Tänään se tapahtui. Olin ekaa kertaa tanssitunnilla. Musta ei kertaakaan tuntunut hölmöltä, etten osaa.
Aiemmin oon ajatellut sitä. Siellä oli ne isot peilit mitä aina kuntosaleilla ja jumpissakin, kyl te tiiätte. Sitä joko välttelee itsensä katsomista tai katsoo itseään ja miettii että voe luoja mä näytän idiootilta. Paitsi, et tänään en tehnyt niin.
Tunnille mennessä jännitti. Tottakai. Ketä siel on onksne kivoja osaaks ne jo? No, osa osasi. Osa ei. Opettaja nauroi paljon. Mä katselin itseäni peilistä, että näkisin, teenkö oikein. Katselin, mitä mun keho tekee, miten se osaa liikkua. Miten lihasten käyttäminen vaikuttaa, miten se muuttaa liikeratoja. Katselin, miten muut tekee. Välillä havahduin huomaamaan sen: ei jumalauta, mua ei oikeasti kiinnosta, osaanko vai en! Mua ei kiinnosta, miltä tää näyttää! Ahahaha
Vitsailin muille. Ihmettelin, miten pääsen aamulla sängystä ylös. Toinen oppilas totesi, että hän tulee tekemään erikoishieronnan. Nauratti. Ei jumalauta tää on siistiä
En oikein tiedä, mitä on tapahtunut. Kuntosalilla oon jo voinut käydä niin, etten välitä siitä, katsooko muut. En ajattele sitä, milt se näyttää. Kaikenlaisissa jumpissa, aerobiceissä, en oo pystynyt samaan. En oo kyllä käynytkään, mutta jotenkin sitä on aatellu. Ajatteleekohan noi että hah toi ei osaa.
Mutta nyt, nyt. Oon päästänyt irti, jostain, joskus, huomaamatta. Tuntuu hyvältä.
Oon vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti