Näin käsittelen vihaani

Olin eilen salilla. Mun oli tosi paha olla ja aina, kun tuntui, etten jaksa enää juosta, niin ajattelin sitä, mikä mua ahdistaa ja vituttaa ja juoksin kovempaa.

Ajattelin kaikkia niitä ihmisiä, jotka ottaa mua aivoon ja joiden tekemisiä ja sanomisia ja lupauksia vihaan ja inhoan ja ajattelin sitä ja kun juoksin, jokaisella askelella ajattelin että mitä haluaisin sanoa, jos saisin sanoa mitä vaan. En koskaan tietty sano. Mutta jos voisin.

Tänään olin raitiovaunussa ja yhtäkkiä tuli semmonen olo että mun on päästävä ulos täältä nyt heti. Nousin pois seuraavalla pysäkillä ja lähdin vaan juoksemaan ja juoksin ja ajattelin sitä miten paljon vihaan kaikkea ja juoksin lisää. Välillä en jaksanu juosta enempää ja sit kävelin hetken ja sit, sit juoksin lisää ja jokaisella askelella ajattelin että mitä haluaisin sanoa, jos saisin sanoa mitä vaan. En koskaan tietty sano. Mutta jos voisin.

Tulin kotiin ja tuntui ettei se olo helpota ei se koskaan helpota. Tein hetken vatsalihaksia ja tehdessäni niitä ajattelin että miten ihmeellistä on, että mä voin käyttää tätä kuraa johonkin hyvään, johonkin, mistä mulle tulee vähän parempi olo. Miten voin samalla aatella niitä kaikkia törkeitä ja ei-rakentavia ja hirveitä asioita, mitä haluaisin sanoa, jos saisin sanoa mitä vaan. En koskaan tietty sano. Mutta jos voisin. Mutten sano; en tahdo, en halua, myöhemmin vaan katuisin. Joten en sano. En alennu.

Mä vaan juoksen.