Miksi aina minä

Meikä säälii helposti itseään. Surkuttelee ja uhriutuu. Yhy yhy elämä on niin vaikeaa!

Alan usein sääliä itseäni tilanteessa, jossa oon jo tehnyt paljon asioiden järjestymisen eteen ja ne ei silti järjesty. Silloin huomaan, että alan kiukutella. Vää miks mun täytyy aina tehdä kaikki miks pitää tehdä viel lisää!

Alan kiukutella myös joskus silloin, kun oon tosi väsynyt tai uupunut. Miksi elämä on niin vvvaikeaa?

Viime viikolla tuli taas sellainen tilanne. Asia, jota oon hoitanut ja hoitanut, alkoi taas tuntua siltä, että se räjähtää naamalle. Silloin yleensä uhriudun. En ala! En jaksa! Miks elämä ei koskaan voi olla helppoa miks aina on kaikkea paskaa?

Surkuteltuani itseäni siinä päivän tai pari tein sitten asialle jotain. Sen jälkeen tuli kevyt, helppo olo. Oho! Mä hoidin tän asian taas ja taas on ihan jees olo!

Mietin paljon sitä, miks tarvitsen sen uhri-välipalan sinne ongelman ja ratkaisun väliin. Miksen voi mennä suoraan asiaan ja tehdä sitä, mitä täytyy tehdä?

Eckhart Tollen kirjassa Läsnäolon voima sanotaan, että asialle voi joko tehdä jotain tai olla tekemättä. Jos päättää olla tekemättä mitään (vaikka läksyjä, kun pitäis), niin silloin sitä päätöstä ei saa enää kyseenalaistaa. Se pilaa nykyhetken ja sen, minkä vuoksi päätti olla tekemättä jotain.

Jos siis haluan laiskotella enkä kirjoittaa, en saa sängyllä maatessani ahdistella itseäni sanomalla, että laiska paska kato nyt itseäs sun pitäis kirjoittaa! Jos puhun itselleni tällaisia, silloinhan mun päätös olla tekemättä mitään ja rentoutua on aivan turha. En rentoudu kuitenkaan, koska jatkuvasti valitan itselleni siitä, että makaan, kun pitäis tehdä jotain muuta.

Mä teen usein sitä, että ahdistun ja vikisen, kun voisin tehdä jotakin. Viime aikoina oon herännyt huomaamaan, etten aina toimi heti, vaikka voisin. Mä alan jahkailla ja inistä, vaikka tiedän kyllä, miten mun olo helpottuis. Nyyh on niin vaikeaa, mutta enhän mä voi sanoa enhän mä saa, miksi aina mun täytyy miksei joku muu? Sitten kaikki on ainakin hetken pilalla: en uskalla toimia, mutten kuitenkaan voi olla rauhassa sen toimimattomuuspäätökseni kanssa. Ajattelen sen sijaan koko ajan sitä, että mun pitäis tehdä jotain.

Yks mun tavoitteista on lopettaa toi jahkaileminen. Totta kai asiat sattuu ja on vaikeaa sanoa enkä mä saa vieläkään kaikkia asioita ulos itsestäni heti, ainakaan ilman surkuttelua tai itsesyytöksiä tai ahdistumista. Mutta luulen, että tääkin on sellainen asia, jota voi harjoitella. Jota pitää harjoitella. Että turha valittaminen vähenis ja toimiminen lisääntyis.

Siis: miksi juuri minä? Siksi, että tää on mun elämä, ja mun pitää tehdä päätökset. Vaikeat, hankalat ja ankeat. Voin jutella muille ja pyytää neuvoja ja parkua ja itkeä, mutta lopulta ne päätökset on mun ja yksin mun. Mä johdan tätä orkesteria, ja jos haluan jotain, mun täytyy tehdä asialle jotain. Ei odottaa, että joku muu tekee.

Miksi aina minä? Siksi, että mä voin. Että mä saan. Että mä kykenen. Jos en kykene kaikkeen tänään, niin ehkä kykenen johonkin pieneen juttuun, pieneen ilmaisuun tai eleeseen, joka on enemmän kuin eilen. Mä voin ja osaan. Mun täytyy vaan uskaltaa.

Do your duty and a little more and the future will take care of itself.

-Andrew Carnegie