Kukaan ei laske sun virheitä

Mulla on yks kaveri, joka ei välitä mistään. Sanon tän kauneimmalla, rakastavimmalla mahdollisella tavalla. Se ei pelkää, ei ahdistu, ei jännitä. Se ei vaan välitä. Näin ainakin päällepäin vaikuttaa.

Haluatko juhlia ennen työaamua? Saat. Eikö ole rahaa? Ihan sama, mene silti. Oletko myöhässä? Ei väliä. Romuttuiko auto? Hui hai.

Sellainen huolettomuus on turhauttavaa, raivostuttavaa. Ja ennen kaikkea se on kadehdittavaa.

Joskushan oli aika, kun sanalla ”kesäloma” oli yhtä iloinen kaiku kuin ”lottovoitolla” tai ”viinalla”. Loman ajattelu aiheutti miellyttäviä assosiaatioita: järvenselkä, yli kuuden asteen lämpötila, vapaus.

Sitten asiantuntijat vainusivat vapaisiin liittyvän huolettomuuden, ja kaikesta tuli yhtäkkiä kovin vaikeaa. Lomailuunkin saatiin kytkettyä stressin uhka, huoliammattilaisten verivihollinen. Voi olla, että työ­asiat käyvät mielessä, varo! Mitä jos kännykkä soi , saatko unta? Some ahdistaa lomallakin!

IS, Anna Perho: Lomavaikeilu, aikamme ongelma 

Mulle on kamalan tärkeää olla ajoissa. Jos en ole, alkaa ahdistaa suunnattomasti. Odotan mieluumin 30 minuuttia itekseni kuin olen vartin myöhässä. Jos oon töissä tunnin tuottamaton, alkaa heti nakertaa: mitäs sä täällä teet hei hei hei et kai vaan ole TEKEMÄTTÄ MITÄÄN tee nyt jotain jo tuota tuota lisää

Oon katastrofinodottaja. Odotan, että joku pitää kirjaa mun virheistä, ja kun niitä on tarpeeksi, mua rankaistaan. Kun elämä on mukavaa, pelkään yleensä aina, että kohta se ei enää ole. Koska kaikki viedään multa. Jotenkin.

Missään ei oo semmosta tyyppiä, joka laskee kaikkien kaikkia virheitä.

Ajattelen kaveria. Se vaan tekee kuten tuntuu hyvältä, ja kaikki menee okei. Käsittämätöntä. Vai sittenkin normaalia?

Siis kyllähän mä järjellä tiedän, ettei varautumalla pahaan voi estää pahaa. Että vaikka pelkäis 39 vuotta jotain asiaa, ei se estä sitä tapahtumasta. Mutta silti tuntuu siltä ettei kantsis tuudittautua

Mielessäni käy usein kysymys: Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Inhimillisiä Uutisia, Meeri Koutaniemi: JOS MÄ VOISIN

Oon katsellut kaveria nyt jo vuosia. Sille ei koskaan, koskaan tunnu käyvän mitään pahaa. Tietysti pientä pahaa käy, pientä ongelmaa. Mutta ei semmoista pahaa, joka pilais sen elämän ja ihmissuhteet ja tulevaisuuden ja kaiken. Se vaan elelee, on, tekee virheitä, ei välitä, tekee, mitä tahtoo ja kaikki. Aina. Sujuu. Hyvin.

Eikö oo raivostuttavaa? Ja kadehdittavaa. Miten tommoseks opitaan? Sano, miten?

Olenko nyt suorittanut tarpeeksi

Olin tossa yks päivä matkalla kotiin ja olin tehny hulluna töitä koko päivän. Ja sitten tuli se olo. Etten mä oo mitään tehnyt. 

Ainakaan tarpeeks.

Täytän usein jotain omituista kiintiötä, joka ei täyty koskaan. Täytyis tehdä kaikenlaista, ja jos saikin ne jutut valmiiksi, jotka piti saada, niin ois sit voinut ehtiä enemmän. Vielä. Pikkusen.

Oon siinä mielessä ylpeä itsestäni, etten tee ylitöitä palkatta. Moni tekee. Köhkii himassa työasioiden kanssa ja ihan ilmaiseksi. Siihen en rupea.

Kerran sain sunnuntaiaamuna jättihepulin yhdestä virheestä, jonka olin töissä tehny. Itkin vaan sitä, miten oon nyt mokannu, ja soittelin töihin. Oon monesti miettinyt sitä: sunnuntaina. Omalla ajalla. Ja itkin, koska mokasin, koska muut ei varmaan ikinä tee niin esim voi vitsi kun oonkin ainoo koko maailmassa

Siinä töistä kävellessä mietin sitä, olenko nyt suorittanut tarpeeksi. En, en varmaan: työthän ei lopu tekemällä, niitä tulee aina uusia jostakin. Jos siis on onnekas, ja saa pitää sen työnsä. Kantsii siis tehdä paljon töitä. Jospa tänäänkin ois vielä saanut yhden asian tehtyä

Se on kehä. Minun pitää olla Hyvä ja Tunnollinen, joten pitäisi Suorittaa vielä hieman enemmän. että olisin tehnyt Tarpeeksi sen määritelmän mukaan, jota ei ole olemassa missään kirjoissa tai kansissa.

Päässä se kiintiö on. Korvien välissä. Mappi E niinku ei koskaan riitä. 

Opettakaa lapsillenne, että elämä on kärsimystä

Oltiin ulkona kävelemässä ja ohitettiin pieni tyttö, joka kompastui ja kaatui. Äiti alkoi sättiä, että mähän sanoin mähän sanoin, ja tyttö, ilmeisesti pelästyksen vuoksi, alkoi parkua suureen ääneen.

Kauempana kaarteessa koiraa kusettava mies valpastui heti. Alkoi huutaa mielipiteitään. Ei mitenkään vihaisesti, muttei kyllä kivastikaan.

"Tosta se alkaa! Elämä on paskaa! Pelkkää pettymystä! Ei ole hauskaa tämä! Parempi oppia heti nyt nuorena!"

Niin mies huuteli.

Lähestyimme miestä. Mies katsoi minua ja sanoi "elämä on kärsimystä! Eiks niin!"

Tajusin, etten tapojeni vastaisesti halua myönnellä ja nyökkäillä. En ole läheskään samaa mieltä. Sanoinkin sitten "no, ei oikeastaan".

Olin jo ohituskaistalla miehestä. Ahdisti kovasti olla eri mieltä. Hän katsoi tyrmistyneenä, sitten vihaisena. Sitten ne alkoivat, syytökset.

"Ai EI vai. Ai meneekö sulla NOIN hyvin?!?!?"

Sanoin, että menee melko mukavasti. Mies oli jo selän takana. Ahdisti. Hän oli hyvin närkästynyt siitä, ettei kaikkien elämä olekaan paskakärsimystä.

"Ai JAAAAAA! No KIVA! Etkö sä ole nähnyt MITÄÄN KÄRSIMYSTÄ TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ ai et"

Teki mieli kääntyä ja sanoa, että just niin. Yhtään ei ole koskaan tarvinnut kärsiä. Kyllä sinulle on osunut ne elämän huonot kortit, voi voi kun osa meistä vaan kultalusikalla saa kaikkea ihanaa eikä yhtään tartte kärsiä ikinä, voi hitsi että se kärsimys nyt on kaikki sinulla ja paskahuoraelämä on antanut mulle kaiken ihan ILMASEKS VAAN

En sanonut mitään. Mies jäi rääkymään mäkeen.

Viestissä vaadittiin taloyhtiön pihaan katuliiduilla piirrelleen putsaamaan teoksensa. Lapussa myös pyydettiin ilmiantamaan piirrosten tekijä isännöitsijälle, jotta huoltoyhtiö voisi lähettää laskun pihan pesusta.

mtv.fi: Maapuri hermostui lasten liiduilla piirtelysta, uhattiin siivouslaskulla

-Ei meillä saa molempia ja ei saa aloittaa ennen kuin kaikilla on! Tämän kuulen jämäkällä aikuisen komentoäänellä, sillä sävyllä, joka tappaa kaiken luovuuden. Hyvin on oppi mennyt tälle lapselle perille.

Uusi Suomi, Piia Collan: Mitä päiväkodeissa oikeasti tapahtuu

Sitten on ne meille vanhemmille hassuttelevat vanhemmat. Niitä riittää joka puolella. Läpällähän ne vaan heittää, onhan pinkkiin pukeutuva poika hassunhauska juttu. Että "hehheh, ettekö ole huolissanne, ettei siitä vaan h-o-m-o-a tule?" "Korujakin on, siitähän tulee vielä hyvä drag queen!" "Onkos isä ylpeä pojastaan?" Tai sitten jotain hienovaraisempaa. Ja lapsi kuulee kaiken.

Mari Niinikoski FBssä.

Ei saatana että vituttaa vieläkin. Anteeksi että kiroilin.

Oispa se kuulkaa ihana maailma, missä kaikki lapset oppis kärsimään mahdollisimman aikaisin. Jos vaikka kolmivuotiaina niitä kaikkia jo hakattais, sehän ois hyvä! Ei jäis mitään luuloja kellekään sitten siitä, että elämä voi olla lahja tai hyvä asia. Ei, ei, pelkkää paskahaan tää on, kaikki vaan viedään ja itte en koskaan oo mitään tehny, minulle vaan on jaettu just ne kortit joilla tulee häviö, ei kellekään muulle ole niin paskoja kortteja annettu, muut vaan saa kaiken ja kultalusikalla mättää kermaa napaansa sohvalla

Millaisia ohjeita tuo mies antais elämään? Tällaisiako: jos oot ite joutunut kärsimään ja saanut huonot kortit elämään, niin muista sit opettaa kaikille lapsille, että niin käy heillekin. Hakkaa ja lyö, läpsi, älä vaikka anna ruokaa. Se Vilja Eerika, siinä oli lapsi joka tiesi millaista OIKEA ELÄMÄ ON KÄRSIMYSTÄ SE ON

Siis mitä helvettiä oikeasti. Kun minä nyt olen kärsinyt, niin kaikkien muidenkin täytyy? En toivo kellekään yhtään mitään parempaa, mitään kivempaa, samat paskat antaisin kaikille, jotka itsekin sain? Varsinkin lapsille?

Miettikää nyt vähän. Aikuiset ihmiset.

The Mankind Projectin FB-kuva.

Ansat, joissa ahdistus vaanii

Katsoin yksi päivä TED-talkin ahdistuksesta. Siinä oli monta pointtia, joista tykkäsin.

Puhuja kertoo ansoista, joissa ahdistus vaanii. Niissä on kolme huomioitavaa asiaa.

 Ansa vaikuttaa näkymättömältä. Se merkkaa sitä, että aivot tottuu kaikenlaiseen. Videolla mainitaan George Startton -niminen tyyppi, joka käytti laseja, jotka käänsi näkökentän ylösalaisin,. Vvoilá - parin päivän päästä aivot oli tottuneet. Siks erilaiset näkymättömät tavat johtaa ahdistukseen, jos niitä ei huomioi.

Ansa vahvistaa itse itseään. Ahdistus vie energiaa, siitä tulee paha olo, jolloin pahasta olosta huolestuu, ja tulee pahempi olo. Sitten pitääkin jo haukkua itseään: typerys, miks taas tuntuu tältä, etkö koskaan opi, ei muilla oo tällaista.

Ansa on tapa. Samaan ansaan putoaa aina uudestaan,koska ihminen toistaa samoja toimintamalleja. On siis normaalia mennä "oho, mokasin" -tuntemuksesta "KAIKKIVIHAAMUA"-tuntemukseem, koska niin nyt vaan tekee. Aina.

Hieno mies kyllä, tämä puhuja.

Sitten pitäiskin muuttaa tapoja ja oppia pois. Ei oo helppoa.

Olen kokeillut tätä. Suosittelen.

Edit 20.4.2016: lopusta pudonnut video palautettu paikalleen.

Kohta kaikki saa tietää että oot ihan paska

Mieleni tekee kirjoittaa, mutta olen tukkeessa. Anteeksi siis epäselvästi poimuileva tekstini.

Netissä on nyt pari kertaa tullut vastaan huijarisyndoorma. Sillä meinataan tilaa, jossa ihminen koko ajan pelkää esimerkiksi töissä, että muut huomaa pian etten mä mitään osaa, voi luoja oon ihan paska, oon huijannut tieni huipulle.

Tuntuu tutulta. Mua on aina, myös ala-asteella, vaivannut tunne siitä, että muut saa kohta TIETÄÄ. JOTAIN. Ja sitten ne nauraa, vihaa mua, ei tykkää musta.

En tiedä, mitä se JOTAIN olisi. Tai siis voin keksiä. Useita joitain. Tosin ne ei oo semmosia, joiden vuoksi ite sanoisin jollekin, että ootpa paska hehheh et kyllä ansaitse mitään

Miks silti tuntuu että muut sanoo

Milloin elämä on pilalla?

Yks kerta luin ulosotossa olevista ihmisistä, joita on Suomessa mon-ta. Ai miten monta? Kokoajan lähes 250 000 suomalaista on ulosoton piirissä, sanoi mtv.fi.

Ulosotto on semmonen perse, joka vaikeuttaa elämää huomattavasti. Miten huomattavasti, sitä en tiiä, koska en ole ulosotossa. Mutta oon lukenut tarinoita. Ja kuullut.

Sitä ulosottoa miettiessäni pohdin, että se on kurjaa, kun elämä on sillä tavalla pilalla. Lisäks kaikki tuntuu ajattelevan, että oma vika. Mitäs takasit lainaa ja otit pikavippejä oma syys ite pilasit elämäsi

Mutta onkse pilalla? Elämä? Jos muut saa tietää sun suuren ja häpeällisen salaisuuden en minä valmistunut koskaan,  en osaa edes leipoa, minulla ei ole rahaa niin onko elämä tuhottu? Eikö koskaan enää voi nousta?

Juttu sai lukijat raivostumaan. Nämäkö muka köyhiä?

Joku kiinnitti huomiota siihen, että parvekkeen pöydällä oli tuhkakuppi – näytti riittävän rahaa paheisiin. Toimitukseen sateli vihaista postia, jossa kysyttiin, ovatko toimittajat todella niin vieraantuneita kansasta, että kuvittelevat köyhyyden olevan tuollaista.

Hs.fi, Anna-Stina Nykänen ja Markus Jokela: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea

Rahasta menee heillä 900e vuokraan. Ruokaan, sähköön ja veteen voi laittaa pari sataa, joten vielä pitäisi olla jäljellä huimat 800e huvituksiin. Heillä alaikäisellä pojalla on oma asunto (!) , johon menee pari sataa, kissan ruokaan satanen, lisäksi asunto on 200e ylihintainen. Näistäkin tulisi jo helposti 500e kuukausisäästöt. Vuokra+300e kuussa pitäisi riittää kenelle tahansa.

Hs.fi, Anna-Stina Nykänen ja Markus Jokela: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea, kommentti

Yllä on sitaatteja köyhyydestä, joka netin keskustelupalstoilla on tietenkin ihmisen oma vika. Kun pitäs olla fiksu ja mennä vaan mihin tahansa töihin eikä silleen vaan olla köyhä.

Se on varmaan just se reaktio, jota huijarina pelätään. Sitä, miten itse on omaa syytään möhlinyt ja tehnyt jotain NIIN USKOMATTOMAN TYPERÄÄ ottanut pikavipin ajoin kolarin mokasin töissä, että muut nauraa hehehehe, ne saa tietää, tietää, miten tyhmä oikeasti olenkaan, että kaikki on aina omaa syytäni.



Usein, kun pelkään että muut SAA TIETÄÄ sitä JOTAIN, ajattelen kahta asiaa:

• kuka muistaa tämän viiden vuoden kuluttua
• onko minulla oikeasti joku hätänä?

Vastaukset on yleensä "ei kukaan" ja "ei". Ei se silti auta; ajatus siitä, että muut huomaa, miten kelvoton oot, on kammottavampi.

Tunnustan tekemäni virheet yleensä äkkiä. Mieluiten heti. En kestä ajatusta siitä, etten tunnustaisi. Että muut sais tietää, miten tyhjäpäinen virheentekijä oon. Samalla pelkään, että tulee se Lopullinen Paljastus: tämä oli viimeinen virheesi, nyt me kaikki tiedämme, että sinä olet kelvoton eläjä ja surkea työntekijä.

Asennemaailmasi on valitettavasti, anteeksi vain, ihmisvihamielinen ja henkii sitä hyväosaisten harjoittamaa mulkutuskulttuuria, jolla tässä ajassa aktiivisesti syyllistetään ihmisiä epäonnesta, joihin heillä itsellään en ole osaa, ei arpaa. Eikö sinua yhtään hävetä?"

Teksti Ämmät-blogista

"But my ideas of myself have definitely died. I thought I was better than everyone. I saw my success as the culmination of all my positive merits. Losing everything forced me to realize how much of my good fortune was due to things that had been given to me.”

Humans of New Yorkin kuvatekstistä

Koskaan ei vielä muuten ole tullut sitä hetkeä, että kaikki olisi ohi. Elämä ei oo loppunut eikä henki lakannut kulkemasta. On joskus sanottu, että olisit ollut tarkempi, muttei siihen kuole.

Silti ens kerralla tuntuu taas siltä. No NYT nuo muut saavat tietää, etten minä osaakaan mitään

”Entä jos en onnistu?” Entäpä jos lähdet matkaan niin, että olet valmis eksymään ja epäonnistumaan monen monta kertaa. Pelko väistyy. Me pelkäämme, että tilaisuuksia on vain yksi. Ja että turvallisinta on olla avaamatta ovea lainkaan. Mutta…

Blogista yläkertalaisen olohuone

Ei enää koskaan

Oon junassa. Oon matkalla sairaalaan ja voin ajatella vain, että entä jos en ehdi ajoissa en ehdi entä jos en

Juna menee nopeesti mutta hitaasti. On kuin aika ei kuluis ollenkaan. Oon shokissa (kaikki on hyvin nyt, toim.huom.)

Puolimatkassa tulee kuulutus: Veturi on hajonnut. Pitää vaihtaa junaa, odottaa seuraavaa. Se tulee tunnin päästä.

Vaunussa jengi sekoaa.

Neljä matkalaista tuntee toisensa ja alkaa valittaa suurempaan ääneen kuin oon pitkään aikaan kuullu. Joka päivä näin käy en ehdi töihin en ehdi kokouseen tajuatteko te olen yrittäjä menetän rahaa. Koko ajan samaa koko talven ajan paska VR

Viereinen mies alkaa sättiä neljää, jotka sättii VR:ää. Olisitte hiljempaa, mies sanoo. Jos noin ahdistaa, suosittelen hoitoa osastolla, mies sanoo.

Tulee sanaharkka. Jengi sättii toisiaan ja junaa ja konduktööri kulkee ohi ja pahoittelee. Tuntuu, että olisin leffassa: kohta noi vihaiset katsoo mua ja kysyy, että NO MITÄ SÄ AJATTELET SANO NYT JOTAIN ja sitten kamera zoomaa muhun ja mä sanon.

Sanon, että tajuattekste, mihin mun on kiire. Tajuatteko te, että joku ehkä Kuolee kohta ja mä en ehkä ehdi, tajuattekste miten mua pelottaa ja tää on juna vittu juna. Me ollaan turvassa, sen kun odotetaan seuraavaa, voi jumalauta jotkut ei ehlä koskaan enää mee junalla

Kukaan ei kysy multa mitään. Mennään junan eteiseen. Huokailu ja valittelu jatkuu siellä. Minä soitan nyt kotiin jooo haloooo juna hajos TAAS

En sano mitään, mutta nyt sanon. Nyt, kun kaikki on ihan ok.

Miettikää vähän.

Älä tee sitä silti

Kirjoitin tossa aiemmin tekstin Tee se silti.

Unohda se.

Olin tossa lomalla ja lomallahan pitää olla koko ajan ihanaa ja kivaa. Olin suunnitellut itselleni bussimatkan Singaporesta Kuala Lumpuriin, koska haluan seikkailua ja jännitystä.

Mitä lähemmäs se bussimatka tuli, sitä ahdistuneemmaksi mä tulin. Koko netti tuntui olevan täynnä kaikenlaisia varoituksia ja kauhukertomuksia.

Ei saa uskoa. Vain huono palaute annteaan, ei hyvää. Junttien kirjoittelua. Mene itse kokemaan älä usko

Uskoin silti.

Netistä löytyi myös hyviä ja hienoja tarinoita, kivoja tarinoita. Luin niitä ja mieli oli hetken rauhallinen. Silti aina aamulla ahdisti: kohta pitää lähteä kohta miten se menee miten selviän mitä teen

Yks ilta se meni niin pahaksi, että itkin hostellihuoneen sängyssä verhon takana sitä, etten tahdo en voi en kykene. Kerroin asiasta kumppanilleni, ja se oli silleen "älä mee".

Älä mee. Sun loma, teet mitä tahdot. Älä vaan mee.

Se oli jotenkin ihan uus ajatus mulle. Älä mee. Anna olla.

Luovuta.

Niin mä ajattelin. Ajattelin sitä luovuttamisena. Että tässä tämä sankari nyt antaa periksi eikä uskallakaan. Kauhee nössö pelkää yhtä bussimatkaa

Aloin ajatella sitä, kenen vuoksi täällä oon. Miksi mun täytyy itku kurkussa tehdä jotain, jos ei oo pakko? Kenen vuoksi mä täällä ooon, näyttääkseni kaikilleko, että katsokaa minä kykenen kaikkeen teen tämänkin tosta vaan

No, entä jos en tahdokaan tehdä?

Pistin koko projektin hyllylle, ostin lisää aikaa nykyiseen hostelliin ja palautin bussilipun (50% hinnasta takaisin). Ilmoitin hotelliin etten pääse tulemaan, saanko millään rahoja takaisin?

Samalla mua ei oikeastaan kiinnostanut se raha. Ajattelin, että se on jo sijoitettu, kuukasia aiemmin, menin tai en. Aattelin, miten rikas oon: mulla on varaa tehdä näin. Ajattelin, miten kiittämätön oon: jotkut antais mitä vaan tällaisesta matkasta.

Niin, jotkut. Mutta teenkö mä tätä itseni vuoksi, vai niiden? Kenelle mä yritän näyttää; miksen vois vaan olla löllöttää paikallani, jos se tuntuu hyvältä?

Kenelle yritän todistaa, että uskallan ja en luovuta minähän en luovuta en koskaan

Siltä se tuntuu. Että olin luovuttanut, nössö. Nynnerö. En tiedä, miksi: kemelle mun pitää näyttää, kenelle todistaa?

Entä, jos todistaisi vain itselleni?

Pahimmassa tapauksessa elämme sekä itseämme että lähipiiriämme kohtaan väärin. Täytämme paikkaa ja roolia, jota ei ole olemassakaan muualla kuin omassa päässämme. Rakennamme itsellemme ajatusvankiloita ja kierrämme niissä kehää, pääsemättä ulos.

Kaleva, Siru Sipola: "Olisinpa antanut itseni olla onnellinen"

Sanotaan, että sitä katuu, mitä jätti tekemättä. Kuitenkin, kun päätin olla tekemättä, sydän keveni, tuli onnellinen olo. Mun ei tarvitse lähteä mihinkään, saan vain olla!

Ehkä se on tärkeintä. Että uskaltaa pelätä, ja uskaltaa tehdä päätöksiä pelosta huolimatta, ja elää niiden kanssa. Sydämen keveydestä päätellen tää päätös oli just hyvä.

Hotellistakin tuli viesti. Lupasivat laskuttaa vain yhden yön.

Kerronko teille ahdistuksesta

Kerronko teille ahdistuksesta, siitä, mitä se on?

Ahdistuksen alkuun tarvitaan päätös. Mielellään iso päätös. Tee se itse. Sitten et voi syyttää ketään muuta. Voit myös tehdä jotain, mistä myöhemmin alat ajatella, että ehkä sen voikin ymmärtää väärin ja nyt ne vihaa sua

Kun olet tehnyt päätöksen, tunne olo hyväksi 1,8 minuuttia. Ala sitten ajatella.

Ajattele, että kaikki on ihan jees. Kaikki on varmaan ihan jees.

Kaikki menee varmaan tosi hyvin. Ehkä menee. Toivottavasti menee. Menispä

Ala löytää ongelmia. Tee ongelmia. Tuota ongelmia, joita ei vielä ole. Ajattele mielellään vuosien päähän. Kuvittele, että menetät kaiken. Varsinkin rahat joudut kadulle sulla ei ole mitään enää menetät ystäväs kukaan ei rakasta sua enää koskaan et voi korjata tätä et voi korjata

Se alkaa puristaa rintaa. Tunnet sen siellä. Se on kuin epämukava pallo, vähän kuhmuinen ja, teräväkin. Siellä se tönöttää ja möhmii sun sisällä, semmoinen outo mötkäle, ahdistus.

Syke nousee. Se on vähän koholla koko ajan, ei mitenkään liikaa mutta silleen että just ja just on vähän paha olo. Kun yrität mennä nukkumaan, syke nousee etkä saa unta koska sydän sanoo TUM TUM TUM TUM

Herää aamulla, joko kolmelta tai viideltä. Et saa uudestaan unta, tai jos saat, menee kaks tuntia. 

Yrität rauhoitella itseäs. Se ei auta. Piirrät kuvan ahdistuksesta koska se on sun ahdistuksenkäsittelykeino, se ei auta. Kirjoitat ahdistuksen ylös, se ei auta. Meditoit, ei siitä tule mitään.

Voit katsoa tällaisia kuvia

Käyttäjän Jack Canfield FB-kuva

ja lukea tällaisia tekstejä

You can’t live life doing nothing more than looking towards the future because you’ll miss the only time that things actually matter or exist: the present. The present, the immediate moment is the only moment that you can actually live in. The rest is only an illusion.

Elitedaily: 10 Things That The People Who Love Their Lives Are Doing Differently

ja ne ei auta ne ei auta ne ei

Oot paskana kaks, kolme päivää. Ahdistaa sikana. Välillä saat itses rauhoiteltua ja sitten tunnin päästä se alkaa taas. Pelkäät koko ajan, ja tietenkin pahinta. Et voi rentoutua koska et tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu et tiedä et miksi tein tämän miksi miksi

Kolmannen päivän kohdalla alat hajota. Oot ehkä kaupassa ja joku vähän tönäisee tai saat neutraalin, et siis ystävällisen, viestin kaverilta. Tunnet, että alkaa itkettää. Alat kiirehtiä kotiin ja yrität pitää sen sisällä ettei se tulis vielä ettei se ihan vielä ei

Ulko-ovella hengittäminen takkuaa jo. Hississä ne alkaa tulla, kyynelet, tunnet ne. Pääset ovestas sisään ja vedät sen kiinni ja siinä se on, alat vaan parkua ihan hulluna. Meet ehkä matolle makaamaan ja kökötät siinä ja makaat sohvalla ja halaat tyynyä ja ei se itku lopu sitä vaan tulee ja tulee.

Itket vähintään puoli tuntia, joskus kolme tuntia. Välillä se loppuu hetkeksi mutta sitten net surullisen kuvan tai kuulet hyvän biisin tai joku sanoo KYLLÄ SE SIITÄ ja tadaa sieltä sitä tulee taas. Syleilet pehmolelua ja poraat kuin viimeistä päivää. Puhut itselles koska sen pitäis auttaa se auttaa vähän. Mua pelottaa niin paljon olen peloissani se auttaa vähän.

Itkemisen jälkeen meet muumiotilaan. Oot niin väsynyt ettet jaksa mitään ja meet nukkumaan ja nukahdat. Sitten heräät taas viideltä. Koska ei se tähän lopu ei

paitsi vähän loppuu

Kun se on itketty, alat jotenkin nähdä taas eteen. Möykky on jotenkin sulanut, vähän, pikkuisen. Et enää pelkää niin että henkeä salpaa. Muistat taas, että tää menee ohi aina se on mennyt joka kerta se hellittää

miksei sitä muista

Jatkat elämää. Teet lisää päätöksiä. Joskus sit itketään. Kyllä se siitä.

Öhöhöhö kato idiootit riitelee

On joitain sivustoja, joita en tajua. Semmosia, joita jatkuvasti näkee Facebookiin jaettuna, koska ehheh hiihhi hauskaa. Yks näistä on Feissarimokat.

Kuvakaappaus osoitteesta Feissarimokat.com

Feissarimokissa on myös hauskoja juttuja. Musta on hauska katsoa esim. kuvia ruoista, jotka meni pieleen, koska tunnistan niistä itseni. Yleensä joka kerta, kun tolle sivustolle menee, löytyy ainakin kaksi postausta, joiden pointti tuntuu olevan joko öhöhöhö tyhmä huora, tai öhöhöhö kato kun idiootit riitelee.

Internet on tila, jossa ihmispsyyke temmeltää ikään kuin ilman superegon valvontaa. --- Monikaan ei haukkaa happea, hae tietoa, lue alkuperäistä kommenttia ja mieti vielä kerran uudestaan, vaan suoltaa samantien ulospäin ensimmäisenä mieleen tulevat "fiilikset".

Huorittelu, homottelu ja naisviha nousevat netissä pinnalle, koska internet on rakennettu niin JUTTA SARHIMAA

Angloamerikkalainen huumori kohdistuu vahvoihin, meillä se kohdistuu heikkoihin. Koska haluamme maailmalta ennustettavuutta, emme voi sietää siitä, että ihminen tekee väärässä asemassa vääriä asioita. Se oli hyödyllinen ominaisuus pienessä yhteisössä, mutta kaupungistuneessa maailmassa turha häkki.

Tuomas Enbuske: Lisää heikkilampeloita Suomeen

Öhöhöhö idiootit riitelee vois tietty olla hauska genre. Mua ei vaan henkilökohtaisesti naurata, kun henkilö A myy jotain nappia kirpparilla, henkilö B vittuilee, C kutsuu A:ta huoraksi ja D tulee siihen nauramaan, miten hauskaa ja huvittavaa on, että B on idiootti.

Onhan se nyt niin kauheen hauskaa kun kahdeksan ihmistä vittuilee toisilleen ja laittaa hymiöitä perään ihan vaan keventääkseen tunnelmaa.

Löisin vaikka vetoa, että jos näiltä tyypeiltä kysyttäis, saako teidän lapsia kiusata internetissä tai onko nettikiusaaminen väärin, kaikki olis että tottakai se on väärin ei sellaista saa sallia. Sit samalla itte kirjoittelee että NO ET OO TAINNU SAADA VAI

Tuulitunneli näytti aiheuttavan katsojissa paljon raivoa. Erityisen raivoissaan oltiin siitä, että juuri näille henkilöille on annettu aikaa julkisuudessa. Ikään kuin julkisuus olisi rahaan verrattavaa valuuttaa, joka täytyy ansaita. Jos todella olisimme tässä johdonmukaisia, televisiossa ei näytettäisi muuta kuin lasten sydänleikkauksia tekeviä kirurgeja ja Ebola-lääkkeitä kehitteleviä neroja. Mutta se vasta katastrofi olisi, sillä emme halua nähdä loputtomasti itseämme parempia ihmisiä.

Tuomas Enbuske: Tuulitunneli on tärkeä ohjelma

On vaikeeta elää, kuten opettaa. Usein läpällä mäkin sanon, että no elä tee kuten mä teen, vaan kuten mä sanon. Nyt tulee vuosisadan paljastus: sori vaan muttei se toimi niin. Jos koko muu maailma on vittuilematta netissä, mutta teitsi huutaa siellä edelleen että ehhehe oot penispää, niin netissä on kiusaamista. Jos kaikki muut on nätisti mutta sinä vaan KERROT ASIAT KUTEN NE ON, niin joku aukoo päätä netissä. Sinä.

En aio ees kirjoittaa tähän, että kuulkaa nyt aikuiset ihmiset, koska tää koskee teitä kaikkia. Myös sinua, joka oot 14 ja on niin kamalan hauskaa haukkua öhöhöhö kato tyhmä huora. Onhan se ihan kamalan kivaa kiusata ja satuttaa, ja sit haukkua ja uhata että SAUNAN TAKANA NÄHDÄÄN jos joku tulee väliin.

Kuten minä nyt.

Lopettakaa toi helvetin pelleily.

Viimeisimmän kipinän tälle kirjoitukselle sain luettuani entisen aitajuoksijan Arto Bryggaren Facebookissa julkaiseman avoimen kirjeen aitajuoksija Noora Toivolle. Kirjeessä hän lyttää Toivon unelman olympialaisista ja maailmanmestaruuskisoista. ”Onnea urheilu-urallesi. Et tule pääsemään olympiakisoihin tai MM-kisoihin 400 metrin aidoissa tai sileällä”, Bryggare muun muassa kirjoittaa.

Arto, miksi?

En voi ymmärtää, miten ihminen voi luulla itsestään niin paljon, että menee tuomitsemaan toisen unelmat ja haaveet. Tai vaikka omassa pienessä mielessään niin tekisikin, miksi ne maahan polkevat sanat täytyy sanoa ääneen tai laittaa mustalla valkoiselle?

Emma Nikka, kolumni: Sanat, jotka pitäisi kieltää

Nyt on hyvä teksti. pic.twitter.com/kZQMRFNrvg

— Ande Virtanen (@AndeVirtanen) 12. maaliskuuta 2015

Kaikki menettää merkityksensä

Musta tuntuu, että oon jonkinlaisessa ikä- tai muussa kriisissä. Tää on melko jännittävää, koska aina sitä aattelee, että höhöhö noi muut vaan saa kriisejä mutta MINÄ tiedän mitä haluan, ja haha, tässä nyt ollaan.

Ei ole pakko olla onnellinen. Länsimaissa nykyään vallalla oleva onnellisuusfiksaatio itse asiassa tekee onnettomien elämästä kahta kauheampaa, kun he kokevat että he eivät täytä kulttuurimme asettamia normeja.

YLE Oppiminen: Onnellisuus syntyy hyvän tekemisen sivutuotteena

Tuntuu, että monet asiat on menettämässä merkitystään mulle. Sellaiset asiat, joita oon aiemmin aatellut syystä jota en oikein osaa sanoa, ei enää tunnu niin tärkeiltä.

En esimerkiks mennyt kampaajalle, vaan leikkasin tukkani itse. Mietin hetken sitä, että mitä jos tulee kauhee mitä ne sitten sanoo, ja sit vaan ajattelin

meh

ketkä ne? Mitä ne sanoo? Miks ne sanois mitään?

Miks välittäisin?

Laskin (kovasti ainakin yritin) taloutemme tavaramäärän. Kyllä, minulla on aikaa ja KYLLÄ, rakastan listoja! Laskujeni mukaan koko kotimme tavarat 31.1.2015 2387 kpl.

Raakarakkautta.blogspot.fi: Taloutemme kaikki tavarat

The cult of celebrity, how our bodies look, what types of clothes we wear etc. All of this pointless self-promotion has become so much more important than the true essence of who we are and whether we are living in harmony with ourselves.

5 Things That Prove We Live in an Upside Down World - THE MIND UNLEASHED

Samalla tavalla tavarat on lakanneet olemasta tärkeitä. Oon laittanut menemään esimerkiks noin 50 levyä, joita oon keräillyt teini-ikäisestä lähtien, koska levyjä nyt ostetaan ja ne kertoo, kuka oon.

Tai olin. Kuka olin.

Katselin mun levyjä ja tuntui, että ne on vaan esineitä. Tavaroita. Olihan niitä hieno kuunnella ja muistan selkeitä hetkiä joistain levyistä, ajalta, kun vielä oli kannettava CD-soitin. Mut sit tuli taas se olo.

Meh.

En minä oo nämä tavarat eikä nämä tavarat tee mua. Miksi mä tarvitsen näitä tavaroita? Mitä ne antaa?

Mulla ei edes ole erillistä CD-soitinta tässä asunnossa, koska kierrätin sen sukulaisen hoiviin, missä se on ahkerassa käytössä. Niin että miks säilön näitä asioita, joiden tärkein voima, muistot, on kuitenkin mun päässä, ei siinä tavarassa? Mitä pelkään?

1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.

2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.

3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.

Hidastaelamaa.fi: 20 merkkiä siitä, että on päästettävä irti ja jatkettava eteenpäin

Tuntuu siltä, että kaipaan Jotain. Mulle tulee tää olo usein keväisin eikä se ahdista mua kovin paljon. Tuntuu energiseltä. Siltä, että saan vielä isoja ja kivoja asioita, kun vaan uskallan.

Menin passikuvaan. Kuvaaja kerto, että istu tuohon ja tossa on peili. Ajattelin, meh. Mitä väliä. Passilla pääsee paikkoihin, joita ei vois ees uneksia, ketä kiinnostaa onko naamassa näppy vai ei.

Otettiin kaks kuvaa. Sain vilkaista kuvan, ja se oli mun näköinen. Ajattelin, meh; naama on naama ja se on tossa ja ihan sama. Miks välittäisin?

 Käyttäjän Natural Health Warriors FB-kuva

Oon yleensä kova huolehtimaan ja ahdistumaan, ja tuntuu aika hyvältä ymmärtää, ettei tavaroilla oikeestaan oo mitään merkitystä. Osa tavaroista tuntuu isommilta kuin muut: valokuvat ja päiväkirjat tuntuu isoilta jutuilta, sellaisilta, joita en haluais kadottaa. Mutta kaikenlaiset asiat, kirjat, kipot, lautaset, levyt, paidat, ne tuntuu vaan asioita. Ei enää Asioilta, sellaisilta, jotka olis elämää.

Ei ne oo.

Maailma tuntuu aika isolta ja avoimelta. Sellaiselta, että on paljon asioita, joita haluan vielä tehdä, ja paljon asioita, joita en enää halua. En halua enää säilöä asioita siks, että täytyy. En halua keräillä asioita, koska asioita nyt vaan on keräiltävä.

Haluan jännittäviä kokemuksia ja hetkiä, oivalluksia. Haluan nähdä ja kokea. Tuntuu, että jotakin isoa on odottamassa mua ja ehkä läden kohta etsimään sitä.

Mutten kaupasta. Haluan asioita, joita ei saa kaupasta.

Kuolema väijyy meitä

Tässä viikko sitten lauantaina olin tekemisissä puolitutun ihmisen kanssa. Myöhemmin tuli yhteisen  FB-yhmän kautta tieto, että hän oli kuollut aitä seuranneena sunnuntaina.

Lauantaina vielä elossa, vitsaileekin. Sunnuntaina on jo jossain muualla.

