Mietin tässä, millaista olis elää päivä negatiivisena ihmisenä. Siis sellaisena valittajana, jolla ei koskaan oo mikään hyvin. Voiko kaikki oikeesti olla huonosti? Voiko onnellisuuden valita, tai vastaavasti onnettomuuden?
Päätin kokeilla.
Britanniassa on lanseerattu käsite "complaint culture", valituskulttuuri. Pahimmillaan se halvaannuttaa esimerkiksi opinahjojen toimintaa, koska opiskelijat ja vanhemmat valittavat miltei kaikesta. Paikallinen kuluttajatutkimuslaitos havaitsi myös kummallisen ristiriidan: vaikka asiakkaiden tyytyväisyys ostamiinsa tuotteisiin ja palveluihin parani, he valittivat silti entistä kärkkäämmin.
Keräsin päivän ajan ylös kaikki asiat, joista olisin voinut valittaa. Yritin keksimällä keksiä, mikä kaikki vois olla huonosti.
Koe suoritettiin vapaapäivänä, eli tässä ei työongelmia hirveästi oo. Saatoin myös joskus unohtaa hetkeks, että olin mukana itse kehittämässäni haasteessa, eli osa valitusmahdollisuuksista on varmasti mennyt ohi.
Tällaisen listan sain aikaan.
Päiväni negatiivisena valittajana
Mun oli pakko herätä tapaamisen vuoksi ajoissa, vaikka on vapaapäivä. Tää vois varmaan harmittaa.
Pihalla huomasin, että unohdin jotain ja oli pakko palata kotiin. Varmaan vois ärsyttää. Vähän ärsyttikin.
Naapurin remonttimiehet ei tervehtineet mua,
Mun pää on vähän kipeä. Voisin ehkä voivotella tätä jollekin.
Aamu on harmaa. Yhyy aurinko missä olet jne jne.
Töistä tulee viesti ongelmista. En onnistu olemaan stressaamatta siitä.
Bussikuski ei tervehdi, vaikka mä tervehdin reippaasti.
Istun käytäväpaikalle. Vieressäni istuva tyttö jää ensin, muttei sano "anteeks, haluaisin pois" eikä kiitä, kun teen tilaa. Kiittämätöntä, törkeää ja niin edelleen.
Olen etuajassa paikalla ja joudun odottamaan. Voisko tästäkin suuttua? Ehkä. En tiedä.
Paluubussinkaan kuski ei tervehdi, vaikka mä tervehdin reippaasti.
Terveet nuoret ihmiset menee niille vanhuksille varatuille istuimille bussissa. Tästä vois varmaan jollekin valittaa.
Bussissa vieressäni on pieni poikalapsi, joka aina jonkun keskivertoautoa suuremman laitteen nähdessään huudahtaa TUU TUU TUU TUU ja osoittaa. Varmasti tääkin vois jotakuta ärsyttää? Mua lähinnä huvittaa: omg rekka!
Bussi ei aja sinne, mihin luulin sen ajavan, ja joudun jäämään pois väärässä paikassa ja kävelemään loppumatkan. Tästäkin vois varmaan stressata.
Ylläolevan aikaikkuna on klo 7.30-10.00.
Kelatkaa sitä. Parissa tunnissa olisin voinut narista jo 13 kertaa.
Koe jatkuu.
Kotona on tiskit odottamassa ja valmista ruokaa ei ole. Nyyh.
Suljen tietokoneen ennenku muistan yhden asian, joka on pakko hoitaa. Kauhea vaiva avata kone uudestaan ja niin edelleen.
Kännykästä on akku loppu eikä ole aikaa nyt ladata sitä. Elämä on niin kiireistä ja olen niin stressaantunut ja niin edelleen.
Lounaspaikassa ei ole kasvisruokavaihtoehtoa. Joudun menemään muualle syömään, vaikka olisin halunnut just tähän paikkaan.
Jonottaessani asiakaspalelupisteelle mies takanani käskyttää vanhaa äitiään koko ajan: älä mene sinne, tule tänne. Ärsyttävää, törkeää ja niin edelleen. En sano mitään.
