Viime aikoina oon kuitenkin alkanut pohtia sitä, onks elämä kiinni tuurista. Uskonnoissahan puhutaan yleensä siitä, miten kaikki kuuluu osana "Jumalan suunnitelmaan" ja miten "Herran tiet on tutkimattomat". Näin selitetään semmoisia asioita, joille ei ole syytä. Jos lapsi kuolee, voidaan esimerkiksi kirjoittaa, että hän oli liian hyvä tähän maailmaan tai että Herra halusi enkelinsä kotiin.
Oon miettinyt viime aikoina sattumaa. Mulle on pari kertaa käynyt niin, että oon mennyt töihin metrolla ja juuri sitä seuraava metro on jumittanut raiteella tunnin, koska joku hyppäsi kiskoille. Mä en joutunut odottamaan ja mulle ei olis tapahtunut mitään, vaikka olisinkin. Mutta silti: en joutunut, koska satuin menemään edellisellä metrolla. Sattumalta.
Ala-asteella tunsin tytön, jonka isä myöhästyi Estonialta. Sitä kuulemma harmitti, kun laiva lähti ja itse ei ehtinyt mukaan. Myöhemmin ei sitten enää harmittanutkaan yhtään, miten yllättävää. Onks siinä kyse tuurista vai Luojan suunnitelmasta?
Mä oon monta kertaa melkein jäänyt auton alle. Melkein. Mutten jäänyt. Oon ollut myös kolarissa. Mitään ei tapahtunut mulle. Onkse tuuria vai suojellaanko mua?
Joskus, kun pelottaa, rukoilen. Samalla mietin niitä satojatuhansia ihmisiä pakolaisleireissä. Kyllä nekin varmasti rukoilee. Varmasti nekin lapset, jotka on töissä kaivoksissa, toivoo jotain parempaa. Miks siis juuri mua autettais? Miksei joidenkin rukouksiin koskaan vastata?
Usein koen suurta hämmennystä siitä, että asun Suomessa ja mulla menee niin hyvin. Kiina on niin suuri maa, miksen syntynyt sinne? Tai Afrikkaan? Miksi mä sain kaiken, kun joillain ei ole mitään? Miksi synnyin johonkin, missä saan elää turvassa ja mua ei uhata? Se on sattumaa. Vai onko?
Oon monesti kuullut uskonnon yhteydessä puhuttavan siitä, ettei ihmiselle anneta tässä elämässä enempää kuin hän kestää ja jokaisen tie on suunniteltu. Jos kaikkien tie on ennaltamäärätty eikä Luoja anna enempää kuin voin kantaa, niin miks jotkut hajoaa? Miksei jotkut jaksa enää? Miks jotkut putoaa yhteiskunnan kärrystä, alkoholisoituu, luovuttaa ja antaa periksi?
Miksi jotkut elää 40 vuotta väkivaltaisessa parisuhteessa, ei lähde vaikka vois, kukaan ei tee mitään ja sitten tuleekin jo kuolema? Mikä järki? Mikä suunnitelma siinä on?
Mietin joskus sitä, että putoanko mä kyydistä. Tapahtuuko mulle kohta jotain? Voinko mäkin tuhoutua sillä tavalla? Miks jotkut jaksaa ja jotkut ei? Jaksaisinko mä?
Koen miellyttävänä ajatuksena sen, että Jumala suojelee ja rakastaa just mua. Niin varmasti kokee kaikki muutkin: jos jumala rakastaa just mua, se merkitsee, että mun elämässä mikään ei tapahdu niin, ettei sitä ole suunniteltu. Toisaalta mietin, onko se vaan tapa hallita kaikkea tätä satunnaisuutta? Jos joku sulle rakas yhtäkkiä kuolee tai joku teurastaa sen väkivaltaisesti, on varmasti helpompaa uskoa että asialla on joku suurempi merkitys kuin ajatella, että niin nyt vaan kävi. Sattumalta tää kävi juuri mun perheelle. Tää olis voinu käydä kenelle vain, mutta hups, se nyt vaan kävi meille. Ilman mitään syytä.
Onks kaikki sattumaa?
Kaikki on sattumaa. Ihan sama mihin sä uskot jos siitä tulee sulle hyvä olo, mut sil ei oo väliä. Vaan totuudella. Kaikella on syy. Mut ei minkään elollisen takia, vaan koska niin se on sattunu menemään. Kaikki asiat mitä aikasemmin on tapahtunu KAIKKI vaikuttaa siihen mitä nyt tapahtuu. Ja niitten edellisten sattumien takia asiat menee nikku menee. Mut ei täällä oo mitään jumalia, miks ois. Ihmiset valehtelee, ihmiset on paskoja ja itsekkäitä, ei niihin voi luottaa. Jos jumala ei ol sanonu sulle olevansa olemassa, sul ei ol mitään syytä niin olettaa. Niin eikä elämällä oo tarkotusta. Me oltiin vahinko, hups. Mut entä sitten? Tää on turhaa eikä millään oo mitään merlitystä. Mut eikö me sitten voitaisi vaan nauttia kun kerran satutaan olemaan olemassa. Ja kyllä asioita vaan tapahtuu ei niihin voi vaikuttaa niin asiat vaan menee. Hups. Ei vaan ol väliä. Me ollaan turhia. Mutta miks sen pitäs estää meitä nauttimasta tästä vahingosta niin paljon kun mahollista.
VastaaPoistaHeipo! Kiitos kommentista.
PoistaUniversaalilla skaalalla oot varmaan ihan oikeassa, sillä ei oo suurtakaan väliä, mitä me täällä tehdään tai yritetään. Mun mielestä on kuitenkin äärimmäisen vaarallista ajatella, ettei mikään merkitse mitään: silloinhan saa tehdä mitä vain, koska kukaan, mikään, kenenkään henki, elämä, hyvinvointi, ei merkitse mitään. Raiskaa tapa ryöstä vedä ittes jojoon ihan sama
Vaikka mikään ei merkitsis mitään, musta olis silti kivaa, että se merkityksetön elämä sujuis ilman kärsimyksiä.
Ei se tarkota että jos millään ei oo merkitystä niin on oikeus viedä muilta oikeus tästä vahingosta nauttimiseen. Tarkotin että koska tää kaikki aiheutti meille mahdollisuuden näin suureen tietoisuuteen, niin meijän pitää ymmärtää että tästä vahingosta voi aiheutua pahaa, kipua ja tuskaa jos me ei välitetä muista. Me ollaan maailman kaikkeuden sivuvaikutuksia, eikä meillä oo oikeutta viedä sitä mahdollisuutta olla sivuvaikutus muilta.
Poista