Uuden vuoden lupaukset 2015: Miten meni?

Vuosi loppuu kohta. Aika katsastaa, miten meni lupausten kanssa.

Lupaus: Otan vaikeat asiat puheeksi rohkeasti. Tää on jatkuva teema mun elämässä.

Tulos: Oon kyllä kehittynyt tässä. En esim. pelkää tunnustaa, jos ahdistaa tosi paljon. On alkanut myös riepoa ihmiset, jotka teeskentelee, että kaikki on hyvin, vaikkei ole. Ei siitä käy mitään pahaa, jos vähän tunnustaa!

Lupaus: En osallistu juoruiluun. Jos se on ilkeämielistä eikä ehkä edes totta, sitä ei tartte sanoa.

Tulos: Tää on mennyt hyvin! Joskus oon kuunnellut ihmistä tilanteessa, joka ois voinut mennä sellaiseksi "no ei se mitään tiiä" -tukemiseksi, mutten mennyt sinne. On aika helppoa olla tukena sanomatta pahasti siitä, jonka vuoksi tukea tarvitaan. Harjoituksen jatkuvat.

Lupaus: Otan asiat esiin sen ihmisen kanssa, kenestä on kyse. Jos joku on vaikea ihminen mun mielestä, juttelen siitä ko. ihmisen kanssa.

Tulos: Hankalata on. Viimeks tällä viikolla mietin tätä, enkä sitten kuitenkaan tehnyt mitään, koska jossevaikkamenisohiitsekseen. Juu, niinhän se aina menee eiku

Lupaus: Vältän turhia muovipakkauksia. Esimerkiksi kaupassa. Ostan aika paljon vesipulloja, haluaisin siitä eroon. Ja muovikassista. Saako vihanneksen ilman muovikuorta? Yritän tänä vuonna toteuttaa myös tällaisia ei-henkisiä lupauksia.

Tulos: Vesipullojuttu on mennyt tosi hyvin (siis Suomessa)! Oon ostanut ehkä pullon kuussa. Ennen saatoin ostaa viikottain, koska unohtelin omaa pulloani. Oon kehittynyt tosi paljon tässä, enkä anna itelleni automaattilupaa hakea sitä vesipulloa, vaikka oma pullo ois unohtunut.

En ota enää vihanneksia pieneen pussiin. Ne selviää hyvin kotiin ilmankin, kun pakkaa ne päälle. On muuten rasittavaa, että pikkutomaatit on aina siinä muovirasiassa!

Muovikassia en oo ostanut koko vuonna ruokakaupassa, MUTTA tää haaste meni täysin reisille matkustaessa. Ulkomailla jos ostaa vaikka kolme pientä asiaa, jengi saattaa pakata kaikki asiat omaan pikkupussiin JA antaa ison vielä kaupan päälle. Olin Aasiassa ja siellä kyllä hukuin pusseihin, vaikka kaupassa olin usein että no no no bag. Että ehkä tää oli sit vähän plusmiinusnolla? Ostin myös vesipulloja, vaikka täytinkin niitä sit hanasta. Tosin oli ilo huomata, että ulkomaisessa marketissa ois saanut jonkun kymmenen pennin alennuksen, jos palauttaa pullon. Että ehkä asiat paranee!

Lupaus: En osta uusia vaatteita. "Uusi" merkitsee kaupasta uutena ostettua. Jos tarvitsen vaatteen, ostan sen kirpparilta. Jos sen on oltava uusi, käytän ompelijaa.

Tulos: Tää onnistui. Sain lahjaks paidan ja housut, mutta ne oli lahja. Ihan sairaan helppoa. Siis miten paljon vaatetta onkaan kierrossa, kirpparilta saa täysin uutta kamaa 50 sentillä! Ostin kesämekonkin UFFista, koska se oli täysin uus ja just sellainen, mitä hain.

Lupaus: Annan vähästäni. Esimerkiksi rahaa katusoittajalle.

Tulos: Tein. Tosin ainahan vois antaa enemmän.

Lupaus: Jatkan askartelua ja käsillä tekemistä. Siitä tulee hyvä mieli :) Mulla on kasa tuunattavia vaatteita odottamassa esim. muuntumista laukuiksi!

Tulos: Tulos pyöreä nolla. Nope. Kun ei jaksa tehdä aikaa, ei jaksa. Että ei tää ehkä ollut sitten niin tärkeä lupaus mulle. Tein kyllä ei mainoksia -kyltin oveen kierrätyspuusta, että piste siitä mulle!

Lupaus: Alan lukea mummoille, tai tehdä muuta vapaaehtoistyötä, jos mummoja ei löydy. Laitoin tästä jo mailia menemään!

Tulos: Tehty!

Lupaus: Luen Kalevalan.

Tulos:  Tulos pyöreä nolla. Jokohan mä luopuisin tästä tavoitteesta ensi vuonna?

Lupaus: Matkustan yksin.

Tulos: Tehty!

Kirjoitan sitten, kun kirjoitettavaa taas on

Kuten kenties olette huomanneet, mua ei huvita mikään. Ei huvita kirjoittaa, ei huvita pohtia, ei huvita tuottaa ajatuksia.

Sallin sen itselleni.

Kirjoitan sitten, kun kirjoitettavaa taas on.

Haaste: Viikon kiitosmaraton ja se, miten epäonnistuin onnessa

Löysin sähköpostistani tällaisen helmen, jota olen säästänyt. Se kertoo suosikkiaiheestani ja ajatusteni lempparikohteesta, valittamisesta.

Olen jutellut ihmisten kanssa, joilla on kesämökki. Siinä on varmaan puolensa, mutta monet sanovat että mökkiä täytyy hoitaa ja siivota, puita pilkkoa, paskahuusi tyhjentää, nurmikkoa leikata, kukkia ja taimia istuttaa, koivu kaataa, laituri korjata. Eli siellä siis pitää paiskia töitä, ehkä jopa enemmän kuin kotona.

Lisäksi rasitteena ovat sateiset tai kolkonkalseat ilmat, sääsket ja paarmat, sukulaiset, jotka tunkevat samalle mökille vittuilemaan, uteliaat naapurit, inisevät pennut, räksyttävät koirat, maalaistiet, joita pitkin ei voi kävellä karkuun mökillä kytevää helvettiä koska ne eivät johda kuin toisen talon pihaan tai pöllipinolle, perämoottori, joka ei lähde käyntiin, vene joka vuotaa, saunan piippu tukossa, ampiaispesä katossa, myyrät, hiiret, lepakot sekä vaimo, joka syyttää sinua kaikesta tästä ja vielä muustakin, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kauko Röyhkä FB:ssä

Röyhkän teksti nauratti, koska näitä mökkityyppejä mäkin oon kohdannut. Hihihi tommostahan se on.

Vai onko

Oon ollut ahdistuksen kourissa nyt hyvän hetken jo. Ahdistaa olla asunnonomistaja ja ahdistaa vastuu ja ahdistaa virheet ja ahdistaa kaikki. Aattelin helpottaa sitä tekemällä kiitollisuusharjoituksia, joita mainostetaan kaikenlaisissa self help -oppaissa. Viikon ajan, ihania asioita, joka päivä. Ei sen kummempaa.

Vai onko

Kiitollisuus on tunne, joka herää, kun koemme saavamme jotain, joka ei ole itsestäänselvää. Siksi juuri elämän perustavat asiat ovat niitä, joita kohtaan kiitollisuus usein hautautuu arjen vaativuuden ja tyytymättömyyden alle. Pysäyttävä kysymys onkin, voiko haluta sitä mitä on jo saanut. Voiko kokea onnea siitä, mikä on koko ajan käsillä? Osa saa rajun muistutuksen kaiken menettämisestä sairauksien, onnettomuuksien ja kuolemien ravistelemana, mutta moni ei koskaan joudu äärimmäisen uhan eteen.

Maaret Kallio, HS.fi: Tasaisin väliajoin on hyvä kuvitella oma kuolema

Kiittelin viikon ajan. Tällaisista asioista kiitin.

Kiitos sinä siivooja, joka siivoat junalaituria

Kiitos raikas ilma

Kiitos kaunis kuutamo

Kiitos ruoasta!

Kiitos oma asunto

Kiitos kaunis aamutaivas

Kiitos, että jaksoin tiskata illalla, niin nyt ei tarvitse

Kiitos, että tulee kiva päivä

Unohdan kiittää

Unohdan kiittää

Kiitos, että työpäivä on ohi

Unohdan kiittää

Kiitos työt, että sujuitte

Kiitos, että olen taitava

Kiitos bussi kun tulit heti

Kiitos, että jaksan

Kiitos äiti

Kiitos ruoasta

Mun piti ryhmitellä nää päiväkohtaisesti. Maanantaina kiitin tästä, tiistaina tästä. Se auttais, jos muistais kiitellä. Ettei sitten illalla joutuis miettimään, että ai niin, mitähän hyvää tänään tapahtui.

Jos kiitoksia, ei kirjoita ylös, ne unohtaa. Vähän kuin kiittämisenkin. Pari päivää meni vielä hyvin, sitten sitä putos takaisin sellaiseen unohdukseen, siihen, miten kaikki on ehkä vähän vinossa, nyt olen väsynyt en nyt jaksa mitään.

Sitä aina lähtee tällaisiin harjoituksiin ajatellen, että no NYT minä KESKITYN ja kohta ihan kohta huomaan miten IHANA olo on ja miten HYVÄÄ kaikki on

Sitten hakkaa konetta töissä että toimi senkin paska, ja yhtäkkiä muistaa että ai niin

Niin, mutta silti: elänkö unelmaani? Olenko onnellinen silloinkin, kun puoliso raivostuttaa, lapset nahistelevat, työt hiertävät pipon kireäksi ja kehoa kiusaa kaikkien aikojen flunssa? Ei, en, vaikka tietenkin pitäisi. Vai pitäisikö edes?

Hs.fi, Maaret Kallio: Oletko sinäkin onnellisuudessa epäonnistunut?

Tuntuu kamalalta, ettei osaa olla kiitollinen. Ettei muista kiittää. Ettei kiitä siitä, mitä on, kun joillain ei oo mitään. Että unohtaa sen, miten ihanaa on ruoka ja koti ja suihku.

Tuntuu kamalalta epäonnistua.

Samalla sitä miettii, että ainakin yritin. Kiitin hetken. Olin tästä tänään iloinen, ehkä huomenna enemmästä.

Sekin on ihan hyvä harjoitus.

On lähes vitsikästä tästä ammatista käsin kertoa, että ei, aina ei ole pakko olla läsnä. Ei ole tarpeen olla sadalla prosentilla hetkessä kakkapeppua pestessä, ei bussimatkoilla, eikä huipputylsissä kokouksissa. Läsnäoloa ei voi pakottaa, sillä sen ylin oppi on armollisuus. Mieli saa karkailla, Facebookiin saa uppoutua ja huomisesta saa huolehtia. Kunhan vain hetkittäin hengähtää armollisesti senkin, että tässä ja nyt, kaikki on ihan riittävän hyvin.

HS.fi, Maaret Kallio: Ihana kesä, vaikka väkisin – Läsnäolosta on tullut suorittajille uusi pakko

"Lapsettomien elämä on tylsää" ja mitä mieltä olin siitä

Analysoin harvoin vaan yhtä tekstiä. Nyt kuitenkin tuli semmonen vastaan, Vau.fin Lapsettomien elämä on tylsää – he eivät vain tajua sitä. Sain paljon ajatuksia, mikä on hyvän tekstin merkki. Se, onko sisältö hyvää, siitä voi aina keskustella.

Mutta katsotaan.

Täähän on oikeastaan provo. Otsikosta näkee, koska mullekin tuli ensimmäisenä mieleen "mitäääää", kun näin otsikon. Jos ei olis tahtonut voimakasta reaktiota, otsikko ois ollut vaikkapa "lapsi parantaa elämää monin tavoin" tai "näin elämäsi muuttuu lapsen saamisen jälkeen".  Mutta otsikko on vahva. Klikkasin.

Koen tekstin erikoiseksi. Sellaiseksi, mitä en yleensä elämässä kohtaa: sellaiseksi, että ihminen väittää, ettei elämää ole ennen lasta. Koen sitä aika harvoin, mutta tästä jutusta tuli sellainen viba.

"Mitä ovat nämä vapaudet, jotka lapsettomat pelkäävät menettävänsä? Elokuvia, burgereita ja seksiä." Juu. Itsehän en esimerkiksi tahdo matkustaa vaikka kahta viikkoa putkeen. Ja entä sitten, jos haluan vaikka katsoa kuus leffaa putkeen kotona? Mistä joku muu tietää, että se on paskaa ja huonoa? Esim. musta on jepa, jos hankkii lapsia ja sitten viettää niiden kanssa aikaa ja on kivaa. Mutta jos en halua lapsia ja haluan viettää aikaa itsekseni, saan niin myös tehdä. Aikuisena kato saa.

Seuraava maininta juhlista kummastuttaa. Kirjoittaja sanoo, että aikuiset on tylsiä vieraita. "Jos bilevieraat eivät tunne toisiaan, puhutaan töistä tai opiskelusta. Jos taas ihmiset tuntevat toisensa, keskustelu kääntyy siihen, kuka yhteisistä tutuista on pariutunut kenenkin kanssa." Eliiii siis ihan normaalia keskustelua käydään? Siis jos sun ystävät kaikki yrittää "taantua lapsen tasolle alkoholilla" niin umm kaikkienko yrittää? Missä nää viinaa vetävät, surkeat tylsäystävät multa on? Etkö koskaan oo käynyt kivoissa aikuisjuhlissa? Ihan oikeesti et koskaan ikinä ikinä

Oon samaa mieltä tekstin kohdasta, jossa muistutetaan, että miten pitkään tahansa hiotusta urasta voi saada potkut koska vaan. Kukaanhan ei oo  korvaamaton, ellei satu ilmestymään seuravaaksi Steve Jobsiksi. Joka muuten kuoli. Hänkin. Seuraavaksi kirjoittaja kuitenkin ilmoittaa, että "lapset puolestaan luovat syvää merkitystä vanhemman elämään, eikä vanhemmuudesta voi saada potkuja." Nii no lapsi voi myös kuolla. Sairastua. Vammautua. Ymmärrän, ettei se merkitse, ettei lasta koskaan olisi ollut, eikä vanhemmuus siihen lopu, mutta itselle tuli jotenkin outo olo tästä lauseesta. Ihan kuin lapset ois autuaaksitekevä onni joka kannattelee elämän läpi. Joskus se ei mee niin.

Ja minähän tässä tulkitsen, että ehkei tässä tarkoitettu tätä asiaa ollenkaan. Mutta silti. Sinä kirjoitit ja näin minä ajattelen.

Lopussa on disclaimer. "Kirjoitus ei ole tarkoitettu katkeraksi tilitykseksi lapsettomia kohtaan. Kirjoitus ei myöskään pyri arvostelemaan vapaaehtoisesti lapsettomien valintaa." Juu niin. Musta tässä arvosteltiin vähän kaikkea. Aikuisten seuraa, aikuisten himoja, haluja, joidenkin seksielämiä ja sitä, että seksiä pidetään tärkeänä, bilettämistä.

Mäkin voin kirjoittaa tällaisen tekstin. Säkin voit. Otetaan vaan otsikko, ___________ elämä on tylsää – he eivät vain tajua sitä, ja sitten kirjoitetaan. Saadaan olla ihan  mitä mieltä vaan, olla parempia kuin muut, tai huonompia, tai tuntea, että ollaan enemmän oikeassa. Sellaista se on.

Ei se silti oo totta.

Nii että siitäs sait nii tyhmä

"Narrator: With a prompter in every cellar window whispering comebacks, shy people would have the last laugh."

Elokuvasta Amelié

Amelie-elokuvassa sanotaan, että jos kadulla kellarin ikkunat olis täynnä kuiskaajia, ujot veis voiton väittelyissä. Se on ehkä totta.

Ei sillon koskaan tuu hyvää comebackia, kun tarttis. Ei koskaan keksi mitään nasevaa, jos joutuu väijytetyksi.

What is something that everyone talks about, but no one actually does? 

– Calling out someone you don't get along with. Everyone talks about how "Honey, when your brother comes over, if he eats all the food and leaves a mess again, I'm gonna tell him off".

Brother in law comes over.

Eats all the food, leaves a mess.

You don't tell him off because it would be awkward.

Silently seethe for the rest of the vist.

 What is something that everyone talks about, but no one actually does? (self.AskReddit)

Jos yrittää tilanteessa heittää jotain ovelaa, oon huomannut, että ovela alkaa olla ilkeän synonyymi. Joku sanoo sulle että NO OOTPAS PULLISTUNUT ja ajatukset menee suunnilleen ettämitä-mitenkehtaat-minäsinullenäytän-yhyy.

Minäsinullenäytän ei tietenkään koskaan tuu. Sitä menee mykäks ja on silleen hehe ehe hee joo no ja sit kotiin ja yhyhyhyhy

Jos onnistuukin sanomaan jotain, se ei oo se Paras Comeback. Se paras tulee neljän tunnin päästä kotisohvalla just kun syöt banaania: no NIINHÄN mun ois PITÄNYT

What is something that everyone talks about, but no one actually does? 

– "If someone treated me like that I'd beat the pulp out of them!"

Their actual reactions are more along the lines of panicking, crying or quietly judging them and ranting about it on social media.

 What is something that everyone talks about, but no one actually does? (self.AskReddit)

Yritän miettiä etukäteen tilanteita, joita vois tulla. Vaikka rasismia. Sitä oon kuullut ja arvatkaa, mitä tein? NO EN MITÄÄN. Hannasin, alko pelottaa, en keksinyt mitään ja sit se olikin ohi jo ja jäljellä on vaan itseinho ja kolmentoista tunnin kuluttua mieleen tuleva AHAHAA no mutta NIIN OLISI PITÄNYT

What is something that everyone talks about, but no one actually does? 

– Actually confront the person you think is an asshole at parking and engage them in dialogue to try to change. We just passive aggressively post photos on the internet instead

 What is something that everyone talks about, but no one actually does? (self.AskReddit)

Oon huomannut, että kun mietin etukäteen, miten asioihin vois puuttua, en haluakaan sanoa jotain nasevaa, ilkeää ja pistävää. En tahdo. Se on vaan se hetken huuma, kun on just tullu loukatuksi: annas kun MINÄ näytän

Ei, ei. Parhaat comebackit, joita oon keksinyt, on täysin lakonisia ja asiallisia.

Lopeta toi. Älä tee noin ole hyvä. Tuo ei ole reilua.

Vähän tylsiä. Ei semmosia leffojen cooleja spiikkejä, jotka saa yleisön nauramaan. Mutta ne ajais asiansa, jos ne saa suusta ulos oikeaan aikaan.

Toisin kuin sen comebackin, joka tulee mieleen, kun oot jo siellä sohvalla. Viis tuntia myöhemmin.

Kiitos äänistäsi, naapuri

Kuuntelen tässä urkujen soitantaa. Mulla ei ole urkuja.

Naapurilla on.

Mä pidän siitä, että naapurista kuuluu ääniä. Se rauhoittaa mua. Lapsena mummolassa oli niin hiljaista, että tuntui kuin pää räjähtäis siitä miten korvat soi. Siellä oltiin korvessa, eikä ohi mennyt autoja öisin. Koskaan.

Mä pidän siitä, että yläkerrassa vähän kolisee. Pidän siitä, jos vähän musiikkia kuuluu seinän läpi. Myös juhlien äänet on kivoja.

Huuto ei ole. Eikä riitely. Niitä oon kuullut aika harvoin.

Yhdessä asunnossa kuuli naapurin seinäkellon. Ja pesukoneen. Whrr whrr whrr.

Täällä kuuluu usein monotonista musiikkia. Mietin, mitä ne kuuntelee, vai opetteleeko ne soittamaan, samaa riffiä uusiks uusiks uusiks uusiks.

Pihassa joskus lapset kirkuu. On se törkeää kun ei kotonaan saa olla rauhassa, on ilon ympäröimänä

Se oli sarkasmia

Pakolaiskeskustelussa näin yks päivä mielipiteen, se meni jotenkin näin: Ottaisitko SINÄ 300 tuntematonta naapuriisi? Öö, ottaisin, sitä kutsutaan kaupunkiasumiseksi.

Niimpä.

Mä tervehdin tahallani kaikkia ja vilkuttelen niille. Hississä yritän sanoa ees että NO MIHIN KERROKSEEN LAITETAAN. Nää on munkin ihmisiä.

Oltiin tulossa saunasta, niin ilmoitustaululla oli lappu. Iso, vaaleanpunainen. Hatarat tikkukirjaimet. MEILLÄ ON MUISTOTILAISUUS ANTEEKSI JOS TULEE METELIÄ.

Ilmeisesti elämä on sellaista, että muistotilaisuus voi olla häiriö. On se kamalaa kun elämä jatkuu ja eletään ja ollaan ja muistellaan, olisitte hiljaa saatana

Kiitos äänistäsi, naapuri. Kiitos, ettei öisin tarvi olla yksin täällä. Tiedän, että viiden metrin päässä on Joku. Jolla on urut.

Se on myös hyvä soittamaan.

Yks ilta tulin kotiin. Oli jo pimeää. Katsoin taloani ja näin naapurin olohuoneen seinästä suikaleen.

Sillä on sama tapetti kuin mulla. Se nauratti. Me ollaan ehkä vähän samanlaisia, ainakin tapettien suhteen.

Ajattelin viedä tästä ilmoitustaululle lapun. Siihen tapettiin kirjoitetun. Hei, hieno tapetti sulla, tee: samanlaisen omistaja.

Se vois olla kivaa.

Nyt vaan kärsit koko loppuelämän kato

Luin kirjaa jos muistan oikein niin se oli Suketu Mehtan Maximum City ja siinä todettiin seuraavaa: jokaisen ihmisen ja kaupungin elämässä on yksi iso käännekohta, johon kaikki nivoutuu. Siis yksi kohta, johon kaikki ennen on johtanut, ja jonka jälkeen mikään ei enää ole samoin.

Ihan järjettömän ahdistava ajatus. YKSI kohta? Vain yksi?

Ajattelin omaa elämääni, ja perheenjäsenten kuolemat ois mulla ne, joihin yhdistäisin tämän "yhden käänteen". Niistä seurasi juttuja, jotka vaikuttaa muhun edelleen. Mutta onko ne tosiaan SE juttu, jotka mun elämästä tekee sen, mitä se on? Että ite tässä vaan passiivisena hengaan, koska oikeestaan Yksi Tapahtuma on jo päättänyt sen, mitä mun elämästä tulee?

Luin kerran raiskausuhrin haastista. Siinä tää nainen sanoi, että on äärimmäisen loukkaavaa, kun jengi päivittelee seksuaalirikosuutisia silleen "no nyt tuon elämä on IKUISESTI PILALLA voi PIENTÄ se ei ENÄÄ KOSKAAN pääse tuosta yli". Haastiksessa sanottiin, että tällä tavalla jengi ottaa uhrilta vallan pois: et sinä enää voi johtaa omaa elämääsi, se on kato nyt pilalla nyt vaan kärsit loppuelämän ei ole enää mitään tehtävissä

En suostu uskomaan sitä

Ei se voi olla niin, että jokainen saa vain Yhden Ison Asian, joka sitten määrittää koko elämän. Ei vaan voi. Entä, jos se asia tulee, ennenko tajuaa mistään mitään kuten mulla? Mitäs sitten?

Koko elämä menee kuten menee vain siks, että jotain tapahtui silloin, kun en ite ees tajunnut mitään, tai en ainakaan muista?

Entä, jos se Iso ja Tärkeä asia tapahtuu, kun oon 99? Onko koko elämä sitten vain sen yhden asian vartoamista?

Mikä ees on tarpeeksi Iso Käänne? Pystyn sanomaan elämästäni heti neljä semmosta asiaa, joiden jälkeen en ollut entiseni. Heti, tosta vaan. Mutta nekö ei olleet niitä Isoja?

Mikä tekee mun elämästä sen, mitä se on? Minäkö? Vai jokin asia, joka vaan viskataan mua kohti? Millainen olisin ilman sukulaisteni kuolemia, olisinko ihan muu?

Melko varmasti. Toisenlainen, ehkä ihan toisten ihmisten kanssa.

Vai olisinko? Onko mut Tarkoitettu olemaan just näiden ihmisten elämänpiirissä just nyt? Olisko niiden elämä ihan toista, jos mun elämän Isot Käänteet olis menneet toisin? Olenko mä jonkun Suuri Käänne: iso ja vaikuttava, edes tietämättä sitä itse?

Tähän loppuun ei tule vastausta. En osaa vastata. Osaan vain pohtia.

Mikä tekee elämästä sen, mitä se on?


Kuva on itse ottamani.

Sait sen mitä ansaitsitkin

Vai saitko sittenkään?

"Sai mitä ansaitsi" viittaa mun päässä aina siihen, että joku paha sai jotain pahaa. Pahalle kävi kerrankin huonosti hahaa sait mitä ansaitsit.

Kai hyväkin voi saada, mitä ansaitsi. Mutta miten jotain ansaitaan?

Suomalaiset ei oo tippaakaan sen arvokkaampia kuin muutkaan. Me vaan ollaan satuttu syntymään tänne, onnekkaasti rauhalliseen maailmankolkkaan. Se ei oo mikään ansaittu saavutus.

Noora Vaarala FB:ssä

Joskus usein mietin, miks mulla on ruokaa. Miks mulla on pesukone? Miks mulla on töitä? En oo oikeastaan tehnyt mitään ansaitakseni ne. Silti mulla on ne. Tuuria. Suurta onnea.

Oonko ansainnut kaiken hyvän, mitä saan? Oonko kärsinyt jo mennessä tarpeeksi? Pitääkö kärsiä, että sais jotain hyvää?

Jos kärsimyksellä sais kultaa ja kimallusta, Suomessakin ois aika paljon rikkaita.

Kaikista köyhyyttä ylläpitävistä myyteistä eräs ilkeimmistä, sitkeimmistä ja vaikeimmin purettavista on ideologinen prinsiippi, jonka mukaan ihmiset ovat jollakin tavalla ansainneet osansa.

Tämän prinsiipin mukaan hyvätuloiset eivät ole hyvätuloisia vain siksi, että heillä on hyvät tulot, vaan koska he ovat jollakin tavalla muita parempia.

HS.fi, Jani Kaaro: Köyhyys on aivoja syövä loinen

Kun ihmisiä tuomitaan vankilaan, he saivat, mitä ansaitsivat. Vai saivatko? Kun raiskasi teinitytön bussissa - miehelle 2,5 vuotta vankeutta, saiko, mitä ansaitsi?

Saiko tyttö, mitä ansaitsi? 

Ei saanut. En vaan kykene uskomaan, että joku jossakin yläkerrassa katselisi että jaha, joit viinaa ja menit yöllä bussiin, olit yksin ja pukeuduit noin tai mitä sitten voikaan pitää ns. syynä ansaitset siis tämän.

Tietty on ihmisyyteen kuuluvaa ajatella niin. Ihmisen päässä toinen ansaitsee/ei ansaitse jotakin, koska on liian paha/huono/kiltti/ilkeä. 

Netissä pyörii kuva miehestä, jota puukotettiin ja raiskattiin vankilassa, koska se itse oli raiskannut lapsia. Voisin googlata sen tähän, mutten googlaa. Se on ahdistava. Saiko se mies, mitä ansaitsi?

Tietty ihmiset ajattelee niin. Tuntuu hyvältä, kun kerrankin paha saa palkkansa. Jonka ansaitsi.

Viime viikkojen uutistarjonta on ollut hyvin ahdistavaa. Trampoliinillakin sydäntäni väänsi. Hymyilin riemusta huudahtelevalle tytölleni, mutta mieleni heijasti hänen kasvoilleen kuvia Välimeren rantahiekalla lojuvista elottomista lapsista. Häiritsevin ajatus oli se, että meressä voisi olla hän. On pelkkää sattumaa, että vietin kaunista syyspäivää lapseni kanssa trampoliinilla, enkä liian täyteen ahdetulla pakolaispaatilla Välimeren aalloilla. Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni asuinpaikan yhdessä maailman rauhallisimmista ja rikkaimmista maista. Pelkkää tuuria. Se, että tyttöni silmissä asuu pelon sijasta ilo, ei ole minun vanhemmuuteni voimannäyte, vaan satumaista onnea. Onnellista sattumaa.

Anssi Kela FB:ssä

En vaan jaksa uskoa, että jossain joku tuomitsisi, että no teitsi oli kerran sillon lapsena tuhma nyt sun koiran on kuoltava voi voi. En jaksa uskoa, että vois tehdä jotakin niin kamalaa, että sun lapsen on nyt kuoltava semmosta se on itse ansaitsit

Mutta entä, jos tappaa? Ansaitseeko tulla tapetuksi? Hitler pisti itse luodin päähänsä, saiko hän, mitä ansaitsi? Eikö hän olis ansainnut jotain kamalampaa, hirveämpää?

Voiko niin hirveää asiaa ollakaan, että se olis riittänyt?

Entä uhrit? Olisko uhrien omaiset ansainneet oikeudenkäynnin? Saiko kukaan mitä ansaitsi?

Saako kukaan sitä, mitä ansaitsee? Vai saako sitä vain sattumalta jotain, sitä, mitä sattumalla annetaan?

Kuvat ovat itse ottamiani.

Kun ei ole pakko mennä töihin

Yks päivä Hesarissa kirjoitettiin reippaan tytön syndroomasta. Yhtäkkiä FB oli täynnä ihmisiä, jotka tunnisti itsensä tekstistä.

Kiltin tytön syndrooma on monelle tuttu, mutta reippaan tytön tarina tuntemattomampi. Tuntemattomampi siksi, koska reippaiden tiedetään pärjäävän ihan itsekseenkin. Ehkä pärjäävätkin, mutta jäävät samalla suuresti näkymättömiksi. Reippauden kerrosten alla sykkii usein myös kovasti yksinäinen sydän.

Maaret Kallio, HS: Reippaan tytön syndrooma: Pärjäävän rinnassa sykkii yksinäinen sydän

Mä olen aina ollut reipas. Tosi reipas. Superreipas. On ollut pakkokin: lapsuudessa elämä oli kaoottista ja kiireistä, oli vain yksi huoltaja ja kamalasti velkaa. Siinä oppii pian, että osaa ja pystyy yksin. Pärjää. Kykenee.

Osaan tehdä läksyt itse. Osaan lukea kokeeseen itse. Osaan käydä iltalenkillä itse. Osaan katsoa telkkaria itse.

Tää ei johdu siitä, että mut olis hylätty tai mulle olis tehty tahallaan pahaa. Tilanteet vaan on olleet sellaisia, ettei ole vaihtoehtoja. Ei aina ole.

Nautin edelleen nyt aikuisena siitä, että saan tehdä asioita yksin. Vasta viime vuosina oon oppinut, ettei niitä tartte tehdä yksin. Voi pyytää apua.

Havahduin puistossa. Luin työmeiliä kännykästä, mistä syystä en huomannut, että 11-kuukautinen poikani oli jo lopen kyllästynyt keinumaan ja odotti kädet ylhäällä isän nostavan pois keinusta. Häveten panin kännykän taskuun ja vilkaisin, ettei kukaan nähnyt. Ei nähnyt. Sillä jokaista puistossa leikkivää lasta kohden istui aikuinen penkillä ja näpräsi puhelinta.

APU: Paikalla, mutta ei läsnä by Satu Kärki

Edelleen, kun mulle sanotaan "et sä ole yksin", tulee parku. Itkuolo. Se tuntuu niin raastavalta, samalla vähän nolottaa kun onkin heikko, samalla tuntuu tosi hyvältä.

Yks päivä olin vihainen, kun en löytänyt erästä tavaraa himastani. Oon opetellut ilmaisemaan, kun oon suuttunut, vaikka syy tuntuis tyhmältä ja yleensä ainahan se tuntuu, se on toinen tarina. Puhisin siis ärtyneenä ympäri kämppää.

Yhtäkkiä mut otettiin syliin. Sanottiin "minä ymmärrän että sinä olet kiukkuinen. Se on ihan ok".

Nytkin meinaa tulla itku, kun ajattelen sitä. Silloinkin tuli.

Olen välillä etsinyt töitä ja hakenutkin niitä, mutta on ollut aika vaikeaa löytää ylipäätään työpaikkailmoituksia, joihin ensinnäkin minun työkokemuksellani ja/tai koulutuksellani voisi hakea ja toisekseen jotka läpäisisivät seulani.

Niin, minulla on seula, kriteerilista, eli en suostu myymään sieluani rahan edessä!

"Ei niitä töitä tule kukaan kotiin tarjoamaan"

Aina välillä luen juttuja, joissa pohditaan, kauanko isän tai äidin pitää olla kotona lapsen kanssa, kauanko saa olla, saako ylipäätään olla, onko se tuottavaa tai edullista.

Ettekste tajua, miten onnekkaita ootte, jos teillä on äiti kotona? Tai isä? Koko ajan? Aina? Siis ihan oikeastiko joku luulee, että äidin kotiaika olis HAITTA?

En osaa ees kuvitella, millaista olis, jos joku ois ollut huoltamassa ihan. Koko. Ajan. Kaikille se ei oo mahdollista. Joskus ei vaan voi jäädä kotiin, ei vaan voi olla lapsen kanssa, ei vaan ole mahdollisuutta. Vaikka haluais.

Yks päivä kuuntelin erään äidin puhetta siitä, kuinka hän ei ikinä antais tuntemattoman ihmisen tulla hoitamaan pientä lastaan koko päiväksi, koska lapselle vois tulla hylkäämisen kokemus. Kuuntelin ihan superhämmentyneenä. Se arvostuksen määrä, mitä koin. Se hämmennyksen määrä. Tunne siitä, että voiks joku oikeasti elää noin, siis vain päättää, että ei anna lasta jonkun hoitoon? On vaihtoehtoja, on joustoa. Ei tarvitse anoa apua siltä mummolta, joka nyt sattuu olemaan vapaana. Ei tarvitse tehdä kompromissia, koska VOI VALITA TOISIN.

Tajuatko, mikä rikkaus se on? Tajuatko? Tajuatko, miten ONNEKASTA on, jos on turvaverkko ja voi valita? Voi valita myös, meneekö töihin, ei ole pakko mennä? Etkö ymmärrä, mitä ihanaa vapautta se on?

Kaikki ei ymmärrä. Elämät menee eri tavoilla eikä kaikkia asioita, kuten sitä ettei oo vaihtoehtoja, pääse kokemaan.

Kunpa tajuaisit, miten onnekasta sekin on.

Entä jos kaikki meneekin ihan hyvin

"Entä jos" on mun suosikkiasioita elämässä. Ei "entä jos olisin menneisyydessä tehnyt niin", vaan "entä jos näin tapahtuu".

Entä, jos mun läheinen kuolee. Entä, jos tulee syöpä. Entä, jos rahat loppuu. Entä, jos joudun ulosottoon. Mitä, jos saan potkut!

Entä jos

Seuraan semmosta blogia ko Things we forget. Siellä oli yks päivä postaus otsikolla "1134: Be gentle with yourself. You're doing the best you can".

Nii. Mä teen parhaani ja säkin teet ja entä jos kaikki meneekin putkeen?

Eikö tämä jos mikä olisi ’ajanhukkaa’ – ryhtyä parisuhteeseen, jossa ei alunperinkään näe jatkuvuutta – vain todistaakseen muille, että minäkin voin asettua; minäkin sain miehen; minäkin etenen elämässä. Mieluummin epäonnistun etsiessäni Sitä Jotain Muuta kuin ’onnistun’ saavuttamalla punaisen talon ja perunamaan.

Selvästi päihtynyt: ElämäNI sinkkuna

Entä, jos mä en kuole nuorena? Entä, jos mun elämä menee melko ongelmattomasti tästä eteenpäin? Entä, jos mitään suurta tuhoa ja katastrofia ei ookaan kulman takana?

Mitä, jos selviän vastoinkäymisistä hyvin ja vahvana? Mitä, jos en murru?

Entä jos saankin elää onnellisena? Entä jos joka päivä onkin täynnä onnea? Mitä jos oonkin onnellinen? 

Mitä, jos saan sen, mistä haaveilen?

Se se vasta pelottavaa on: silloinhan voi menettää. Kaiken. Ihanan elämän ja hyvän olon. Jos saa sen, mitä halusikin, ottaa kamalan riskin.

Mitä, jos se riski kannattaa? Mitä, jos saan sen, mistä haaveilen?

Toisaalta taas ehkä niistä positiivisesti sävyteyistä omista statuksista voi oppia. Jos kirjoittaa statukseen, että olipas ihanaa tehdä lumitöitä pirtsakassa säässä koiran remutessa lumessa, niin ehkä asiaa pitäisikin katsoa juuri tuosta kulmasta ja huomata että vaikka kädet oli makaroonia ja hikeä pukkas niin hei, ainaki sää oli kiva ja onneksi minulla on tuo koirakin tuossa ilonani. Eli jos haluaa esittää elämänsä positiivisessa valossa, niin eikös sitä myös silloin voisi katsoa samassa valossa? Toki aina ihmisillä on huonojakin aikoja eikä aina voi olla positiivisuuden ruumiillistuma, mutta ainakin silloin tällöin voisi katsella elämäänsä sen toisen silmin ja huomata mitä kaikkea hyvää siinä on.
Me Naiset: Facebook ja blogit herättävät kateutta – naiset paljastavat miksi by ESSI MYLLYOJA

TheMindUnleashedin FB-kuva

Mun koti ei oo täällä, tai missään

Ostin asunnon. Se on kamalan ahdistavaa puuhaa.

Asunnon ostamisesta puhutaan Isona Päätöksenä. Se on Valtava ja Iso päätös mieti nyt TARKKAAN muista ajatella iso päätös ei kepeästi saa ostella ei ei ei

Jengi käyttäytyy kuin mä aikoisin asua tässä asunnossa loppuikäni. No, en aio.

Mut sitä ne olettaa.

Kuulin tossa juttua toisesta uuden asunnon omistajasta. Hän oli suoraan tunnustanut aikovansa asua ostamassaan asunnossa 30 vuotta.

Ahdistaa.

Elät lukuisten sääntöjen mukaan, vaikket edes huomaa sitä. Usein säännöt ovat niin luonnollisia, ettei niiden olemassaoloa tarvitse edes ajatella.

MTV Lifestyle-horoskooppini 4.9.

Kotihommia pohtiessa koen painetta. Kaikki kyselee, että olenko nyt KOTIUTUNUT ja eikö ole kiva kun on OMA KOTI se on IKUINEN

On se kiva. Muttei välttämättä ikuinen.

Kotiasioista jutellessani oon huomannut, että monella on tietty kotipaikka. Se paikka, johon sydän kaipaa, jossa sydän on kotonaan. Se maailman hienoin kaupunki ja kaunein kylä, johon lopuks haluaa sitten loppusijoittua, kun on esim. vanha.

Oon yrittänyt ja yrittänyt miettiä, missä mun Se Paikka olis. Toistaiseks se ei oo yhtään missään.

Se ei ollut mun ekassa omassa kodissa, eikä tokassa. Kolmannessa oli ihana ja kiva asua, mutten mä nyt iltaisin itke, että voi kun pääsisin tästä ostamastani asunnosta takaisin sinne. 

Nykyinen oma koti on kiva ja tykkään siitä, mutten mä tunne, että haluaisin siinä elää 15 vuotta. En oo järjettömän rakastunut tai sitä mieltä, että se on parasta ikinä.

Moni muuten on. Sekin on ahdistavaa. Ne kertoo menneensä asuntoon ja olleensa heti silleen että NO TÄMÄ SE ON MINUN KOTI

Ei sitä tunnetta välttis tuu. Ihan vaan, että tiiät. Se on ihan ok, jos tuntuu vaan siltä, että ihan kiva, ihan ok, no ihan jepa

Järkytyin, kun kuulin, että Ruotsissa asuntolainaa maksetaan keskimäärin 140 vuotta. Jo velkaa ottaessa on selvää, ettei sitä saa itse maksettua. Eivätkä he häpeä yhtään. Pokkana poseeraavat purjeveneen kannella oranssinruskeina hymyillen, vaikka on velkaa takataskussa. Tunsin itseni petetyksi. Suomalaiselle on tärkeää, että asunto on oma ja velaton. Vaikka ei sillä silti ylpeillä. Ei ole täällä tapana.

Anna-Stina Nykänen, HS: Velka on hyvä asia, se panee ihmisen tekemään töitä

Ainoa paikka, jossa mun sydämen koti vois olla, on lapsuudenkoti. Se, jossa kasvoin. Toisaalta asiaa tarkemmin pohtiessani tiedostan, että se koti on muistoissa, hetkissä, niissä tilanteissa, kun kavereiden kanssa hengattiin rannassa yöt ja saunan jälkeen tuli Napakymppi ja sai sipsiä.

Se koti on tunne. Ei se fyysinen paikka. Se on toisaalta helpottavaakin: ehkä muistot tekee mistä tahansa paikasta sun kodin.

Kuvat ovat itse ottamiani.

Kaikki on hyvin, todistan sen

Kirjotin tossa aiemmin siitä, onko maailmassa kaikki huonosti.

Ei ole. Oon saanut siitä todisteita. Aion jakaa ne teidän kanssa.

1. Onko maailma menossa koko ajan vain huonompaan suuntaan, ihan päin pyllyä?

Ei.

Suosittelen todella katsomaan ensimmäiset 5-6 minuuttia tästä. Todella todella todella.

2. Ihmistä ei tarttee pelätä. Ihminen on ihminen.

Pieni poika tuli isänsä sylissä katsomaan Penniä. Hän osasi sanoa "mitä kuuluu" ja "moi moi". Siitä se lähtee.

Menin vessaan enkä jaksanut laittaa nauhakenkiä jalkaan. Vessan lattia oli märkä. Emmin ovella, ja yksi irakilaismies riisui minulle sandaalinsa. Mies jonka perhe kuoli 15 vuotta sitten.

Moni tarjosi sipsiä. Sitä näytti olevan aika monella matkaajalla. Ehkä se on heille tutuin syötävä. mitä kaupasta löytyy?

---

Pakolaiskriisi lienee kaikille uusi ja vähän pelottava asia. Ennakkoluulot istuvat lujassa, jännittää ja epäilyttää. Minäkin vasta muodostan mielipidettäni asiasta. Tässä oli nyt minun omia kokemuksiani asiasta, kohtaamisia ihmisten kanssa. Kukaan ei osaa vielä ennustaa mitä kaikkea pakolaiset ja maahanmuuttajat tuovat tullessaan, mutta itse yritän pitää mieleni avoimena mielipiteille ja faktoille, kokemuksille ja kulttuureille, sekä hyville että pahoille.

Salla Rantatulkkilan FB-status.

3. Ihminen on hyvä ja kiltti. Ihminen ei aina halua tuhota, ei aina halua pahaa.

Kuva tanskalaispoliisista leikkimässä pakolaistytön kanssa on levinnyt netissä, ja saanut osan jopa tunnustamaan rakkauttaan poliisille.

– En ole varma kuka tämä mies on, mutta haluan mennä hänen kanssaan naimisiin, kirjoitetaan Reddit-sivustolla.

Kuvat: Nämä pakolaiskuvat sen osoittavat – ihmisyys ei ole kriisissä

As I waited in line to order, an elderly handicapped gentleman wheeled himself over to the cashier in front of me. From what I perceived, the gentleman may have had a case of quadriplegia, the same medical condition my uncle has.

The man politely tried to ask the cashier something and it took him a few tries before either of us could understand he was saying "Help me please". 

--- The cashier came out from the kitchen, sat down, and began cutting the man's meal and helped him eat.

At that point, the tears started to gather in my eyes. My heart was so appreciative for what he did. I couldn't contain my emotions in the crowded restaurant. 

Destiny Carrenon FB-status.

On Monday, Australian wedding photographer Edwina Robertson posted a photo (seen above) on Facebook and made a crazy pledge. For every “share” the photo received over the following 24 hours, Robertson would donate $3 to Tie Up the Black Dog, a charity that helps those fighting depression and mental illness in rural Australian communities.

People took Robertson up on her offer, sharing the photo thousands of times and causing it to go viral. Robertson will now personally donate $14,922, and she has also helped raise many thousands more through crowdfunding.

Petapixel.com: Photographer Pledges $3 for Each FB Share, Will Give $15,000 After Photo Goes Viral by Michael Zhang

pic.twitter.com/LHcqFUpbW2

— Gives Me Hope (@TheGMHStories) 20. heinäkuuta 2015

4. Kaikelle voi jotain. Sinäkin voit. Ja minä. Yritetään yhdessä.

OmarEppsin FB-kuva.

5. Kaikki pahuus, josta luet, ei ole totta.

Päätin mennä katsomaan mitä otsikoita MV:n etusivuilta löytyy, valitsin yhden, ja testasin kuinka nopeasti pystyin selvittämään oliko kyseisessä uutisessa hiventäkään totuutta.

Tunnin googlailun lopputulos: Koko artikkeli on täyttä soopaa, jopa suoranaista valhetta. Sen olisi voinut päätellä pelkästä otsikosta joka oli itsessään aivan naurettava, mutta shokeeraavalla (ja täysin valheellisella) otsikoinnilla kyseinen artikkeli on luettu yli 20,000 kertaa ja sitä on suositeltu Facebookin kautta yli 1,000 kertaa parin päivän aikana.

Matkalla perille: Yksi tunti, yksi MV-lehden "artikkeli" - eikä yhtäkään todenperäistä lausetta

Lähdekritiikki on helppo unohtaa, kun aihepiiri puhuttelee omaa arvomaailmaa ja käsitystä siitä, miten maailma makaa. Harva lukee juttua otsikkoa pitemmälle ja vielä harvempi alkaa tutkia sivuston taustoja.

Yle.fi: Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia

6. Asiani ovat hyvin.

Entä miten hyvin mulla menee? Testasin.

Etuoikeutesi
8 out of 10

Niin hyvin.

+1 Päivän hauskin juttu

Tapulin juurelta -arkisto: Lusikka puuttui

Olin ääliö

Mä olin eilen ilkeä. Tahallani.

Kommentoin erään ihmisen tekemisiä epämiellyttävällä tavalla. Hän kuuli.

Olisin voinut kuolla siinä hetkessä. Hävetti niin paljon. Nolotti. Tajusin, miten idioottimaista se on: puhua jostain toisesta malliin kato mitä toi tekee. En edes tiedä, miks tein sen.

Tuntui, etten kestä itteäni. Tässä meitsi saarnaa kiltteydestä ja samalla toimii kuin kiusaaja. Tuntuu edelleen, että oon maailman isoin idiootti.

Menin pyytämään anteeksi. Sanoin, etten tiedä, miksi puhuin kuten puhuin ja olin todella lapsellinen. Se ihminen sanoi "ei se mitään".

Kyl se jotain.

When you catch yourself thinking something that makes you realise you're not as kind as you want to be.

— Butt Medler (@OreoSpeedwagon_) Twitterissä 

Oon tässä nyt pohtinut pitkään ja hartaasti, mikä mut sai käyttäytymään kuten idiootti. Miks oli pakko sanoa, kommentoida, olla ääliö.

En vieläkään tiedä.

Voisin keksiä kaikkia syitä. Olin väsynyt ja pitkä viikko ja stressi. Ihan sama, tekosyitähän on kaikelle. Murhaajillakin on aina omat syynsä: no toi petti mua halusin kostaa! Voi yhyy. Jos tekee pahoin, tekee pahoin. Syystä viis.

Me aikuiset elämme omassa työpaikkakiusaamisten maailmassamme, jonka ilmapiirin lapsi oppii jo hengittämällä. Lapset aistivat aikuisten tapaa puhua muista ihmisistä ja matkivat sitä. Valitettavasti meidän lapsemme ovat meidän kuviamme ja kasvatuksemme tulos.

Sari Helin: Juuri sinun kullannuppusi voi kiusata koulukaverin hengiltä

Ymmärrän, että kaikki tekee virheitä, mutten silti ymmärrä, miks mä yhtäkkiä sanon epäkivasti toisesta. Miksi? Tää on kaikkea sitä, mitä vastaan saarnaan. Aina. Poikkeuksetta. Miksi?

Ainoa syy, jonka keksin, on: en ajatellut. En vaan ajatellut mitään. Sanoin vaan asioita, ne tuli ulos musta plops. Kuin olisin joku asiaa satunnaisesti ulos oksentava asia, joku möykky, joka ei osaa ajatella tai tiedä paremmin.

Sitähän usein ajattelee epäkivasti muista. Miettii, että no onpas toikin nyt ja johan nyt ja ai ai ja että minä kyllä tietäisin paremmin. Muttei niitä sano. Kaikki on ihan fun and games niin kauan ku toinen ei tiedä, mitä siitä mietitään pään sisällä.

Kun paska pääsee ulos, meno on toinen.

En ees halua kirjoittaa tätä tekstiä. Hävettää niin paljon. Haluaisin olla se tyyppi joka on aina hyvä ja kiva eikä koskaan tee väärin. No, en oo. Se on tiedostettava ja ymmärrettävä. Mun on tiedostettava ja ymmärrettävä. Tutkittava itseäni.

Ehkä tästäkin voi oppia jotain. Esim. pitämään päänsä kiinni tulevaisuudessa.

Oonkin vain tavallinen ihminen

En oo tainnut kertoa, että leikkasin hiukseni. No, leikkasin. Ei oo enää takkuja, ei enää rastoja.

Siitä on tullut yllättäviä sivuvaikutuksia.

On alentuvaa määritellä itselle tuntematon ihminen omien odotuksiensa summaksi ja suuttua, kun tämä ole sitä. @AnttiHarju 

Tuomas Enbuske Twitterissä

We expect everyone to think and feel how we think and feel, which is an unreasonable expectation.

@KevinDeanGander Twitterissä.

Kun oon kiireessä menossa johonkin ja näen feissarin, mieleen pyrkii usein "voi ei ei nyt". Koska en ehdi jäädä, en pysähtyä, en kuunnella.

Paitsi että nyt mut päästetään usein ohi.

Kun ne hipin takuuvarmat tunnusmerkit on poistettu musta, oonkin vain joku tavallinen ihminen jota ei ehkä kiinnosta. Aiemmin en ihan oikeasti melkein koskaan päässyt livahtamaan feissarin ohi. Toista on nyt, Nyt oon vaan joku tavallis-tukkainen ihminen, joita maailma on muutenkin pullollaan.

Ihan kuin mun ajatusmaailma olis kadonnut hiusten mukana.

Hiustenleikkuun jälkeen sain ekaa kertaa pitkään aikaan myös jonkun poliittisen ei-Vihreän (muistaakseni taisi olla Kokoomuksen) esitteen suoraan käteen kadulla. Tavallisesti näitä tulee käteen nolla. Kyllä jengi tietää, ketä niitä äänestää, ja aiemmin en oo sopinut kuvaan: tuo on karvahippi se niiiiiiiin äänestää Vihreitä.

Paitsi että nyt yhtäkkiä oonkin kuten kaikki muut. Katso ei tuo näytä erilaiselta se varmaan vois äänestää just mua

Kun kävelen kadulla ja vastaan tulee niin sanottuja isänmaa-intoilijoita, alkaa hetkeks jännittää. Sitten muistan: ai niin, ei nuo enää näe että olen hippi. En mä pukeudu mihinkään mandaloihin tai muuten ole kamalan stereotypisesti hipin näköinen. JA nyt se tukkakin on mennyt.

Olen piilossa.

Se on petollinen tie, tuo ulkonäön mukaan luokitteleminen. Sitä luulee tietävänsä jotain ihmisistä vain siks, että ne näyttää joltain. Huomasiks, kun käytin isänma-tyyppiä kuvaajana? Teen sitä samaa ite.

Oletan, että joku näyttää joltain, siis hänen on oltava asiaa X. Siten menee ohi paljon tyyppejä, jotka vois olla jotakin ihan muuta kuin mitä sä luulet niiden olevan. 

Menee ohi monet hipit, koska niiden ulkoasu ei oo hippiä nähnykään.

Postauksen kuvat olen ottanut itse.

Kaikki loppuu kuitenkin

Käyn vapaaehtoistyössä muistisairaiden vanhusten luona. Se on auttanu mua rentoutumaan elämässä.

Kun on muistisairas, monet asiat toistuu. Tarinat toistuu, tulee uudestaan. Jännä asia on jännä monta kertaa.

Usein mietin, millaista se olis. Mitä mä muistaisin? Kertoisinko aina uudestaan lapsuudesta? Vai kouluajoista?

Mikä olis viimeinen asia, jonka muistan? Olisko se mun nimi, vai jotain muuta?

Kun oon vanhempien ihmisten seurassa, ajattelen elämää. Sitä, miten se on kovin pitkä, ja samalla kovin lyhyt. Mitätön. Sitä tekee kaikkea ja ehtii ja kokee ja lopulta onkin sitten vain odotus, se, että tietää tän olevan pian ohi.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin onnistua, mokailla, tuhota, luoda, kaikki loppuu kuitenkin. Voin olla maailman tärkein poliitikko tai joku Kim Il-Sung-tyyppinen jumalaan verrattavissa oleva olento, ja sekin loppuu. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin olla niin sanotusti maailman turhin ihminen (miten se määriteltäis) tai ihan keskivertopulliainen, joka elää semikivan elämän ja tekee vähän jotain, muttei mitään muistettavaa, ja sekin loppuu. Se on niinko siinä sanonnassa: pelin lopussa kuningas ja sotilas menevät samaan laatikkoon.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Kelatkaa muuten näiden kuvien ihmisiä, satavarmaan jokainen niistä oli jollekin Koko Maailma ja sekin loppui, nämä ihmiset olivat ainutlaatuisia kuten kaikki muutkin ja nyt heitä ei ole enää koskaan

Kaikki loppuu kuitenkin. En sano sitä pahalla tai siks, että haluaisin julistaa elämän olevan turhaa ja kaiken olevan yhtä tyhjän kanssa ei kantsii mitään yhy yhy makaan vaan kotona. Ei. En meinaa sitä.

Meinaan sitä, ettei tää ehkä oo ihan niin vakavaa ku aina tuntuu. Kuin aina uskon. Kun tuntuu maailmanlopulta ja siltä, että oon maailman tyhmin ja kaikki on niin Vaikeaa en minä Selviä

No, selviän. Vaikkei menis putkeen, niin ei se oo niin vakavaa. Ei mikään häpeä kestä ikuisesti. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin niin sanotusti onnistua elämässä (en tiedä, mitä se merkitsee) tai epäonnistua (en usko, että se on mahdollista, koska oon elossa, oon siis onnistunut elämään). Voin tehdä jotain isoa tai pientä tai ehken tee mitään. Ehkä joku muistaa mut, tai ei. Kaikki loppuu kuitenkin.

Kaikki on vaan elämää. Bell keksi puhelimen ja Tesla keksi erilaisen sähkön ja nekin on menneet, nekin meni laatikkoon maan alle. Bolt voitti kultaa olympialaisissa ja arvaa mihin se lopuks menee, laatikkoon se menee sinne se menee. Kaverin sisko kuoli yllättäen kops ei mitään syytä, ei ollut edes vanha. Einsteinin viimeisiä sanoja ei edes tiedetä, hoitaja ei puhunut saksaa, maailman tärkeimpiä ja viisaimpia ihmisiä ja mihin hän meni laatikkoonko meni tais mennä

Kaikki loppuu kuitenkin


Tämän postauksen kuvat otin itse.

Ettäs kehtaat siellä ruotia mun mahaa

Mulle kävi tossa vähän outo juttu. Olin juhlissa vessassa, ja yhtäkkiä siinä pöntöllä kykkiessäni kuulin oven läpi mehevää juhlakeskustelua. Se koski mua. 

Kuulemma aiemmissa juhlissa jengi oli oikein urakalla pohtinut, oonko paksuna. Siis raskaana. Juhlissa yks mies viittaskin asiaan suoraan mulle, että no kohta on jollekulle lapsenlapsia tiedossa! Hämmennyin. Kai sit olin sen näköinen, että oon paksuna. Ja näemmä muutkin on samaa mieltä.

Seuraavaks sain oven läpi kuulla, että kun syön NIIN KAMALASTI leipää ja laitan vielä NIIN KAMALASTI voita.

Kuva on imgurista, ihan vaan että voitte miettiä sitä.

Koin monenlaisia tunteita, kun kuuntelin tätä juttua. Ensimmäinen ajatus oli: ei tää voi olla totta ei ne musta puhu. Nehän tykkää musta miks ne sanoo noin

No, ne puhui musta. Että that's that.

Seuraava tunne oli epäuskoinen kiukku. Ettäs kehtaat siellä ruotia mun leipiä ja mahoja saatana miten TÖRKEÄÄ

Sitten tulikin jo tunne siitä, että oikeassahan ne on. Oon viime vuosina lihonut ja pullistunut ja no oon nyt vaan tämmönen lölly ei ihme jos kaikki huomaa

Sekö on elämänhallintaa, että on itsekuria kieltäytyä viinereistä? Ja sekö vastaavasti on elämänhallinnan menettämistä, että syö viinereitä ja lihoo?

Millaista on olla #rantakunnossa? Ajatuksia kropasta, viinereistä ja Jutta Gustafsbergistä. BY LAURA

Viestihän on se, että näytä sitä hyvää ominaisuutta, vaikka kapea nilkka. Mutta – hyvänen aika – muista hävetä vartaloasi sen verran, että peität sen, mikä on liikaa. Ja vaikka omasta mielestä mikään ei olisi liikaa, niin kyllä meille muistetaan kertoa, mitkä on ne ongelmakohdat ja mitä on syytä piilottaa, eli hävetä.

Kauneus ja Terveys: Oletko rantakunnossa? Häpeä

Onneks pakitin aika äkkiä. Mitä sitten, jos oon lölly? Hittoako se niille silti kuuluu? Vaikka kuule painaisin yhtäkkiä kolmesataa kiloa niin mitä se sulle kuuluu?

Ja se voi. Mitä mun voi sulle kuuluu? Jos mä pidän leivästä ja voista niin saan niitä syödä. Kuule elän vaikka leivällä jos huvittaa. Sori jos maha ei oo litteä mee vaikka itkemään johonkin jos tuli niin paha mieli kun MÄ NYT OON TÄLLANEN PULLA SITTEN NÄEMMÄ

Mietin pitkään, mitä teen, kun tuun vessasta ulos. Tajuaako ne, että kuulin? Katsooko ne mua? Mitä sanon? Sanonko jotain?

En halunnut sanoa tunnekuohussa mitään HAISTAPA KUULE -tyyppistä. Mietin, mitä haluaisin sanoa, ja tulin siihen tulokseen, etten yhtään mitään.

Juorutkaa, jos siitä tulee hyvä mieli. En mä jaksa ottaa kantaa tällaiseen.

Kukaan ei tajunnut, että olin kuullut.

En vieläkään tiiä, mitä ajattelisin tästä. Kaikkihan tommosia juttuja puhuu, ja nimenomaan silloin, kun se kohde ei ole paikalla. Sitä ollaan hyväntahtoisesti huolissaan ja halutaan auttaa. Sieltä oven toiselta puolelta se ei kuitenkaan kuulosta niin kivalta ja auttavaiselta.

Jännittävin juttu tapahtui myöhemmin. Mulle tuli mahdollisuus tehdä leipää ja yhtäkkiä olin Hyvin Tietoinen siitä, että tässä nyt oon sellaisen ihmisen läsnäollessa, joka paheksuu tätä leipää sitten. Siitä tuli kamala olo, se teini-iän olo, jossa tietää että KAIKKI KATSOO JA TUOMITSEE

Laitoin vähemmän voita. Oikein ihanvähän. Oikein yritin.

Leipä maistui pahvilta.

I was meant to be ja muuta paskaa

Näin netissä kuvan. Siinä sanottiin, että mikä tahansa asia on helppo sitoa syy-yhtyksiin jälkikäteen. On helppo jälkeenpäin sanoa, että no, jos en oli ottanut lopareita työpaikastani niin en olis saanut tätä uutta unelmatyötä, tai jos en olis muuttanut jenkkeihin, en olis päässyt naimisiin.

Nii. Jälkiviisaana on helppoa. Etuviisaana ei oikein voi olla, tai jos vois, olis varmaan esim. jo lottomiljonääri.

Tapahtuuko asiat syystä? Vai onko syy-yhteys vain jotain, mitä ihminen kaipaa, että elämän kaaoksessa olis ees jotain järkeä?

Mun on aina ollut vaikeaa ymmärtää sitä, kun lapsi kuolee. Jos joutuu synnyttämään kohtuun kuolleen vauvan. Raskauksista 3-4 / 1000 päätyy lapsen menehtymiseen kohdussa, sanoo kohtukuolema. fi. Se on MONTA.

Kelatkaa. Ensin valmistaudut kuukausia sun elämän ehkä isoimpaan muutokseen. Ostelet juttuja, rakennat, teet kaiken valmiiks. Mietit nimen. Pelkäät, pääset yli pelosta. Oot ilonen kauhuissas surullinen sit taas iloinen. Suunnittelet. Pam naps noni ei mitään vauvaa sit tuukaan

Silloin usein sanotaan, että Jumala tarvitsi vielä yhden enkelin luokseen. Tai että Herran tiet ovat tutkimattomat. Se on shaibaa. Uskomatonta kuraa. No sulta vietiin kaikki mutta hei HERRAN TIET OVAT

Ai äitis kuoli kun olit lapsi? No mutta jotain hyvää tuli siitä. Ai siskosi tappoi itsensä? No jotakin hyvää syntyi siitä

Eikö tätä hyvää olisi syntynyt muuten? Eikö voi olla ihanuutta, jos ei ensin menetä?

Jos olisin tänään tullut kotiin asti junalla, olisko elämä nyt erilaista? Mitä olis tapahtunut, jos reilatessa en oliskaan vaihtanut sinä yhtenä iltana hostellia? Olisinko kuollut? Elossa? Jonkun kellarissa orjana?

On helppo sanoa, että koska X, niin Y. Mutta entä jos D F H J K B S niin Y?

Mistä sitä tietää?

Jos mun lapsi ei kuole, onko jonkun muun sitten kuoltava, että jokin Mystinen Kohtalo täyttyy? Jos en ota just tätä miestä nii eikö sitä onnea sit koskaan tuu? Jos meen tätä tietä, meneekö elämä sit pieleen?

Onks kohtaloa olemassa?

Tämän postauksen kuvat otin itse.

Miksi kaikki on niin huonosti

Oon jotenkin lukossa. En saa kirjoitettua enkä aloitettua. Mulla on ideoita, mutta ne ei tule.

Mua pelottaa kovasti.

Joka päivä sosiaalinen media on täynnä asioita, joita en tahdo tietää. En tahdo kuulla. En tahdo, että ne on totta.

Ne on totta.

Sitä se kuitenkin on, muun muassa Suomen nykyiselle hallitukselle. Timo Järvensivu on lukenut Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa ja tunnistaa sieltä tuttuja sanankäänteitä: Suomen hallitusohjelma viittaa kestävään kehitykseen, mutta se laimentaa jo aiemmin vesittyneen käsitteen lopullisesti. Kestävä kehitys muuttuu hallituksen suussa "kestäväksi kasvuksi". Enää ei vaivauduta esittämäänkään, että luonnon tai ihmisten hyvinvointi voisivat olla kovin merkityksellisiä. Vain talouskasvun on jatkuttava. 

Jouni Tikkanen, Luonnonsuojelija: Yksi juttu taloudesta

Olemme Suomessa saaneet jo pitkään tottua ksenofobiseen vihanlietsontaan naisasian nimissä. Inhottavinta on ollut seurata, kuinka esim. Tapanilan raiskaustapausta käytettiin tämän agendan ajamiseen, täysin piittaamatta uhrista.

Hanna-marillazidan.puheenvuoro.uusisuomi.fi: "Sorrettu arabinainen", ei kaipaa Sebastian Tynkkysen "apua"

Se mikä suomalaisessa keskustelussa erityisesti ihmetyttää on täydellinen emptian puute ja samat vanhat väärinkäsitykset ja kommentit koko kehitysyhteistyön toimialaa kohtaan. Ihmiset uutisten kommenttibokseissa riemuitsevat kun nämä ministeritason palkkaa nostavat rastapäähipit jää nyt vihdoin työttömäksi, aivan oikein heille! Loppuu se näpertely ja puuhastelu, termejä joita niin usein omasta työstäni kuulen käytettävän.

Sanna Apajalahti FB:ssä

5) Jos olet nuori mies, jonka perhe on lähettänyt Suomeen, koska olet työkykyinen ja näin ollen voisit lähettää perheelle rahaa, selitä tämä kaikille suomalaisille jotenkin etteivät he raivostu. Älä kuitenkaan selitä tätä puhelimella, koska sitä sinulla ei saa olla. Äläkä selitä tätä sujuvalla englannilla, koska silloin olet liian hyväosainen. Selitä se esimerkiksi savumerkein ja jollakin kosmisella vilpittömyydellä. No... kyllä sinun pitää tällaiset osata ratkaista, turvapaikanhakija! Muuten kansa raivostuu.

Iiro Ollila FB:ssä 

Pitää tietää, pitää olla mukana kaikessa ja ymmärtää ja osata selittää Nykyinen Poliittinen Tilanne. No, en osaa. Koen vain pelkoa ja kauhua, jota näemmä kaikki muutkin tuntee, tosin eri syistä. Osa pelkää MAAHANMUUTTAJAA ja osa pelkää RASISMIA. Lopputulos: jengi pelkää toisiaan miksi NUO TOISET eivät YMMÄRRÄ että minun tapani on paras

Olen lukossa. En osaa ymmärtää tätä vihaa, tätä ahdasmielisyyttä, sitä, että avuntarvitsija on ensisijaisesti uhka. En osaa ymmärtää sitä, mitä luen politiikasta. En ymmärrä lauseita siitä, miten TOIMENPITEILLÄ tulee TAATA asioita millä toimenpiteillä mikset voi selittää suomeksi miksi kaikki tuntuu menevän vain huonommaksi

Luin muuten artikkelin raiskauksesta. Se oli niin kamala, että luin vain osia. En lainaa niitä tähän. Tässä on linkki, jos tahdot. Itse en enää tahdo.

Kun yöllä tulee kotiin, pelottaa. Pelottaa junassa. Pelottaa kaupassa. Kun näkee rakkaan ihmisen, pelottaa: kohta tuokin otetaan pois minulta

Kysyin itseltäni, mitä pelkään. Mitä pelkään oikeasti, syvällä.

Vastaus on menetystä. Saamani kivan elämän ja hyvän olon menetystä. Menetys tuntuu todelliselta uhalta: pahuus on aivan nurkan takana maailma on kammottava kohta natsi tulee potkimaan

Miksi kaikki tuntuu menevän vain huonommaksi? Onko tää lehtiotsikoiden illuusio, vai onko vihamielistä ja murhanhimoista jengiä oikeasti joka toisen oven takana? Kun kuulee hyvän tarinan, miks sen rinnalle löytyy aina sata huonoa?

Onko kaikki huonoa? Vai onko me vaan luotu yhteiskunta, mediamarkkinat ja some-elämä, jossa pahuuden korostaminen myy?

Ulos kaupungistani eläin

Aamulla näin jotakin huikeaa.

Ootin junaa, ja asemalaiturilla pyöri yöperhonen. Raukka oli sekasin kun olikin tullu jo aamu. No, sitä kun siinä tarkkailin, niin naakkapa syöksyi tyhjästä ja koitti napata sen! Nokka aukes ja nap nap NAP perhonen pääsi pakoon.

Naakan tielle jäi osittain yksi ihminen. Naakka olis lentänyt yli, mutta nainen meni silti vähän maihin. Sanoin, että se vaan haluaa tuon perhosen! Olin jotenkin ihan intona siitä, että me, odottajat, saatiin nähdä naakan aamupalalento.

Nainen ei kuullut. Se kuunteli musiikkia. Sitten toinen nainen otti lehtensä ja huitaisi naakkaa, joka istui tolpan päällä.

Naakka lensi pois. Nainen jatkoi lehden lukemista.

Olin tyrmistynyt. Olin ihan yllättynyt siitä, miten tyrmistynyt olinkaan.

Kuinka sä KEHTAAT? Seisot siinä ja luet lehteäs ja toinen, elävä olento tulee paikalle, koska se haluaa RUOKAA että esim JÄIS ELOON ja sinä siinä vaan huidot että mene pois ällö lintu

Sinä nainen, puhun just sulle. Ei tää oo sun kaupunki, älä luulekaan.

Jengi elää kaupungissa ja yhtäkkiä kaikki on Uhkaa. Muurahaiset HYÖKKÄÄ ja ampiaiset samoin. Lokit rääkyy ja varastaa vitun linnut vittu. Orava repii roskat roskiksesta mokoma karvanen rotta. Ai niin rotat voi saatana

Joo kuule voi voi. Kun maassa on muruja ja roskis on auki, tulee kaikenlaista. Jos sun kotona on torakka, ymmärrän, hankkiudu siitä eroon, mutta älä viitti kulkea ulkona ja kauhistua jos siellä on vaikka pulu saastainen pulu huh

Kun eläintarhassa näkee eläimen, se on siistiä. Elämys. Piknikviltille tulee lentomuurahainen ja aaahhh ota se poissss

Ah, mutta hyönteinen ei oo söpö. Se ei oo viihdettä. Vähän kuten naakka roskalintu salmonella hyh ei siitä tarvi välittää ei se ole Ihmeellinen Jännittävä Ainutlaatunen eihän kaikki ihmisetkään oo

Eiku

Tämän postauksen kuvat olen ottanut itse.

Ei aina tarvii olla tylsä

Kumman valitsisit?

Tämän...

...vai tämän?

Apua ja hyvyyttä voi jakaa ja siihen voi kannustaa myös epätylsällä tavalla.

Nämäkin kuvat olen ottanut itse.

Pistä se kakara hiljaiseks

Olin tossa lentokoneessa. Siellä mun vieressä matkusti pieni vauva. Se oli hiljaa koko matkan ajan.

Viereinen pikkulapsi ei ollut.

Koneeseen noustessa lapsi rääkyi suoraa, hysteeristä huutoa. Huuto jatkui ainakin tunnin koneen noustua. 

Vanhemmat kokeili kaikkea. Katso, lastenohjelma! Katso, lelu! Ole hiljaa kiltti. Isi KÄSKEE olla hiljaa. Yhdessä vaiheessa isi valisti tätä parivuotiasta lasta: "you HAVE to PULL YOURSELF TOGETHER NOW. In life you don't always get what you want".

Lapsi vastasi ettäm WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA AAAAAHHAHAAAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAAAAA WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA 

Mietiskelin siinä itsekseni, mitä tekisin vastaavassa tilanteessa. Ei muuten niin hajuakaan.

Tietty sitä vois jotain jeesustella. Lapselle pitää NÄYTTÄÄ RAJAT olla KURI mutta silti olla LEMPEÄ ja puhua lapselle NÄIN ei noin

Mistä hitosta minä mitään tiedän. Oikeasti.

Pieni lisää volyymia uinuvan isän herättämiseksi: ”Eiks niin isi, että kaikilla pojilla on pippeli ja kaikilla tytöillä pimppi?”

”Ei tuollaisia vessajuttuja täällä. Pitääkö pestä suu saippualla, jos ei lopu?”

Pimppi ei ole vessasana by Maaret Kallio

Olin eläintarhassa ja siellä isi ja äiti hakkas eläimen aitauksen lasia ja sano lapselle että KATO KATO. Silloin mietin, että tsiisus, eikö teidän pitäis opettaa kunnoittamaan eläimen rajoja

Joo, on jotkut vanhemmat mun mielestä vähän tyhmiä. Joskus tuntuu, että hommat voi hoitaa jotenkin helpomminkin.

Miten? No en tiedä. Ei hajuakaan. 

Ei mulla oo lapsia.

- Nyt mä en kyllä jaksa olla enää sekuntiakaan jossain KIRJAKAUPASSA. Paljon se 

Sudenpentujen käsikirja maksaa?

- Tää on kolme ja puol euroo.

- No SE ON TODELLA KALLIS.

- Mä maksan tän mun omilla rahoilla, äiti. Mulla on kotona rahaa. Jos maksat tän nii 

annan sit sulle kotona rahaa.

- Ootko nyt ihan varma et haluut TUHLATA sun rahoja johonkin KIRJOIHIN? Nyt mennään 

maksamaan et päästään täältä pois. Mulla on KUUMA.

Päivystävä Divaristi FB:ssa

Pitkänmatkanbussissa oli kaks alle kymmenvuotiasta poikaa. Ne vaan sekoili tuolissa ympäriinsä niinko nyt pienet pojat sekoilee, kun on tylsää.

Äiti ja mummo kokeili kaikkea. Istu NÄTISTI. Kuski JÄTTÄÄ SUT TIEN VIEREEN. Tulenko MINÄ ISTUMAAN SIIHEN

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Kuski ei jättänyt eikä äiti tullut istumaan siihen ja sekoilu jatkui.

Mua ei häiritse lasten metelöinti, mutta musta on jännittävää tarkkailla, mitä aikuiset tekee. Mitä vanhemmat tekee.

Yleensä ne uhkailee. Sitten uhkausta ei viedä loppuun.

Tietty voisin tässä nyt vanoa että kun MINÄ oon äiti niin MINÄ en uhkaile. Sitten kun kolmevuotias rääkyy naama punasena lähikaupassa, aika varmasi pää repeäis ja olisin silleen ÄITI LÄHTEE NYT HEIPPA

Kaikki on ihan helppoo kunhan on ulkopuolinen. Kunhan ei itte oikeesti elä sitä elämää, oo siinä arjessa.

Ai juot liikaa? No lopeta. Ai et ehdi? No tee aikaa. Ai lapsi huutaa? No pane se kuriin

Telling them that sex is “only between mommies and daddies” is a lie that leads to confused, hormone charged teenagers. Telling them that sex is “only something that happens when two people love each other very much” is a lie that causes hormone charged teenagers to confuse “love” with “lust,” or “obsession.” It leads to leaps of logic like, “If I have sex with them, we must be in love.” Or worse- “If I love them, I have to have sex with them.” And how many teenage tragedies are based on that misconception? 

Scary Mommy: Darling, We Don’t Play With Our Vulvas At The Table

Mietin niitä poikia, niiden sekoilua ja naureskelua. Helppo ois sanoa, että kauheita kakaroita ja hirveitä rääkypäitä huh mulle ei kyllä IKINÄ tulis tommosta

Mistä minä tiedän? 

Ehkä ne oli ekaa kertaa ollu Helsingissä ja Lintsillä ja oli niiden elämän jännin päivä. Ehkä ne on kotona aina hiljaa mutta nyt vaan oli liikaa kaikkee. Ehkä niillä ei lääkitys vielä toimi tämä ei ole vitsi joskus voi tarvita lääkkeitä

Se, että näkee yhden tyypin rääkyvän lentokoneessa, ei tarkoita mitään. No, lapset huutaa. Yhyy. Mieluummin mä sitä kuuntelen kuin jotakuta ylihumalaista änkyröimässä.

Luulemme usein tietävämme, mitä muille kuuluu. Oikeasti me emme tiedä, mitä kaikkea lähimmäisemme käyvät parhaillaan läpi. Se työpaikan ärsyttävä tyyppi, joka ei koskaan morjesta, kärsii edelleen ujoudesta kuin koulupoika. Se täydellinen herrasmies, joka muistaa vaimoaan joka viikonloppu kukilla, muistaa häntä vielä useammin nyrkeillä. Se vanha luokkakaveri, joka kuvissa näyttää kovin vanhentuneen, käy joka ilta tunnin ajomatkan päässä huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmistaan.

Helena Salakka, ESS.fi: Emme me oikeasti tiedä

Joskus näkee semmosia vanhempia, jotka vaan tekee kaiken oikein. Ne jotenkin osaa puhua lapselle ja saa sen kuuntelemaan ja rauhoittumaan. Sit joskus niiltäkin menee hermot. Semmosta on elämä.

Tietty voisin tässä väittää, että minultahan ei menis. Se olis valhe, joten en väitä. 

Käyttäjän UNICEF Finland FB-kuva