Hylkäämisen pelko

Mä pelkään todella vahvasti hylkäämistä. Sitä, että joku suuttuu mulle, huutaa ja sanoo että pidä vittu tunkkis ei nähdä enää ikinä.

Tänä vuonna oon heränny huomaamaan paljon sitä, miten toimin ja mitä kaavoja noudatan. Oon havainnut sen, miten teen paljon päätöksiä siltä pohjalta, että ne olis hyviä muille. Ettei muita sattuis. Tää johtaa joissain tapauksissa, varsinkin parisuhdetapauksissa, siihen, etten oo varma jostain ihmisestä mutta aattelen että katsellaan nyt, ehkä tässä on jotain, ja sit oonkin jo suhteessa ja muhun ollaan ihan rakastuneita ja mä oon ihan tyhjä.

Pelkään sitä, että mut hylätään. Pelkään. Se saa mut ahdistumaan ja toimimaan tietyillä tavoilla.

Jos meen ulos kavereideni kanssa, ajattelen, että nyt pitäis jo mennä kotiin toinen on siellä yksin.
Jos en mee ulos kavereiden kanssa, ajattelen, että mun ois pitänyt mennä nyt ne pitää hauskaa ilman mua ei kavereita saa hylätä.

Mun on vaikeaa kuunnella itseäni ja sitä, mitä haluan. Pelästyn ihan helvetisti, jos huomaan, että oon omalla toiminnallani voinut satuttaa toista tai saada aikaan jonkun tilanteen jossa olis mahdollista, että toinen olettaa jotain muuta kuin mitä itse ajattelin viestittäväni.

Jos kommunikoin usein jonkun kanssa, ajattelen, että luuleekohan se nyt mun olevan ihastunut.
Jos en kommunikoi, ajattelen, että luuleekohan se nyt etten välitä.

Musta tuntuu usein, että oon itsekäs perse. Miten kehtaan olla tällainen ja toimia näin ja tehdä näin, ja toisaalta, miten oon saattanut olla niin nössö ja itsekäs ja satuttaa ja miksen oo kehdannut ja uskaltanut ja senkin paska minä.

On vaikeaa antaa itselle anteeksi. On vaikeaa sanoa, että hei, mä en olisi voinut tehdä mitään päätöksiä, ennen kuin olin valmis tekemään ne. En olis voinut ilmaista mitään, ennen kuin osasin ilmaista sen. En oo aina tiennyt sitä, mitä nyt tiedän, koska aiemmin en tiennyt.

Viime aikoina oon yrittänyt tuntea vapaasti mitä vaan. Se on vaikeaa, koska joskus se meinaa sitä, että mun pitää antaa muiden lisäks anteeksi itselleni ja sanoa, että hei, en mä oo itsekäs, mä en vaan pysty nyt. Mä en vaan osannut aiemmin, mä tajusin vasta nyt, anteeksi. Se on hankalaa.

Mä opettelen.