Älä oo niin lapsellinen

"Aikuiset nauravat viitisentoista kertaa päivässä, lapset ainakin kymmenen kertaa useammin. 

Viimeistään neljänkymmenen ikävuoden korvilla useimmat meistä vakavoituvat."

Lähde: Tiede-lehti.

Tunnen monia aikuisia, jotka ihailee lapsia. Ihailee lasten kykyä nauraa, kykyä heittäytyä. Ihailee lasten leikkimielisyyttä. Monesti oon kuullut sen: mistä tota energiaa tulee, olispa itse yhtä energinen, voi että kun se on pienestä tyytyväinen, kylläpä se on pienestä iloinen. Moni haikailee takaisin sitä aikaa, jotain yksinkertaisuutta: kun ei oo huolia, kun saa vain juosta vapaana. Lapsena.

Toisessa ajatusten ja sanojen ääripäässä on lapsellisuus. Lapsenomaisuus on ihanaa, viattomuutta ja kykyä nauraa; lapsellisuus taas on noloa, ärsyttävää, vaivalloista. Ei-aikuismaista. Miten sä voit olla noin lapsellinen.

Sanojen ja mielikuvien ristiriita on järkyttävän iso. Lapsellinen aikuinen ei tuu omillaan toimeen, ei osaa, on tyhmä, ei ymmärrä, kikattaa liian kovaa, puhuu lapsellisia juttuja. Hei aikuistu jo. Lapsenomainen ihminen on herkkä, naiivi, hyvällä tavalla nauravainen. Lapsellisuus huono sana, lapsenomaisuus hyvä. Lapsenomaiset kasvot, se tarkoittaa, että on nukkemaisen kaunis. Lapselliset kasvot, ihan eri mielikuva.

Me haikaillaan takaisin ajassa. Johonkin menneeseen, siihen viattomuuteen, mikä oli. Joskus mustakin tuntuu siltä: miten ihanaa ois kokea uudelleen! Muistatko kesälomat? Muistatko sen majan, joka rakennettiin?

Aikuisuus on täynnä vaatimuksia. Lapsellisuuden lopettaminen on yks niistä. Älä ole noin lapsellinen! Miten sä voitkin olla noin teini? Samalla pitäis olla lapsi: olla herkkä ja avoin kaikelle, ei niin tosikko, ei niin jäykkis vanha aikuinen.

Moni haikailee myös teini-ikää. Takaisin sinne ensikännien ja festareiden maailmaan. Ja silti: raivostuttava, kuin teini, niin nolo. Älä käyttäydy kuin 15-vuotias!

Mua kiehtoo tää ristiriita. Vastakkainasettelu. Se, että lapsenomaisen ihmettelykyvyn säilyttäminen on kaunista ja ihanaa, mutta se pitäis säilyttää jossain aikuisuuden raamissa, vakavassa, rauhallisessa ja realistisessa. Pitäis olla nauravainen ja ihastua pienestä, mutta tehdä se niin, ettei se ole noloa. Rasittavaa. Semmoista hervotonta repeilemistä ja purskahtelua. Älä oo noin kovaääninen älä oo noin lapsellinen.

Aikuisuus on täynnä vaatimuksia. Sitä, miten tulee olla, miten kuuluu ajatella, mitä kuuluu ajatella. Ehkä siks se kaikki karkaa meiltä, se nauru, se lapsellisuus. Lapsekkuus. Yllättäen suuri osa siitä onkin noloa: se, ettei itse havainnoi itseään ja tekemisiään, rajoita ja tarkkaile, mieti, miten voi ja miten saa olla. Se, ettei tajua, että on nolo; ettei tajua, ettei sukkaa kuulu laittaa käteen ja ettei junat lennä taivaalla.