Viime vuosina kuolemia on sattunut mun lähellä, paljon.  Tuntuu, että kuolema kiertelee mua: ei osu niin lähelle, että sydäntä repisi, mutta muistuttelee. Minä olen olemassa minä voin ottaa kenet tahansa koska tahansa

Naapurin mies morjesti aina käytävässä. Joskus jäi juttelemaankin. Nyt se oli kuollut. Ei, ei se ollut vanha.

Pelkään kuolemaa. Pelkään sitä, että kaikki loppuu ennen kuin jotain: ennen kuin on ehtinyt  matkustaa ja rakastaa ja nähdä ja kokea.  Pelkään, että pitäisi kärsiä ennen.

Toisaalta voi olla, ettei tiedä,  koska SE tapahtuu.

Ihan ohimennen tuli puheeksi tutun syöpälääkkeet. En tiennyt niistä. Sitten puhuttiinkin jo toisesta ihmisestä, jolla myös on se. Syöpä.

Kuolema kiertelee.

Lehdestä näkee aina, minkä ikäisenä joku on kuollut. Äiti tarkistaa aina sen.  Nyt mäkin oon alkanut tarkistaa. Siellä on mun iläisiä kavereita,  mun sukulaisten ikäisiä kavereita. Ja nuorempia. Paljon nuorempia.

Lähipiiristä tuli vähän aikaa sit kolmas tieto: syöpä. Tarkkaillaan,  ei tehdä mitään. Elä siinä sitten.

Joskus juteltiin aiheesta ja siitä, mitä elämä on. Musta elämä on yksinkertaisimmillaan kuolemista: me haudataan toisiamme, perhettämme ja kavereitamme niin kauan, että on niiden vuoro haudata,  ja me itse ollaan arkussa.

Kuolema kiertelee mua.

Ei kaikki oo sua vastaan

Kerroin työtoverista, joka joutui menemään keskellä yötä korjaushommiin, koska kukaan muu ei päässyt. Tarinani kuuntelija tuhahti: niin varmaan, aina se liioittelee, eikä mennyt.

Hämmennyin. Joku valehteli mulle? Miksi?

Ja mistä toi sen tietää?

Meitsi uskoo yleensä heti sen, mitä muille sanotaan. Siitä vois sanoa, että tyhmä, naiivi, lapsenomainen. Mun mielestä mun on kuitenkin yleisesti helpompi olla kuin sellaisten tyyppien, jotka näkee uhkia kaikkialla.

AN OUT OF CONTROL EGO WILL:

Complain frequently

Argue and fight with others

Be defensive whenever criticized

Be self-critical, and speak badly about itself

Have a hard time apologizing

Be very impatient

Be judgmental of others

7 SIGNS OF AN OUT OF CONTROL EGO (AND HOW TO TAME IT!) by Jade Small 

Oon viime aikoina ollut usein sitä mieltä, että joko maailma on paljon vaarallisempi kuin oletan ja multa menee ohi sikana juttuja, TAI ihmiset on aika vainoharhaisia toistensa suhteen.

Ei oo semmosta päivää, jolloin en kuulis kommenttia tyyliin mitähän se halusi, mitä tuo tarkoittaa, se katsoi mua niin ja näin ja noin, ne varmaan nauro, tiedän kyllä mitä ne ajatteli, ei ne musta pidä, oon naurettava niiden mielestä.

Niiden, jotka ei yleensä koskaan puhu näitä juttuja ko. henkilölle itse. Niiden, jotka vaan on jotain kasvotonta massaa, joka voi uhata sua, tai sitten ei. Mutta kantsii olla koko ajan valmiina ja kärppänä ja epäillä, ettei sit vaan tule yllätetyksi kun NE paljastaa olevansa pahoja ihmisiä

– Omat tunteet voivat olla hyvinkin harhaanjohtavia. Tunne voi perustua valheellisiin uskomuksiin omasta itsestä. Oma tunne saattaa syyttää jopa virheestä, jonka joku muu on tehnyt, Valtavaara varottaa.

– Syyllinen kokee olevansa arvoton ja huono, mutta samaan aikaan hän uskoo olevansa niin mahtava, että hänen syytään on kaikkien paha olo, Valtavaara huomauttaa.

K&K: Oletko syntynyt syylliseksi? Teksti Outi Reinola 

Mun on täysin mahdotonta ymmärtää, miten esimerkiksi huutomerkistä saa henkilökohtaisen loukkauksen. Kyllähän mäkin ärsyynnyn, jos joku kirjoittaa mulle töykeän viestin tai sanoo painottaen että ANteeksi MINÄ olin TÄSsä ensin, mutta en mä siitä kauaa jaksa hermoilla.

En jaksa pohtia, mikä tuon ihmisen OIKEA motiivi nyt oli ja haluaako tämä mies KUITENKIN jotain muutakin kuin kahviseuraa ja mitä jos tämä hinta on KUITENKIN huijaus mitä tuo haluaa niinku OIKEASTI

Jos ja jos ja jos ja jos. Ehkä sit ei voi satuttaa itseään jos epäilee kaikkia jo valmiiksi. Jos on ihan varma, että ne kuitenkin nauraa, niin eihän se sit satu kun ne nauraa

Eikö

Oisko sittenkin niin päin, että jokainen päivä menee kytätessä uhkaa, jota ei ookaan olemassa? Oisko sittenkin niin, etät joku ei ehk tarkoittanut yhtään mitään ja sä uhrasit sille kahdeksan tuntia elämästäs, ja niitä ei saa takas? Oisko niin, että jengi vaan puhuu ja kirjoittaa eri tyyleillä, eikä NE haluakaan sulle yhtään mitään pahaa? Ehkä ne ei halua susta yhtään mitään. Millaista se ois?

Voisko hetkeks hellittää?

Oikeudessakin NE on syyttömiä, kunnes todistetaan toisin.

Syyllistyjä pyörii itsensä ympärillä ja miettii koko ajan omaa kelpaamattomuuttaan.

Vapaus syyllisyydestä tuo tilaa ajatella muitakin.

K&K: Oletko syntynyt syylliseksi? Teksti Outi Reinola

Hei kaverit, entäs minä

Vähän aikaa sitten lehdessä oli juttu tytöstä, joka ei saanut kutsua synttäreille.

– Hän ei ole saanut siis ainuttakaan synttärikutsua esikoulunsa aikana. Tästä on tullut jo vitsi lastenkin keskuudessa. Lapset huutavat Miralle päin naamaa, miksei hän saa kutsua, ja henkilökunta ei puutu asiaan millään tavalla, äiti sanoo.

Kiusattu 6-vuotias Mira jäi ilman synttärikutsua jo viidettä kertaa: ”Lapset huusivat ja osoittivat”

Tunnistan itseni tästä tytöstä. En siinä mielessä, että muut nännättelis mulle että no missäs sinun kutsus on, vaan siinä, millaista on jäädä ulos.

Kerran olin sukuloimassa viikonloppuna, ja perjantai-iltana Facebookiin alkoi tippua bilekuvia. Kaikki työkaverit oli siellä. En ollut edes kuullut tästä illanvietosta.

Aivot järkeili että no ethäsää ois ees päässyt, täällä oot sukuloimassa, mitä väliä. Tunteet sanoo että miksei mulle voinut edes sanoa, miksei voi edes kutsua, eikö mua haluta paikalle

Kerran kaveri kysyi, että kai oon tulossa laivamatkalle. Kysyin, että mille. Kävi ilmi, että erinäisten suhdesekaistusten vuoksi mua ei ollut kutsuttu ollenkaan. Ettei tuu tilanne.

Aivot järkeili että no ei täs nyt mitään älä nyt kato. Tunteet sano että jumalauta jos asia olis vaan selitetty, niin olisinhan mä ymmärtänyt. Että sä et nyt voi tulla koska XYZ.

Kerran lounaalla kaverit kehitteli illan suunnitelmia porukassa. Ainoa, joka ei ollut menossa mukaan, olin minä. Söin siinä sitten ja yritin vaikuttaa innostuneelta. Aivot sano että onhan sitä ihmisillä omiakin menoja ja tunteet sano että miksei ne menot oo koskaan mun kanssa, miksei

Vietän itsekin aikaa tiettyjen tyyppien kanssa, enkä usein tuu edes ajatelleeks, että pitäis varmaan kutsua mukaan myös tyypit sejase ja tuojatää. Sit tommosissa tilanteissa, kun on itse se ulkopuolinen, yhtäkkiä kirpaisee. Tältä niistä varmaan tuntuu sit kun en soita.

Miten sitä voi herätä vasta, kun se tapahtuu itselle? Miks tuntuu, että just mulle ollaan epäreiluja, vaikka ite oon samalla tavalla epäreilu?

Ei aina voi ottaa kaikkia mukaan ja se on ihan okei. Mutta jos joskus tulis ees mieleen kysyä, kaikilla olis ehkä vähän kivempaa.

Nii että tapetaan ne pahikset

Parhaillaan keskusrikospoliisissa harkitaan, laitetaanko museoon näytille Suomen kuuluisin prinsessatiara. Tiara oli 8-vuotiaan Vilja Eerika Tarkin päässä tämän kuolinhetkenä. Sen piikit painuivat lapsenihon läpi isän ja äitipuolen kääriessä hänet pressuun yhä tiukemmin.

Liian julma rikos KIRJOITTAJALTA PÄIVI HANNULA

Pahioja asioita tapahtuu joka päivä.

Myös hyviä asioita tapahtuu. Mutta ne ei pääse lööppeihin eikä niistä tehdä erikoislehtiä.

Joskus mietin, onko hyvää enemmmän kuin pahaa. Vai toisin päin. Luin kirjaa, jossa sanottiin, että niitä on saman verran, koko ajan, ja niin se vain on. Ei sitä voi muuttaa.

Se on vähän pelottava ajatus. Että pahan kanssa on vain elettävä.

Osa nuorista piiloutui asunnon parvekkeelle, kunnes tyttö oli päässyt asuntoon sisälle. Tämän jälkeen nuoret aloittivat ensin uhrin solvaamisen, jonka jälkeen he pahoinpitelivät hänet julmasti.

Uhria lyötiin nyrkeillä ja avokämmenellä, häntä potkittiin ja lisäksi uhria kuristettiin kaulasta. Häntä pahoinpideltiin myös mattopiiskalla. Uhrin hiuksia revittiin ja nyrhittiin saksilla sekä parranajokoneella niin voimakkaasti, että hän joutui tekohetken jälkeen käyttämään peruukkia. Nuoret polttivat savukkeella uhrin kaulaan ja vasempaan rintaan jälkiä. Lisäksi uhri riisuttiin alastomaksi ja hänen vartaloaan töhrittiin kirjoittamalla siihen huulipunalla halventavia tekstejä.

Teinitytöille ehdollista julmasta pahoinpitelystä - teko kuvattiin kännykällä

Syytteessä arvioitiin raiskausten määräksi noin viisikymmentä. Sen mukaan laskettuna jokaisesta lapsen raiskauksesta seurasi siis todellisuudessa kaksi viikkoa vankeutta.

Lapsen raiskaaja selvisi vähällä KIRJOITTAJALTA JARKKO SIPILÄ

Kun lukee pahuudesta, miettii monia asioita. 

Keitä nää ihmiset on?

No, ne on ihmisiä. Ne on samanlaisia kuin sinä tai minä. Ehkä niillä on sairaus tai joku syy teolleen, mutta ne ei ole hirviöitä, viemäristä ryömineitä kauhistuksia.

Se olis helppoa, jos ne olis. Koska mörönhän tunnistaa. Pahaa ihmistä ei erota hyvästä, vaikka miten tuijottais sitä, miltä se näyttää. Yks koomikko sanoi esityksessään, että turvallisin paikka asua on sarjamurhaajan naapurissa: ne naapurit aina jää henkiin kertomaan, että hän oli hiljainen mies ei vaikuttanut pahalta ollenkaan

Nearly one in three college men admit they might rape a woman if they knew no one would find out and they wouldn’t face any consequences, according to a new study conducted by researchers at the University of North Dakota.

But, when the researchers actually used the word “rape” in their question, those numbers dropped much lower — suggesting that many college men don’t associate the act of forcing a woman to have sex with them with the crime of committing rape.

1 In 3 College Men In Survey Say They Would Rape A Woman If They Could Get Away With It BY TARA CULP-RESSLER

Miksi pahaa tapahtuu?

En tiedä. Jos tietäisin, oisin varmaan jo tosi rikas.

Luulen, että pahaa tapahtuu, koska sitä voi tapahtua. Usein, kun jutellaan siitä, miks joku tekee jotain, "koska voi" on yhtä hyvä vastaus kuin muutkin. Miks joku myy rikkinäistä takkia kirpparilla ja pyytää siitä 50e? No, koska niin voi tehdä.

Joskus kun on kaverin kotona, miettii, miten paljon niidenkin asunnossa on veitsiä. Kelaa, miten paljon. Kuka vaan vois niillä tuikata vaikka heti. Muttei tuikkaa. Miksei?

En tiedä. Jos tietäisin, oisin varmaan jo tosi rikas.

Romaninaisen kaappauksessa rangaistuksen olisi pitänyt ehdottomasti olla ravintolajuttua ankarampi. 

Ja vielä. Grönfors määrättiin maksamaan romaninaiselle korvauksia 15000 euroa eli 9 euroa/vankeuspäivä.

Vertailun vuoksi voi todeta, että Grönforsin asianajajan palkkio oli 18018 euroa.

Jarkko Sipilä, KOMMENTTI: Järkyttävä tuomio – miksi nuoren naisen vangitsijat pääsivät näin vähällä?

Happoiskun tehnyt mies sai kokea ankaran rangaistuksen Iranissa, kun hänet tuomittiin menettämään toinen silmänsä, kertoo brittilehti The Guardian.  --- Rangaistu mies vaivutettiin nukutukseen, jonka aikana lääkärit kaivoivat hänen vasemman silmänsä ulos.

Iran pani ikivanhan lain täytäntöön – happoiskun tehnyt mies menetti silmänsä

Miten pahoja pitäis rangaista?

En tiedä sitäkään. Paha laitetaan vankilaan, usein mitättömältä tuntuvaksi ajaksi, sitten se poistuu sieltä ja tekee lisää pahaa.

Tai ei tee. Ei kaikki tee. Eihän?

Pahan voisi tapaa. Voisiko?

Pahantekijän voi varmasti niitata. Pistää sähkötuoliin, zzzt, end. Mutta luulen, että jokaisen pahantekijän tilalle syntyy jossakin uusi (potentiaalinen) pahantekijä. Käytin hienoa sanaa potentiaalinen, koska ehkä on joku tapa ehkäistä pahaa. Saada pahasta hyvää.

Onko?

Voiko lapsi syntyä pahana? Voiko vauva olla paha?

En tiedä. Jos tietäisin, oisin jo tietokirjailija.

Se mitä seuraavan 10-15 minuutin aikana tapahtui, muutti monta asiaa elämässäni, mutta sitä en vielä tiennyt. Poikajoukko pysäytti minut, kaatoi pyöräni, raahasi minut metsikköön ja ryhtyi meuhkaten tutkimaan rintojani (olin ns. varhain kehittynyt) ja jalkoväliäni. Neljän vuosikymmenen aktiivisen unohtamisen tuloksena en enää muista kaikkia yksityiskohtia, eikä niillä ole niin väliäkään. Mutta muistan tunteen, ja muistan pojat, joukkona: ne, jotka johtivat, ne, jotka lähtivät mukaan, ja ne, jotka katselivat.

Laura Mänki: Aika velikultia

Tämän tekstin lopussa ei oo mitään ratkaisua tai lohdullista näin-maailma-korjaantuu -loppua. Olen pahoillani siitä. Jos voisin korjata väkivallan pois, tekisin sen.

Pahuus, silmitön viha viattomia kohtaan, väkivalta, se hämmentää. Sitä ei oikein voi ymmärtää: miksi nämä ihmiset tekevät näin mitä he haluavat

Eivät ehkä mitään. Ehkä ne tekee pahuuksia, koska niitä voi tehdä. Ehkei ne edes ajattele: ehkei ne näe sua tai mua ihmisenä, vaan jonain, millä ei ole väliä. Jonain arvottomana, sellaisena, jolle voi tehdä jotakin, tai sitten ei. Voi tehdä, jos sattuu huvittamaan.

Synkkää.

Ehkä paha on ajattelematon. Paha ei näe, että uhri on jonkun lapsi, jonkun äiti. Paha ei ehkä ymmärrä ihmisarvoa, sitä, että jokainen on yhtä hyvä kuin väkivallantekijä itse. Ehkä paha on ajattelematon, ymmärtämätön.

Voiko pahaa opettaa? Voiko pahan poistaa kouluttamalla, näyttämällä niin sanotun oikean tien, antamalla ymmärrystä?

Ehkä. En tiedä.

Jos tietäisin, oisin varmaan jo tosi rikas.

Super Gutsy Girl Humiliates The Creep Who Tried To Touch Her In-Flight

Ten rape prevention tips:

1. Don’t put drugs in women’s drinks.

2. When you see a woman walking by herself, leave her alone.

3. If you pull over to help a woman whose car has broken down, remember not to rape her.

4. If you are in an elevator and a woman gets in, don’t rape her.

5. When you encounter a woman who is asleep, the safest course of action is to not rape her.

6. Never creep into a woman’s home through an unlocked door or window, or spring out at her from between parked cars, or rape her.

7. Remember, people go to the laundry room to do their laundry. Do not attempt to molest someone who is alone in a laundry room.

8. Use the Buddy System! If it is inconvenient for you to stop yourself from raping women, ask a trusted friend to accompany you at all times.

9. Carry a rape whistle. If you find that you are about to rape someone, blow the whistle until someone comes to stop you.

10. Don’t forget: Honesty is the best policy. When asking a woman out on a date, don’t pretend that you are interested in her as a person; tell her straight up that you expect to be raping her later. If you don’t communicate your intentions, the woman may take it as a sign that you do not plan to rape her.

Rape prevention tips, Posted by Leigh Hofheimer

Se kiire loppu sit siihen

Ootteko koskaan menneet jouluna aatonaattona bussilla mihinkään? Siis pitkänmatkanbussilla. Silloin on nimittäin kaikenlaisia autoja liikenteessä, niitä menee eri suuntiin vauhdilla sviuh svouh.

Kerran oltiin menossa aatonaattona Helsinkiin ja toisella kaistalla oli sattunut ketjukolari. Me saatiin ajaa normaalisti eteenpäin, mutta sillä puolella maailma oli seisahtunut: jengiä seisoskeli lumipenkassa auton vieressä, osa autoista oli pelkkiä ruttuja. Bussin ikkunoista me, onnekkaat, sitten tätä katseltiin ja sanottiin asiaankuuluvasti ohhoh uhhuh aijai voivoi.

Mun äidillä on yksi suosikkisanonta, joka on "kiire loppuu sit siihen". Sitä voi käyttää, jos joku ajaa raivoäisesti ohi ja ohittelee kuin hullu. Tai jos joku muuten päättömästi kohkaa eteenpäin, koska KAUHEE KIIRE äkkiä äkkiä

Kun jotain tapahtuu, se kiire loppuu just siihen.

Lentoyhtiö ilmoitti muutoksesta matkustajille sähköpostitse. Indonesialaisen Tempo-lehden mukaan kymmenen onnekasta lipun ostanutta ei kuitenkaan koskaan ehtinyt sähköpostia lukemaan. Se pelasti heidät päätymästä kadonneelle lennolle.

