Kaikki on: Tällaista se on

19. helmikuuta 2016

Tällaista se on

Tulin tänne taas tuijottamaan tyhjää. En keksi mitään. On vain ajatusten mylläkkää, joka vaihtelee päivän jokainen hetki, jokainen tunti.

Tällaista se on.

Näittekö sen jutun delfiinistä, joka kuoli, koska jengi halusi ottaa sen kanssa selfien? Yritän olla ajattelematta sitä. Jos ajattelen liikaa, tuntuu, että täytyy heittää tietokone seinään tai tehdä jotain muuta tehdä en kestä katsoa sitä kuvaa enää, sitä kuvaa jossa näkyy sen delfiinin silmät ja ihaileva väkijoukko idiootteja väkijoukollinen idiootteja

Olin tänään kaupungilla ja siellä mies katusoitti ja lauloi. Jäin kuuntelemaan, koska usein jään. Aika harvoin saa privaesityksenä musaa vain itselleen. Se sai tosi paljon rahaa, se mies. Olin yllättynyt, iloinen. Faith in humanity restored

Oonko koskaan kertonut ahdistuksesta? Yks viikko ei ahdistanut. Tuntui ihanalta herätä aamulla, kuin ois jonkin pilven päällä pehmeän ja ihanan kukaan ei kurista sydän ei hakkaa

Aattelen sitä tunnetta, kun ahdistaa

Googlasin sitä biisiä, jota se mies lauloi. god took my girl away to heaven i have to behave so i see her again lyrics Se oli Pearl Jamia.

2 kommenttia:

Anonyymi21. helmikuuta 2016 klo 15.10
Tsemppiä sulle :) Toivottavasti ahdistus alkaa helpottaa jossain vaiheessa.
VastaaPoista
Vastaukset

Lisää kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

“It was a movie about American bombers in World War II and the gallant men who flew them. Seen backwards by Billy, the story went like this: American planes, full of holes and wounded men and corpses took off backwards from an airfield in England. Over France, a few German fighter planes flew at them backwards, sucked bullets and shell fragments from some of the planes and crewmen. They did the same for wrecked American bombers on the ground, and those planes flew up backwards to join the formation.

The formation flew backwards over a German city that was in flames. The bombers opened their bomb bay doors, exerted a miraculous magnetism which shrunk the fires, gathered them into cylindrical steel containers , and lifted the containers into the bellies of the planes. The containers were stored neatly in racks. The Germans below had miraculous devices of their own, which were long steel tubes. They used them to suck more fragments from the crewmen and planes. But there were still a few wounded Americans though and some of the bombers were in bad repair. Over France though, German fighters came up again, made everything and everybody as good as new.

When the bombers got back to their base, the steel cylinders were taken from the racks and shipped back to the United States of America, where factories were operating night and day, dismantling the cylinders, separating the dangerous contents into minerals. Touchingly, it was mainly women who did this work. The minerals were then shipped to specialists in remote areas. It was their business to put them into the ground, to hide them cleverly, so they would never hurt anybody ever again.

The American fliers turned in their uniforms, became high school kids. And Hitler turned into a baby.”

– Kurt Vonnegut, Slaughterhouse-five