Matkahuollolta saa PINS-pisteitä, mutta korttia voi näyttää vai netissä. Ei siis lippua ostaessa. Tästähän sais vaikka mielipidekirjoituksen johonkin!
Reppu painaa.
Ihmiset jonottaa bussiin miten sattuu ja tunkee, kun bussi saapuu. Ihmiset olkaas nyt
Bussissa porukka istuu laukkunsa vieressä niin, että itse istuu bussin käytäväpaikalla ja laukku on ikkunapaikan penkillä. Tää ärsyttää mua oikeastikin.
Kinder Bueno -patukassa on käytetty ihan liikaa pakkausmuovia. Tääkin ärsyttää mua.
Kello on tässä vaiheessa noin kaksi, ja tämän merkinnän jälkeen mä unohdan koko haasteen vahingossa ja keskityn nauttimaan vapaapäivästä.
Mitä tästä opin?
Valittaminen on oikeastaan aika helppoa. Jos hakemalla hakee aiheita, ongelmiahan on joka puolella.
Valittaminen on sikavaikeaa. Mulla on positiivinen luonteenlaatu, enkä kärsi esimerkiksi masennuksesta. Jos luonne tai elämäntilanne olis toisenlainen, ongelmia ei tarttis hakemalla hakea. Varmasti ne löytyis helpommin, jos olokin olis kurja. Periaatteessa tää mun koe on just sitä, pelkkä koe, joka ei kerro esimerkiks lääketieteellisesti diagnosoidun, ahdistuneen ihmisen päivästä mitään.
Voiko onnen valita? Uskon, että ainakin osittain voi; negatiivisuuden valitseminen ainakin onnistui, kun yritti oikein kovasti.
Onko onnen valitseminen vaikeaa? On. Helppoa se on silloin, kun kaikki on hyvin. Kuten mulla nyt. Kun asiat on hyvin, mun piti hakemalla hakea jotakin, mistä valittaa. Jos olis ollut huono päivä, asiat olis varmaan vaan löytyneet.
Ketä syytän? Valituksen aiheita hetsiessäni huomasin, että eniten valittaminen helpottuu, kun syyttää muita. Kuski on epäkohtelias, elämä on kiireistä, elämä stressaa, työ stressaa. Kun ei ota vastuuta, on helppo valittaa melkein mistä vain: minä ole uhri, minulla on niin vaikeaa, minua stressataan, nyyh
Se, että mulla on kiire, on musta kiinni. Jos haluan aikaa, järjestän sitä. Se, etten mä uskalla sanoa työtehtäville "ei", että valitsen bussin, johon on vain tunti aikaa ehtiä, ei ole kenenkään muun vika. Vain mun. Jos en jaksa, se täytyy tunnustaa: täytyy myös uskaltaa sanoa, etten nyt ehdi. Jos en uskalla, en voi syyttää muita siitä, että ne vaatii multa asioita. Eihän ne tiedä, että tarvitsisin rauhaa ja omaa aikaa, jos en sano sitä.
Ei muiden ihmisten teoille voi mitään: en mä voi mitään sille, ettei kuski tervehdi bussissa. Voin jotain itselleni: voin tervehtiä, olla kohtelias. Näyttää esimerkkiä. Ehkä joku muukin sitten tervehtii, ehkä ei.
Ehkä kuskille tulee edes hyvä mieli.
Kiltti-sanalla on pitkään ollut negatiivinen kaiku – kilttiä voi käyttää hyväksi, hän antaa aina periksi, eikä uskalla sanoa kenellekään vastaan. Kiltille naureskellaan, häntä pidetään vähän tyhmänä. Omasta mielestäni kiltti ihminen on kaikkea muuta kuin tyhmä – kiltti on toiselle hyvä ja näkee muutkin ympärillään, katsoo asioita monesta suunnasta ja edes yrittää ymmärtää. Kiltti on kuitenkin myös hyvä itselleen, pitää puoliaan ja tuntee oman arvonsa. Höynäytettävä on aivan eri asia – hän ei ole kiltti kenellekään, etenkään itselleen.