MTV Uutiset: Kymmenen matkustajaa pelastui täpärästi, koska eivät ehtineet lukea sähköpostejaan

Käyttäjän Riitta Poikselkä FB-kuva

Kelaa sitä, että oot vaikka lähdössä matkalle. Matka on tärkeä kaiken täytyy mennä hyvin jotainhan voi vaikka SATTUA. Stressaat itses kuoliaaks ja ehkä huudat lapsilles että LOPETTAKAA TOI tämä on TÄRKEÄÄ ja sitten teidän kone syöksyy mereen moikka

Kiire loppuu siihen. Mitä hyötyä sun stressistä oli?

Kun mä ajan autoa, ajan hyvin hitaasti, koska mua pelottaa ja oon epävarma kuski. Mulla on kavereita, jotka huutaa semmosille kuskeille, että MENE ja MITÄ SÄ TEET ja KANNATTAAKO AJAA JOS EI OSAA

Se on kuin ne huutais mulle. Vaikka mä oon aina päässyt perille. Ja outoa kyllä, siihen ei mee sen kauempaa.

Äitini työnantaja sanoi aina, että asian paikalleenlaittamiseen ei mee sen enempää aikaa kuin siihen, että jätät sen johonkin sohvannurkkaan ja joudut myöhemmin siivoamaan. Asioiden tekeminen huolella ja rauhallisesti ei vie sen enempää aikaa kuin se, että kaahottaa täysii täysii kauhee kiire pakko tehdä korjataan myöhemmin vahingot

Joskus niitä ei voi korjata. Kun ajaa ihmisen päälle ja se halvaantuu, sitä ei voi korjata. Se, että oli kauhee kiire pakko ehtiä ei oo kamalan lohduttava selitys kun sun perhe on kuollut, tiedätkö.

Kun jotain tapahtuu, se kiire loppuu just siihen.

Siks me körötellään aina hitaasti.

Pistä sinä suu kiinni ja toimi

Tanssitunnilla usein taitavia ihmisiä pyydetään näyttämään, miten liike tehdään. Muutama tyyppi tekee, kun pyydetään. Muut on silleen en kehtaa en osaa emminä tiiä osaanko hei muistakaa etten osaa niitä käsiä sitten.

Mulla olis tähän ihan uus idea. Se olis semmonen, että miten ois jos laittaa suun kiinni ja vaan tekee?

Joo pitäis ymmärtää ja kannustaa ja olla silleen "voita itsesi sinä ihminen", mutta kun en jaksa. En jaksa sitä, että sama show toistuu joka viikko. Aina pyydetään, aina kehutaan että sinä osaat, ja sitten seuraa emminä osaa emminä kehtaa.

Arvatkaa, onks kellekään koskaan sanottu, että no voi, etkö kehtaa, ei sitten tartte? Ei oo. Aina on sanottu, että eiku anna mennä vaan hyvin se menee näytä nyt. Muttaku en minä osaa ja nää kädetkin menee miten sattuu

Tajuaksä miten iso kunnia se on, että pyydetään näyttämään?

Joskus vuosia sitten kuulin, että kun ihminen pyytää toiselta neuvoa, se on kunnianosoitus. Se on osoitus siitä, että ihminen kunnioitaa sua, pitää sua viisaana, haluaa sun mielipiteen. Muttaku EMMINÄ NY KAIKKIEN EDESSÄ TÄSSÄ

Englannissa on semmonen sanonta ko get over yourself. Se yleensä sanotsaan kun ihminen on ylimielinen ja pitää itseään vähän turhankin parhaana ja hienona. Musta se sopii oikein oivasti myös tähän.

Mitä jos panisit vaan sen suun kii ja tekisit? Joojoo mieli saa puhua mitä mieli puhuu, mieli saa soittaa sitä ootpaska etosaa huonoämmä -levyä siellä ihan rauhassa. Pistä sinä vaan suu kiinni ja toimi.

Ei tarttee olla täydellinen eikä tarttee osata parhaasti superhyvin. Ei sitä täydellistä luokkakuvaa tuu koskaan vaikka otettais sata tuhatta kuvaa peräkkäin. Muttaku minä oon niin ruma eiku MINÄ oon ruma sinä oot ihana

Get over yourself. Pistä se suu nappiin ja lakkaa toistamasta sitä, mistä en oo hyötyä. Lakkaa antamasta muille, nuoremmille, vanhemmille, esimerkkiä siitä, että itseään kuuluu alentaa ja omia kykyjä vähätellä. Lakkaa puhumasta sitä samaa lausetta joka viikko: emminä osaa no emminä nyt en uskalla

Get over yourself. Pääse yli mielestäs. Siellä se luuppi kuitenkin pyörii, miks sitä täytyis tuoda ilmi, julkistaa, sanallistaa.

Joo et ehkä osaa. Joo kaikki kattoo. Joo joskus joku jossain nauro sulle. Joo sun mieli sanoo että nolo ämmä älä viitti ees koittaa.

Get over yourself ja toimi.

Ota riski, uskalla päätellä

Kun matkustin viimeksi seuralaisen kanssa, huomasin, että luotan aika paljon omaan päättelykykyyni.

Se on sitä, kun joka asiaa ei tartte tarkistaa montaa kertaa. Saatan lukea lentolipusta paikkanumeron ja -rivin kerran ja muistan ne siitä eteenpäin. Muistan hyvin myös kellonajat: joskus alan epäillä, että olikse bussin lähtöaikla muka 13.30 ja se oli, oli se, vaijkka oon ostanut lipun viikko sitten.

Se, että luottaako intuitioon ja omaan päättelykykyyn vai onko aina pakko tarkistaa kaikki, vaikuttaa elämään aika paljon. Kun matkustaa seurassa, joka ei luota tai uskalla luottaa, huomaa, että elämä on aika epävarmaa. Koskaan ei tiiä, mitä tapahtuu, mihin nyt mennään, tuleeko tuo lentoemäntä takaisin tarjoamaan meille mehua vai unohtiko se meidät nyt, pysähtyykö tämä bussi siellä ja täällä vai ei

Tampereella on pysäkki nimeltä Hatanpään valtatie. Jos seuraa bussin näytöstä, missä pitää jäädä, se onkin yllättäen Hatanpään vt. "Valtatie" on pitkä sana, ei mahdu ruudulle.

Siinä näkee, miten luottaa ajatuksiin ja omaan päättelykykyyn. Mitä on se "vt"? Onks tää nyt se valtatie, vois se olla mutta jos se onkin joku muu, mistä sitä tietää, pitää ehkä kysyä

Lentokentällä portti on A60. Tossa kyltissä lukee "A" ja sitten on kiva pieni nuoli tonne, mutta onko se SE A, jos se onkin joku muu A, ehkä niitä on monta, mihin pitää mennä

Se sanoi että mansikkajogurttia, mutta onko se tää vai toi toinen, mistä sen tietää, näitä on sata erilaista, tätä meillä oli viimeks mutta oliko se varmasti tää

Suosittelen aina kysymään. Suomalaisia, varsinkin vanhempaa polvea, hävettää liikaa. Aina voi kysyä ja jos vastaaja äksyilee, vika on siellä päässä. Ei kysyjässä. Aina voi kysyä.

Aina voi myös kokeilla, mitä tapahtuis, jos luottaa omaan ajatukseen. Jos tuntuu, että kyllä se kauppa oli siellä kauppakeskuksen yläkerrassa, ei sitä tartte tarkistaa infonäytöstä. Voi vaan mennä katsomaan. Jos tuntuu, että "vt" meinaa valtatietä, koska se olis loogisinta, se ehkä meinaa valtatietä.

Voihan se tietysti meinata vaikka varastotiikeriä. Tai vuoksentietä. Velkataloutta. Muttei se haittaa.

Ei virheisiin kuole.

Nuoruuden tuhlata voi muttei säästää

Aika on valoo nopeempaa
kaikki aine on katoavaa
elämä ilmaa ohuempaa
sitä et voi vangita

elä

hei älä odota että se alkaa
vasta muutaman vuoden päästä
kun olet duunissa ja saat hyvää palkkaa
nuoruuden tuhlata voi muttei säästää

Elä, elä
sun täytyy elää
kun olet nuori vielä

Joskus ahdisti tää biisi ihan kamalasti.

Kun olin teini-ikäinen, en saanut oikein mennä mihinkään tai tehdä mitään. Olin hyvin kiltti, enkä koskaan siis huutanut tai paiskonut ovia että SAATANA MIKSEN SAA. Kiehuin vaan itsekseni ja kirjoitin päiväkirjaan miten VIHAAN ÄITIÄ.

En oikeesti vihaa.

Äiti sanoi aina, että ymmärtää: nuorena tuntuu, että elämä loppuu ihan kohta, eikä ehdi kokea mitään. Se vakuutti, että elämä jatkuu kyllä ja kaiken ehtii vielä kokea.

Tuntui oudolta, että se tiesi, miltä musta tuntuu. Ei se paljoa helpottanut koska EI KUKAAN VOI TAJUTA MUA mutta silti.

Nyt, kun oon jo vähän vanhempi, oon huomannut, että elämä kyllä jatkui. Kaiken ehti kokea: pusun ja poikaystävän ja festarit ja keikat ja kaiken.

Oon vähän sitä mieltä, että ne, jotka haluaa takas teini-ikään, on unohtaneet, millaista se on. On unohtaneet, miten joka asia ahdistaa ja pelottaa, koskaan ei saa tehdä mitään, ei kehtaa, ei uskalla, ei voi sanoa sille pojalle että tykkää siitä ja menee KOLME VUOTTA vaan tuijottaessa sitä koulussa jos se ylipäätään on siellä joskus

Koko ajan on vähän outo olo, tuntuu et on ihan yksin. Elämä vaan hupenee eikä kykene tekeen mitään, ei tarttumaan siihen, kaikki on satavarmaan jossain missä ne oikeesti ELÄÄ ja mä en oo, joku nauraa sulle ja sit itket koko illan oon niin kauhee kaikki vihaa mua kukaan ei voi koskaan ymmärtää

Tuntuu, ettei jengi halua takas nuoruuteen nuorena. Ne haluaa takas teini-ikään aikuisen tiedoilla ja taidoilla; ne siis haluaa nuoreksi sellaisena, kuin ne nyt, aikuisena on. Se voiskin olla siistiä.

Enää tää biisi ei ahdista.

Miksi sulla on kaikkea

- On ennustettu, että ihmisten määrä kasvaa kymmeneen miljardiin. Sitä maapallo ei tule kestämään, vaan se hankkiutuu eroon ihmisistä tavalla tai toisella. 

--- Keskinen muistuttaa, että maapallo pärjää hyvin ilman ihmisiä, mutta ihminen ei ilman maapalloa. 

Iltasanomien juttuun Tulevaisuudentutkija: Tällainen on maailma ja Suomi vuonna 2064

Joinain päivinä mun maailmantuska on tosi paha.

Me käytiin kiinalaisessa ravintolassa. Tofu soijakastikkeessa oli tosi hyvää, söin kaiken. Maha tuli ihan pinkeäksi.

Joskus, kun oon juonut alkoholia ja tulee huono olo, mietin, miks piti juoda niin paljon. Kun oon syönyt runsaasti, mietin usein, miks mulla on oikeus elää tällaisessa mässäilevässä yltäkylläisyydessä.

Silti viikoittaisin lottoarvonnoin pidetään yllä illuusiota, että ihmisen elämän suurin täyttymys on saada enemmän rahaa kuin mitä hän eläissään pystyy kuluttamaan. Monen miljoonan jättipotin sijasta olisi viisaampaa jakaa kohtuukokoisia voittosummia useille. Voittoja ei kohtuullisteta, koska lottokansan uskotaan kaikkoavan. Ilman asennemuokkausta näin varmasti tapahtuisikin.

Demari-lehti: Ahneus pimentää sydämen ja sumentaa järjen

Usein syötyäni paluon mietin, mitä mun sponsoroima World Vision -kummilapsi on tänään syönyt. Se ei varmaan pysty edes kuvittelemaan sitä kaikkea, mitä meidän kaupat on täynnä kaikkia tuotteita, joita me saadaan jenkeistä ja Kiinasta ja Turkista ja mistä vaan. Mistä vaan. Meillä on varaa tähän kaikkeen.

"On hämmästyttävää, että 2000-luvulla puolet maailman ihmisistä - yli kolme ja puoli miljardia ihmistä - omistavat vähemmän kuin pieni eliitti, joka mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin", sanoo Oxfamin toimitusjohtaja Winnie Byanyima tiedotteessa.

Maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin kolme ja puoli miljardia köyhintä - "mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin"

Juttelin kaverini kanssa siitä, miks jollain ei oo mitään kun mulla on kaikkea. Se antoi useita syitä: kun ei ole luonnonvaroja,  joista tehdä raaka-ainetta, ei oke mitään, mitä myydä muille valtioille. Kun ei ole rahaa, ei ole varaa ostaa. Kun matkat on pitkät, tulee tosi kalliiksi lennättää tavaraa ja apua. Ja kun asia ei tuota, siihen ei panosteta.

Keskustelun lomassa totesin, että ihmisellä ei siis ole mitään, koska sillä ei ole mitään. Kaveri tähän, että hyvin sanottu.

Puhuttiin paljon muistakin syistä. Ne ei oikeastaan lohduttaneet mua.

6) Ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti aiheuttaisi moraalisia ongelmia. Koska ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti vie ajatukset nopeasti siihen, että esimerkiksi nykyisenlainen autoilu ja lentomatkailu ovat ongelmaa pahentavia asioita, niin on helpompaa olla ottamatta ilmastonmuutosta vakavasti. Suurin osa meistähän autoilee tai lentomatkailee, joten ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti olisi monelle ainakin potentiaalinen omantunnontuskien aiheuttaja. Kuka sellaista haluaisi?

Sitra.fi: Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle

En oo poliitikko enkä osaa ratkaista näitä asioita sen paremnin kuin varmaan muutkaan. Joinain päivinä, kuten kiinalaisbuffettipäivänä, asiat vaan lyö kasvoille kovemmin kuin toisina.

Mä heitän ruokaa pois, koska en ehtinyt syödä sitä ajoissa. Jossain ihmisellä ei ole ruokaa. Mä olen niin täynnä, että sattuu, jossain joku kuoli tänäänkin nälkään.

Jotain on pielessä,

Käyttäjä Colleen Patrick-Goudreau, Vegan Author and Speaker 

Mikset voi antaa mun olla surullinen

Keväällä, kun voin vähän aikaa tosi huonosti, piirsin kuvia. Yhdessä kuvassa oon minä, pää käsissä sängyllä. Siinä mulla on ajatuskupla, jossa lukee "mikset sä voi antaa mun olla surullinen".

Mun nuoruudessa oli musta ja mun perheestä riippumattomien syiden vuoksi useita aika katastrofaalisia ja yllättäviä tilanteita. Ne tuli ja meni eikä niitä oikein selitetty. Minä, kiltti ja herkkä lapsi, en osannut vaatia. En osannut tai halunnut aiheuttaa huolta, ominaisuus, joka mussa vieläkin elää. Tajusin vasta pari vuotta sitten, etten osaa olla vihainen.

Mulla ei oo vihalle mitään käsittelytaitoja. Oon joko sata, tosi vihainen  haistakaa kaikki paska, tai nolla, ei täs mitään kaikki on jees. Oon aina kokenut kaikki väittely- tai vähäisetkin yhteenottotilanteet pelottavina ja kaoottisina; en oo ymmärtänyt, että on olemassa väittelyitä, joista ihmiset nauttii. Edelleen koen, että jos mut haastetaan, mua vastaan hyökätään.

Sama asia surun kanssa. En ymmärtänyt, että surua olisi pitänyt käsitellä: kukaan ei kertonut, enkä mä, hiljainen ja kiltti, tajunnut kysyä tai vaatia. En tajunnut soittaa kellekään, pyytää, anoa. Ja koska olin hiljainen ja mukautuvainen, mun oletettiin olevan ihan okei. Vasta myöhemmin tätä on pyydetty anteeksi: anteeksi, sulta olisi pitänyt kysyä, sua olisi pitänyt huomioida.

En koe, että ois mitään anteeksipyydettävää tai -annettavaa. En oo vihainen tai kaunainen. Niin vaan kävi: mä en tajunnut vaatia, eikä muut ymmärtäneet kysyä. Toisaalta tää hankaloittaa mun elämää nyt, koska sellaiset asiat, jotka ois pitänyt oppia lapsena, mä joudun opettelemaan nyt.

Vähättelijä tekee selväksi, että lapsen harmitus on tyhmää ja turhaa. Teemme vihasta myös kauppatavaraa. Sanomme, että jos olet kotimatkan itkemättä, saat kotona jätskiä. Emme jaksa vastaanottaa rasittavia tunteita, joten patistamme lasta nielemään ne. 

Kodinkuvalehti.fi: Viha pitää lapsen terveenä by Anna Sillanpää 

Joskus mun kummilapsi menee äitinsä syliin. "Tuli harmistus", hän sanoo. Sitä tilannetta katsoessani mietin usein sitä, miten tuolla mua yli 20 vuotta nuoremmalla ihmisellä on sanat tunteille, ja mulla ei. Se tietää, mitä tehdään, kun vihastuttaa, miten silloin reagoidaan. Mä en.

Tässä tilanteessa mua on alkanut suunnattomasti ärsyttää se, kun mun on paha mieli ja joku yrittää piristää, saada ajatukset pois siitä surusta. Enkö mä jumalauta saa koskaan olla surullinen? Enkö mä nyt saisi tuntea tätä, kokea tätä, reagoida jotenkin? Miksei surua saa ajatella, miksei sitä sais tunnustella ja sen kanssa olla? Miks aina pitää yrittää peittää jotenkin, heti vaan pois mielestä äkkiä äkkiä?

Teen sitä myös itse. Alan kertoa vitsiä ja lohduttaa, kyllä tää tästä. Sit ärsyynnyn myös itseeni: miksen mä voi antaa tän ihmisen olla, miksen anna surun tulla? Miks se pitää pitää niin loitolla?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että viha on pahasta. Puhumattakaan kontrolloimattomasta raivon tunteesta. Erokriisin keskellä viha voi olla päivittäistä ja pakonomaista, ja kuluttaa paljon voimia. Vaikka viha on räjähdysherkkää ja arvaamatonta, sen ilmaiseminen on välttämätön osa toipumista.

Naisen sydän: Raivo, kirjoittaja GLORIA SALO

Koska en osaa. En ymmärrä. Sitä tekee niin kuin osaa, eli mun tapauksessa ei tee mitään, yrittää vaan jatkaa kuten ennen ahdistavaa tilannetta ja surua. Muttei se toimi niin.

Se on absurdia: toisaalta ajattelen paljon kuolemaa, kuten aiemmin kirjoitin, mutta samalla en voi oikeasti kohdata sitä, en oikeasti päästää lähelle. Päästää tuntumaan.

Joskus muita surettavat asiat ei tunnu musta yhtään miltään. Silloin huomaan sen, että joo, jotain ei oo rakennettu ihan loppuun asti, jokin on vähän eri tavalla kuin muissa. Mut yritän. Nyt kun huomaan, miten teen, voin tehdä toisella tavalla. Opetella.

Kyl mä vielä opin.