Aina joskus tuntuu siltä, että on jo tottunu kaikkeen. Kaikkeen semmoseen, mikä on "normaalia". Tavallista. Mitä nyt vaan tapahtuu.
Tiesin, miten lihaa valmistetaan kauan ennenko lopetin lihan syömisen. Sekin tuntuu nyt jotenki karulta: valmistetaan. Paketteja valmistetaan, kenkiä ja noppia valmistetaan. Lihaa valmistetaan. Sit aina välillä muistaa sen, että kaikki asiat tulee jostain. Liha tulee jostain, mikä liikkuu ja hengittää. En nyt ota kantaa eläinten tunteisiin, ehkä joskus myöhemmin.
Joskus, kun yritän selventää vaikka kylässä, että mitä voin syödä, sanon, etten syö mitään millä on ollut naama. Kun tota kuvaa katsoo, aattelen sitä. NIPS naama irti.
Näytin ton kuvan ystävälle ja se sanoi, että sitten rapu on vain pieni nokare lihaa. Se on hirveää. Nokare on söpö sana ja pienikin on yleensä aika söpöä. Ravusta tulee pieni nokare lihaa. Ei sitä oikeestaan edes ajattele, kun syö: että mitä tää on, mitä vaadittiin siihen, että sain tän ruoan. Joskus wok-aineksia ostaessani mietin, onko sen pussin sisältö matkustellut enemmän tai kauempana kuin mä. Ehkä on.
En viitsi saarnata, koska siitä ei yleensä oo mitään hyötyä. Siitä tulee riitoja, enkä tahdo riidellä. En oo kiinnostunut siitä, mitä muut syö tai mitä ne ei syö. Tehköön jokainen mitä tekee ja mä teen mitä mä teen ja elellään täällä yhdessä.
Luin yli vuosi sitten Jonathan Safran Foerin kirjan Eläinten syömisestä enkä oo sen jälkeen syönyt lihaa. Kyse ei oo siitä, ettei liha olis musta tosi hyvää tai ettei mun välillä tekis sitä mieli; kyse on siitä, etten mä enää halua. En tahdo. Jossain määrin myös: en voi. Ajattelen sitä, mistä liha tuli, enkä näe enää mitään abstraktiota. Näen vaikkapa lehmän. Tai sian. Se on jotenkin liikaa mulle.
“Silently the animal catches our glance. The animal looks at us, and whether we look away (from the animal, our plate, our concern, ourselves) or not, we are exposed. Whether we change our lives or do nothing, we have responded. To do nothing is to do something.”
En yleensä kirjota tällaisia tekstejä, jotka saattais ahdistaa, mutta nyt oli pakko. Koska nips, naama irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti