Tänään luki Helsingin Sanomissa, että viikonlopun kaupunkifestarit olivat poikineet yli 200 valitusta.
Voi että sentään.
Basso oli jumputtanut vielä iltauutisten aikaan niin, että iltatee oli hölskynyt monen keskusta-asujan reisille. Ja se nuorten naurun määrä.
Helvetillistä kuunnella ja katsella ihmisiä, jotka pitävät hauskaa.
Festarialueella oli liikkunut viranomaisia desibelimittarit sojossa mittaamassa, että melu ei aiheuta kuolemanvaaraa keskustan kerrostaloissa asuville.
Keskusta-asumista mainostetaankin yleensä sloganilla: ” Oletko kyllästynyt maaseudun meluun. Tule meille nauttimaan keskusta-asumisen syvästä hiljaisuudesta.”
– Joskus tosin olen törmännyt asenteeseen, että elämäni on haihattelua. Etten tartu perinteisesti asioihin, kun yleinen käsitys on, että pitää puurtaa yhdessä työpaikassa pitkään. Koetaan, etten ole vakavasti otettava, kun teen välillä jotain muuta.
Kaikenlaisia tilanteita on hyvä mielikuvaharjoitella. Yläasteella me oikeesti harjoiteltiin kieltäytymään huumeista: ohjaaja tuputti huumeita (no ei siellä oikeesti niitä ollut ehkä kai toivon) ja käytti kaikki painostuskeinot aina "oot vähän laimee tyyppi" -syytökseen asti.
Mun kieltäytymis-live olis ollut "ei kiitos, en halua pilata elämääni". En päässyt koskaan käyttämään sitä, että kiitti vaan.
Harjoittelen mielessäni esimerkiksi sitä, miten menisin väliin johonkin ahdistelutilanteeseen. Tietty sitä toivois olevansa semmonen arnoldschwarzenegger-tyyppinen sankari joka on silleen COM WIT ME IF U WANT TO LIV mutta emmää oo, eikä se ehkä tosielämässä toimis. Olen kehitellyt mielessäni asioita, joita mun tuntuu helpolta sanoa. Niitä on esim.
- Älä hei tee noin
- Ole hyvä, älä tee noin
- Anteeksi, voitko lopettaa tuon
Yks kaveri kertoi, että sen kulmilla asuu Pervo Ahdistelijasetä. Se aina lähestyy sua salakavalasti jossain bussipysäkillä ja aikoo paljastella itseään, tai jotain. Kaveri kertoi sedän nähdessään huutavansa aina näin: "SINULLA ON VIISI SEKUNTIA POISTUA, MUUTEN ALAN HUUTAA".
Ei se ekalla kerralla toiminut. Kaveri oikeasti alkoi huutaa.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Se toimi. Aion ehkä varastaa ton taktiikan, jos joskus tulis tilanne.
Ei sillä, että se tilanne aina olis joku ahdistelu. Tiiätteks, miten vaikeaa on kysyä "onko sinulla kaikki hyvin" joltakulta vieraammalta? Sitäkin kannattaa treenata.
Aina ei tarvitse ees puhua. Kerran, kun töissä oli vaikea hetki, laitoin vaan kämmenen toisen ihmisen selälle ja annoin sen olla siinä. En tehnyt mitään. En osannut sanoa mitään, eikä mikään ois oikeastaan auttanutkaan. Mutta se, että uskalsi jotenkin olla läsnä, tuntui hyvältä. Rohkealta.
– Yksi tapa on ottaa katsekontaksi toiseen matkustajaan ja kysyä, että eikö me voitaisi mennä tuohon väliin. Kun kaksi ihmistä on liikkeellä, myös muiden ihmisten on helpompi lähteä mukaan.
Ootteko nähneet Amelié-elokuvan? Siinä puhutaan siitä kuiskaajasta, jota ujot tarttis kadulla. Musta tuntuu, että oon kirjoittanut tästä aiemminkin. Kuiskaajia ei kuitenkaan oo olemassa. Siks suosittelen treenaamista.
Näitä mä harjoittelen.
- Älä hei tee noin
- Ole hyvä, älä tee noin
- Anteeksi, voitko lopettaa tuon
- Älä tule enää lähemmäksi mua
- Kuuntele kun puhun sinulle! Älä tule lähemmäksi minua! (huutaminen on mulle vaikeaa, siksi mielikuvaharjoittelen sitä)
- Musta tuntuu epämukavalta kun...
- En pidä tästä
- Auttakaa, minua ahdistellaan/apua!
- Olen eri mieltä/En ole samaa mieltä (mun on vaikeaa olla olematta kiltti. eli olla miellyttämättä joka hiton ihmistä universumissa)
- Musta tuntuu pahalta, kun sanoit/teit noin
- Musta tuntuu, että oot mulle vihainen, onko jotain mitä oon tehnyt
- En halua olla osallisena tässä keskustelussa, puhutaanko jotakin muuta
- Musta tuntuu, että sinun on jotenkin paha olla. Onko?
- Voitko huonosti? Voinko auttaa?
- Tarvitsen apua, auta mua, ole mun tukena
Opettele. Ja opeta muille. Koen, ettei siitä voi olla kuin hyötyä.
Siinä sitten yhessä ooteltiin, että ihmiset tuli kaupasta ulos. Toinen pojista kiemurteli ku ois ollu muurahaisia kalsareissa ja toisen alaleuka väpätti ja välillä piti käydä nurkan takana kyyneliä pyyhkimässä. Toinen yritti, että eikös miula oo muka kiire minnekään? Kerroin, että tämmöset asiat selvitetään oli kiire tahi ei.
Ensimmäisenä kaupasta tuli vanha rouva. Pojat kävivät reippaasti pyytämässä anteeksi. Rouva sanoi, että kovin olikin mielensä pahoittanut mutta oli nyt hyvillään kun tulivat asian selvittämään!
Pelko silmissä nämä kiusaajat katsoivat kuinka langetin varjon heidän ylleen ja kysyin vihaisena, mutta asiallisesti että mikäs täällä mahtaa olla ongelma. Poikia ei ilmeisesti juurikaan järki pakottanut kun vastaus oli laatua "noku tämä (nimi piilotettu) on ihan paska pelaamaan ja se on vielä typerän näkönenkin." Tästä varsin pöyristyneenä totesin jokseenkin seuraavaa:
"Anteeksi nyt vaan mutta ensinnäkin te olette vielä nuoria, yritteliäitä poikia, eikä teidän kuulukaan olla lajin huipulla tässä iässä. Toiseksi, on aivan järkyttävän naurettavaa mollata toista asioista, joille hän ei itse voi mitään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti