Oon viime päivinä seurannut keskustelua valokuvista. Moni tuttu on käynyt kuvassa, vähän kuin koulukuvassa muttei ihan. Oon seurannut tilannetta ja havainnut, että omaa kuvaa on pakko haukkua. Siitä on pakko sanoa jotain rumaa, ja sen perään jotain kaunista sitten vasta. Ehkä.
Kuvista on sanottu mm. että saatana miten ruma, näytin pikkupossulta ja naama kiilsi.
Oon yrittänyt keksiä selitystä tälle. Mä en koskaan, koskaan hauku itseäni, koska kiusaajia on tässä maailmassa ihan tarpeeks ja mun ei tarvitse olla itselleni yks niistä. Oon kysynyt myös syytä käytökseen, toistaiseksi en oo saanut. Joku epäili jo, että vika on ehkä kuvaajassa.
Ei oo, sanon mä. Se on korvien välissä.
Oon keksinyt seuraavia asioita, joista oman kuvan haukkuminen vois johtua:
Täytyy eka sanoa itse itseään rumaksi, ettei muut ehdi ensin loukkaamaan.
Ei saa vaikuttaa siltä, että rakastaa itseään, joten täytyy tehdä selväksi, ettei rakasta. Ei ainakaan semmosella katokunoonnätti-tavalla.
Muita täytyy kehua, mutta omaa itseä ei voi, koska se olis jotenkin itserakasta. Siks kehuja saadessa täytyy nollata ne.
Moni kehuu avoimesti kaverin kuvaa, mutta inhoaa omaansa. Vähänniinku passikuvien kanssa. Mä näytän passikuvassa itseltäni. En tiedä, mitä ihmiset odottaa: että ne näyttäis erilaiselta kuin on? Että ne näyttäis joltain muulta? Sitäkö se on? Kuvassa onkin rumempi naama kuin olettaa itsellään olevan?
Oon joskus miettinyt, että oispa hauskaa tai no hauskaajahauskaa, jos puhuis kaverin kuvasta samalla tavalla kuin omastaan. Hei kato sä näytät ihan possulta! Kiiltävältä possulta! Kuinka moni antais muiden puhua näin kaverilleen?
Aivan.
Oon ottanut tavaksi vastata näihin juttuihin, että älä hauku mun kaveria. Mun kaverille ei puhuta noin. Se yleensä hämmentää ihmisiä, ja naurattaa vähän.
Mun kavereita ei kiusata. Ei ees ne itse.
Oon itsekkin miettinyt tätä, ja oon tullut siihen tulokseen että se, miksi karsastan omaa kuvaani, johtuu siitä, että kuva on usein ihan erinäköinen kuin peilikuva. Oikeasti on. Koska meillä kaikilla on peili-ilmeemme. Mä jaksan aina hämmästellä sitä, miten peilikuvan tyypillä on ihan kivat kasvot, ei elintasoleukaa, ja suuret siniset silmät, mutta kuvan tyypillä kaikki onki kutakuinkin päinvastoin. Se johtuu siitä, et peilin edessä pidän päätäni pystymmässä, ja mulla on peili-ilme. :D Työstän silti kokoajan sitä, että a) en hirveesti arvostelisi kuviani (paitsi jos ne on kivoja ^_^) ja b) uskaltautuisin laittamaan myös niitä tilannekuvia esim. blogiin vaikka näytänki niissä erilaiselta kuin mihin oon peili-minäni kanssa tottunut.
VastaaPoistaHeipo!
PoistaPeilikuva on kyl eri kuin oma naama. Peilikuva on usein aika liikkumaton, stabiili ja sellainen mallimainen. Oikee elämä on paljon muutakin, ilmeitä ja naurua ja semmosta, joka ei näytäkään katalogikuvalta. Se on ihana asia.