Kommentoin erään ihmisen tekemisiä epämiellyttävällä tavalla. Hän kuuli.
Olisin voinut kuolla siinä hetkessä. Hävetti niin paljon. Nolotti. Tajusin, miten idioottimaista se on: puhua jostain toisesta malliin kato mitä toi tekee. En edes tiedä, miks tein sen.
Tuntui, etten kestä itteäni. Tässä meitsi saarnaa kiltteydestä ja samalla toimii kuin kiusaaja. Tuntuu edelleen, että oon maailman isoin idiootti.
Menin pyytämään anteeksi. Sanoin, etten tiedä, miksi puhuin kuten puhuin ja olin todella lapsellinen. Se ihminen sanoi "ei se mitään".
Kyl se jotain.
When you catch yourself thinking something that makes you realise you're not as kind as you want to be.
Oon tässä nyt pohtinut pitkään ja hartaasti, mikä mut sai käyttäytymään kuten idiootti. Miks oli pakko sanoa, kommentoida, olla ääliö.
En vieläkään tiedä.
Voisin keksiä kaikkia syitä. Olin väsynyt ja pitkä viikko ja stressi. Ihan sama, tekosyitähän on kaikelle. Murhaajillakin on aina omat syynsä: no toi petti mua halusin kostaa! Voi yhyy. Jos tekee pahoin, tekee pahoin. Syystä viis.
Me aikuiset elämme omassa työpaikkakiusaamisten maailmassamme, jonka ilmapiirin lapsi oppii jo hengittämällä. Lapset aistivat aikuisten tapaa puhua muista ihmisistä ja matkivat sitä. Valitettavasti meidän lapsemme ovat meidän kuviamme ja kasvatuksemme tulos.
Ymmärrän, että kaikki tekee virheitä, mutten silti ymmärrä, miks mä yhtäkkiä sanon epäkivasti toisesta. Miksi? Tää on kaikkea sitä, mitä vastaan saarnaan. Aina. Poikkeuksetta. Miksi?
Ainoa syy, jonka keksin, on: en ajatellut. En vaan ajatellut mitään. Sanoin vaan asioita, ne tuli ulos musta plops. Kuin olisin joku asiaa satunnaisesti ulos oksentava asia, joku möykky, joka ei osaa ajatella tai tiedä paremmin.
Sitähän usein ajattelee epäkivasti muista. Miettii, että no onpas toikin nyt ja johan nyt ja ai ai ja että minä kyllä tietäisin paremmin. Muttei niitä sano. Kaikki on ihan fun and games niin kauan ku toinen ei tiedä, mitä siitä mietitään pään sisällä.
Kun paska pääsee ulos, meno on toinen.
En ees halua kirjoittaa tätä tekstiä. Hävettää niin paljon. Haluaisin olla se tyyppi joka on aina hyvä ja kiva eikä koskaan tee väärin. No, en oo. Se on tiedostettava ja ymmärrettävä. Mun on tiedostettava ja ymmärrettävä. Tutkittava itseäni.
Ehkä tästäkin voi oppia jotain. Esim. pitämään päänsä kiinni tulevaisuudessa.
Ei kukaan oo se tyyppi joka on aina hyvä ja kiva. Älä soimaa itseäsi liikaa, se kuluttaa ihan hirveästi voimavaroja eikä auta mitään näin jälkeenpäin! Mieti miten paljon hyvää tuot tähän maailmaan yhden ilkeän lipsahduksen vastapainona: Ihan sikana.
VastaaPoistaNäin Arabian yhdessä roskiksessa eräänä päivänä "Kaikki on (...)"-tarran. Se oli varmaan sun liimaama. :)
Kiitos.
PoistaMulla on nimenomaan toi ongelma, etten pääse jutuista yli. Esim. muistan edelleen vuodelta 2007 yhden jutun, jossa olin vähän tyhmä ja joka ahdistaa sikana. Vaikkei kukaan muu sitä muista enää.
Ja ooh, EI OLLUT! Jännittävää! :o