Olin tossa lentokoneessa. Siellä mun vieressä matkusti pieni vauva. Se oli hiljaa koko matkan ajan.
Viereinen pikkulapsi ei ollut.
Koneeseen noustessa lapsi rääkyi suoraa, hysteeristä huutoa. Huuto jatkui ainakin tunnin koneen noustua.
Vanhemmat kokeili kaikkea. Katso, lastenohjelma! Katso, lelu! Ole hiljaa kiltti. Isi KÄSKEE olla hiljaa. Yhdessä vaiheessa isi valisti tätä parivuotiasta lasta: "you HAVE to PULL YOURSELF TOGETHER NOW. In life you don't always get what you want".
Lapsi vastasi ettäm WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA AAAAAHHAHAAAAAAAAA
AAAAAAAAAAAAAAAA WAAHAHAHAHAHAAAAAAAA
Mietiskelin siinä itsekseni, mitä tekisin vastaavassa tilanteessa. Ei muuten niin hajuakaan.
Tietty sitä vois jotain jeesustella. Lapselle pitää NÄYTTÄÄ RAJAT olla KURI mutta silti olla LEMPEÄ ja puhua lapselle NÄIN ei noin
Mistä hitosta minä mitään tiedän. Oikeasti.
Pieni lisää volyymia uinuvan isän herättämiseksi: ”Eiks niin isi, että kaikilla pojilla on pippeli ja kaikilla tytöillä pimppi?”
”Ei tuollaisia vessajuttuja täällä. Pitääkö pestä suu saippualla, jos ei lopu?”
Olin eläintarhassa ja siellä isi ja äiti hakkas eläimen aitauksen lasia ja sano lapselle että KATO KATO. Silloin mietin, että tsiisus, eikö teidän pitäis opettaa kunnoittamaan eläimen rajoja
Joo, on jotkut vanhemmat mun mielestä vähän tyhmiä. Joskus tuntuu, että hommat voi hoitaa jotenkin helpomminkin.
Miten? No en tiedä. Ei hajuakaan.
Ei mulla oo lapsia.
- Nyt mä en kyllä jaksa olla enää sekuntiakaan jossain KIRJAKAUPASSA. Paljon se
Sudenpentujen käsikirja maksaa?
- Tää on kolme ja puol euroo.
- No SE ON TODELLA KALLIS.
- Mä maksan tän mun omilla rahoilla, äiti. Mulla on kotona rahaa. Jos maksat tän nii
annan sit sulle kotona rahaa.
- Ootko nyt ihan varma et haluut TUHLATA sun rahoja johonkin KIRJOIHIN? Nyt mennään
maksamaan et päästään täältä pois. Mulla on KUUMA.
Pitkänmatkanbussissa oli kaks alle kymmenvuotiasta poikaa. Ne vaan sekoili tuolissa ympäriinsä niinko nyt pienet pojat sekoilee, kun on tylsää.
Äiti ja mummo kokeili kaikkea. Istu NÄTISTI. Kuski JÄTTÄÄ SUT TIEN VIEREEN. Tulenko MINÄ ISTUMAAN SIIHEN
Mitään ei tietenkään tapahtunut. Kuski ei jättänyt eikä äiti tullut istumaan siihen ja sekoilu jatkui.
Mua ei häiritse lasten metelöinti, mutta musta on jännittävää tarkkailla, mitä aikuiset tekee. Mitä vanhemmat tekee.
Yleensä ne uhkailee. Sitten uhkausta ei viedä loppuun.
Tietty voisin tässä nyt vanoa että kun MINÄ oon äiti niin MINÄ en uhkaile. Sitten kun kolmevuotias rääkyy naama punasena lähikaupassa, aika varmasi pää repeäis ja olisin silleen ÄITI LÄHTEE NYT HEIPPA
Kaikki on ihan helppoo kunhan on ulkopuolinen. Kunhan ei itte oikeesti elä sitä elämää, oo siinä arjessa.
Ai juot liikaa? No lopeta. Ai et ehdi? No tee aikaa. Ai lapsi huutaa? No pane se kuriin
Telling them that sex is “only between mommies and daddies” is a lie that leads to confused, hormone charged teenagers. Telling them that sex is “only something that happens when two people love each other very much” is a lie that causes hormone charged teenagers to confuse “love” with “lust,” or “obsession.” It leads to leaps of logic like, “If I have sex with them, we must be in love.” Or worse- “If I love them, I have to have sex with them.” And how many teenage tragedies are based on that misconception?
Scary Mommy: Darling, We Don’t Play With Our Vulvas At The Table
Mietin niitä poikia, niiden sekoilua ja naureskelua. Helppo ois sanoa, että kauheita kakaroita ja hirveitä rääkypäitä huh mulle ei kyllä IKINÄ tulis tommosta
Mistä minä tiedän?
Ehkä ne oli ekaa kertaa ollu Helsingissä ja Lintsillä ja oli niiden elämän jännin päivä. Ehkä ne on kotona aina hiljaa mutta nyt vaan oli liikaa kaikkee. Ehkä niillä ei lääkitys vielä toimi tämä ei ole vitsi joskus voi tarvita lääkkeitä
Se, että näkee yhden tyypin rääkyvän lentokoneessa, ei tarkoita mitään. No, lapset huutaa. Yhyy. Mieluummin mä sitä kuuntelen kuin jotakuta ylihumalaista änkyröimässä.
Luulemme usein tietävämme, mitä muille kuuluu. Oikeasti me emme tiedä, mitä kaikkea lähimmäisemme käyvät parhaillaan läpi. Se työpaikan ärsyttävä tyyppi, joka ei koskaan morjesta, kärsii edelleen ujoudesta kuin koulupoika. Se täydellinen herrasmies, joka muistaa vaimoaan joka viikonloppu kukilla, muistaa häntä vielä useammin nyrkeillä. Se vanha luokkakaveri, joka kuvissa näyttää kovin vanhentuneen, käy joka ilta tunnin ajomatkan päässä huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmistaan.
Joskus näkee semmosia vanhempia, jotka vaan tekee kaiken oikein. Ne jotenkin osaa puhua lapselle ja saa sen kuuntelemaan ja rauhoittumaan. Sit joskus niiltäkin menee hermot. Semmosta on elämä.
Tietty voisin tässä väittää, että minultahan ei menis. Se olis valhe, joten en väitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti