En yleensä lue matkailulehtiä. Kerran, bussissa, mulla ei ollutkaan kirjaa mukana, kuten yleensä. Tarjolla oli matkailulehtiä, joten kokeilin niitä. Alkoi ahdistaa.
Näissä kuvissa kyseessä on mainos Matkaopas-lehdessä ja matkailujutut Matkalehti-lehdestä 4/13.
Jutuissa kerrotaan eurooppalaisista kaupungeista ja listataan, mikä oli hyvää, mikä huonoa. Jutuissa moititaan esimerkiksi Tiranan "ammottavia koloja kadulla", "heikkoa englannin kielen taitoa" ja Sarajevon "vähäistä tarjontaa lapsiperheille".
Ymmärrän, ettei nää ole "sellaisia" moitteita. Nää on moitteita, jotka kertoo muille turisteille, millaisia ongelmia tai asioita voi olla odotettavissa tässä kohteessa. Sana "moittia" kuitenkin raivostuttaa mua.
Heikko englannin kielen taito, olematon liikennekulttuuri. Jos maassa harva osaa englantia, kyllähän se hankaloittaa asiointia. Mietin vaan, tuleeko jollekin yllätyksenä, että Albaniassa englanti ei ehkä olekaan pääkieli? Jos tulee, miksi?
"Jugoslavian liittotasavallan jouduttua sisällissotaan serbijoukot piirittivät Sarajevon 6. huhtikuuta]vuonna 1992. Seurannut Sarajevon piiritys oli nykyajan pisin piiritys ja se kesti syyskuuhun 1995 asti. Piiritys aiheutti suurta tuhoa kaupungille. Kaupunki oli jatkuvan kranaattitulen kohteena ympäröiviltä kukkuloilta, ja tuskin ainoakaan rakennus säästyi vaurioilta. Jälleenrakennustyöt aloitettiin heti sodan jälkeen, ja tähän päivään mennessä suurin osa kaupungista on saatu kunnostettua."
"Albania luopui viimeisenä Euroopan maana kommunismista. Markkinatalouteen siirtyminen johti maan köyhyyden kierteeseen ja pahensi ruokapulaa. Maan taloutta vaivaavat teollisuuden kehittymättömyys, huonot kulkuyhteydet ja entisen Jugoslavian alueelta maahan siirtyneet albaanipakolaiset. Albanian joet eivät sovellu tavaran kuljettamiseen, rautatiet eivät yllä naapurimaihin ja rannikon suot haittaavat kulkua, minkä vuoksi Albania on varsin eristäytynyt valtio.[18]"
Mä en tiedä mitään Albanian historiasta, myönnän sen. En oo koskaan suunnitellut matkaa Albaniaan enkä oo tutustunut albanialaiseen elämänmenoon. Mua vaan ahdistaa turismi, se, miten usein matkamainoksia katsellessa tulee se olo, että matkoja myydään mulle, mun kaltaisille ihmisille, koska ne ansaitsee sen.
Ne, minä, ansaitsee jotain enemmän ja parempaa, helpotuksen tästä rankasta elämästä jossa kaikilla on työ, ruokaa, koti ja lämpöä, ne ansaitsee paratiisin, jossa on kaikkea hienoa ja edullista.
Tuntuu jotenkin pahalta. Selittämättömällä tavalla pahalta. Ihan oikeastiko Sarajevo on just SE kohde lapsiperheelle? Miksi kaikkialla pitää olla kaikkea ihan kaikille?
Luin Matkalehden artikkelia, jossa kerrotaan matkasta Thaimaahan.
Kirjoittajalla on ollut varaa matkustaa Thaimaahan, nähdä uusi, upea maa, kokea uutta kulttuuria, mutta artikkelin pääasiallisena pointtina oli "voi hitsi kun täällä on niin meluisaa". Ja joka paikassa oli veneitä. Jotka pörisee!
Mua usein ahdistaa olla turistina vieraassa maassa, lähinnä siksi, että oon vieras. Mua ahdistaa mun hiilijalanjälki ja se, että ostan pullovettä ja se että oon yks niistä, jotka kuluttaa luonnonvaroja tekemällä matkoja vain huvin, loman, vuoksi. Yritän elää niin, etten esimerkiksi roskaa. Yritän olla kohtelias. Koska innostun helposti asioista, musta myös tylsät paikat on usein kiehtovia, vaikkei niissä olis niin sanotusti "mitään nähtävää".
Jatkuvasti kuitenkin huomaan, miten jotkut (mystiset muut, ne toiset, ei-minä) haluaa enemmän. Vaatii enemmän. Vilkaisee nähtävyyttä ja jatkaa seuraavaan paikkaan; on kiire nähdä, kiire kokea kaikkea. Tuntuu, ettei osa ihmisistä jaksa jäädä tutkimaan tai pysähtyä katsomaan.
Eläintarhassa katselin yhdeksänvyövyötiäistä. Viereen pysähtyi perhe, joka myös katsoi yhdeksänvyövyötiäistä.
What are you looking at, tyttö kysyi äidiltään.
An armadillo, sanoi äiti.
Why, tyttö kysyi.
Because I've never seen one.
Well I have.
Hetki kului.
Can we go?
Toisessa eläintarhassa mies näki gorillan, seisoi sen vierellä hetken ja lähti sitten seurueensa kanssa eteenpäin.
Once you've seen one gorilla, you've seen them all, mies heitti.
Musta pahinta on se, että ihmeisiin turtuu. Sitä luulee, ettei kirahvin näkemiseen livenä voi turtua, mutta tadaa: kolmannella kerralla se ei ookaan enää ihmeellistä. Se tuntuu pahalta; ahdistavalta. Miks aina tuntuu, että haluan enemmän?
Tuntuu, että arvostaminen on vaikeaa. Kun on jo saanut paljon, haluaa enemmän, mutta halvalla, halvemmalla. Ei halua tulla hyväksikäytetyksi. Kokee huonoa omaatuntoa, kun näkee kerjäläisiä kadulla, mutta vain vähän - eihän mullakaan ole paljoa rahaa, ei jaeltavaksi asti.
Onpas. Mä, me, ollaan kaikki aivan järkyttävän rikkaita. Tajuan sen joka kerta, kun matkustan. Mulla, meillä, mun kaltiaisilla, on varaa matkustaa toiseen maahan, ostaa ruokaa, käydä ulkona syömässä, käydä leffassa, ostaa karkkipussi lähikaupasta, matkustaa bussilla, maksaa 60 euroa festarilipuista. Me ollaan järkyttävän rikkaita verrattuna joihinkin muihin, ihmisiin niissä maissa, joissa me vieraillaan.
Mua ahdistaa ehkä eniten odotukset. Se, että kaikkialla pitäis olla jotain suurta, ihmeellistä, elämyksiä. Suuria elämyksiä. Se, miten ei voi vaan olla, arvostaa ja katsoa - pitää KOKEA jotain ENEMMÄN. Se, että saa olla vieraan maan kadulla, nähdä vieraan maan ihmisiä ja eläimä, autoja ja puita, tuntuu, ettei se riitä.
Tätä kirjoittaessa tulee olo, että pidän itseäni parempana kuin muut. Että muut on paskoja turisteja ja minä vaan hieno. En pidä muita paskoina, mutta mua ärsyttää; ärsyttää se, ettei arvosteta sitä, mitä saadaan. Että olis pitänyt saada enemmän, että olisi ansainunut enemmän.
Sama juttu mua ärsyttää kotimaassakin.
"Traditional Albanian culture honors the role and person of the guest. In return for this place of honor, respect is expected from the guest."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti