"Siinä ihminen makasi, lattialle laonneena, kun käärme kiemurteli sen viereen ja ryhtyi kuiskuttamaan.
– Jätit muuten astiat pöytään. Aika sotkuista. Jos nyt tiskaisit, aamulla saisit aloittaa puhtaasta keittiöstä.
Ihminen makasi ja heilutti vain kevyesti päätään kieltäytymisen merkiksi. Käärme suhisi taas.
– Hakisit itsellesi tyynyn. Olisi mukavampi maata siinä kovalla lattialla. Ja kirja on makuuhuoneessa. Voisit hetken lukea ja nauttia. Lukeminen on hyvä harrastus.
Ihmisen jalat nykivät levottomasti. Kasvoissa näkyi liikettä, mutta sitten lihakset palautuivat rennoiksi.
– Tässä on hyvä."
Mun on vaikeaa olla tekemättä mitään. Viime vuosina se on helpottanut, mutta aiemmin se oli tosi paha.
Teini-ikäisenä tuntui koko ajan, että elämä loppuu. ELÄMÄ LOPPUU HUOMENNA EN EHDI MITÄÄN myöhemmin se helpotti. Nykyisin on välillä vaikeaa rentoutua.
Musta tuntuu aina, että täytyis mennä ulos. Ei bailaamaan, vaan liikkumaan. Koska ulkona pitää käydä ulkoilma on terveellistä! Jos oon koko päivän sisällä, alkaa tuntua siltä, että teen jotain väärin. Kunnon ihmisen pitää mennä lenkille!
Lenkillä käyminen on tietysti hyvä asia, ei ongelma. Mua vaan hämmentää se, että haluanko mä mennä ulos, vai täytyykö mun. Tekeekö mun mieli ulos, koska haluan ulos, vai onko muhun elämän aikana juurtunut semmoinen käsitys, että ulkona on käytävä päivittäin on pakko?
Välillä tuntuu, että ylianalysoin tätä asiaa ja sitä, mitä haluan ja mitä saan ja mitä täytyy. Mutta oon kiinnostunut.
Mulla on nyt pieni loma. Eilen satoi lunta ja olin sisällä ja taas tuli se olo: pakko mennä ulos ei sisällä saa olla koko päivää! Ja arvatkaa, en mennyt, ennen kuin vasta kahdelta kun lähdin sovittuun tapaamiseen. Istuin sisällä ja piirsin ja maalasin ja katsoin sarjoja. Enkä mennyt ulos vaan ulos menemisen vuoksi.
Taas istun täällä, ja taas on se olo. Mun pitäis jo olla jossain, jossain muualla, ei täällä! Mun pitäis lähteä ja kokea ja mennä ja olla ahkera ja aktiivinen ja
Taidan piirtää vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti