Kukaan ei laske sun virheitä

Mulla on yks kaveri, joka ei välitä mistään. Sanon tän kauneimmalla, rakastavimmalla mahdollisella tavalla. Se ei pelkää, ei ahdistu, ei jännitä. Se ei vaan välitä. Näin ainakin päällepäin vaikuttaa.

Haluatko juhlia ennen työaamua? Saat. Eikö ole rahaa? Ihan sama, mene silti. Oletko myöhässä? Ei väliä. Romuttuiko auto? Hui hai.

Sellainen huolettomuus on turhauttavaa, raivostuttavaa. Ja ennen kaikkea se on kadehdittavaa.

Joskushan oli aika, kun sanalla ”kesäloma” oli yhtä iloinen kaiku kuin ”lottovoitolla” tai ”viinalla”. Loman ajattelu aiheutti miellyttäviä assosiaatioita: järvenselkä, yli kuuden asteen lämpötila, vapaus.

Sitten asiantuntijat vainusivat vapaisiin liittyvän huolettomuuden, ja kaikesta tuli yhtäkkiä kovin vaikeaa. Lomailuunkin saatiin kytkettyä stressin uhka, huoliammattilaisten verivihollinen. Voi olla, että työ­asiat käyvät mielessä, varo! Mitä jos kännykkä soi , saatko unta? Some ahdistaa lomallakin!

IS, Anna Perho: Lomavaikeilu, aikamme ongelma 

Mulle on kamalan tärkeää olla ajoissa. Jos en ole, alkaa ahdistaa suunnattomasti. Odotan mieluumin 30 minuuttia itekseni kuin olen vartin myöhässä. Jos oon töissä tunnin tuottamaton, alkaa heti nakertaa: mitäs sä täällä teet hei hei hei et kai vaan ole TEKEMÄTTÄ MITÄÄN tee nyt jotain jo tuota tuota lisää

Oon katastrofinodottaja. Odotan, että joku pitää kirjaa mun virheistä, ja kun niitä on tarpeeksi, mua rankaistaan. Kun elämä on mukavaa, pelkään yleensä aina, että kohta se ei enää ole. Koska kaikki viedään multa. Jotenkin.

Missään ei oo semmosta tyyppiä, joka laskee kaikkien kaikkia virheitä.

Ajattelen kaveria. Se vaan tekee kuten tuntuu hyvältä, ja kaikki menee okei. Käsittämätöntä. Vai sittenkin normaalia?

Siis kyllähän mä järjellä tiedän, ettei varautumalla pahaan voi estää pahaa. Että vaikka pelkäis 39 vuotta jotain asiaa, ei se estä sitä tapahtumasta. Mutta silti tuntuu siltä ettei kantsis tuudittautua

Mielessäni käy usein kysymys: Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Inhimillisiä Uutisia, Meeri Koutaniemi: JOS MÄ VOISIN

Oon katsellut kaveria nyt jo vuosia. Sille ei koskaan, koskaan tunnu käyvän mitään pahaa. Tietysti pientä pahaa käy, pientä ongelmaa. Mutta ei semmoista pahaa, joka pilais sen elämän ja ihmissuhteet ja tulevaisuuden ja kaiken. Se vaan elelee, on, tekee virheitä, ei välitä, tekee, mitä tahtoo ja kaikki. Aina. Sujuu. Hyvin.

Eikö oo raivostuttavaa? Ja kadehdittavaa. Miten tommoseks opitaan? Sano, miten?

Kirjoitan sitten, kun kirjoitettavaa taas on

Kuten kenties olette huomanneet, mua ei huvita mikään. Ei huvita kirjoittaa, ei huvita pohtia, ei huvita tuottaa ajatuksia.

Sallin sen itselleni.

Kirjoitan sitten, kun kirjoitettavaa taas on.

Entä jos kaikki meneekin ihan hyvin

"Entä jos" on mun suosikkiasioita elämässä. Ei "entä jos olisin menneisyydessä tehnyt niin", vaan "entä jos näin tapahtuu".

Entä, jos mun läheinen kuolee. Entä, jos tulee syöpä. Entä, jos rahat loppuu. Entä, jos joudun ulosottoon. Mitä, jos saan potkut!

Entä jos

Seuraan semmosta blogia ko Things we forget. Siellä oli yks päivä postaus otsikolla "1134: Be gentle with yourself. You're doing the best you can".

Nii. Mä teen parhaani ja säkin teet ja entä jos kaikki meneekin putkeen?

Eikö tämä jos mikä olisi ’ajanhukkaa’ – ryhtyä parisuhteeseen, jossa ei alunperinkään näe jatkuvuutta – vain todistaakseen muille, että minäkin voin asettua; minäkin sain miehen; minäkin etenen elämässä. Mieluummin epäonnistun etsiessäni Sitä Jotain Muuta kuin ’onnistun’ saavuttamalla punaisen talon ja perunamaan.

Selvästi päihtynyt: ElämäNI sinkkuna

Entä, jos mä en kuole nuorena? Entä, jos mun elämä menee melko ongelmattomasti tästä eteenpäin? Entä, jos mitään suurta tuhoa ja katastrofia ei ookaan kulman takana?

Mitä, jos selviän vastoinkäymisistä hyvin ja vahvana? Mitä, jos en murru?

Entä jos saankin elää onnellisena? Entä jos joka päivä onkin täynnä onnea? Mitä jos oonkin onnellinen? 

Mitä, jos saan sen, mistä haaveilen?

Se se vasta pelottavaa on: silloinhan voi menettää. Kaiken. Ihanan elämän ja hyvän olon. Jos saa sen, mitä halusikin, ottaa kamalan riskin.

Mitä, jos se riski kannattaa? Mitä, jos saan sen, mistä haaveilen?

Toisaalta taas ehkä niistä positiivisesti sävyteyistä omista statuksista voi oppia. Jos kirjoittaa statukseen, että olipas ihanaa tehdä lumitöitä pirtsakassa säässä koiran remutessa lumessa, niin ehkä asiaa pitäisikin katsoa juuri tuosta kulmasta ja huomata että vaikka kädet oli makaroonia ja hikeä pukkas niin hei, ainaki sää oli kiva ja onneksi minulla on tuo koirakin tuossa ilonani. Eli jos haluaa esittää elämänsä positiivisessa valossa, niin eikös sitä myös silloin voisi katsoa samassa valossa? Toki aina ihmisillä on huonojakin aikoja eikä aina voi olla positiivisuuden ruumiillistuma, mutta ainakin silloin tällöin voisi katsella elämäänsä sen toisen silmin ja huomata mitä kaikkea hyvää siinä on.
Me Naiset: Facebook ja blogit herättävät kateutta – naiset paljastavat miksi by ESSI MYLLYOJA

TheMindUnleashedin FB-kuva

Kaikki loppuu kuitenkin

Käyn vapaaehtoistyössä muistisairaiden vanhusten luona. Se on auttanu mua rentoutumaan elämässä.

Kun on muistisairas, monet asiat toistuu. Tarinat toistuu, tulee uudestaan. Jännä asia on jännä monta kertaa.

Usein mietin, millaista se olis. Mitä mä muistaisin? Kertoisinko aina uudestaan lapsuudesta? Vai kouluajoista?

Mikä olis viimeinen asia, jonka muistan? Olisko se mun nimi, vai jotain muuta?

Kun oon vanhempien ihmisten seurassa, ajattelen elämää. Sitä, miten se on kovin pitkä, ja samalla kovin lyhyt. Mitätön. Sitä tekee kaikkea ja ehtii ja kokee ja lopulta onkin sitten vain odotus, se, että tietää tän olevan pian ohi.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin onnistua, mokailla, tuhota, luoda, kaikki loppuu kuitenkin. Voin olla maailman tärkein poliitikko tai joku Kim Il-Sung-tyyppinen jumalaan verrattavissa oleva olento, ja sekin loppuu. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin olla niin sanotusti maailman turhin ihminen (miten se määriteltäis) tai ihan keskivertopulliainen, joka elää semikivan elämän ja tekee vähän jotain, muttei mitään muistettavaa, ja sekin loppuu. Se on niinko siinä sanonnassa: pelin lopussa kuningas ja sotilas menevät samaan laatikkoon.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Kelatkaa muuten näiden kuvien ihmisiä, satavarmaan jokainen niistä oli jollekin Koko Maailma ja sekin loppui, nämä ihmiset olivat ainutlaatuisia kuten kaikki muutkin ja nyt heitä ei ole enää koskaan

Kaikki loppuu kuitenkin. En sano sitä pahalla tai siks, että haluaisin julistaa elämän olevan turhaa ja kaiken olevan yhtä tyhjän kanssa ei kantsii mitään yhy yhy makaan vaan kotona. Ei. En meinaa sitä.

Meinaan sitä, ettei tää ehkä oo ihan niin vakavaa ku aina tuntuu. Kuin aina uskon. Kun tuntuu maailmanlopulta ja siltä, että oon maailman tyhmin ja kaikki on niin Vaikeaa en minä Selviä

No, selviän. Vaikkei menis putkeen, niin ei se oo niin vakavaa. Ei mikään häpeä kestä ikuisesti. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin niin sanotusti onnistua elämässä (en tiedä, mitä se merkitsee) tai epäonnistua (en usko, että se on mahdollista, koska oon elossa, oon siis onnistunut elämään). Voin tehdä jotain isoa tai pientä tai ehken tee mitään. Ehkä joku muistaa mut, tai ei. Kaikki loppuu kuitenkin.

Kaikki on vaan elämää. Bell keksi puhelimen ja Tesla keksi erilaisen sähkön ja nekin on menneet, nekin meni laatikkoon maan alle. Bolt voitti kultaa olympialaisissa ja arvaa mihin se lopuks menee, laatikkoon se menee sinne se menee. Kaverin sisko kuoli yllättäen kops ei mitään syytä, ei ollut edes vanha. Einsteinin viimeisiä sanoja ei edes tiedetä, hoitaja ei puhunut saksaa, maailman tärkeimpiä ja viisaimpia ihmisiä ja mihin hän meni laatikkoonko meni tais mennä

Kaikki loppuu kuitenkin


Tämän postauksen kuvat otin itse.

Ei rakkaudesta tartte kärsiä

Kuuntelin tossa radiosta Kelly Clarksonin biisiä. Siinä laulettiin parisuhteesta niin, että mies tuli takas ja söi sanansa siitä, että haluaa muita naisia sata kertaa mieluummin ko Kellyä. Kelly otti ukon takas, koska vaikka sun kanssa on dysfunctional, niin en voi olla ilman.

Tunnistin omat, aiemmat toimintamallini tästä biisistä. Se teki mut surulliseks.

Ajatus siitä, että rakkaudessa täytyy kärsiä: että kyllä aito rakkaus kestää, kun toinen on mulkku, se nyt vaan ON tollanen kyllä se sit OIKEESTI rakastaa

Guess this means you're sorry

You're standing at my door

Guess this means you take back

All you said before

Like how much you wanted

Anyone but me

Said you'd never come back

But here you are again

'Cause we belong together now, yeah

Forever united here somehow, yeah

Kelly Clarkson - My Life Would Suck Without You

Mietin taas sitä, voittaako rakkaus kaiken. Kun kaks tyyppiä huutaa toisilleen naama punasena että MÄ SAISIN PAREMMANKIN SENKIN HUORA mut sit myöhemmin ne sopii ja on onnellisia, onko se rakkautta?

Jos mies joskus ryyppää mut välillä on sit kiva, nii onko se sen arvoista? Jos joskus haukkuu mut joskus ei, onko se tarpeeksi?

Mikä on rakkautta? Voittaako rakkaus semmoset asiat kuin MÄ OISIN KENEN KAA VAAN MIELUUMMIN KO SUN HEI

Joskus tuntuu, että oon vähän tiukkis. Semmonen, etten hyväksy asioita, joita muut hyväksyy. Just eilen luin naistenlehdestä, kuinka julkkispari hellittelee toisiaan semmosilla nimityksillä, jotka juontaa niiden niinsanottuihin heikkouksiin. Että mies vaikka kutsuu naista "tapiksi", kun se on niin lyhyt.

Onkse kivaa? Vai ei?

Ehkä se on. Kun ne oli hellittelynimiä kuitenkii.

Mikä ei oo kivaa? Onko VAIHTAISIN SUT KEHEN VAAN okei ota mut sittenkin takas kivaa?

Maybe I was stupid

For telling you goodbye

Maybe I was wrong

For tryin' to pick a fight

I know that I've got issues

But you're pretty messed up too

Either way I found out I'm nothing without you

Kelly Clarkson - My Life Would Suck Without You Lyrics

Kelly lauloi että tietää ettei pitäs ikävöidä. Kun on niin dysfunctional.

Arvaa mitä Kelly, se menee ohi.

Vuoden päästä mietit jo, miks tuhlasit kahdeksan vuotta tyyppiin, joka haluaa muita naisia sikana enemmän mutta ottaa sit kuitenkin sut koska oh well ei tainnu sit käydä flaksi niiden muiden mimmien keskuudessa voivoi

Vai mietitkö sittenkään?

Jos se dude oikeasti onkin best you get? Jos vaihtamalla ei paranekaan? Mistä sen tietää?

Ehk kokeilemalla?

Tämän postuaksen kuvat olen ottanut itse.

Mutta kyllä nyt pitäisi olla jo nukkumassa

Olin tossa lomalla ja huomasin taas, että oon täynnä sääntöjä. Pitäisi-sääntöjä.

Mä oon melko säännöllinen pun intended ihminen. Menen arkena nukkumaan noin klo 22-23, näin se on ollut teini-ikäisestä asti. En voi nukkua päiväkahteen koska en saa unta niin pitkään, ja jos saan, mieli sanoo laiska laiska LAISKA PASKA NOUSE JO päivä menee hukkaan

Lomalla pitäis tehdä, mitä haluaa. Lomaillessani huomasin, että no, meikäpä ei tee.

Meikä tekee sitä, mitä pitäis olla tekemässä.

Matkalla suunnittelen päiväni ja sitten yritän pysyä siinä suunnitelmassa. Mun on vaikeaa päästää irti, olla seuraamatta suunnitelmaa.

Menin matkalla turistihommiin sellaiseen puutarhaan, jossa oli paitsi kukkia, myös yllättäen lastenlorufestarit. Sen sijaan että olisin saanut hartaana kuunnella kasvien hiljaista huminaa, siellä soi ne lorut.

Koko.

Ajan.

Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all

Ajattelin, että tuun hulluksi. Ei puutarhoissa kuulu olla TÄLLAISTA puutarhoissa on HILJAISTA ja RENTOUTTAVAA voi jumalauta pää hajoaa

Sitten mulle tuli uus ajatus. Se oli tällainen: aionko mä nauttia tästä, mitä saan, vai ottaa sen, mitä mulle tarjotaan? Aionko siis ootella, että kaikki olis just niinko haluan, vai aionko nyt vaann ottaa vastaan sen, mitä saan, ja nauttia siitä?

Se oli vapauttavaa. Ei tän tartte olla semmoista ku mä odotin. Tää saa olla just sellaista ku tää ON, ja mä voin vaan nauttia.

Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes! We all fall down. Ring-a-round the rosie, A pocket full of posies, Ashes! Ashes

Siitä se ajatus sitten lähti. Huomasin, että usein oon aika kiinni siinä, mitä oon aikonut tehdä. Oon kiinni uusille jutuille, koska näitä en oo suunnitellut en minä tänään mene bussilla ei kun olen suunnitellut että menen metrolla, en minä tänään osta tuliaisia kun olen suunnitellut että se on sitten perjantaina

Juttelin lomalla paikallisen aasialaismiehen kanssa. Meni varmaan kaksi tuntia. Koko sen ajan aina välillä mun mieleen tuli ajatus siitä, että kyllä nyt jo pitäis jatkaa matkaa kun olen suunnitellut että kävelen ympäriinsä ja tutustun kaupunkiin

Niin tutustun siis paikallisiin joita tässä ois yksi mutta KYLLÄ NYT JO PITÄIS JATKAA

Kysyin itseltäni, miksi. Miksen voi vaan olla ja jutella? Oikeastiko mulle tapahtuu tänään vielä jotakin niin siistiä etten vaan voi ottaa tätä vastaan, etten voi vaan olla, oikeastiko aion vaihtaa siistin tapahtuman A, joka oikeasti tapahtuu, johonkin asiaan B, joka ehkä mahdollisesti voi tapahtua?

Yks ilta hostellissa mietin varmaan 40 minuuttia, että menenkö ulos ottamaan kuvia öisestä kaupungista. Ei väsyttänyt oikein, mutta olin jo käyny suihkussa ja kyllähän kohta pitäis jo olla nukkumassa ei enää voi lähteä

Mietin, että miks. Jos ei edes väsytä, miks mulle on tärkeää olla sängyssä klo 22, on se nyt jumalauta jos vaikka tekis jotain nukkuma-ajan jälkeen

Miks oon niin kiinni siinä, mitä pitäisi tehdä? Mitä oon suunnitellut?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että 40 minuutissa olisin jo käynyt ulkona sen sijaan, että istun kinaamassa itseni kanssa sisällä. Joten menin ulos.

Tuntui jännältä. Vähän pelotti: EI YÖLLÄ SAA YKSIN LIIKKUA MIKSI LÄHDIT. Oli myös hauskaa: oli ihmisiä, sain kivoja kuvia.

Mitään ei tapahtunut. Menin sitten kuvauksen jälkeen hostelliin ja nukkumaan. Tadaa rikoin rutiinit.

Aion jatkaa sitä arjessakin.

Tämän postuaksen kuvat olen ottanut itse.

Älä tee sitä silti

Kirjoitin tossa aiemmin tekstin Tee se silti.

Unohda se.

Olin tossa lomalla ja lomallahan pitää olla koko ajan ihanaa ja kivaa. Olin suunnitellut itselleni bussimatkan Singaporesta Kuala Lumpuriin, koska haluan seikkailua ja jännitystä.

Mitä lähemmäs se bussimatka tuli, sitä ahdistuneemmaksi mä tulin. Koko netti tuntui olevan täynnä kaikenlaisia varoituksia ja kauhukertomuksia.

Ei saa uskoa. Vain huono palaute annteaan, ei hyvää. Junttien kirjoittelua. Mene itse kokemaan älä usko

Uskoin silti.

Netistä löytyi myös hyviä ja hienoja tarinoita, kivoja tarinoita. Luin niitä ja mieli oli hetken rauhallinen. Silti aina aamulla ahdisti: kohta pitää lähteä kohta miten se menee miten selviän mitä teen

Yks ilta se meni niin pahaksi, että itkin hostellihuoneen sängyssä verhon takana sitä, etten tahdo en voi en kykene. Kerroin asiasta kumppanilleni, ja se oli silleen "älä mee".

Älä mee. Sun loma, teet mitä tahdot. Älä vaan mee.

Se oli jotenkin ihan uus ajatus mulle. Älä mee. Anna olla.

Luovuta.

Niin mä ajattelin. Ajattelin sitä luovuttamisena. Että tässä tämä sankari nyt antaa periksi eikä uskallakaan. Kauhee nössö pelkää yhtä bussimatkaa

Aloin ajatella sitä, kenen vuoksi täällä oon. Miksi mun täytyy itku kurkussa tehdä jotain, jos ei oo pakko? Kenen vuoksi mä täällä ooon, näyttääkseni kaikilleko, että katsokaa minä kykenen kaikkeen teen tämänkin tosta vaan

No, entä jos en tahdokaan tehdä?

Pistin koko projektin hyllylle, ostin lisää aikaa nykyiseen hostelliin ja palautin bussilipun (50% hinnasta takaisin). Ilmoitin hotelliin etten pääse tulemaan, saanko millään rahoja takaisin?

Samalla mua ei oikeastaan kiinnostanut se raha. Ajattelin, että se on jo sijoitettu, kuukasia aiemmin, menin tai en. Aattelin, miten rikas oon: mulla on varaa tehdä näin. Ajattelin, miten kiittämätön oon: jotkut antais mitä vaan tällaisesta matkasta.

Niin, jotkut. Mutta teenkö mä tätä itseni vuoksi, vai niiden? Kenelle mä yritän näyttää; miksen vois vaan olla löllöttää paikallani, jos se tuntuu hyvältä?

Kenelle yritän todistaa, että uskallan ja en luovuta minähän en luovuta en koskaan

Siltä se tuntuu. Että olin luovuttanut, nössö. Nynnerö. En tiedä, miksi: kemelle mun pitää näyttää, kenelle todistaa?

Entä, jos todistaisi vain itselleni?

Pahimmassa tapauksessa elämme sekä itseämme että lähipiiriämme kohtaan väärin. Täytämme paikkaa ja roolia, jota ei ole olemassakaan muualla kuin omassa päässämme. Rakennamme itsellemme ajatusvankiloita ja kierrämme niissä kehää, pääsemättä ulos.

Kaleva, Siru Sipola: "Olisinpa antanut itseni olla onnellinen"

Sanotaan, että sitä katuu, mitä jätti tekemättä. Kuitenkin, kun päätin olla tekemättä, sydän keveni, tuli onnellinen olo. Mun ei tarvitse lähteä mihinkään, saan vain olla!

Ehkä se on tärkeintä. Että uskaltaa pelätä, ja uskaltaa tehdä päätöksiä pelosta huolimatta, ja elää niiden kanssa. Sydämen keveydestä päätellen tää päätös oli just hyvä.

Hotellistakin tuli viesti. Lupasivat laskuttaa vain yhden yön.

Tee se silti

Kun matkustan, matkustan yksin. Siitä sanotaan aina, että oho, miten uskallat? Eikö pelota?

No ei. Ja joo.

Mua pelottaa muutenkin koko ajan. Toistan: koko ajan. Ei oo semmoista päivää, jolloin mua ei pelottais. 

Pelkään sairautta ja kuolemaa ja kaiken loppua. Pelottaa. Ja ahdistaa.

Matkaa varatessa on aina jännittynyt ja innokas olo. Sit päivää ennen lähtöä se alkaa: hätä. Mitä jos mut ryöstetään, mitä jos eksyn, lentokone putoaa, mut tapetaan, joudun taifuuniin. 

Sellaisia mietin.

Muistelen menneitä matkoja ja sitä, miten ne meni hyvin, ja ei se ei auta. Silti pelottaa.

Silti teen.

Ei se mitään jos pelottaa. Se on aika tavallista ja normaalia eikä sen takia tartte olla tekemättä ja jättää välistä. Silti voi tehdä.

Oon aatellut, että koska pelkään vähän koko ajan, ei sinällään oo merkitystä, jos teen jotain niin sanotusti pelottavaa. Koska eihän mua pelota vähempää, jos en tee. Pelottaa kuitenkin, kaikenlaiset asiat, koko ajan.

Semmosta on elämä. Siks teen silti.

Aikaa ei oo ikuisesti

You don’t want to disappoint. And so you end up stuck and paralysed at the same place for a very long time. You don’t need approval to start your dream career, You don’t permission to start that project. Just go ahead and give it a try. Start doing, stop seeking approval.

7 Things That Could Be Holding You Back From Being Your Very Best In Life By Thomas Oppong, alltopstartups.com

Tää kesä menee jotenkin kamalan nopeasti. Se alkoi just ja kohta kesäkuu on ohi.

Mua ei haittaa.

En muista aikaa mun elämässä, jolloin olisin ollut näin ilomielin ajan kuumisen suhteen. Yleensä ajan kuluminen ahdistaa ja pelottaa. Aika loppuu, aika menee hukkaan, minusta tulee vanha, aika loppuu.

Aikaa ei oo ikuisesti.

Siihen liittyy myös helpotusta. Sitä, että mitä tahansa onkaan, se menee ohi. Kaikki menee ohi ja muuttuu ja vaihtuu.

Aikaa ei oo ikuisesti.

Ajatuksissamme on illuusio siitä, että historian jatkumo olisi tullut kohdallamme päätökseen. Että meistä olisi jo tullut loppuelämäksemme niitä ihmisiä, joiksi meidät on tarkoitetukin. Teemme päätöksiä luottaen siihen, että suosimme 10 vuoden päästä samoja asioita kuin nytkin. Luotamme siihen, että emme enää muutu. --- Jos hirttäydymme yhdenlaiseen ideaaliin maailmasta ja elämästä, joudumme väistämättä kahnauksiin todellisuuden kanssa – maailma on muuttunut, mutta me haluamme rypeä menneessä. 

Vakaalla maalla: Miksi teemme päätöksiä, joita tulevaisuudessa kadumme? JANI WAHLMAN

Nyt on pinnalla joku Sanni-niminen laulaja, josta en tiiä muuta ko että se on nuori ja vähän kuin naispuolinen Robin. Sannilla on biisi, jossa lauletaan jotenkin "mä ikävöin sua viel 2080-luvulla". Ainoa syy, josta tiedän tän, on, että joku kelas Facebookissa miten me ei enää olla silloin hengissä.

Mieti. Tää mimmi laulaa ajasta, jonka se saa kokea, ja me ei.

Se mua vähän ahdistaa. Ois varmasti kaikkea koettavaa ja nähtävää ja elettävää vielä silloin. Yritän olla ajattelematta asiaa.

Aika kuluu. Kaikki vaihtuu. Oon kuullut vanhemmilta ihmisiltä monta tarinaa siitä, miten sitä on kuin 19-vuotias siellä 70-vuotisen nahan sisällä. Miten sitä jotenkin ei muutu, mutta kuitenkin muuttuu. On eri, muttei ole eri.

Kai pointti ois olla läsnä silloin, kun susta tulee eri. Kokea se elämä ja olla mukana ja huomata, että no asiathan meni ihan eri tavalla ku mää aattelin, mutta ihan hyvin silti.

Aikaa ei oo ikuisesti. On kiire, ja ei oo. On hätä kokea, tehdä ja elää, ja ei oo.

Nyt ei oo.

It’s time to put aside this expectation that people will live up to your ideals… and just be open to them.  They will behave imperfectly, just as you will.  

3 WAYS YOU’RE MAKING YOUR LIFE HARDER THAN IT HAS TO BE by Jade Small 

Kauanko olen pelännyt

Mua pelotti tossa yks päivä taas se, että mun äiti kuolee. Mietiskelin asiaa silleen sivuhuomioissa, koska oon niin tottunut siihen ajatukseen, että se nyt vaan on osa mun elämää.

Yhtäkkiä jokin mun aivoissa sano naps ja tuli uus ajatus. Se oli tää: kuinkas monta vuotta sä nyt ootkaan pelännyt tätä samaa asiaa?

Pysähdyin laskemaan. Se on kohta rapiat 30. Se vastaus, siis.

Rapiat 30 vuotta joka päivä monta kertaa sama pelon ajatus siitä, että NO MITÄ JOS.

30 vuotta x 365 = 10 950. Se on 10 950 päivää, joina mun äiti ei kuollut, joten loogistahan oli esim päivänä 999 olla silleen "huh no niin kaikki meni hyvin" ja herätä sit päivänä tuhat silleen "NO MITÄ JOS TÄNÄÄN SITTEN"

Kymmenentuhattayhdeksänsataaviisikymmentä päivää, joina pahin ei tapahtunut. Mutta JOS olisi tapahtunut, olisin ollut ihan että NO NIIN minä TIESIN TÄMÄN minähän SANOIN että näin käy ihan oon joka päivä kuule sanonut että PAHA ON NURKAN TAKANA ja jotain vielä KÄY

No kai nyt käy jos 3144 vuotta odottaa saatana

WordsWindow FB-kuva

Oon niin kyllästynyt siihen, etten voi hetkekskään hellittää. Heti tuon montakosvuotta-ajatuksen jälkeen tuli seuraava ajatus, joka oli, että tänään kuule kun lopetat sen pelkäämisen niin huomenna tulee se soitto sitten se tulee heti huomenna ettäs kehtasit lopettaa

Juu, elämä toimii just niin. Joku äärimmäisen vittumainen luojaolento oottaa mun ja vain mun pelon loppumista, että voi sit kiusata mua. Vain mua. Minä olen tärkein, minun pelko tätä maailmaa pyörittää nini että oos nyt vaan varuillas ettei vaan satu mitään kohta elämä sitten kostaa kuules

Niin varmaan.

Meitsi ei saa tätä maailmaa parannettua ja sotia lopetettua kivoilla ajatuksilla, niin ihan oikeastiko sitten pahat asiat olis mun ajatusten syytä? Että nyt kun hetken kehtasin rentoutua niin kyllä heti tuli kosto kyllä

Ei elämä kosta mulle eikä joku maaginen voima odota, että teen jonkun virheen, josta mua sitten voi rankaista loputtomiin.Itse sen sijaan rakaisen itteäni pelkäämällä päivästä toiseen. Ja sehän siitä tekeekin hankalaa: jos jotakin sattuis, niin en vois syytää ketään. Jololain oudolla tavalla ajattelen, että jos vaan koko ajan varaudun varaudun varaudun varaudun niin mitään ei sitten voi sattua ja jos sattuukin niin ainakin nyt jo varaudun

Paitsi, ettei se oo mitään varautumista. Se on sitä, että kaikki energia menee sellaiseen asiaan, jota ei edes vielä ole. Vähän kuin joka päivä maksais pari euroa ei-mistään ei-kellekään. Koska sitten joskus on ainakin jo valmiiksi maksanut kaiken ja ööm mites tää nyt auttoikaan

Musta tuntuu, että tän tilin olis aika mennä kiinni nyt

Sage World Median FB-kuva

But in reality you’re the one giving yourself a headache.  Realize this and let go of your expectations. This means you don’t know how this project will go… you go into it with an open mind.  You give it a try and see how it goes.  And you learn from the experience no matter how it goes.

Honestly, you cannot find peace by avoiding life. 

3 WAYS YOU’RE MAKING YOUR LIFE HARDER THAN IT HAS TO BE by Jade Small

Musta ei koskaan enää tulee normaalia

Oon ehkä joskus sanonut, että hätäännyn helposti. Jos en oo, tässä se tulee: hätäännyn helposti.

Vaikka kaikki oli päällisin puolin kunnossa, eikä perheellä ollut riitaa, iski Minnaan kriisi. 

MTV Viihde: Minna Haapkylä Me Naisille: Oli yllätys rakastua naiseen

Jos flunssa jatkuu kauan, alan ajatella, ettei se ehkä mee ohi koskaan. Jos mulla on ahdistava olo, kuten joskus on, alan pelätä, ettei se mee koskaan pois. Musta ei koskaan enää tulee normaalia ja tervettä ja onnellista oon ikuisesti jumissa tässä ahdistuksessa

joka on muuten aina mennyt ohi

Mutta miksi hän ei lähde? Koska tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.

Kysyin häneltä kerran, pelkäätkö kuolemaa. ”Ei, en todellakaan”, hän vastasi.

Entä pelkäätkö tehdä vuokrasopimuksen omaan kotiin?

”Pelkään.”

Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas Anna von Hertzen 

Oon opetellut itsenrauhoittelukeinoja. Paras keino ehdottomasti on tehdä jotain. Jos jää kotiin pyörimään ajatustensa kanssa, ne alkaa muhia ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kohta koko maailma vihaa mua ja oon varmaan mokannut myös töissä ja joku kamala asia tapahtuu ihan pian

Jos on paha, ahdistunut olo, meen ulos. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Meen vaikka raitiovaunuun ja ajelen sillä, meen kauppakeskukseen katselemaan kun ihmiset hyörii. Hyörinän näkeminen rauhoittaa: siitä huomaa, että hommat jatkuu ja ihmisten elämä on edelleen käynnissä, enkä oo yksin.

Jos on yö, avaan ikkunan. Silloin kuulen maailman äänet ja sen, etten oo yksin missään kuplassa eikä maailma oo kaatunut tai pysähtynyt.

Oon opetellut rauhoittavaa puhetta. Sitä voi kuvitella sillain, että mun sisällä ois kaks ihmistä: aikuis-minä ja lapsi-minä. Lapsi-minä on se, jota pelottaa ja jännittää. Aikuis-minä voi sanoa siihen, että kaikki järjestyy kaikki on ihan ok kaikki menee ohi.

Kysyn usein itseltäni, onko jokin OIKEASTI huonosti. Se, että tuntuu huonolta ja ahdistaa, on ihan okei. Yleensä kuitenkin aivojen tosella puoliskolla ymmärrän, ettei mulla oo kamalaa hätää, että asiat vaan paisuu mun mielessä talon kokoisiksi ja siksi tuntuu pahalta.

Kun nää hommat ei auta (ja usein ei), kysyn joltain muulta. Oon tehnyt sitä epävarmana ja oon tehnyt sitä ahdistuneena. Valitsen ihmisen, joka tietää, että mä en kaipaa oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että joku on mun kanssa samaa mieltä ja rauhoittelee: meneehän tää ohi, menee. Enhän oo paha ihminen, et. Kaikkihan menee hyvin eikö mee, no menee.

Tuntuu hyvältä, kun joku on läsnä.

Did you do your best? Yes Did you have fun? Yes Is your whole life based on this? No And that is how you discuss losing a game to a child
— Envy Da Tropic (@envydatropic) 1. marraskuuta 2014

Kaikki menettää merkityksensä

Musta tuntuu, että oon jonkinlaisessa ikä- tai muussa kriisissä. Tää on melko jännittävää, koska aina sitä aattelee, että höhöhö noi muut vaan saa kriisejä mutta MINÄ tiedän mitä haluan, ja haha, tässä nyt ollaan.

Ei ole pakko olla onnellinen. Länsimaissa nykyään vallalla oleva onnellisuusfiksaatio itse asiassa tekee onnettomien elämästä kahta kauheampaa, kun he kokevat että he eivät täytä kulttuurimme asettamia normeja.

YLE Oppiminen: Onnellisuus syntyy hyvän tekemisen sivutuotteena

Tuntuu, että monet asiat on menettämässä merkitystään mulle. Sellaiset asiat, joita oon aiemmin aatellut syystä jota en oikein osaa sanoa, ei enää tunnu niin tärkeiltä.

En esimerkiks mennyt kampaajalle, vaan leikkasin tukkani itse. Mietin hetken sitä, että mitä jos tulee kauhee mitä ne sitten sanoo, ja sit vaan ajattelin

meh

ketkä ne? Mitä ne sanoo? Miks ne sanois mitään?

Miks välittäisin?

Laskin (kovasti ainakin yritin) taloutemme tavaramäärän. Kyllä, minulla on aikaa ja KYLLÄ, rakastan listoja! Laskujeni mukaan koko kotimme tavarat 31.1.2015 2387 kpl.

Raakarakkautta.blogspot.fi: Taloutemme kaikki tavarat

The cult of celebrity, how our bodies look, what types of clothes we wear etc. All of this pointless self-promotion has become so much more important than the true essence of who we are and whether we are living in harmony with ourselves.

5 Things That Prove We Live in an Upside Down World - THE MIND UNLEASHED

Samalla tavalla tavarat on lakanneet olemasta tärkeitä. Oon laittanut menemään esimerkiks noin 50 levyä, joita oon keräillyt teini-ikäisestä lähtien, koska levyjä nyt ostetaan ja ne kertoo, kuka oon.

Tai olin. Kuka olin.

Katselin mun levyjä ja tuntui, että ne on vaan esineitä. Tavaroita. Olihan niitä hieno kuunnella ja muistan selkeitä hetkiä joistain levyistä, ajalta, kun vielä oli kannettava CD-soitin. Mut sit tuli taas se olo.

Meh.

En minä oo nämä tavarat eikä nämä tavarat tee mua. Miksi mä tarvitsen näitä tavaroita? Mitä ne antaa?

Mulla ei edes ole erillistä CD-soitinta tässä asunnossa, koska kierrätin sen sukulaisen hoiviin, missä se on ahkerassa käytössä. Niin että miks säilön näitä asioita, joiden tärkein voima, muistot, on kuitenkin mun päässä, ei siinä tavarassa? Mitä pelkään?

1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.

2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.

3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.

Hidastaelamaa.fi: 20 merkkiä siitä, että on päästettävä irti ja jatkettava eteenpäin

Tuntuu siltä, että kaipaan Jotain. Mulle tulee tää olo usein keväisin eikä se ahdista mua kovin paljon. Tuntuu energiseltä. Siltä, että saan vielä isoja ja kivoja asioita, kun vaan uskallan.

Menin passikuvaan. Kuvaaja kerto, että istu tuohon ja tossa on peili. Ajattelin, meh. Mitä väliä. Passilla pääsee paikkoihin, joita ei vois ees uneksia, ketä kiinnostaa onko naamassa näppy vai ei.

Otettiin kaks kuvaa. Sain vilkaista kuvan, ja se oli mun näköinen. Ajattelin, meh; naama on naama ja se on tossa ja ihan sama. Miks välittäisin?

 Käyttäjän Natural Health Warriors FB-kuva

Oon yleensä kova huolehtimaan ja ahdistumaan, ja tuntuu aika hyvältä ymmärtää, ettei tavaroilla oikeestaan oo mitään merkitystä. Osa tavaroista tuntuu isommilta kuin muut: valokuvat ja päiväkirjat tuntuu isoilta jutuilta, sellaisilta, joita en haluais kadottaa. Mutta kaikenlaiset asiat, kirjat, kipot, lautaset, levyt, paidat, ne tuntuu vaan asioita. Ei enää Asioilta, sellaisilta, jotka olis elämää.

Ei ne oo.

Maailma tuntuu aika isolta ja avoimelta. Sellaiselta, että on paljon asioita, joita haluan vielä tehdä, ja paljon asioita, joita en enää halua. En halua enää säilöä asioita siks, että täytyy. En halua keräillä asioita, koska asioita nyt vaan on keräiltävä.

Haluan jännittäviä kokemuksia ja hetkiä, oivalluksia. Haluan nähdä ja kokea. Tuntuu, että jotakin isoa on odottamassa mua ja ehkä läden kohta etsimään sitä.

Mutten kaupasta. Haluan asioita, joita ei saa kaupasta.

Hei terveysintoilija, mokasit

Ootteko huomanneet, että kun tekee terveellisiä valintoja, pitäis tehdä parempia terveellisiä valintoja?

Seurailen paljon naistenlehtiä, ja niissä on joka viikko uusi trendi. Aina löytyy jotakin, joka on vielä vähän terveellisempää kuin se viime viikon juttu. Ei riitä, että tekee ok-tulosta, koska aina voi olla vielä inan terveempi ja hyvinvoivampi.

Söitkö vehnää? Syö kauraa. Ei, kun ruista. Ei, ohra on isoisoisiemme valinta. Eikun viljat pois, syö vain pähkinöitä. Muttei suolattuja. Eikä maapähkinöitä, parapähkinöitä. Ei kun saksanpähkinöitä. Itse asiassa seesamia. Ei kun juo sittenkin pelkkää pähkinäöljyä

Oon  väsynyt siihen, etten koskaan oo tarpeeks hyvä. En syö lihaa, joten mun ruokavalio on todella kasvisvoittoinen jo valmiiksi. Mutta anskattoo kun tädit näyttää, älä syö maissia se on huono vihannes, syö tomaatti. Ei mutta parsakaali on vielä parempi. Ei kun quinoa sittenkin, syö sitä

Joitko hedelmän? Ai ai, kuidut meni hukkaan. Söitkö hedelmä? Smoothiessa siihen olis saanut kaveriksi hyviä rasvoja. Teitkö smoothien kaurajuomaan? Aiai siinä oli sokeria olisit käyttänyt soijamaitoa

Ei se lopu koskaan. Ei. Koskaan.

– Rosa-Marian täytyy saada painoa alemmaksi. Hänellä on huikea ero rinnan ja lantion  ympärysmitoissa. Ne eivät ole balanssissa, vaan hän on hieman päärynämallisen vartalon mitoissa. Yleensä kilpailuissa katsotaan, että rinnan ja lantion mitat olisivat suurin piirtein samat. Missin pitäisi olla myös siroluisempi ja sirokasvoisempi.

Mallimammat Snellman ja Sjöroos tiukkoina: Missi laihtumaan ja kävely kuntoon

Kelatkaa sitä. Suomen kauneimmaksi valittu nainen ja vieläkin löytyis kavennettavaa, vielä vois olla vähän parempi ja vähän vois lihas näkyä muttei liikaa sit kuitenkaan ettei mee yli ja silleen

Mulla ei tähän terveyden kilpavarusteluun oo muuta sanottavaa kuin pitäkää tunkkinne, mikään ei koskaan kelpaa, meitsi syö nyt jäätelöä.

 Kuvassa elämästään selvästi nauttiva ylipainoinen nainen katsoo hymyillen kameraan  uimapuvussaan.

- TÄMÄ EI OLLUT ROHKEAA. Minulle hoetaan, kuinka rohkea olen, kun en peittele itseäni.  Ulos meneminen ilman itsensä peittelyä vaatisi rohkeutta vain, jos välittäisin siitä,  mitä muut minusta ajattelevat. Mutta en minä välitä. Murehdin asioista, joille voin  tehdä jotain, ja tuona päivänä (rannalla) minä ajattelin vain sitä, kuinka hyvältä  minusta tuntui ja kuinka paljon saisin aurinkoa, Jessica täräyttää. 
XL-bloggaaja jakoi uimapukukuvansa: "Tämä ei ollut rohkeaa!"

Tee, tai älä tee

Oon ollu viime aikoina jotenkin tyhjä ja inspiraatiota vailla. Ei tee mieli kirjottaa mitään tai antaa mitään ohjeita tai kannustaa tai innostaa.

Tuntuu, etten keksi enää mitään, mitä haluaisin sanoa. Tuntuu, että kaikki on sanottu jo.

Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Meeri Koutaniemi: JOS MÄ VOISIN

Oon mietiskellyt aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, enkä keksi mitään kovin syvällistä sanottavaa mistään. Tuntuu, että elämä on jotenkin kiehunut yksinkertaisimpaan pisteeseensä: tee, tai älä.

Haluatko onnea? No, etsi onnea. Tai älä etsi. Haluatko laihemmaksi? No, syö paremmin. Tai älöä syö. Eroa, tai älä eroa, tee töitä tai älä tee.

Tuntuu, ettei mulla oo oikeutta antaa ohjeita. Tuntuu myös turhalta antaa niitä: jengin pitää kuitenkin tehdä omat virheensä ja elää niiden kanssa ja oppia niistä. Eli tee, tai älä tee. Oo tai oo olematta. Halua, tai sit älä halua.

Tekee sitä jotain tai ei, elämä kuitenkin jatkuu. Se rullailee eteenpäin ja jos ei tee mitään heti, ehkä tekee myöhemmin. Tai ehkei tee mitään. Ikinä.

Jos kusettaa itteään ja elää valheessa, jossain vaiheessa se paine kasvaa niin suureksi, että on pakko tehdä jotain. Niin uskon.

Eli tee nyt. Tai älä tee, odota. Tai älä odota, tee.

Jomminkummin.

Kuolema väijyy meitä

Tässä viikko sitten lauantaina olin tekemisissä puolitutun ihmisen kanssa. Myöhemmin tuli yhteisen  FB-yhmän kautta tieto, että hän oli kuollut aitä seuranneena sunnuntaina.

Lauantaina vielä elossa, vitsaileekin. Sunnuntaina on jo jossain muualla.

Viime vuosina kuolemia on sattunut mun lähellä, paljon.  Tuntuu, että kuolema kiertelee mua: ei osu niin lähelle, että sydäntä repisi, mutta muistuttelee. Minä olen olemassa minä voin ottaa kenet tahansa koska tahansa

Naapurin mies morjesti aina käytävässä. Joskus jäi juttelemaankin. Nyt se oli kuollut. Ei, ei se ollut vanha.

Pelkään kuolemaa. Pelkään sitä, että kaikki loppuu ennen kuin jotain: ennen kuin on ehtinyt  matkustaa ja rakastaa ja nähdä ja kokea.  Pelkään, että pitäisi kärsiä ennen.

Toisaalta voi olla, ettei tiedä,  koska SE tapahtuu.

Ihan ohimennen tuli puheeksi tutun syöpälääkkeet. En tiennyt niistä. Sitten puhuttiinkin jo toisesta ihmisestä, jolla myös on se. Syöpä.

Kuolema kiertelee.

Lehdestä näkee aina, minkä ikäisenä joku on kuollut. Äiti tarkistaa aina sen.  Nyt mäkin oon alkanut tarkistaa. Siellä on mun iläisiä kavereita,  mun sukulaisten ikäisiä kavereita. Ja nuorempia. Paljon nuorempia.

Lähipiiristä tuli vähän aikaa sit kolmas tieto: syöpä. Tarkkaillaan,  ei tehdä mitään. Elä siinä sitten.

Joskus juteltiin aiheesta ja siitä, mitä elämä on. Musta elämä on yksinkertaisimmillaan kuolemista: me haudataan toisiamme, perhettämme ja kavereitamme niin kauan, että on niiden vuoro haudata,  ja me itse ollaan arkussa.

Kuolema kiertelee mua.

Ei kaikki oo sua vastaan

Kerroin työtoverista, joka joutui menemään keskellä yötä korjaushommiin, koska kukaan muu ei päässyt. Tarinani kuuntelija tuhahti: niin varmaan, aina se liioittelee, eikä mennyt.

Hämmennyin. Joku valehteli mulle? Miksi?

Ja mistä toi sen tietää?

Meitsi uskoo yleensä heti sen, mitä muille sanotaan. Siitä vois sanoa, että tyhmä, naiivi, lapsenomainen. Mun mielestä mun on kuitenkin yleisesti helpompi olla kuin sellaisten tyyppien, jotka näkee uhkia kaikkialla.

AN OUT OF CONTROL EGO WILL:

Complain frequently

Argue and fight with others

Be defensive whenever criticized

Be self-critical, and speak badly about itself

Have a hard time apologizing

Be very impatient

Be judgmental of others

7 SIGNS OF AN OUT OF CONTROL EGO (AND HOW TO TAME IT!) by Jade Small 

Oon viime aikoina ollut usein sitä mieltä, että joko maailma on paljon vaarallisempi kuin oletan ja multa menee ohi sikana juttuja, TAI ihmiset on aika vainoharhaisia toistensa suhteen.

Ei oo semmosta päivää, jolloin en kuulis kommenttia tyyliin mitähän se halusi, mitä tuo tarkoittaa, se katsoi mua niin ja näin ja noin, ne varmaan nauro, tiedän kyllä mitä ne ajatteli, ei ne musta pidä, oon naurettava niiden mielestä.

Niiden, jotka ei yleensä koskaan puhu näitä juttuja ko. henkilölle itse. Niiden, jotka vaan on jotain kasvotonta massaa, joka voi uhata sua, tai sitten ei. Mutta kantsii olla koko ajan valmiina ja kärppänä ja epäillä, ettei sit vaan tule yllätetyksi kun NE paljastaa olevansa pahoja ihmisiä

– Omat tunteet voivat olla hyvinkin harhaanjohtavia. Tunne voi perustua valheellisiin uskomuksiin omasta itsestä. Oma tunne saattaa syyttää jopa virheestä, jonka joku muu on tehnyt, Valtavaara varottaa.

– Syyllinen kokee olevansa arvoton ja huono, mutta samaan aikaan hän uskoo olevansa niin mahtava, että hänen syytään on kaikkien paha olo, Valtavaara huomauttaa.

K&K: Oletko syntynyt syylliseksi? Teksti Outi Reinola 

Mun on täysin mahdotonta ymmärtää, miten esimerkiksi huutomerkistä saa henkilökohtaisen loukkauksen. Kyllähän mäkin ärsyynnyn, jos joku kirjoittaa mulle töykeän viestin tai sanoo painottaen että ANteeksi MINÄ olin TÄSsä ensin, mutta en mä siitä kauaa jaksa hermoilla.

En jaksa pohtia, mikä tuon ihmisen OIKEA motiivi nyt oli ja haluaako tämä mies KUITENKIN jotain muutakin kuin kahviseuraa ja mitä jos tämä hinta on KUITENKIN huijaus mitä tuo haluaa niinku OIKEASTI

Jos ja jos ja jos ja jos. Ehkä sit ei voi satuttaa itseään jos epäilee kaikkia jo valmiiksi. Jos on ihan varma, että ne kuitenkin nauraa, niin eihän se sit satu kun ne nauraa

Eikö

Oisko sittenkin niin päin, että jokainen päivä menee kytätessä uhkaa, jota ei ookaan olemassa? Oisko sittenkin niin, etät joku ei ehk tarkoittanut yhtään mitään ja sä uhrasit sille kahdeksan tuntia elämästäs, ja niitä ei saa takas? Oisko niin, että jengi vaan puhuu ja kirjoittaa eri tyyleillä, eikä NE haluakaan sulle yhtään mitään pahaa? Ehkä ne ei halua susta yhtään mitään. Millaista se ois?

Voisko hetkeks hellittää?

Oikeudessakin NE on syyttömiä, kunnes todistetaan toisin.

Syyllistyjä pyörii itsensä ympärillä ja miettii koko ajan omaa kelpaamattomuuttaan.

Vapaus syyllisyydestä tuo tilaa ajatella muitakin.

K&K: Oletko syntynyt syylliseksi? Teksti Outi Reinola

Mutta luojan kiitos olen kaunis ja pyllyvaoton

Olin tossa yks päivä menossa paikasta A paikkaan Y, kun huomasin uuden mainoksen. Se oli aika perinteinen pakkosaadaseksiämutteiseliityasiaan-mainos. Se kuitenkin vaikutti jotenkin oudolta.

Katsoin sitä aika kauan. Sitten tajusin. 

Eihän tolla naisella ole pyllyvakoa.

Voin kuvitella sitä kokousta, jossa tää mainos on kehitetty.

Hei tyypit, nyt olis saatava vähän myyntiä paperille.

No, käytetään seksiä. Seksihän myy.

Mutta miten se liittyy paperiin?

No mitäs väliä sillä nyt on

Mutta eihän me perhebrändinä voida laittaa PYLLYVAKOA katukuvaan!

Ei hätää mulla on photoshop

Googlasin Embon. 

Korkealaatuinen ja luotettava Lotus Soft Embo -wc-paperi on ollut suomalaisten suosikkipaperi jo yli 30 vuoden ajan. Hellävarainen Lotus Soft Embo auttaa pitämään herkimmänkin ihon hyvinvoivana ja puhtaana höplöplöö perinteisiä mainosasioita. Mutta huom huom pyllyä ei saa näyttää. Me olemme firma joka myy kirjaimellisesti paskapaperia, siis paperia, johon pyyhitään kakkaa, mutta pois se meistä että naisella olisi PYLLY

Se on niin huijausta, niin kaksinaismoralistista, niin naurettavaa pelleilyä. Pitää olla seksiä mutta EI LIIKAA SEKSIÄ pitää myydä rintaliivejä puolialastomalla naisella mutta EI YHTÄÄN NÄNNIÄ SAA NÄKYÄ SITTEN KAVERIT pitää myydä ihovoidetta mutta YHTÄÄN RYPPYÄ EI SITTEN SAA OLLA

Ärsyttää taas niin että puren kieltäni

Sitten voi olla näinkin:

Viva-lehti, voitte muuten olla varmoja etten tilaa koskaan

Pölyääkö piparisi? PIPARISI tää on lehti aikuisille naisille ei ole todellista

Ihanko miehille kirjoitetaan että eikö kikuli kovene, lerputtaako nakkisi? NO EI KIRJOITETA voin lyödä vetoa, soitetaan Veikkaukselle vaikka heti

Ihan kuin olis vaan huonoja vaihtoehtoja. Että joko pitää olla yltiörealistinen räväkkä tussusanan viljelijä tai yltiösiveä ja rypytön mainosneito, joka ei alennu edes omistamaan pyllyvakoa. Muuta ei voi valita, ei voi puhua asiallisesti, ei voi esim. käyttää sanaa VAGINA joka muuten on olemassa, ei voi kuvata pyllyä jossa olis vaikka LUOMI, sitten kyllä niin mitä voiko joku viimein kertoa että mitä pahaa sitten tapahtuisi

Emmeline (Brooke Shields) and her cousin Richard (Christopher Atkins) are marooned on an island as children, but thankfully, this Victorian girl learned about shaving. Her cousin probably wouldn’t have wanted to have sex with her if she hadn’t.
---
She’s a formidable archer. She’s courageous. She’s got a sense of integrity that just won’t quit. But for Katniss (Jennifer Lawrence), part of preparing for a forced fight to the death is a quick shave. Some gender norms weren’t made to be broken!
Buzzfeed: 12 Female Characters Who Keep Shaving Despite Constant Peril

Piirsin teille pyllyvaon. Nyt äkkiä silmät kiinni tässä se tulee

Siinä se nyt on, maailma on pilalla ja kaikki kaunis ja ihana on iäksi tuhottu

Eiku mitä

Kuvaton.com

Jumalauta kun juna on aina myöhässä

Suomessa on mukava asua. Täällä pienet ongelmat on tosi suuria, mistä huomaa, että yleisesti menee tosi hyvin.

Junien täsmällisyys on selvässä laskussa. Kaukojunista alle 80 prosenttia tuli perille ajoissa tammikuussa. Se on tammikuun osalta huonoin tulos neljään vuoteen, vaikka talvi on ollut varsinkin Etelä-Suomessa vähäluminen.

YLE Kioski: VR kieltäytyy keskustelemasta junien myöhästymisistä – "Emme tule sinne arvosteltavaksi"

80 prosenttia junista oli ajoissa. Mutta kun OSA OLI MYÖHÄSSÄ SE ON NIIN KURJAA

Kun odottaa junaa tai bussia, huomaa, miten jengi tulee ahdistuneeksi, jos bussi ei tule just sillä sekunnilla kun aikataulu sanoo. Usein pitkänmatkanbussissa itsekin ilmoittaa kaverille, että nyt tää on 10 minuuttia myöhässä.

10 minuuttia. Mitä se on?

No, aika paljon, jos on vaikka kiire synnytyksene tai työhaastatteluun. Muuten, arjessa, se ei oo kovin paljon. Kukaan ei kuole, jos bussi tulee 13.07, ei 13.00.

Usein mieleen tulee myös tää (vähän törkeä) kuva.

Kuvalähde.

Oon krooninen ajoissaolija. Lähden helpposti 20 minuuttia etuajassa matkaan, jossa kestää 10 minuuttia. Itsekin herkästi laitan viestin, jos bussi on vartin myöhässä. Jengi soittelee perheelleen: no tää on nyt myöhässä. Syntyy niinsanottu härdelli.

Mulle se on vähän myös hyvnmielenhärdelli, koska jos päivän suurin ongelma on kadonnut 10 minuuttia, menee aika hyvin.

Hyväntekeväisyys-sanan käyttö tässä yhteydessä on ristiriidassa kappaleiden idean kanssa. Kysymys ei ole hyväntekeväisyydestä vaan solidaarisuudesta, yhteisvastuullisuudesta. Me emme auta, koska haluamme tehdä hyvin vaan me maksamme maailmanlaajuista hyvinvointivelkaa. Myös me suomalaiset olemme vastuussa maailman hädästä. Mekin olemme hyötyneet maailmantalouden vinoumista, jotka ovat vaurastuttaneet ennen muuta rikkaita teollisuusmaita.

Vasen kaista: Maksamme velkaa

Kun saan pieniä kolikoita vaihtorahaksi, laitan ne usein takin taskuun. Sitten, jos joku tulee pyytämään kolikkoa, mulla on antaa pari.

Tietysti siitäkin saa ongelman. Ei känniläisiä saa tukea! Ei alkoholistit ansaitse mitään! Tuokin kerjäläinen on järjestäytyneen rikollisuuden uhri!

Ajattelen joskus, että entä jos ei olekaan. Sitten kukaan ei auta, koska rikollisia kuitenkin ei kannata

– Se oli ele ihmistä kohtaan. Toivon, että niin tekisivät muutkin. 60 senttiä ei ole iso asia, ja kaveri sai perunat. Hän tarjosi seteliä maksuksi, mutta minulla ei ollut vaihtorahaa. 

IL: Vanhalla miehellä erikoinen ongelma tamperelaisen marketin kassalla - Yön ex-basisti riensi hätiin

The simple philosophy of “giving is receiving” rings true on our death bed. If we spent our lives only taking from others – that is, prioritizing our own selfish desires – then all of the positive thoughts and feelings that we could be having would be replaced with regret, guilt and shame.

Themindunleashed.org: This isn’t a Bucket List; it’s a F**k-it List

Oon monesti ollut pankissa maanantaina pakon sanelemana. Silloin on pahimmat ruuhkat, joista  jengi aina valittaa: niistä keskustellaan penkillä ja huudellaan kassalle, että mikä maksaa.

No, jos et halua jonottaa, nii ei ehkä kantsi tulla pankkiin kymmeneltä maanantaina. Ja jos on pakko, ihan pakko, nii eikö olis verenpaineellekin parempi vaan hyväksyä kohtalonsa ja odotella? Eikö olis kivempia asioita, joista jutella vieruskaverille?

On oikein vaatia hyvää palvelua, mutta jos aina vaan vaatii ja vaatii ja vaatii, alkaa löytää ongelmia sieltäkin, missä niitä ei ole. No tää tee nyt oli vähän haaleaa miten törkeää minä olen MAKSAVA ASIAKAS

Jos on jotakin, mitä voit tehdä asialle, tee. Jos et voi saada junaa paikalle minuuttia etuajassa, ei siitä kannata hyvää tuultaan menettää. Miksi tehdä ongelmasta isompaa, kasvattaa sitä, oikein puhista ja NYT MINÄ KYLLÄ TÄMÄ ON TÖRKEÄÄ

Juna tulee, kun se tulee. Sä et voi sille mitään, eikä pahan mielen levittäminen muihin paranna tilannetta. Nauti vaikka siitä, että sait nyt muutaman minuutin omaa aikaa. Ota vaikka aurinkoa tai soita äidille. Ei kantsi stressata.

Opetellaan tätä yhdessä. Kyllä se juna sit tulee.

It’ll be too hard because I can’t get by without _______. – Fill in the blank: I need my wine, my cheese, my sweets, my TV shows, my ten hours of sleep, my big house, my fancy wardrobe, etc.  These are luxuries we convince ourselves we can’t live without, so we can justify not making positive changes like eating healthier or exercising daily or saving money or simplifying our lives or building a profitable side hustle.

the-open-mind.com: 10 DAMAGING LIES AND EXCUSES YOUR MIND LOVES TO TELL YOU

Mitä se mieli juttelee

Yks päivä mietin sitä, että luuleeks jengi että mun elämä ja päätökset on jotenkin sairaan helppoja. Että meitsi vaan liukuu ympäriinsä ja tekee kaiken ihan helposti, koska oon niin varma kaikesta.

No, en tee.

Suurin ongelma mulle on syöminen. Syöminen siksi, että tykkään syödä kaikkea, mitä pidetään epäterveellisenä, ja mikä siis aiheuttaa sydärin ja veritulpan ja lihavuuden ja mitä ei pitäis.

Olen esittänyt eriskummallisia kysymyksiä läheisimmille ystävilleni sekä sisaruksilleni. Kysymykset ovat kuuluneet: ”Näytänkö enää edes urheilijalta? Näytänkö siltä, että treenaan?” Kirsikkana kakussa: vaihdoin viime viikolla kesken treenin paidan, koska käyttämäni paita oli kireä ja näytti kaikille, kuinka epäurheilijamainen olen, koska en ole tarpeeksi timmissä kunnossa.  Onhan kaikilla kuntoilijoillakin sixpäkki. Jokaisella hyvinvointi -bloggaajalla, kaikilla harrastelijoilla, kaikilla muilla. Blogeissa, lehdissä, Facebookissa, mainoksissa, uutisissa, Instagramissa: kaikkialla. Minulla ei tällä hetkellä ole, vaikka olen kilpaurheilija. Taas hävettää.
Noora Toivo: Väärän näköinen urheilijaksi

Silti haluan syödä kaikkea hyvää. Siitä seuraa se, että sipsihyllyllä mun mieli juttelee mulle.

Se menee näin.

Minä: Ooo, sipsiä!

Myös minä: Ei.

M: Muttakun haluaisin.

Mm: Ei.

M: Jos otan pienen pussin.

Mm: Saat sydärin ja kuolet kolmekymppisenä, suoni menee tukkoon.

M: No en mä edes usein syö.

Mm: LIIAN USEIN.

M: Ole hiljaa.

Mm: Ole ite hiljaa, tapat ittes tällä.

M: NO ENKÄ TAPA

Mm: Susta tulee läski.

M: ...

Mm: Nii, läski. Susta tulee tätä menoa lihava.

M: Nii mitä sitten.

Mm: NO LÄSKI SUSTA TULEE LÄSKI

M: Ole hiljaa ole sinä hiljaa sut on opetettu ajattelemaan noin

Mm: Osta porkkana.

M: Mitä

Mm: Osta mieluummin porkkanoita osta

M: EN MINÄ HALUA PORKKANOITA

Mm: Ne on terveellisiä

M: TURPA KIINNI

Mm:  Kuolet kohta

M: Hiljaa

Mm: ET PÄÄSE ELÄMÄÄN KUOLET 

Ja simmottis se jatkuu.

Mua ihmetyttää, mistä nää läskiajatukset esimerkiksi tulee, koska en oo koskaan ollu lähelläkään lihavuutta eikä mua kiinnosta, onko joku läski vai ei. Jostain se kuitenkin tulee kuoleman veroisena uhkana mieleen. Että se on veritulppa tai MAKKARAT KELAA SITÄ HEI

Naurettavaa.

Yleensä teen kompromissin ja otan pikkupussin.

Mitään ratkaisua sun ongelmaan ei tuu koskaan, sori

Aiemmin leikittiin sitä leikkiä että sä oot täydellinen. Nyt voitas leikkiä sitä, että meitsi on maailman kuningas.

No niin, meitsi on maailman kuningas. Saan tehdä mitä haluan JA jos annan neuvoja, niitä myös kuunnellaan. Koska oon maailman kuningas. Tän hetken saan tietää kaiken paremmin.

"Kattelehan miehiä monenlaisia, älä törmää ensimmäisen kanssa naimisiin. Tutustu mieheen tarkoin ja pitkään, hyvä vinkki siististä ja järjestelmällisestä miehestä on kengät. Katso tarkkaan ne ovatko ne siistit."

”Seuraa unelmiasi, ne kantavat kyllä! Mutta yksi asia kannattaa jättää tekemättä: älä ota sitä ensimmäistä miestä, sinä ansaitset enemmän kuin mustelmat ja särkyneen sydämen.”

"Älä mene naimisiin suoraan lapsuudenkodistasi. Nauti ensin vapaudestasi!"

Studio55.fi: Lukijoiden neuvot parikymppiselle itselle: "Kattelehan miehiä monenlaisia"

Puhu aikaisin, puhu paljon. Miten voit tietää kumppanisi arvot, jos ette puhu asioista? Arvoista, unelmista ja suunnitelmista kannattaa puhua heti suhteen alussa, etteivät ne pääse yllättämään myöhemmin.

IL, Fiidi: Sadat vanhukset paljastivat onnellisen avioliiton salat

Hei sinä siellä, joka lakaset sitä yhtä ongelmaa koko ajan maton alle. Nii, sinä just. Sinä, joka aattelet, että se menee pois ajan kanssa ja kyl se ratkeaa itsestään ja ei tää yks juttu voi olla syy päättää seurustelusuhdetta.

Nii, tässä on mun neuvot: ei se mene, ei ratkea ja kyllä on.

Lakkaa teeskentelemästä, että joku sulle oikeesti tärkeä asia on vaan pikkujuttu.- Lakkaa kuuntelemasta semmosia ihmisiä, jotka sanoo, että se on. Ala kuunnella itteäs, mitä ne muut susta tietää, ei ne ole sä. Ala ottaa vastaan omia neuvojas, älä muiden. Ja sun on tän pienen hetken nyt pakko kuunnella koska meitsi on maailman kuningas.

Since then, when I’ve been in relationships, I’ve planned my poos around the opportunity to wash my bum afterwards. However, my compulsion for cleanliness is combined with an abject terror of boyfriends finding out I poo. Yes, despite the fact I eat porridge each morning and submerge my salad in olive oil, I simply don’t do poos. According to my Boyfriend Relations team (comprised of paranoia and quixotism), it’s just not something I do.

Vagenda Magazine, Samantha Rea: In Pursuit of Rim Jobs: How To Pretend To Your Boyfriend That Women Never Poo

Hei sinä ihminen, joka pelkäät ja nolostut kaikesta. Siis kaikesta.

Nyt kysyt itseltäs, mitä väliä sillä on.

Kysy itseltäs, kuka muistaa viiden vuoden kuluttua, että teitsi kompastui. Kirjottaako joku päiväkirjaansa tänä iltana, että RAKAS PÄIVÄKIRJA TÄNÄÄN JOKU KAKKAS TÖISSÄ JA SIIT KUULU PLOPS

Anteeks nyt vaan, mutta teitsi ei oo niin tärkeä. Sä et oo niin merkityksellinen muille, että ne oikeesti naureskelis sulle vielä vuosia. Arvaa miks! Koska niillä on ihan liian kiire miettiä, että mitä noi muut nyt miettii musta ja mitä jos ne tajuaa että oonkin ihan nolo

Niin mitä sitten

Nyt lakkaat korostamasta kaikkia virheitäs ja ongelmias ja annat niiden vaan olla. Kukaan ei huomaa sun finniä jos et ite huutele kaupungilla että NO KATTOKAAPAS KU MEITSI ON AKNEHIRVIÖ. Ihan oikeasti. Ei kukaan.

Nyt lopetat sen. Piste. Äp äp äp äp et sano mitään enää. Piste.

Pyysimme selvitykseen osallistuneita miettimään, mitä ovat ne paikat, joissa todennäköisimmin kumppanin voisi kohdata. Vastaaja sai ruksata monta kohtaa. Yöelämään uskoi 60%, Tinderiin 50%, nettikohtaamisiin  55% ja kestävään työpaikkaromanssiin 50%.Seuraava kysymys kuului, kuinka suuri osa sinkun kokonaisajasta vuonna 2014 kului toimintoihin, joissa kumppanin olisi voinut kohdata.

50% vastaajista katsoi, että heidän ajastaan kymmenen prosenttia tai alle oli sellaista aikaa. Suurin osa heistä uskoi viiden prosentin olevan lähimpänä totuutta.

Väestöliitto: Sinkkujen ajasta valtaosa on nolla-aikaa

No hei sinä, joka himassa odotat oikeaa hetkeä toimia. Maailman kuningas tässä moi. Semmosta vaan, ettei sitä hetkeä koskaan tuu. Ei koskaan. Ei tule.

Huominen on ihan samanlainen päivä ku tääkin eikä mitään ratkaisua sun uskallusongelmaan tuu koskaan. Ei ikinä. Ei sitä oo tulossa, toistan, ei sitä tuu ikinä. Et sori vaan.

Ai niin, paitsi että voit itse ratkaista sen. Vaikka heti. Jos vaan teet ja uskallat. Eiks oo siistiä! Mä tiedän nää hommat, oon maailman kuningas. Ala tehdä, lakkaa odottamasta.

Ja jos nolottaa, voit lukea edellisen kohdan. Kiitos.

Tunnen olevani umpikujassa, koska jos otan asian puheeksi hän kokee sen painostuksena. Itse olisin ollut valmis jo vaikka mihin. Miehen syyt kuulostava tekosyiltä - ei vielä, työjutut, sitä ja tätä - ei mitään varsinaista TODELLISTA syytä. Toisaalta jos en puhu asiasta ja jään odottavalle kannalle pelkään sen vaikuttavan omiin tunteisiini ja rakkauteen, jota haluan varjella. 

Kaksplus.fi, ketju: Parisuhde jumittaa paikoillaan - mikään ei kiinnosta

Hei sinä, jonka mies ryyppää. Nii, sinä. Me kaikki tiedetään jo. Ei sun kannata sitä peitellä, me kaikki tiedetään, ettei sun mies oo flunssassa tai väsynyt. Se on juoppo.

Sun mies on juoppo.

Se tilanne ei muutu mikskään etkä sinä voi sitä parantaa, jos se ei itte halua. Maailman kuninkaana sanoisin sulle, että lähde nyt helvetti pois siitä suhteesta ja ota se mies takas, kun se oikeesti tekee jotain.

Jos tekee. Siis se itse. Et sinä.

Sinä et voi muuttaa toista. Voit muuttaa vaan itseäs ja omaa toimintaas. Toisaalta toista muuttaessas voit käyttää kätevästi vaikka 20 vuotta elämästäs, muttei siitä oo apua. Että päätä ite. Ja siis tarkoitan, että PÄÄTÄ. Et odota, että jos se nyt ja jos minä vaan ja ehkä huomenna.

Ei. SINÄ päätät. SINÄ teet aktiivisen päätöksen kattella, kun toinen juo. Sinä. Ei muut eikä elämä. Sinä.

Ei täs muuta.

Maailman kuningas on puhunut.