Mä oon satuttanut, loukannut, pettänytkin. Mä oon puhunut asioita mutta jättäny tosi paljon sanomatta, kertomatta ihmisille joille vois olla jossain mielessä tärkeetä kertoo. Mä oon hillinny itteäni ja toimintaani, tarkastellu enemmän mun suhtautumista asioihin ja halujani, ja tää on tehny elämästä paljon nautittavampaa. Toisaalta syön kokoajan vaikka tahtoisin tuntea nälän, vatsa ei tahdo ruokaa. Syön osittain myös turhautumiseeni. En osaa päättää pitäisikö minun "tietää" asioita itsestäni vai vaan tunnustella nykyhetkeä ja haluani. Oon yrittäny eläytyä muijen ajatuksiin ja olla hiljaa sillon jos ei oo mitään oikeantuntusta päässä. Se on tuntunu siltä, et mä en törmääkkään muihin. Mä oon tavannu muutamaa ihmistä. Mä oon yrittäny tavottaa tunnelmia. Mä oon kuunnellu zen cafea ja haaveillu siitä, et kirjotan levyllisen musiikkia. Kaikki on vaan liikaa alottaa, lamaannun. Oon opetellu biisejä huonosti.
Mä en oo käyttäny järkeeni ja oon käyttäny järkeeni. Mä en yleensä tee asioita, jotka tuntuu vaativan multa paljon. Mä en uhraudu kun itteni eteen tai refleksinä, huonona tapana. Mulla on siedettävä olo, en oo vaan tyytyväinen, en saa kiinni mitä kaikkea pitäisi tehdä että turhautumus lähtis pois eikä vaihtuis huonompaan. Mä oon koittanu olla olematta väkisin paremmalla päällä. oon nauttinu haikeudesta ynnämuusta, mut yrittäny olla lempee muille.
Mua pelottaa koska mun Protu alkaa huomenna (tänään) ja mä oon huomannut pelkääväni ihmisiä. Mua pelottaa koska mä en tiedä tykkääkö ne musta ja pelkään että en uskalla yrittää tutustua koska mua pelottaa ne ihmiset. Mut musta on kivaa mennä protulle ja musta on kivaa että oon saanut viime aikoina neulottua ja musta on kivaa että mulle tehään leirillä ihan suosiolla omat ruuat ja musta on kivaa että otan puoli litraa kaakaonibsejä mukaan. Ja sit mä oon kans hämmentynyt siitä kuinka voi olla voi välittää ja olla ystävä sellaisellekin ihmiselle jota ei tunne kovin hyvin.
Oon kuullu protuista vaan hyvii juttui, semmosii, miten siel istutaan ringissä ja jutellaan ja joskus joku itkee ja se ei haittaa, muut on tukena. Siel on varmaan tosi siistii myös sulla, uskon niin :3
Joo kyllä me istuttiin ringissä ja puhuttiin ja naurettiin ja itkettiinkin. Ja oltiin tukena. Mulla on sinne vähän eikun siis ihan kamala ikävä, mut onneks on puistojuhla ihan kohta ja leiriläisten ja tiimin miitti syyskuussa :)
Mua ahdistaa. Se on jatkunu jo pidemmän aikaa ja osaltaan juontaa varmaan juurensa niistä ikävistä vastoinkäymisistä, jotka on jättäny muhun syvät jäljet, ja osaltaan se on vaan niin epämääränen ja selittämätön tunne, jolle en osaa tehdä mitään... Oon yrittäny löytää keinoja päästä siitä eroon ja muuttaa elämänasennettani, ehkä jossain vaiheessa onnistunkin. Oon kuitenkin samalla todella kiitollinen niistä asioista, jotka mulla elämässä on hyvin. Vuoristoradassa mennään ja koitan ottaa sekä ylä- ja alamäistä kaiken irti. Välillä täytyy etsiä ja olla epävarma löytääkseen sen oman polkunsa :)
Mulla on omituinen olo. Teki mieli puhua tästä jollekin mut se jolle haluisin puhua ei oo facebookissa online ja sit muistin et sie kysyit multa mitä kuuluu, siitä tuli vähän parempi mieli. Oon koko viikonlopun yksin kotona, pyysin kavereita meille illaks mut kukaan ei tuu. Osa ei ees vastannu ku pyysin niitä, mulla on paha mieli siitä. Toisaalta tiedän et se on ihan ymmärrettävää, pyysin niitä vasta eilen. Pelkään että tuun hulluks pääni sisällä ku oon yksin. Nään joka yö unia ihmisistä jotka ennen oli tärkeitä ja läheisiä mulle mut joiden kanssa en oo enää missään tekemisissä, oon vaan nähny ne jossain ohimennen viime aikoina. En ymmärrä miks ne pyörii mun päässä! Unet vaivaa mun mieltä päivisinkin ja niiden lisäks mun pää on muutenki ihan sekasin. Oon ihastunu yhteen ihanaan tyttöön jonka tapasin tänä kesänä ja se asuu toisella paikkakunnalla, ollaan juteltu paljon facebookissa. Nään sen elokuussa ja mua jännittää nyt jo mitä siitä tulee, osaanko olla oma itseni sellasen ihanuuden seurassa. Se on sanonu et oon tajuttoman ihana. Voisko se tykätä musta? Miks se tykkäis? Miks kukaan tykkäis musta? Pitäiskö mun kertoa sille? Adfjgdchuyivdejmrnfhfueyikgg! Tän kaiken lisäks oon ehkä myös vähän ihastunu yhteen mun parhaista kavereista ja se hämmentää mua entisestään. Kun tapasin sen ekaa kertaa kaks vuotta sitten, olin tosi ihastunu mut sit se laantu ja nyt se on alkanu kiinnostaa mua taas. En ehkä ikinä vois kertoo sille siitä koska se ei tykkää musta muuten ku kaverina ja kertominen pilais koko meiän kaveriporukan. Ja tietenki mie oon ihminen joka nimenomaan haluis kertoo ihastumisestaan!
Mua on myös vaivannu toi sama, ettei kukaan saavu vaiks pyydän. Se on vähän inhaa. Sit joskus tulee semmonen kiukku, että NII olkaa vaan puistossa en VARMANA tuu teidän seuraan ku ette tekään tuu tänne. Sit ajattelen, että hei, ei ne varmaan tahallaan tee sitä. Ei ne ehk tiiä, millanen olo siit mulle tulee, ellen kerro.
Oo ihastuminen on parasta :3 Se on myös vaikeeta ku tietää, et sille tilanteelle ei tarttee tehä mitään, voi vaan olla ja nauttia ja kattella ja hyristä. Mut silti haluu tehdä sille jotain, kertoo. Kumpikin on aika nautinnollista ja jännää.
Uskon, ettei rehellisyydellä ainakaan mitään pahaa saa aikaan. Kyl itse ainakin oon onnistunut säilyttämään ystävyyssuhteet, jotka on joskus käyneet romanssin puolella. Ettei se sitä ystävyyttä tuhonnu. :3
Mulla menee omituisesti. Jokin asia vaivaa, mut en saa siitä otetta, päivä on kuitenki ollut hyvä.
VastaaPoistaOon yksinäinen nyt.
Mut huomenna on varmasti parempi päivä. :)
Se on ikävä tunne kun on huono päivä ilman mitään syytä. Jotkut päivät on semmosii :s
PoistaMä oon satuttanut, loukannut, pettänytkin. Mä oon puhunut asioita mutta jättäny tosi paljon sanomatta, kertomatta ihmisille joille vois olla jossain mielessä tärkeetä kertoo.
VastaaPoistaMä oon hillinny itteäni ja toimintaani, tarkastellu enemmän mun suhtautumista asioihin ja halujani, ja tää on tehny elämästä paljon nautittavampaa. Toisaalta syön kokoajan vaikka tahtoisin tuntea nälän, vatsa ei tahdo ruokaa. Syön osittain myös turhautumiseeni. En osaa päättää pitäisikö minun "tietää" asioita itsestäni vai vaan tunnustella nykyhetkeä ja haluani.
Oon yrittäny eläytyä muijen ajatuksiin ja olla hiljaa sillon jos ei oo mitään oikeantuntusta päässä. Se on tuntunu siltä, et mä en törmääkkään muihin.
Mä oon tavannu muutamaa ihmistä.
Mä oon yrittäny tavottaa tunnelmia.
Mä oon kuunnellu zen cafea ja haaveillu siitä, et kirjotan levyllisen musiikkia. Kaikki on vaan liikaa alottaa, lamaannun. Oon opetellu biisejä huonosti.
Mä en oo käyttäny järkeeni ja oon käyttäny järkeeni. Mä en yleensä tee asioita, jotka tuntuu vaativan multa paljon. Mä en uhraudu kun itteni eteen tai refleksinä, huonona tapana.
Mulla on siedettävä olo, en oo vaan tyytyväinen, en saa kiinni mitä kaikkea pitäisi tehdä että turhautumus lähtis pois eikä vaihtuis huonompaan.
Mä oon koittanu olla olematta väkisin paremmalla päällä. oon nauttinu haikeudesta ynnämuusta, mut yrittäny olla lempee muille.
Hei mä teen tota syömisjuttuu kanssa, että syön vaan koska on vaiks tylsää!
PoistaOn joskus vaikee ymmärtää itseä ja olla vaan ja nauttii siitä et on haikee. Mut sit jos onnistuu, se on kyl ihanaa.
Kiva kommentti :3
Mua pelottaa koska mun Protu alkaa huomenna (tänään) ja mä oon huomannut pelkääväni ihmisiä. Mua pelottaa koska mä en tiedä tykkääkö ne musta ja pelkään että en uskalla yrittää tutustua koska mua pelottaa ne ihmiset. Mut musta on kivaa mennä protulle ja musta on kivaa että oon saanut viime aikoina neulottua ja musta on kivaa että mulle tehään leirillä ihan suosiolla omat ruuat ja musta on kivaa että otan puoli litraa kaakaonibsejä mukaan. Ja sit mä oon kans hämmentynyt siitä kuinka voi olla voi välittää ja olla ystävä sellaisellekin ihmiselle jota ei tunne kovin hyvin.
VastaaPoistaOon kuullu protuista vaan hyvii juttui, semmosii, miten siel istutaan ringissä ja jutellaan ja joskus joku itkee ja se ei haittaa, muut on tukena. Siel on varmaan tosi siistii myös sulla, uskon niin :3
PoistaLisäks ps. muitakin varmana pelottaa.
Joo kyllä me istuttiin ringissä ja puhuttiin ja naurettiin ja itkettiinkin. Ja oltiin tukena. Mulla on sinne vähän eikun siis ihan kamala ikävä, mut onneks on puistojuhla ihan kohta ja leiriläisten ja tiimin miitti syyskuussa :)
PoistaHii, arvasin et siel on varmana siistii :3
PoistaMua ahdistaa. Se on jatkunu jo pidemmän aikaa ja osaltaan juontaa varmaan juurensa niistä ikävistä vastoinkäymisistä, jotka on jättäny muhun syvät jäljet, ja osaltaan se on vaan niin epämääränen ja selittämätön tunne, jolle en osaa tehdä mitään... Oon yrittäny löytää keinoja päästä siitä eroon ja muuttaa elämänasennettani, ehkä jossain vaiheessa onnistunkin. Oon kuitenkin samalla todella kiitollinen niistä asioista, jotka mulla elämässä on hyvin. Vuoristoradassa mennään ja koitan ottaa sekä ylä- ja alamäistä kaiken irti. Välillä täytyy etsiä ja olla epävarma löytääkseen sen oman polkunsa :)
VastaaPoistaElämä taitaa olla vähä semmosta vuoristorataa kyl. Uskon, et jos jaksaa yrittää ja kokeilla, kaikki järjestyy. :3
PoistaMulla on omituinen olo. Teki mieli puhua tästä jollekin mut se jolle haluisin puhua ei oo facebookissa online ja sit muistin et sie kysyit multa mitä kuuluu, siitä tuli vähän parempi mieli. Oon koko viikonlopun yksin kotona, pyysin kavereita meille illaks mut kukaan ei tuu. Osa ei ees vastannu ku pyysin niitä, mulla on paha mieli siitä. Toisaalta tiedän et se on ihan ymmärrettävää, pyysin niitä vasta eilen. Pelkään että tuun hulluks pääni sisällä ku oon yksin. Nään joka yö unia ihmisistä jotka ennen oli tärkeitä ja läheisiä mulle mut joiden kanssa en oo enää missään tekemisissä, oon vaan nähny ne jossain ohimennen viime aikoina. En ymmärrä miks ne pyörii mun päässä! Unet vaivaa mun mieltä päivisinkin ja niiden lisäks mun pää on muutenki ihan sekasin. Oon ihastunu yhteen ihanaan tyttöön jonka tapasin tänä kesänä ja se asuu toisella paikkakunnalla, ollaan juteltu paljon facebookissa. Nään sen elokuussa ja mua jännittää nyt jo mitä siitä tulee, osaanko olla oma itseni sellasen ihanuuden seurassa. Se on sanonu et oon tajuttoman ihana. Voisko se tykätä musta? Miks se tykkäis? Miks kukaan tykkäis musta? Pitäiskö mun kertoa sille? Adfjgdchuyivdejmrnfhfueyikgg! Tän kaiken lisäks oon ehkä myös vähän ihastunu yhteen mun parhaista kavereista ja se hämmentää mua entisestään. Kun tapasin sen ekaa kertaa kaks vuotta sitten, olin tosi ihastunu mut sit se laantu ja nyt se on alkanu kiinnostaa mua taas. En ehkä ikinä vois kertoo sille siitä koska se ei tykkää musta muuten ku kaverina ja kertominen pilais koko meiän kaveriporukan. Ja tietenki mie oon ihminen joka nimenomaan haluis kertoo ihastumisestaan!
VastaaPoistaNomoikka! :3
PoistaMua on myös vaivannu toi sama, ettei kukaan saavu vaiks pyydän. Se on vähän inhaa. Sit joskus tulee semmonen kiukku, että NII olkaa vaan puistossa en VARMANA tuu teidän seuraan ku ette tekään tuu tänne. Sit ajattelen, että hei, ei ne varmaan tahallaan tee sitä. Ei ne ehk tiiä, millanen olo siit mulle tulee, ellen kerro.
Oo ihastuminen on parasta :3 Se on myös vaikeeta ku tietää, et sille tilanteelle ei tarttee tehä mitään, voi vaan olla ja nauttia ja kattella ja hyristä. Mut silti haluu tehdä sille jotain, kertoo. Kumpikin on aika nautinnollista ja jännää.
Uskon, ettei rehellisyydellä ainakaan mitään pahaa saa aikaan. Kyl itse ainakin oon onnistunut säilyttämään ystävyyssuhteet, jotka on joskus käyneet romanssin puolella. Ettei se sitä ystävyyttä tuhonnu. :3