Välittämistä, kiitos

HSL:llä on menossa Vähän tapoja, kiitos! -kampanja, josta esimerkin näette alla. Tarkoituksena on siis opettaa huomioimaan muita matkustajia.

HSL:n tapakampanja on kerännyt matkustajilta kiitosta

Tuli tästä heti mieleen samantapaiset kampanjat Lontoossa. Tässä niiden julisteita:

Julisteet http://www.btp.police.uk-sivulta, buggy users -juliste täältä.

Pidän erityisesti tosta viimeisestä, sen kekseliäisyydestä ja kommunikaatiosta. Please. Niin siinä sanotaan.

Oon miettinyt, miksen oikein syty tolle HSL-kampanjalle. Sit tajusin, että haa, se johtuu sanamuodosta.

Vähän tapoja, kiitos! 

Se on lause, jota kärttyinen ja kuiva vanha akka huutaa nuorisolle Siwan kulmalla. Se on vähän huutava, käskevä. Vähän tapoja, kiitos!

Vähän tapoja, kiitos. 

Vähän tapoja. Kiitos.

Mietiskelin, millaisesta sanamuodosta pitäisin enemmän. Sanat ja merkit on ainakin mulle tosi tärkeitä, varsikin kirjoitettuna: silloin niissä ei oo mukana äänenpainoa ja sen pehmentävää voimaa. Ne on vaan sanoja. Mietin tätä. Mietin:

Mitä ihmeellistä hänessä on?

No, mitä ihmeellistä hänessä on?

No, mitä ihmeellistä hänessä muka on?

No mitä ihmeellistä hänessä muka on?

No, mitä ihmeellistä hänessä muka on!

No mitä ihmeellistä hänessä muka on!

Sama asia. Täysin eri asioita. Ne kuulee eri tavalla mielessään, vaikka oikeestaan huutomerkki ja pilkku ei oo mitään, pelkkiä läikkiä paperissa. Silti. Silti! Silti?

Pohdin, mikä sana olis mukava. Millainen. Mitä itse haluaisin sanoa?

Haluaisin huomiointia, välittämistä. Lähimmäisenrakkautta. Sitä, ettei pidetä laukkua tuolilla, kun joku muu kaipaa sitä paikkaa itselleen. Sitä, ettei leikitä, ettei huomata ruuhkaa ollenkaan joo kyllä tää laukku voi tässä olla

Vähän välittämistä, kiitos!

Välittämistä, kiitos!

Tai ehkä ei pitäis huutaa. Käskeä. Sanoa, että tee näin.

Lähimmäisenrakkautta. 

Kiitos.