Musta on kauheen hauskaa semmoinen, että kun joku mun ystävä voivottelee ulkonäköään tai itseään tai typeryyttään, niin sanoo sille "älä hauku mun kaveria". Yleensä ihminen hämmentyy siitä. Koska kyllähän nyt itseään saa haukkua, vain muiden parjaaminen on kiellettyä ja kiusaamista. Vai onko?
Mun mielestä itsensä haukkuminen on pahimmanlaatuista kiusaamista. Tuntuu, että suomalaisilla on jonkinlainen erityisgeeni, joka vaatii, että kehuja ei saa ottaa vastaan ja itsensä päälle pitää astua, ihan vaan varmuuden vuoksi. Uusi mekko voi olla uusi, mutta oli ihan halpa ja alennusmyynnistä ja "vain tämmöinen". Pullat on oikeasti kuivia eikä herkullisia, enkä mä oikein osaa leipoakaan. Ja naama ei taatusti näytä hyvältä, mutta katsopa itseäsi, sinähän se vasta ihana olet!
Luin jostakin, että kehun hylkääminen on loukkaus sen antajaa kohtaan. Tottahan se on: ihminen näkee vaivaa tehdäkseen kaverin olon hyväksi, ja saakin sitten kylmää kyytiä. Pidä kehusi!
Olen treenannut kehujen vastaanottamista. Sanon "kiitos" sen sijaan, että sanoisin "älä viitsi". Sanon "kiitos, niin taidan ollakin", jos joku sanoo minun olevan hyvä jossakin. Ja arvatkaa mitä? Se on ihanaa. On ihanaa saada kiitosta, ja kiittää itseään. On ihanaa antaa itselleen lupa olla hyvä ja taitava sen sijaan, että pelkäisi kehujen vastaanottamisen laukaisevan jonkinlaisen katastrofin.
Miksi kiitoksen heittäminen takaisin kiittäjän silmille on niin helppoa? Mitä me pelkäämme: että jos otamme kohteliaisuuden vastaan, sen antaja alkaa osoitella sormella ja huutaa "ahhahaa, itserakas, itserakas"? Sitäkö me pelkäämme? Miksi itserakkaus on niin suuri synti; miksi omaa olemustaan on tavallista vihata, mutta sen kiittelemistä pidetään outona?
Voin kertoa, ettei kukaan ole parjannut minua kehujen vastaanottamisesta. Kukaan ei ole alkanut nauraa, kummastella tai haukkua. Arvataa mitä: suurin osa ihmisistä haluaa kiittää ja antaa kehuja vilpittömin mielin. He ovat iloisia siitä, että heidän palautteensa otetaan vastaan, että sitä arvostetaan.
Ole siis rohkea. Ota kiitos vastaan. Sinä olet juuri niin kaunis, hyvä ja hieno kuin muut väittävät – juuri niin hieno, kuin itse, kenties salaa tiedät olevasi. Sinun ei tarvitse kiusata sinua; maailmassa on tarpeeksi koulukiusaajia hoitamaan niitä hommia.
Tähän loppuun vielä lainaus Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima:
Kysymys: Kehotat luopumaan kielteisyydestä. Miten se onnistuu?
Vastaus: Sysäämällä se syrjään. Miten heität kuuman hiilen pois kädestäsi? Miten vapaudut jostakin raskaasta ja hyödyttömästä taakasta, jota olet raahannut? Tajuamalla, ettet halua enää kärsiä kipua tai kestää taakkaa pitempään. Ja sitten päästät irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti