2. syyskuuta 2014

Tuhmat ei pääse Taivaaseen

Kun olin jotain 13, mulla oli punainen tukka. Eräs vanhempi herrasmies kysyi multa, olenko ihan vakavissani miettinyt Taivaaseen pääsemistä. Sanoin, että joo, koska duh kai nyt kiltti tyttö semmosia ajattelee ja haluaa Taivaaseen.

Hän kehotti harkitsemaan uudelleen tukan väriä. En sanonut siihen mitään.

Punapäät ei pääse Taivaaseen.

– Mietin, että onko Jumala todella tarkoittanut minut tähän maailmaan vain, että joudun suoraan helvettiin. 

Mua ihmetyttää se, miten Jumalaa muka kiinnostais mun hiusten väri. Että olis Jumala, joka näkee mun sisimpään, sieluun, tietää musta kaiken, on luetellut kaikki mun elämän päivät jo ennen kuin olin syntynyt, tietää, mitä salaan, mitä hyvää ja pahaa oon tehnyt – ja sitten syntyisinkin punatukkaisena ja Jumala toteais että juu, emmää tommosia tänne ota.

Se on jotenkin niin ihmismäinen reaktio. Inhimillinen. Ei-jumalainen. Sellainen, jota ihmisen rajoittunut mieli viljelee: tuo on erilainen kuin minä ei se kuulu tänne ei huonot pääse Taivaaseen vaan hyvät vain.

Miksi Jumalaa kiinnostais, miltä mä näytän?

Ylen uutisten mukaan seurakunnissa on huomattu, että pappien ulkonäköä käydään etukäteen arvioimassa jumalanpalveluksissa. Pappeja on myös kehotettu käymään vihkitilaisuutta varten ammattimeikkaajalla tai samalla kampaajalla kuin morsian. 

Ihmisen asia on paimentaa toisia ihmisiä ja pakottaa niitä oman tahtonsa, mallinsa ja unelmansa mukaiseksi. Naisen kuuluu olla laiha kuulkaa naiset tällaisena olette oikeita naisia. Äidin kuuluu osata leipoa, kuulkaa äidit, jos ette osaa ette ole oikeita. Miehellä ei ole pitkää tukkaa kuulkaa miehet näin kuuluu elää. Kristityn kuuluu olla tällainen tuollainen sellainen.

Avioliitot pitää kieltää myös rikoksista tuomituilta, sillä se laskee meidän rehellisten ihmisten avioliiton arvoa. Lisäksi haluan kieltää avioliitot tyhmiltä, koska muuten meidän älykkäiden yli-ihmisten liittojen arvo pienenee. Myöskään työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset eivät saa mennä naimisiin, koska muuten valtaapitävän ja työssäkäyvän luokan avioliittojen arvo murenee.
EOT-blogi: Homoliitot on kiellettävä

En ymmärrä miksi jotakuta etoo ajatus kahden miehen tai naisen välisestä avioliitosta tai seksistä, mutta en toisaalta ymmärrä omaa inhoani pumpulia kohtaan.
Mutta en ymmärrä, miksei sitä voi sanoa suoraan? Miksei voi sanoa ”homojen seksi ja rakkaus on ällöä”?

Jos Jumala pystyy kaikkeen, näkee kaiken, kuulee kaiken, tietää kaiken, näkee ihmisen sydämeen ja siihen, mitä siellä on, niin miksi joku ulkoinen asia merkitsisi?

Totta kai uskonnoissa on sääntöjä. Älä tapa, älä sano väärää todistusta. Mutta että hiusmallin vuoksi ei pääsisi Taivaaseen?

En ymmärrä sitä, että uskontoa käytetään lyömäaseena. Pelottimena. Tuhmat ei pääse Taivaaseen syö nyt kiltisti! Ei saa kiukutella! Saatana hakee tuhmat pojat pois!

Pyhyyden kaipuu on yleisinhimillinen ilmiö. Jumalat eivät tarvitse ihmistä, ihminen tarvitsee jumalia. Moni uskonto on humaanimpi, morallisesti korkeampi kuin kristinusko. Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma. Hän uhkailee, kiristää ja kostaa. Hän asettaa ihmiselle taakan, jota hän ei jaksa kantaa, ja potkaisee hänet sitten helvettiin.

Kun miettii Jumalaa, ymmärtää, ettei sitä voi ymmärtää. Kun jonkun lapsi kuolee tai läheinen katoaa, sanotaan usein, että "Jumala halusi hänet luokseen" tai "tutkimattomat ovat Herran tiet". Se on tapa sanoa, ettei ihminen tajua, miksi jotakin tapahtuu.

Kun lukee suuronnettomuuksista, huomaa joskus sen lauseen. "Jumalalla on hänen varalleen toisia suunnitelmia, siksi hän pelastui" tai "enkeli suojeli ja varjeli häntä".

Luin tästä ilmiöstä vähän aikaa sitten. Tekstissä mietittiin, että jos Jumalalla oli suunnitelmia tämän yhden varalle, niin entäs ne 400 muuta kuollutta? Niidenkö varalle ei ollut mitään suunnitelmia?  Nekö ei olleet maailman kannalta niin tärkeitä, että ne ois kantsinu pelastaa? Turhia tyyppejä. Ei suunnitelmia. Eikun siis tutkimattomat ovat Herran tiet

Jos jumala olisi olemassa kai hän auttaisi viattomia, eikä meitä länsimaalaisia joilla on asiat kuitenkin loppu peleissä hyvin?

En ole lukenut koko Raamattua. Enkä aina jaksa lukea Kirkko&Kaupungin mielipidepalstaa.

Siellä ihmiset kertovat, mikä ei sovi, mikä ei ole tarpeeksi pyhää, tarpeeksi jumalaista. Siellä kerrotaan, kuka ei pääse Taivaaseen, käsketään pappien tehdä parannus. Siis ihmiset käskevät, ihmiset kirjoittavat. Uskovat ihmiset, muille ihmisille.

Jokainen uskoo tietävänsä just sen oikean totuuden oikeasta Jumalasta. Siitä, joka tietää, millaista on oikea elämä. Kuunnelkaas nyt kun minä kerron miten tulee elää

Musiikin sovitus ei osunut aivan nappiin. Hetken ajattelin, että mentiinkö ihan rienauksen puolelle, kun vauhtia oli kuin tanssimusiikkina esitettävässä humpassa Eldankajärven jää. Muuten palvelus oli asianmukainen.


Jumalan sanan tulee olla piispalle ylin ohje kaikessa työssään ja vähintäänkin julkisissa lausunnoissaan. Arkkipiispa Kari Mäkinen on unohtanut työnantajansa ohjeet ja määräykset.

Arkkipiispa Mäkisen taivas on ”kaikkien taivas”. Mäkinen haluaa armeliaisuudessaan ja arkkipiispan arvovallallaan kyyditä kaikki ihmiset homoista ja lesboista lähtien taivaan autuuteen.

Raamatun taivas on toisenlainen. Sinne ei pääse mitään syntiä eikä ainuttakaan minkään synnin harjoittajaa – ei edes arkkipiispan puoltolauseella.

”Kehitys”, josta Tarkki puhuu, on nimenomaan kehitystä syntisempään yhteiskuntaan. Sitäkö kirkkomme papit haluavat?

Samalla kun väitellään oikeasta ja väärästä tavasta olla uskossa, papit raiskaa lapsia. Jumalan nimissä hakataan, kidutetaan, raiskataan ja tapetaan vääräuskoisia.

Mistä kukaan tietää, miten kuuluu elää? Nääkin raiskaajat luulee elävänsä pyhyydessä, olevansa jotenkin erityisiä. Varmasti uskonsa nimissä murhaavat uskoo vakaasti olevansa sankareita, joita Jumala lopuksi kiittää.

Olen ymmärtänyt, että kun vain tunnustaa synnit ja hyväksyy Jeesuksen, saa synnit anteeksi. Kuka tahansa. Jos raiskaa ja kiduttaa koko elämänsä mutta lopussa tulee uskoon, pääsee Taivaaseen.

Eli jos tällainen punatukkainen tyttö elää koko elämänsä tehden pelkkää hyvää, antaa pois kaiken omaisuutensa köyhille, rakentaa sairaalan Afrikkaan, ompelee huiveja kerjäläisille, lukee mummoille ja hoivaa orpoja muttei tunnusta uskoaan, hän joutuu Helvettiin. Se on sääntö.

En jaksa uskoa sitä. En vaan voi.

Jotta pahan ja tragedian ongelma ei jatkuisi, Jumalan pitäisi koko ajan yliluonnollisella tavalla pelastaa jokainen ihminen kaikista vaaroista, murheista ja vaikeuksista. Muuten valitus Jumalan asioihin puuttumattomuudesta jatkuisi. Mihin vedettäisiin raja kärsimyksen ja ei-kärsimyksen välillä? 

Jumala "lyö ihmisiä sairaudella", etenkin tottelemattomia, mutta hän käyttää siinä työssä saatanaa välikappaleena.

Mun Jumala on lempeä.

En vaan jaksa uskoa, että joku suurempi, kaiken koko maailmasta tietävä, jokaisen ihmisen sieluun asti näkevä olento, joka ymmärtää jokaisen asian, käyttäis aikaansa olemalla julma ja kiduttamalla huvikseen ihmisiä, jotka on luonut. Ja vielä omaksi kuvakseen, niin sanotaan.

Toisia ihmisiä kohtaan me menettelemme vielä pahemmin. Ihmiselle, joka kärsii, me sanomme, että hänestä vain tuntuu siltä, että hän kärsii, ja se johtuu siitä, että hän ei rakasta Jumalaa tarpeeksi. Ja tällä tavalla me jätämme yksin ihmisen, jolla on vaikeaa, ihmisen johon sattuu – jätämme hänet yksin elämän tien kaikkein vaikeimmassa kohdassa.
En ole Raamattua läpikotaisin lukenut, vaikka osaankin siteerata osia siitä. En tiedä, mitä jokaisella sivulla seisoo. En osaa sanoa, mikä on oikea tapa.

Olen ymmärtänyt, ettei ole kuin yksi oikea tapa tulkita Raamattua; sitä ei saa tulkita väärin, metaforien kautta, kielikuvin. Sen sanomaa ei saa muuttaa. On vain yksi tapa tulkita Jumalan sanaa, ja kaikki muu johtaa Helvettiin.

Samalla mietin tätä:


Naapuria ei ole sopiva surmata. Sunnuntainakin kaupat on auki. Homoja kuitenkin tulee vihata, he joutuvat Helvettiin. Onko tämä väärin? Oikein?

Mikä on oikein?

Ollaanko me kaikki menossa Helvettiin, tuhmat ja kivat, kaupan kassat, jotka on töissä sunnuntaisin?

Olen hämmentynyt.


Mulla on päiväkausia ollut mielessä joku loistava loppulause tälle tekstille. Unohdin sen. En osaa koota yhteen sitä, mitä tästä ajattelen; miten sekavalta se tuntuu.

Mun Jumala on lempeä.

Toimhuom. Täsäs merkinnässä viittaan lähinnä kristinuskoon, josta tiedän eniten. Jos haluat keskustella muusta uskosta tai tarkentaa asioita oman uskosi puolelta, jätä kommentti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti