"Who are you to judge the life I live? I know I'm not perfect and I don't live to be. But, before you start pointing fingers, make sure your hands are clean."
- Bob Marley
En ole koskaan pitänyt väittelyistä. Ne pelottavat minua, enkä näe pointtia oman mielipiteen jankkaamisessa tai perustelemisessa. Ole sinä omaa mieltäsi, minä olen omaani. Ollaan yhdessä oikeassa. Oivallus tästä on auttanut suunnattoman paljon: olemme kaikki oikeassa.
En usko, että ketään voi muuttaa – ei, vaikka miten perustelisi mielipiteitään. Kenties keskustelukumppani saa sanoistani ajateltavaa, kenties ne alkavat itää, kenties hän muokkaa niitä. Hän tekee sen, en minä. Hänellä on oma totuutensa.
Monen ihmisen oikea tuntuu omasta mielestäni väärältä. On vaikeaa ymmärtää, miksi toisen mielestä on oikein alistaa, haukkua, arvostella ja alistaa, koska "mä nyt vain tiedän tämän asian paremmin". Väitteleminen vie tolkuttomasti resursseja, jotka olisi voinut käyttää muuten: tuottavasti, rakentaen, avartuen. Runsaasti aikaa menee huutamiseen, vähemmän kuuntelemiseen, on helpompaa väittää kuin ymmärtää.
Ei ole aina helppoa myöntää, että toisen puheissa on vinha perä, että hän oli oikeassa, että hänen antamansa palaute ei ollut turhaa valitusta vaan aiheesta annettu kommentti. On vaikeaa olla olematta aina oikeassa – tai ainakin antaa muiden olla omassa oikeassaan. Usein oma ego alkaa huudella ja vaatia huomiota: hetkinen, hetkinen, äläs nyt vaan unohda omaa mielipidettäsi!
Usein pääsee unohtumaan, ettei koko maailma ole täällä minua varten, ja etten minä ole mielipiteeni. Minulta ei ole pois se, että joku välttämättä haluaa kiinnittää runsaasti huomiota ulkonäköönsä, ostaa kenkiä, ottaa tatuointeja tai pihistellä rahojaan. Minun ei ole pakko antautua riitaan, jos joku tulee "neuvomaan"; ei ole pakko vastata vihamielisesti, mikäli keskustelukumppani näpäyttää. Voin päästää irti. Voin valita.
Voimme olla yhdessä oikeassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti