu on lukenut Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa ja tunnistaa sieltä tuttuja sanankäänteitä: Suomen hallitusohjelma viittaa kestävään kehitykseen, mutta se laimentaa jo aiemmin vesittyneen käsitteen lopullisesti. Kestävä kehitys muuttuu hallituksen suussa "kestäväksi kasvuksi". Enää ei vaivauduta esittämäänkään, että luonnon tai ihmisten hyvinvointi voisivat olla kovin merkityksellisiä. Vain talouskasvun on jatkuttava. 

Jouni Tikkanen, Luonnonsuojelija: Yksi juttu taloudesta

Olemme Suomessa saaneet jo pitkään tottua ksenofobiseen vihanlietsontaan naisasian nimissä. Inhottavinta on ollut seurata, kuinka esim. Tapanilan raiskaustapausta käytettiin tämän agendan ajamiseen, täysin piittaamatta uhrista.

Hanna-marillazidan.puheenvuoro.uusisuomi.fi: "Sorrettu arabinainen", ei kaipaa Sebastian Tynkkysen "apua"

Se mikä suomalaisessa keskustelussa erityisesti ihmetyttää on täydellinen emptian puute ja samat vanhat väärinkäsitykset ja kommentit koko kehitysyhteistyön toimialaa kohtaan. Ihmiset uutisten kommenttibokseissa riemuitsevat kun nämä ministeritason palkkaa nostavat rastapäähipit jää nyt vihdoin työttömäksi, aivan oikein heille! Loppuu se näpertely ja puuhastelu, termejä joita niin usein omasta työstäni kuulen käytettävän.

Sanna Apajalahti FB:ssä

5) Jos olet nuori mies, jonka perhe on lähettänyt Suomeen, koska olet työkykyinen ja näin ollen voisit lähettää perheelle rahaa, selitä tämä kaikille suomalaisille jotenkin etteivät he raivostu. Älä kuitenkaan selitä tätä puhelimella, koska sitä sinulla ei saa olla. Äläkä selitä tätä sujuvalla englannilla, koska silloin olet liian hyväosainen. Selitä se esimerkiksi savumerkein ja jollakin kosmisella vilpittömyydellä. No... kyllä sinun pitää tällaiset osata ratkaista, turvapaikanhakija! Muuten kansa raivostuu.

Iiro Ollila FB:ssä 

Pitää tietää, pitää olla mukana kaikessa ja ymmärtää ja osata selittää Nykyinen Poliittinen Tilanne. No, en osaa. Koen vain pelkoa ja kauhua, jota näemmä kaikki muutkin tuntee, tosin eri syistä. Osa pelkää MAAHANMUUTTAJAA ja osa pelkää RASISMIA. Lopputulos: jengi pelkää toisiaan miksi NUO TOISET eivät YMMÄRRÄ että minun tapani on paras

Olen lukossa. En osaa ymmärtää tätä vihaa, tätä ahdasmielisyyttä, sitä, että avuntarvitsija on ensisijaisesti uhka. En osaa ymmärtää sitä, mitä luen politiikasta. En ymmärrä lauseita siitä, miten TOIMENPITEILLÄ tulee TAATA asioita millä toimenpiteillä mikset voi selittää suomeksi miksi kaikki tuntuu menevän vain huonommaksi

Luin muuten artikkelin raiskauksesta. Se oli niin kamala, että luin vain osia. En lainaa niitä tähän. Tässä on linkki, jos tahdot. Itse en enää tahdo.

Kun yöllä tulee kotiin, pelottaa. Pelottaa junassa. Pelottaa kaupassa. Kun näkee rakkaan ihmisen, pelottaa: kohta tuokin otetaan pois minulta

Kysyin itseltäni, mitä pelkään. Mitä pelkään oikeasti, syvällä.

Vastaus on menetystä. Saamani kivan elämän ja hyvän olon menetystä. Menetys tuntuu todelliselta uhalta: pahuus on aivan nurkan takana maailma on kammottava kohta natsi tulee potkimaan

Miksi kaikki tuntuu menevän vain huonommaksi? Onko tää lehtiotsikoiden illuusio, vai onko vihamielistä ja murhanhimoista jengiä oikeasti joka toisen oven takana? Kun kuulee hyvän tarinan, miks sen rinnalle löytyy aina sata huonoa?

Onko kaikki huonoa? Vai onko me vaan luotu yhteiskunta, mediamarkkinat ja some-elämä, jossa pahuuden korostaminen myy?

Ulos kaupungistani eläin

Aamulla näin jotakin huikeaa.

Ootin junaa, ja asemalaiturilla pyöri yöperhonen. Raukka oli sekasin kun olikin tullu jo aamu. No, sitä kun siinä tarkkailin, niin naakkapa syöksyi tyhjästä ja koitti napata sen! Nokka aukes ja nap nap NAP perhonen pääsi pakoon.

Naakan tielle jäi osittain yksi ihminen. Naakka olis lentänyt yli, mutta nainen meni silti vähän maihin. Sanoin, että se vaan haluaa tuon perhosen! Olin jotenkin ihan intona siitä, että me, odottajat, saatiin nähdä naakan aamupalalento.

Nainen ei kuullut. Se kuunteli musiikkia. Sitten toinen nainen otti lehtensä ja huitaisi naakkaa, joka istui tolpan päällä.

Naakka lensi pois. Nainen jatkoi lehden lukemista.

Olin tyrmistynyt. Olin ihan yllättynyt siitä, miten tyrmistynyt olinkaan.

Kuinka sä KEHTAAT? Seisot siinä ja luet lehteäs ja toinen, elävä olento tulee paikalle, koska se haluaa RUOKAA että esim JÄIS ELOON ja sinä siinä vaan huidot että mene pois ällö lintu

Sinä nainen, puhun just sulle. Ei tää oo sun kaupunki, älä luulekaan.

Jengi elää kaupungissa ja yhtäkkiä kaikki on Uhkaa. Muurahaiset HYÖKKÄÄ ja ampiaiset samoin. Lokit rääkyy ja varastaa vitun linnut vittu. Orava repii roskat roskiksesta mokoma karvanen rotta. Ai niin rotat voi saatana

Joo kuule voi voi. Kun maassa on muruja ja roskis on auki, tulee kaikenlaista. Jos sun kotona on torakka, ymmärrän, hankkiudu siitä eroon, mutta älä viitti kulkea ulkona ja kauhistua jos siellä on vaikka pulu saastainen pulu huh

Kun eläintarhassa näkee eläimen, se on siistiä. Elämys. Piknikviltille tulee lentomuurahainen ja aaahhh ota se poissss

Ah, mutta hyönteinen ei oo söpö. Se ei oo viihdettä. Vähän kuten naakka roskalintu salmonella hyh ei siitä tarvi välittää ei se ole Ihmeellinen Jännittävä Ainutlaatunen eihän kaikki ihmisetkään oo

Eiku

Tämän postauksen kuvat olen ottanut itse.

Ei aina tarvii olla tylsä

Kumman valitsisit?

Tämän...

...vai tämän?

Apua ja hyvyyttä voi jakaa ja siihen voi kannustaa myös epätylsällä tavalla.

Nämäkin kuvat olen ottanut itse.

Pistä se kakara hiljaiseks

Olin tossa lentokoneessa. Siellä mun vieressä matkusti pieni vauva. Se oli hiljaa koko matkan ajan.

Viereinen pikkulapsi ei ollut.

Koneeseen noustessa lapsi rääkyi suoraa, hysteeristä huutoa. Huuto jatkui ainakin tunnin koneen noustua. 

Vanhemmat kokeili kaikkea. Katso, lastenohjelma! Katso, lelu! Ole hiljaa kiltti. Isi KÄSKEE olla hiljaa. Yhdessä vaiheessa isi valisti tätä parivuotiasta lasta: "you HAVE to PULL YOURSELF TOGETHER NOW. In life you don't always get what you want".

Lapsi vastasi ettäm WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA AAAAAHHAHAAAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAAAAA WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA 

Mietiskelin siinä itsekseni, mitä tekisin vastaavassa tilanteessa. Ei muuten niin hajuakaan.

Tietty sitä vois jotain jeesustella. Lapselle pitää NÄYTTÄÄ RAJAT olla KURI mutta silti olla LEMPEÄ ja puhua lapselle NÄIN ei noin

Mistä hitosta minä mitään tiedän. Oikeasti.

Pieni lisää volyymia uinuvan isän herättämiseksi: ”Eiks niin isi, että kaikilla pojilla on pippeli ja kaikilla tytöillä pimppi?”

”Ei tuollaisia vessajuttuja täällä. Pitääkö pestä suu saippualla, jos ei lopu?”

Pimppi ei ole vessasana by Maaret Kallio

Olin eläintarhassa ja siellä isi ja äiti hakkas eläimen aitauksen lasia ja sano lapselle että KATO KATO. Silloin mietin, että tsiisus, eikö teidän pitäis opettaa kunnoittamaan eläimen rajoja

Joo, on jotkut vanhemmat mun mielestä vähän tyhmiä. Joskus tuntuu, että hommat voi hoitaa jotenkin helpomminkin.

Miten? No en tiedä. Ei hajuakaan. 

Ei mulla oo lapsia.

- Nyt mä en kyllä jaksa olla enää sekuntiakaan jossain KIRJAKAUPASSA. Paljon se 

Sudenpentujen käsikirja maksaa?

- Tää on kolme ja puol euroo.

- No SE ON TODELLA KALLIS.

- Mä maksan tän mun omilla rahoilla, äiti. Mulla on kotona rahaa. Jos maksat tän nii 

annan sit sulle kotona rahaa.

- Ootko nyt ihan varma et haluut TUHLATA sun rahoja johonkin KIRJOIHIN? Nyt mennään 

maksamaan et päästään täältä pois. Mulla on KUUMA.

Päivystävä Divaristi FB:ssa

Pitkänmatkanbussissa oli kaks alle kymmenvuotiasta poikaa. Ne vaan sekoili tuolissa ympäriinsä niinko nyt pienet pojat sekoilee, kun on tylsää.

Äiti ja mummo kokeili kaikkea. Istu NÄTISTI. Kuski JÄTTÄÄ SUT TIEN VIEREEN. Tulenko MINÄ ISTUMAAN SIIHEN

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Kuski ei jättänyt eikä äiti tullut istumaan siihen ja sekoilu jatkui.

Mua ei häiritse lasten metelöinti, mutta musta on jännittävää tarkkailla, mitä aikuiset tekee. Mitä vanhemmat tekee.

Yleensä ne uhkailee. Sitten uhkausta ei viedä loppuun.

Tietty voisin tässä nyt vanoa että kun MINÄ oon äiti niin MINÄ en uhkaile. Sitten kun kolmevuotias rääkyy naama punasena lähikaupassa, aika varmasi pää repeäis ja olisin silleen ÄITI LÄHTEE NYT HEIPPA

Kaikki on ihan helppoo kunhan on ulkopuolinen. Kunhan ei itte oikeesti elä sitä elämää, oo siinä arjessa.

Ai juot liikaa? No lopeta. Ai et ehdi? No tee aikaa. Ai lapsi huutaa? No pane se kuriin

Telling them that sex is “only between mommies and daddies” is a lie that leads to confused, hormone charged teenagers. Telling them that sex is “only something that happens when two people love each other very much” is a lie that causes hormone charged teenagers to confuse “love” with “lust,” or “obsession.” It leads to leaps of logic like, “If I have sex with them, we must be in love.” Or worse- “If I love them, I have to have sex with them.” And how many teenage tragedies are based on that misconception? 

Scary Mommy: Darling, We Don’t Play With Our Vulvas At The Table

Mietin niitä poikia, niiden sekoilua ja naureskelua. Helppo ois sanoa, että kauheita kakaroita ja hirveitä rääkypäitä huh mulle ei kyllä IKINÄ tulis tommosta

Mistä minä tiedän? 

Ehkä ne oli ekaa kertaa ollu Helsingissä ja Lintsillä ja oli niiden elämän jännin päivä. Ehkä ne on kotona aina hiljaa mutta nyt vaan oli liikaa kaikkee. Ehkä niillä ei lääkitys vielä toimi tämä ei ole vitsi joskus voi tarvita lääkkeitä

Se, että näkee yhden tyypin rääkyvän lentokoneessa, ei tarkoita mitään. No, lapset huutaa. Yhyy. Mieluummin mä sitä kuuntelen kuin jotakuta ylihumalaista änkyröimässä.

Luulemme usein tietävämme, mitä muille kuuluu. Oikeasti me emme tiedä, mitä kaikkea lähimmäisemme käyvät parhaillaan läpi. Se työpaikan ärsyttävä tyyppi, joka ei koskaan morjesta, kärsii edelleen ujoudesta kuin koulupoika. Se täydellinen herrasmies, joka muistaa vaimoaan joka viikonloppu kukilla, muistaa häntä vielä useammin nyrkeillä. Se vanha luokkakaveri, joka kuvissa näyttää kovin vanhentuneen, käy joka ilta tunnin ajomatkan päässä huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmistaan.

Helena Salakka, ESS.fi: Emme me oikeasti tiedä

Joskus näkee semmosia vanhempia, jotka vaan tekee kaiken oikein. Ne jotenkin osaa puhua lapselle ja saa sen kuuntelemaan ja rauhoittumaan. Sit joskus niiltäkin menee hermot. Semmosta on elämä.

Tietty voisin tässä väittää, että minultahan ei menis. Se olis valhe, joten en väitä. 

Käyttäjän UNICEF Finland FB-kuva

Ei rakkaudesta tartte kärsiä

Kuuntelin tossa radiosta Kelly Clarksonin biisiä. Siinä laulettiin parisuhteesta niin, että mies tuli takas ja söi sanansa siitä, että haluaa muita naisia sata kertaa mieluummin ko Kellyä. Kelly otti ukon takas, koska vaikka sun kanssa on dysfunctional, niin en voi olla ilman.

Tunnistin omat, aiemmat toimintamallini tästä biisistä. Se teki mut surulliseks.

Ajatus siitä, että rakkaudessa täytyy kärsiä: että kyllä aito rakkaus kestää, kun toinen on mulkku, se nyt vaan ON tollanen kyllä se sit OIKEESTI rakastaa

Guess this means you're sorry

You're standing at my door

Guess this means you take back

All you said before

Like how much you wanted

Anyone but me

Said you'd never come back

But here you are again

'Cause we belong together now, yeah

Forever united here somehow, yeah

Kelly Clarkson - My Life Would Suck Without You

Mietin taas sitä, voittaako rakkaus kaiken. Kun kaks tyyppiä huutaa toisilleen naama punasena että MÄ SAISIN PAREMMANKIN SENKIN HUORA mut sit myöhemmin ne sopii ja on onnellisia, onko se rakkautta?

Jos mies joskus ryyppää mut välillä on sit kiva, nii onko se sen arvoista? Jos joskus haukkuu mut joskus ei, onko se tarpeeksi?

Mikä on rakkautta? Voittaako rakkaus semmoset asiat kuin MÄ OISIN KENEN KAA VAAN MIELUUMMIN KO SUN HEI

Joskus tuntuu, että oon vähän tiukkis. Semmonen, etten hyväksy asioita, joita muut hyväksyy. Just eilen luin naistenlehdestä, kuinka julkkispari hellittelee toisiaan semmosilla nimityksillä, jotka juontaa niiden niinsanottuihin heikkouksiin. Että mies vaikka kutsuu naista "tapiksi", kun se on niin lyhyt.

Onkse kivaa? Vai ei?

Ehkä se on. Kun ne oli hellittelynimiä kuitenkii.

Mikä ei oo kivaa? Onko VAIHTAISIN SUT KEHEN VAAN okei ota mut sittenkin takas kivaa?

Maybe I was stupid

For telling you goodbye

Maybe I was wrong

For tryin' to pick a fight

I know that I've got issues

But you're pretty messed up too

Either way I found out I'm nothing without you

Kelly Clarkson - My Life Would Suck Without You Lyrics

Kelly lauloi että tietää ettei pitäs ikävöidä. Kun on niin dysfunctional.

Arvaa mitä Kelly, se menee ohi.

Vuoden päästä mietit jo, miks tuhlasit kahdeksan vuotta tyyppiin, joka haluaa muita naisia sikana enemmän mutta ottaa sit kuitenkin sut koska oh well ei tainnu sit käydä flaksi niiden muiden mimmien keskuudessa voivoi

Vai mietitkö sittenkään?

Jos se dude oikeasti onkin best you get? Jos vaihtamalla ei paranekaan? Mistä sen tietää?

Ehk kokeilemalla?

Tämän postuaksen kuvat olen ottanut itse.

Mutta kyllä nyt pitäisi olla jo nukkumassa

Olin tossa lomalla ja huomasin taas, että oon täynnä sääntöjä. Pitäisi-sääntöjä.

Mä oon melko säännöllinen pun intended ihminen. Menen arkena nukkumaan noin klo 22-23, näin se on ollut teini-ikäisestä asti. En voi nukkua päiväkahteen koska en saa unta niin pitkään, ja jos saan, mieli sanoo laiska laiska LAISKA PASKA NOUSE JO päivä menee hukkaan

Lomalla pitäis tehdä, mitä haluaa. Lomaillessani huomasin, että no, meikäpä ei tee.

Meikä tekee sitä, mitä pitäis olla tekemässä.

Matkalla suunnittelen päiväni ja sitten yritän pysyä siinä suunnitelmassa. Mun on vaikeaa päästää irti, olla seuraamatta suunnitelmaa.

Menin matkalla turistihommiin sellaiseen puutarhaan, jossa oli paitsi kukkia, myös yllättäen lastenlorufestarit. Sen sijaan että olisin saanut hartaana kuunnella kasvien hiljaista huminaa, siellä soi ne lorut.

Koko.

Ajan.

Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all

Ajattelin, että tuun hulluksi. Ei puutarhoissa kuulu olla TÄLLAISTA puutarhoissa on HILJAISTA ja RENTOUTTAVAA voi jumalauta pää hajoaa

Sitten mulle tuli uus ajatus. Se oli tällainen: aionko mä nauttia tästä, mitä saan, vai ottaa sen, mitä mulle tarjotaan? Aionko siis ootella, että kaikki olis just niinko haluan, vai aionko nyt vaann ottaa vastaan sen, mitä saan, ja nauttia siitä?

Se oli vapauttavaa. Ei tän tartte olla semmoista ku mä odotin. Tää saa olla just sellaista ku tää ON, ja mä voin vaan nauttia.

Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes

Siitä se ajatus sitten lähti. Huomasin, että usein oon aika kiinni siinä, mitä oon aikonut tehdä. Oon kiinni uusille jutuille, koska näitä en oo suunnitellut en minä tänään mene bussilla ei kun olen suunnitellut että menen metrolla, en minä tänään osta tuliaisia kun olen suunnitellut että se on sitten perjantaina

Juttelin lomalla paikallisen aasialaismiehen kanssa. Meni varmaan kaksi tuntia. Koko sen ajan aina välillä mun mieleen tuli ajatus siitä, että kyllä nyt jo pitäis jatkaa matkaa kun olen suunnitellut että kävelen ympäriinsä ja tutustun kaupunkiin

Niin tutustun siis paikallisiin joita tässä ois yksi mutta KYLLÄ NYT JO PITÄIS JATKAA

Kysyin itseltäni, miksi. Miksen voi vaan olla ja jutella? Oikeastiko mulle tapahtuu tänään vielä jotakin niin siistiä etten vaan voi ottaa tätä vastaan, etten voi vaan olla, oikeastiko aion vaihtaa siistin tapahtuman A, joka oikeasti tapahtuu, johonkin asiaan B, joka ehkä mahdollisesti voi tapahtua?

Yks ilta hostellissa mietin varmaan 40 minuuttia, että menenkö ulos ottamaan kuvia öisestä kaupungista. Ei väsyttänyt oikein, mutta olin jo käyny suihkussa ja kyllähän kohta pitäis jo olla nukkumassa ei enää voi lähteä

Mietin, että miks. Jos ei edes väsytä, miks mulle on tärkeää olla sängyssä klo 22, on se nyt jumalauta jos vaikka tekis jotain nukkuma-ajan jälkeen

Miks oon niin kiinni siinä, mitä pitäisi tehdä? Mitä oon suunnitellut?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että 40 minuutissa olisin jo käynyt ulkona sen sijaan, että istun kinaamassa itseni kanssa sisällä. Joten menin ulos.

Tuntui jännältä. Vähän pelotti: EI YÖLLÄ SAA YKSIN LIIKKUA MIKSI LÄHDIT. Oli myös hauskaa: oli ihmisiä, sain kivoja kuvia.

Mitään ei tapahtunut. Menin sitten kuvauksen jälkeen hostelliin ja nukkumaan. Tadaa rikoin rutiinit.

Aion jatkaa sitä arjessakin.

Tämän postuaksen kuvat olen ottanut itse.

En anna vaihtoehtoa

Kerron tässä nyt salaisuuden: ei ole suoran kysymyksen voittanutta.

Yks ilta kaveri oli kylässä ja olisin vähän jo halunnut olla yksin mutta kun ei voi sanoa ja eihän se sovi soo. En siis sanonut mitään.

Yhtäkkiä kaveri itse sanoi. "Sano vaan kun haluat että lähen, että haluat olla rauhassa". Sain sanottua, että kohta vois.

En oo hetkeen arvostanut ketään niin paljon.

Mäkin teen sitä, että sanon että jokin on ihan ok, vaikka oikeesti haluaisin sanoa että no ei tod. Siksi oon ottanut tavaksi kysyä suoraan: haluatko sä oikeasti mennä näihin juhliin, ahdistaako sua, oletko masentunut.

Joskus jengi silti kieltää. No EN OO HÖH. Sit aattelen, että ainakin kysyin ja ne tietää et ehkä oon huomannu ja tiedän.

Aiemmin on ollut vahvemmin sellainen ajatus, että joillakin meistä menee

Huonosti ja meidän pitää tehdä sille jotakin. Nyt näyttää siltä, että on vahvistunu sellainen asennoitusmistapa, että tuolla jossain meidän ulkopuolella on niitä joilla menee huonosti. Maailmat erkaantuvat.

MTV UUTISET: Arkkipiispa: Piittaamattomuus köyhyyttä kohtaan kasvaa

Suorassa kysymyksessä on yks vika. Siihen tarvitaan suora vastaus, ja jos ihminen on masentunut, ahdistunut ja häpeissään, sellaista ei ehkä tuu.

Ei ei kaikki on ihan ok. Joojoo lähde vaan. Ei sun tarvii jäädä.

Kerran yks sukulainen kuoli. Kysyin kotipihassa sen perheenjäseneltä, että jäänkö sun kanssa.  Ei ei, sanoi perheenjäsen, ei tarvi.

En jäänyt.  Myöhemmin mietin että hitto, miksen. Miks ees kysyin. Ei se oo kysymyksen asia, silloin vain jäädään.

Älä anna mahdollisuutta hävetä ja peittää heikkoutta. Älä anna vaihtoehtoa, minä jään, deal with it.

Isossa ja vakavassa tilanteessa ei kantsi kysyä. Kantsii vain tehdä. Minä siivoan nyt anna minä teen ruoan hei mä pesin nämä tiskit.

Voi ne silti sanoa, että no höh miksi ei tarvitse. Muttei se haittaa.

Älä tee sitä silti

Kirjoitin tossa aiemmin tekstin Tee se silti.

Unohda se.

Olin tossa lomalla ja lomallahan pitää olla koko ajan ihanaa ja kivaa. Olin suunnitellut itselleni bussimatkan Singaporesta Kuala Lumpuriin, koska haluan seikkailua ja jännitystä.

Mitä lähemmäs se bussimatka tuli, sitä ahdistuneemmaksi mä tulin. Koko netti tuntui olevan täynnä kaikenlaisia varoituksia ja kauhukertomuksia.

Ei saa uskoa. Vain huono palaute annteaan, ei hyvää. Junttien kirjoittelua. Mene itse kokemaan älä usko

Uskoin silti.

Netistä löytyi myös hyviä ja hienoja tarinoita, kivoja tarinoita. Luin niitä ja mieli oli hetken rauhallinen. Silti aina aamulla ahdisti: kohta pitää lähteä kohta miten se menee miten selviän mitä teen

Yks ilta se meni niin pahaksi, että itkin hostellihuoneen sängyssä verhon takana sitä, etten tahdo en voi en kykene. Kerroin asiasta kumppanilleni, ja se oli silleen "älä mee".

Älä mee. Sun loma, teet mitä tahdot. Älä vaan mee.

Se oli jotenkin ihan uus ajatus mulle. Älä mee. Anna olla.

Luovuta.

Niin mä ajattelin. Ajattelin sitä luovuttamisena. Että tässä tämä sankari nyt antaa periksi eikä uskallakaan. Kauhee nössö pelkää yhtä bussimatkaa

Aloin ajatella sitä, kenen vuoksi täällä oon. Miksi mun täytyy itku kurkussa tehdä jotain, jos ei oo pakko? Kenen vuoksi mä täällä ooon, näyttääkseni kaikilleko, että katsokaa minä kykenen kaikkeen teen tämänkin tosta vaan

No, entä jos en tahdokaan tehdä?

Pistin koko projektin hyllylle, ostin lisää aikaa nykyiseen hostelliin ja palautin bussilipun (50% hinnasta takaisin). Ilmoitin hotelliin etten pääse tulemaan, saanko millään rahoja takaisin?

Samalla mua ei oikeastaan kiinnostanut se raha. Ajattelin, että se on jo sijoitettu, kuukasia aiemmin, menin tai en. Aattelin, miten rikas oon: mulla on varaa tehdä näin. Ajattelin, miten kiittämätön oon: jotkut antais mitä vaan tällaisesta matkasta.

Niin, jotkut. Mutta teenkö mä tätä itseni vuoksi, vai niiden? Kenelle mä yritän näyttää; miksen vois vaan olla löllöttää paikallani, jos se tuntuu hyvältä?

Kenelle yritän todistaa, että uskallan ja en luovuta minähän en luovuta en koskaan

Siltä se tuntuu. Että olin luovuttanut, nössö. Nynnerö. En tiedä, miksi: kemelle mun pitää näyttää, kenelle todistaa?

Entä, jos todistaisi vain itselleni?

Pahimmassa tapauksessa elämme sekä itseämme että lähipiiriämme kohtaan väärin. Täytämme paikkaa ja roolia, jota ei ole olemassakaan muualla kuin omassa päässämme. Rakennamme itsellemme ajatusvankiloita ja kierrämme niissä kehää, pääsemättä ulos.

Kaleva, Siru Sipola: "Olisinpa antanut itseni olla onnellinen"

Sanotaan, että sitä katuu, mitä jätti tekemättä. Kuitenkin, kun päätin olla tekemättä, sydän keveni, tuli onnellinen olo. Mun ei tarvitse lähteä mihinkään, saan vain olla!

Ehkä se on tärkeintä. Että uskaltaa pelätä, ja uskaltaa tehdä päätöksiä pelosta huolimatta, ja elää niiden kanssa. Sydämen keveydestä päätellen tää päätös oli just hyvä.

Hotellistakin tuli viesti. Lupasivat laskuttaa vain yhden yön.

Ps.

Moi!

Miten sulla menee tänään?

Mitä haluaisit lukea, mistä täällä fiilistellä?

Ps. Mulle kuuluu hyvää. :3

Tee se silti

Kun matkustan, matkustan yksin. Siitä sanotaan aina, että oho, miten uskallat? Eikö pelota?

No ei. Ja joo.

Mua pelottaa muutenkin koko ajan. Toistan: koko ajan. Ei oo semmoista päivää, jolloin mua ei pelottais. 

Pelkään sairautta ja kuolemaa ja kaiken loppua. Pelottaa. Ja ahdistaa.

Matkaa varatessa on aina jännittynyt ja innokas olo. Sit päivää ennen lähtöä se alkaa: hätä. Mitä jos mut ryöstetään, mitä jos eksyn, lentokone putoaa, mut tapetaan, joudun taifuuniin. 

Sellaisia mietin.

Muistelen menneitä matkoja ja sitä, miten ne meni hyvin, ja ei se ei auta. Silti pelottaa.

Silti teen.

Ei se mitään jos pelottaa. Se on aika tavallista ja normaalia eikä sen takia tartte olla tekemättä ja jättää välistä. Silti voi tehdä.

Oon aatellut, että koska pelkään vähän koko ajan, ei sinällään oo merkitystä, jos teen jotain niin sanotusti pelottavaa. Koska eihän mua pelota vähempää, jos en tee. Pelottaa kuitenkin, kaikenlaiset asiat, koko ajan.

Semmosta on elämä. Siks teen silti.

Älä hauku hulluja

Työmatkalla bussissa oli nainen. Häntä vois katukielessä kuvailla seuraavilla sanoilla: latvasta laho, kajahtanut, kukkuu, hullu. Siis mielenterveysongelmainen.

Nainen kertoi esimerkiksi soittaneensa poliisille ja saaneensa täyden synninpäästön. Hän puhui neljääsataa kieltä ja oli sairaanhoitaja. Kuuntelin puolella korvalla asioita, joita nainen kertoi.

Jotkut nauroivat. Aina uuden "hulluuden" kuullessaan kommentoivat, että hehheh, just just, jepa.

Miks pitää sanoa jotain?

Professori Juho Saari kertoo, miten jotkut ihmiset pelkäävät avata postia. Sitä kertyy kassikaupalla. Lopulta samassa kasassa maksamattomien laskujen kanssa on häätökin. Tätähän valtaväestö ei ymmärrä. Eikä ymmärretä, miten jatkuva huoli laskuista ja lasten tarvitsemasta pikkurahastakin syö ihmistä.

Anna-Stina Nykänen ja Markus Jokela, HELSINGIN SANOMAT: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea

Jos joku on läski, ei saa sanoa, että läski. Epäkohteliasta. Joku roti pitää olla.

Jos joku on kännissä, ei siihen mennä viereen sanomaan että NO JO ON UKKO KAASUSSA. Mutta hullut, hulluille täytyy vähän nauraa.

Ehkä täytyy nauraa ja kommentoida, jotta kaikki varmasti huomais, että minä en ole tuollainen. Minä tiedän, että tuo on kukkupää, vähän seko, hullu, hehee.

Ehkä siks täytyy sanoa, että pelottaa. Ei voi vaan olla, on liian outoa, liian väärää. Ei ole tavallista ja normaalia, tämä täytyy nyt heti korjata

Ootko koskaan käynyt mielenterveyden reunalla? Mä olen.

Siellä ei oo kamalan kivaa.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät kärsi vähemmistöidentiteetistään vaan siitä, että heidät on opetettu häpeämään sitä. Heillä ei ole mielenterveysongelmia sen takia, että ovat vähemmistöä vaan enemmistön puolelta hyväksytyksi tulemisen puutteen takia.

Oisko tulta: Vaaleanpunainen on poikien(kin) väri

Käyn vapaaehtoistyössä muistisairaiden vanhusten luona. Siihen kuuluu, että joskus kerrotaan sama juttu monta kertaa.

En koskaan korjaa ihmistä sanomalla, että noh noh tämän sinä jo sanoit etkös nyt huomaa, koska mitä hyötyä? Mitä se korjais? Olisko ihminen yhtäkkiä silleen että AI JUU nyt mä HUOMAAN mähän oon ihan KUKKUU

Ei ihmistä tarvitse korjata eikä sen puheille saa nauraa. Jos on vähän kukkuu ja latvasta laho ja IHAN HULLUHAN TOI NYT ON nii mitä sitten?

Jos ihminen on harmiton, niin mitä sitten? Ihan oikeasti olisko kivaa jos joku susta sanois bussissa että no SIINÄ menee kyllä yks RAJATAPAUS hehe onneks en oo TOMMONE

No ei olis, Mutta helppoahan sitä on olla miettimättä, kun ei itte oo ihan pihalla ja sekasin ku lumiukko kuuntele nyt tota hehee

Oon jutellu monen sekopään kanssa, oikeen kreisin ja sekasen, ja arvaa, niillä on tarinoita. Kertomuksia. Asiaa. Niillä on taianomaisia tarinoita semmosesta elämästä, jota sun ei koskaan tarvi elää, ja ehkä jos kuuntelet, opit jotain.

Mut kuuntelemista varten se arvosteleva suu täytyy panna kii.

Minä en muista sinua

Tänään mulle näytettiin kuvaa vanhasta työkaverista. Eikö oo ihan eri näköinen!

Kuvassa oli mulle täysin vieras ihminen. 

Tunnustin saman tien, että tää on taas Tätä: sitä, kun oon ollu jonkun kanssa tekemisissä puoli vuotta, ne vaihtaa työtä ja pof ihanku niitä ei olis ollukaan.

Katseltiin lisää kuvia. Näkyi hymyilevä, nuori nainen. Ei mittään. Ei minkäänlaista pienintäkään kelloa missään, sellaista joka olis sanonu ding ding ding tuttu tuttu 

Mä en muista ihmisiä. Voin ihan helposti tuntea ihmisen kolme vuotta ja olla muistamatta sen lasten nimiä tai sen miehen nimeä. Tai ees sen sukunimeä. En muista etäisiä sukulaisia tai niiden lapsia. Tai ees läheisiä. Jos nyt pitäs luetella kaikki serkut, kaukaisempien kohdalla olis jo hyvin hiljaista.

Yks tuttu muistaa koko meidän ala-asteen luokan. Mä muistan ehkä muutaman tyypin, ja niistäkään en sukunimiä.

Joskus mietin, mikä mua vaivaa. Miks ihmeessä joku työkaveri, joka on kiva ja hauska ja mukava, ei merkitse mulle sen vertaa että se jäis mun mieleen? Miksen muista mun siskon syntymäpäivää (oikeasti en, ei ole vitsi, se on joskus tammikuussa, ehkä)? En muista siskon kuolinpäivää (alkuvuosi, koska oli kylmä). Isän kuolinpäivästä on joku aavistus; siitä, minkä ikäinen se oli kuollessaan, ei oikeastaan oo. Jotain 50. Kai.

En muista näyttelijöiden nimiä, enkä poliitikkojen. Voin kertoa pikkutarkasti, mistä joku kirja kertoo, mutten tiedä, kuka sen kirjoitti. Katson Six Feet Under (Mullan Alla) -sarjaa ja mulla meni eka tuottis ennenku muistin tyyppien nimet. (En muuten nyt oo ihan varma kuka se niin sanottu stereotypinen narkkarisekopääkundi siinä on. Dave?)

Kun en muista jotain, mikä "pitäisi" muistaa, saan aina kuulla saman.

Ai et muista! Etkö muista! Etkö oikeesti ihan oikeesti

Eiku läpällä unohdan jonkun jonka oon tuntenut vuoden, ehhee eikö olekin HAUSKAA

Ai siis IHAN OIKEESTI ET huvittunut ilme kirsikkana kakkuun voi että on tuo höperö siis kuka nyt EI VOI MUISTAA 

Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei mua ylipäätään ihan hirveästi kiinnosta sellaiset ihmiset, jotka ei tule jäämään mun elämään. En muista, kenellä on montako lasta ja kuka sun serkun veli nyt oli ja mikä se nainen siellä juhlissa oli. En vaan oo kamalan kiinnostunut, olen pahoillani.

Musta on kiva tutustua naiseen juhlissa. Se oli mukava nainen, kiva ja hauska. Mellä oli kiva juttutuokio ja me ei nähdä enää koskaan eikä mua haittaa se. Mua ei haittaa se

Joskus mietin, onko sekin epänormaalia. Miksen kiinny tai kiinnostu?

Sit taas muistan, että no mä oon tämmönen ja jos mulle ei oo oleellista muistaa kaikkien sukulaisten kaikkien lasten nimiä, niin sit se ei varmaan oo. Onhan se joo varmasti loukkaavaa ja voi tuntua, etten välitä, muttei se sitäkään oikeastaan merkitse. Mua kiinnostaa enemmän se kohtaaminen, oleminen, tapaaminen, semmoinen lyhyt hetki. Ei se, että muistaisin, miten Sirkka erosi Marista silloin 2011 ja meni sitten Balille jossa tapasi Henkan. En tiedä, miksi.

Voin muuten samantien kertoa mun blogin vieraskirjan salasanan vuodelta 2006. Voin kertoa yhden väliaikaisen Spotify-tilin salasanan vuodelta 2011. Muistan ulkoa nettiosoitteita, jotka on pelkkiä kirjaimia peräkkäin. Muistan ulkoa sukulaisen ovikoodin, viimeks käytin ehkä 2012. Että kyllä mäkin muistan. Jotakin.

Joskus en vaan muista sua.

Mitähän mieltä olisin töykeydestä

Yks päivä olin työtapahtumasa. Siellä oli pitkät pöydät, joihin sai istua. Laitoin tavarani pöytään ja menin hakemaan ruokaa.

Kun tulin takaisin, mun tavaroita ei ollukaan enää.

Katsoin pöydässä jo istuvia ilmeisesti sellaisella ilmeellä, että ne tajus, etten oo nyt tyytyväinen. Eräs rouva tuli siihen oman lautasensa kanssa ja sanoi "siirsin sun tavarat, voisitko sä istua tuossa? Niin me istutaan tässä."

Se ei ollut pyyntö. Pyyntö esitetään ennen kuin mun tavaroita siirretään. Se oli oletus siitä, että tuo tekee kuten me tahdotaan, minä ansaitsen tämän paikan ja tuon on suostuttava zzzori

Mietin, mitä mieltä oon asiasta. Toisaalta ärsytti, mokoma paskantyärkeä täti. Samalla mietin, että no so what. Jos he haluaa istua seurueena kaveriensa kanssa ja mä joudun siirtymään kaks penkkiä, niin ihan sama who cares.

Yks päivä tulin bussilla ruuhka-aikaan. Bussissa oli mies, joka puhui luonnostaan Hyvin Kovalla Äänellä. Tiedät varmaan: niitä tyyppejä, joiden jokaisen keskustelun kuulee vahingossa, koska ne ei vaan saa ääntä pienemmälle.

Bussi jäi jumiin ruuhkaan. Mies, kauluspaidassa ja pikkutakissa, oli ehkä matkalla johonkin tärkeään. Se soitti ja huusi (siis puhui) bussissa että NO TÄÄ VITUN PASKA ON NYT JUMISSA JOSSAIN SAATANAN PASKARUUHKASSA

Toinen mies totesi huutajalle, että anteeksi. Voitko puhua hiljempaa.

Huutaja kysyi, että mitä; ei ilkeästi, vaan koska ei kuullut. Mies ei vastannut.

Mietin, mitä mieltä olisin siitä.

No, toisaalta on hyvä että joku kerrankin puuttuu ja sanoo, jos joku ärsyttäää. Ettei vaan passiivisena tönötä ja oota, että no kai toi joskus tsta hiljenee, ja sit mene kotiinsa valittamaan somessa suureen ääneen kun IHMISET ON TYHMIÄ.

Toisaalta taas: ruuhkabusseissa ny ton melua ja ihmisiä, pitäiskö sietää vähän.

En kummassakaan tapauksessa jaksanut reagoida ikein mitenkään. Koska jos voi vaan olla ja elää, miks hankkia verenpainetta?

Toisaalta taas, miksei hankkis? Olenko nyt kynnysmatto?

En vieläkään tiedä, mitä mieltä oon siitä, että mua vaan tolleen siirrellään. Toisaalta, jos en oikein oo mitään mieltä, nii ehkä ne sit voi vaan saada mun paikan.

Sageworldmedian FB-kuva

Aikaa ei oo ikuisesti

You don’t want to disappoint. And so you end up stuck and paralysed at the same place for a very long time. You don’t need approval to start your dream career, You don’t permission to start that project. Just go ahead and give it a try. Start doing, stop seeking approval.

7 Things That Could Be Holding You Back From Being Your Very Best In Life By Thomas Oppong, alltopstartups.com

Tää kesä menee jotenkin kamalan nopeasti. Se alkoi just ja kohta kesäkuu on ohi.

Mua ei haittaa.

En muista aikaa mun elämässä, jolloin olisin ollut näin ilomielin ajan kuumisen suhteen. Yleensä ajan kuluminen ahdistaa ja pelottaa. Aika loppuu, aika menee hukkaan, minusta tulee vanha, aika loppuu.

Aikaa ei oo ikuisesti.

Siihen liittyy myös helpotusta. Sitä, että mitä tahansa onkaan, se menee ohi. Kaikki menee ohi ja muuttuu ja vaihtuu.

Aikaa ei oo ikuisesti.

Ajatuksissamme on illuusio siitä, että historian jatkumo olisi tullut kohdallamme päätökseen. Että meistä olisi jo tullut loppuelämäksemme niitä ihmisiä, joiksi meidät on tarkoitetukin. Teemme päätöksiä luottaen siihen, että suosimme 10 vuoden päästä samoja asioita kuin nytkin. Luotamme siihen, että emme enää muutu. --- Jos hirttäydymme yhdenlaiseen ideaaliin maailmasta ja elämästä, joudumme väistämättä kahnauksiin todellisuuden kanssa – maailma on muuttunut, mutta me haluamme rypeä menneessä. 

Vakaalla maalla: Miksi teemme päätöksiä, joita tulevaisuudessa kadumme? JANI WAHLMAN

Nyt on pinnalla joku Sanni-niminen laulaja, josta en tiiä muuta ko että se on nuori ja vähän kuin naispuolinen Robin. Sannilla on biisi, jossa lauletaan jotenkin "mä ikävöin sua viel 2080-luvulla". Ainoa syy, josta tiedän tän, on, että joku kelas Facebookissa miten me ei enää olla silloin hengissä.

Mieti. Tää mimmi laulaa ajasta, jonka se saa kokea, ja me ei.

Se mua vähän ahdistaa. Ois varmasti kaikkea koettavaa ja nähtävää ja elettävää vielä silloin. Yritän olla ajattelematta asiaa.

Aika kuluu. Kaikki vaihtuu. Oon kuullut vanhemmilta ihmisiltä monta tarinaa siitä, miten sitä on kuin 19-vuotias siellä 70-vuotisen nahan sisällä. Miten sitä jotenkin ei muutu, mutta kuitenkin muuttuu. On eri, muttei ole eri.

Kai pointti ois olla läsnä silloin, kun susta tulee eri. Kokea se elämä ja olla mukana ja huomata, että no asiathan meni ihan eri tavalla ku mää aattelin, mutta ihan hyvin silti.

Aikaa ei oo ikuisesti. On kiire, ja ei oo. On hätä kokea, tehdä ja elää, ja ei oo.

Nyt ei oo.

It’s time to put aside this expectation that people will live up to your ideals… and just be open to them.  They will behave imperfectly, just as you will.  

3 WAYS YOU’RE MAKING YOUR LIFE HARDER THAN IT HAS TO BE by Jade Small 

Olen ylpeä sinusta

TheMindUnleashedin FB-kuva

Aina sanotaan, ettei kukaan kehu toisia ja koskaan ei saa kivaa palautetta mistään. No, nyt saa.

Minä kehun sinua. 

Ei me tunneta toisiamme ja siks voi tuntua vähän hassulta, että mitä toi nyt tossa voi kehua muka. No, mä voin. SÄ oot täällä tänään ja oot siis elossa ja hengissä ja silmätkin vähän liikkuu kun voit tätä lukea. Tai ehkä joku lukee sulle. Kuitenkin: oot hengissä. 

Oot kokenut paljon asioita. Tiiän tän siitä, että jokainen kokee kaikenlaista, kun vaan tarpeeks elää. Jokaiselle tulee pahoja juttuja ja ikäviä juttuja, ja hei: sä oot hengissä.

SÄ selvisit ja jatkoit matkaa ja elämää. Ei se ehkä oo helppoa ja ehkä sattuu kun hengittää eikä kykene meneen ulos tai kauppaan yksin tai ahdistaa ihan sikana, mutta hei, siinä sä olet. Siinä. Olet. Ja hengität ja elät.

Oon ylpeä susta. Oikeasti. Oot kulkenut sun matkaa ja kuljet edelleen ja se jatkuu koko ajan, ja sä oot päässyt tähän asti olemalla sitkeä ja yrittämällä ja taistelemalla. Ehkä on ollu vähän vaikeaa, tai sikavaikeaa, tai ehkä on ollu ihan helppoa ja iisiä. Se on kaikki okei. Oot päässyt tähän pisteeseen ja nyt voit hengähtää, kaikki menee ja elämä menee ja sä oot tässä.

Oon ylpeä susta. Tiiän, että oot joskus tehnyt jotain hyvää, jokainen meistä on. Oot tehnyt jonkun elämän kivemmaksi ja kelaa miten siistiä ettet ehkä tiiä sitä ees ite. Mä kuulin kerran tutulta että se mietti meikkaamatta olemista koska mäkin uskallan. Niin et kelaa, jossain on joku, jota oot koskettanut! Ehk avasit sille oven tai lainasit kynän tai autoit ylös tai työnsit sen autoa. Se on olemassa ja joskus se aattelee sua ja sen tulee kiva olo.

Oon susta ylpeä. Ehkä oot löytänyt itses tai vielä etsit tai ehk tuntuu, ettei oo mitään löydettävää. Usko kun sanon, että on. Sä oot siinä ja oot olemassa ja vielä on paljon kaikkea siistiä ja hienoa, jota voit kokea. Se on tosi siistiä ja en malta oottaa, että kaikki siistit jutut tapahtuu sulle ja saat kaikkea kivaa. Se tapahtuu varmasti, oon varma. Ja sä ansaitset, ansaitset sen ja enemmän.

Oon susta ylpeä.