No en mä nyt viitsi valittaa näin pienestä; ehkä ostamastani kirjahyllystä uupuu seitsemän palaa ja lopuista kolmesta kaikki on enemmän tai vähemmän vaurioituneet ja ehkäpä myyjä puhui mulle asiattomasti ja kenties hinta oli vähän yläkanttiin laatuun nähden, mutta antaa olla. Ollaan olevinaan nöyriä, vaikka tosiasiassa ei vain uskalleta puuttua asiaan.
Puutuin tällä viikolla ilkivaltaan. Se oli ihan sairaan pelottavaa.
Kyseessä oli joukko nuoria. Niitä oli ehkä seitsemän. Aluksi mun ei pitänyt tehdä mitään: olihan mun ympärillöä ehkä kymmenen muutakin aikuista, tätiä, setää, naista, miestä, jotka ei sanoneet mitään kun teinit sytyttää juna-asemaa tuleen. Mun ei pitänyt tehdä mitään.
Sit tajusin, että voisin ottaa niistä kuvan.
Yritin eka tehdä sen salaa, koska pelkäsin. Ne huomas sen ja kysyi, otinko niistä kuvan. Menin paniikkiin ja sanoin, etten. Ne ei uskoneet, alkoivat tentata multa, miksi tein sen. Sanoin, ettei musta oo kauheen siistiä tuhota yksityisomaisuutta.
Käytiin kiivas keskustelu kuvien ottamisesta. Julkisella paikallahan saa siis kuvata ihan ketä lystää, mutta kuvan käyttäminen tai julkaisu on eri asia. Sanoin tämän. Nuoret halus ottaa musta kuvia. Suostuin.
Tilanne laukesi, kun juna tuli. Erikoisinta on ehkä se, mitä tapahtui, kun menin junaan.
Aloin miettiä, mitä mun kuvalla tehdään. Postaako ne sen nyt naamakirjaan että kattokaa tätä seniiliä luuserihuoraa.
Entä sitten?
Mietin, että jos vaan poistaisin kuvat. Eihän se nyt mitään silleen ollut. Ehkä pelotteleminen oli tarpeeksi.
Tai jos ei kuitenkaan?
Mietin oikeutusta teolleni. Saanko mä tehdä noin? Mitä mä nyt silleen tein, miks mun piti, miks aina laitan itteni tällaiseen soppaan!
Miksen?
Nomut eihän se mulle kuulunut.
Eikö?
Mistä nää ajatukset tulee? Julkinen tila on kaikkien tilaa, mun tilaa. Miks sen suojelemisesta tulee ensin nolo olo ja sit mietin, ettei ois kannattanut? Miksei muka olis?
Ei kukaan tosin tullut mun tueksi. Kukaan ei sanonut, että joo tulella leikkiminen ihmisjoukon keskellä on ehkä vähän tyhmää. Ei.
En ihmettele, ettei kukaan puutu mihinkään, kun siitä tulee tällainen olo. Olo, että on itekin pahanteossa, kauhee valittaja, ärsyttävä pelle, ylireagoija huorapaska joka ei osaa muuta kun aukoa päätä
Enkä oo. Etkä oo säkään.
Ens kerralla uskalla. Sano. Tee. Sä saat.
Mä annan luvan.
Mun mielestä se oli rohkeasti tehty, ja oon ylpee susta, että uskalsit. Kynnys puuttua on valitettavasti ihan törkeen korkee Suomessa, varmaan muissakin maissa tosin mutta omat kokemukseni koskevat vain koto-Suomea.
VastaaPoistaOlisin toivonut, että joku muukin olisi noussut sun tueksi siitä harmaasta katseenkääntäjien massasta, harmi ettei niin käynyt. Yleensä olen huomannut, että kynnys puuttua laskee, jos joku on se ensimmäinen rohkea. Sen taakse on helpompi nousta ja sanoa "niin just, lopettakaa toi heti paikalla!" Ensimmäisen homma on tosi vaikea, kun ei voi tietää, saako taakseen sen tukijoukon, vai joutuuko kohtaamaan todennäköisimmän vastareaktion, eli hyökkäyksen (tiukkapipo, ei kuulu sulle, painu v***uun, jne), yksin. :/
Moikka! Kiitos kannustuksesta. Mietin oikeasti koko illan, olinko nyt ihan tiukkis ja tylsä. Alan tulla siihen tulokseen, etten ollut.
Poista