Ei kiinnosta olla onnellinen

Tää viikko on ollut ihan paska. Siis hirveä. Tiistaina tuli jonkinlainen aallonpohja, ja siihen samaan soppaan kaikki alkoivat jakaa Facebookissa Sami Sillanpään Hesari-kolumnia otsikolla Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan.

"En usko olevani ainoa, joka kamppailee oman mielen hallinnan kanssa. Ympärillä näkee ihmisiä, jotka paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa. Yhteiskunnassa se näkyy: masennusta, itsemurhia, stressiä, kaikkeen kohdistuvaa vihaa.

Tapana on syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden. Entä jos se onkin ihan oma vika? Meidän kaikkien, jotka emme osaa johtaa itseämme.

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan. Vaikeuksia ei voi kukaan välttää, mutta itse voi valita, miten niihin suhtautuu. Valinta ratkaisee, eteneekö vastoinkäymisistä synkkyyteen vai ei."
Tästä kolumniin.

Normaalisti olisin tällaisesta tekstistä tosi iloinen. Olisin samaa mieltä ja kehottaisin kaikkia ottamaan ohjat omassa elämässään ja vaikuttamaan omaan asenteeseensa ja elämään kuten itse haluaa. Näin siis normaalisti. Tällä viikolla en ollut sellainen.

Luin ton kolmunin ja töttöröö, arvatkaa mitä? Masennuin ihan vitusti lisää. Siis ihan vitusti. Luin ton kolumnin ja tiedostin sen, että tässä on ajatuksia, joita haluan kannattaa, mutta jumalauta nyt en pysty.

Mun oli tiistaina todella huono olo, ja tää kolumni teki olosta vain huonomman. Miksi? Koska mä en pystynytkään vaikuttamaan omaan asenteeseeni ja tekemään itsestäni onnellista. Musta tuntui siltä ettei kukaan välitä enkä osaa mitään, ja siihen päälle muistutettiin että hei muista jokainen tekee oman onnensa itse.

Ajattelin pitkään tätä kolumnia. Sitä, miten teki mieli sanoa, että arvatkaa mitä? Mä osaan jo kieltää negatiiviset tunteet ja ajatella että kyllä tää tästä kaikki järjestyy. Osaan jo katsoa asioiden positiivisia puolia ja ainakin yritän olla ajattelematta liikaa sellaisia juttuja, joille en voi mitään. Ja arvatkaa mitä, se ei riitä. Mä haluan olla vihainen.

Mä haluan olla vihainen ja kärttyinen ja olla kommunikoimatta kellekään jos mua ei kiinnosta. Mua ei huvita enää mennä takaisin siihen oravanpyörään jossa elämä jatkuu kuulkaas kaikki on ihan kivasti vaikka ei oo, ei, se on huijausta. Mä oon hyvä huijaamaan itseäni, sanomaan mulle, että älä ajattele sitä älä ajattele kaikki menee kyllä hyvin.

En yhtään epäile, etteikö omalla asenteella vois vaikuttaa. En epäile sitä, etteikö positiivisuus kannattais. Kyse ei oo siitä. Mun kohdalla kyse on siitä. että itsensä onnelliseksi tekeminen tarkoittaa sitä, etten mä ajattele niitä asioita, joista mulle tulee surua ja tuskaa. En ajattele, jatkan vaan elämää. Kaikki järjestyy hei lalalalala en ajattele! Eikä ne sillä järjesty. Ei todellakaan. Oon jo kokeillut sitä.

Tän kolmunin tarkoitus on varmasti hyvä enkä sano sitä, ettei jokaisen pitäis itse ottaa vastuuta omista tunteistaan ja siitä, että tekee asioille jotakin, niille asioille, jotka ahdistaa. Mun kohdalla se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että mä en pakota ja kiertele ja hypnotisoi itseäni onnelliseksi, kun mun tarvitsee tuntea surua. Kun haluan tuntea sitä. Kun en tahdo ajatella sitä pois sanomalla, että kaikki järjestyy kuule ajattele hyviä puolia!

Enkä ajattele. Mä oon itse vastuussa tunteistani, myös niistä, joita oon aiemmin yrittänyt olla tuntematta. Vaan enpä yritä enää. Oon vastuussa myös vihasta ja surusta ja siitä, että osaan käsitellä niitä. Sitä nyt opettelen. Oon varmasti myöhemmin onnellinen, että tein niin.