The child you once were

Kuvalähde.

Mielenkiintoinen kysymys.
Kertokaa.

Päivän inspiraatiokuva: Beautiful

Kuvalähde.

Päivän inspiraatiovideo: Lampela & Lampi - Kun Mikään Ei Riitä

Ystävä linkitti tän biisin ja se oli kovasti kaunis.

Euron vihko

Mulla on kummilapsi Ugandassa. Sellainen, jota tuen rahallisesti joka kuukausi niin, että se voi opiskella eikä sen tarvitse mennä lapsena töihin. Se on yhdeksän vuotta vanha tyttö.

Kerran kirjoitin sille kirjeen ja oisin halunnu lähettää sille jonkun lahjan. Sinne saa lähettää vain kirjekuoreen mahtuvia asioita, eikä mulla ollu oikein mitään. Kaapissa oli kaks euron alennusmyyntivihkoa. Lähetin sitten niistä toisen. Ja tarroja, tähtitarroja, jotka mulla sattumalta oli.

Kului pari kuukautta. Posti on hitaampi, kun se menee kauas. Viime viikolla sain vastauskirjeen, jossa mun kummilapsi kiitteli tuhannesti vihosta. Sen (ja mun) lempiaine koulussa on äidinkieli, ja se kirjoitti, että voi nyt keskittyä siihen paremmin, koska sillä on vihko, johon harjoitella.

Niin pienestä se on kiinni. Euron vihosta, joita mulla vieläkin makaa yks kaapissa. Käyttämättä. Niin pienestä on kiinni, että joku voi opiskella paremmin, oppia paremmin.

Kiitos maailma ja jumala siitä, että mulla on kaikkea. Että mulla on varaa ostella euron vihkoja ja makuuttaa niitä kaapissa, olla käyttämättä niitä.

Niin rikas mä olen.

Vastauspostaus: Norjan tragedia

Juttuehdotuspostauksessa Eetsu ehdotti:

"No, nyt kun tää Norjan tragedia on ajankohtanen, jos kirjoittasit siitä? Että mitä ajatuksia se sulle tuo, että millanen on nykyään maailman ja tän yhteiskunnan tilanne ja sitä rataa. Ois kiva kuulla mitä sä tosta Norjan tragediasta, ja muista vastaavista mietit :)"

Tää tuntuu edelleen ajankohtaiselta, koska tänään aiheesta oli taas uutisissa juttua. Ehkä siis yritän.

Koen tällaiset teot hämmentävinä. Koen omituisena sen, että omaa asiaa ajaakseen joku näkee parhaana vaikutusmahdollisuutena veritekojen ja räjäytysten tehtailemisen. Tää tuntuu samalta kuin kieroutuneiden parisuhteiden logiikka: jos mä vielä vähän uhkailen tota ja hakkaan sitä nii sit se rakastaa mua taas ja palaa mun luokse.

Etelä-Suomen sanomissa kerrottiin Norjan tragedian jälkeen, että 32-vuotias Breivik on sanonut olevansa halukas selittämään tekojaan ja motiiviaan oikeudessa maanantaina. Luin tän jutun pian tapahtuneen jälkeen, ja mua alkoi tahtomattani huvittaa. Hihityttää. Tuli mieleen, että tää on joku sairas sketsi: mies ampuu 69 ihmistä ja sanoo sitten, että hei, jutellaan nyt tästä!

Hesarissa kerrottiin, että tekojensa aikana Breivik oli päihteiden vaikutuksen alaisena. Tääkin tuntuu musta omituiselta: jos mies uskoo ajavansa jotakin suurta asiaa, jonka mahtavana lähettinä pitää itseään (Hesarissa kerrottiin myös mm. että Norjan ylimmäksi temppeliritariksi itseään kutsuva Breivik on ilmoittanut haluavansa mm. Norjan puolustusvoimien johtoon), niin miksi ihmeessä sen täytyy olla aineissa toteuttaessaan tätä suurta kutsumusta, suurta oikeuden ja oikeamielisyyden tekoaan? Jos teon pointtina on saada omia mielipiteitä muiden tietoon ja kenties voittaa muita ihmisiä puolelleen, miksi ihmeessä henkilö haluaisi olla aineissa/kännissä tekojaan tehdessään?

Koen vaikeaksi ymmärtää näiden tekojen logiikkaa. Toisaalta, niin varmasti kuka tahansa muukin, joka on ns. normaali ihminen eikä ajattele kuin Brejvik. Mä ehkä selvitän mun omituista oloa tässä pienellä esimerkillä.

Juttelin kerran yhden ihmisen kanssa, joka kännispäissään selitti, että Suomeen pitäis tehdä vallankumous. Sen mukaan nykyihmiset on paskoja television orjia, ja siks energialaitokset pitäis räjäyttää, että ihmiset tajuais, mitä, mulle ei oikein selvinnyt. Jonkun totuuden ilman televisiota elämisestä ilmeisesti.

Kysyin tältä ihmiseltä, että mitä se luulee: jos se räjäyttää energiayhtiön ja ihmiset menettää telkkarinsa ja jääkaappinsa ja digijärkkärinsä, niin mitähän ne mahdollisesti tekee? Iloitseeko ne siitä, että joku vapautti ne sähköstä, vai onko ne vihaisia, vittuuntuneita ja ärtyneitä sille, joka tällaisen teon on mennyt tekemään?

Mun puhekumppani hiljeni tässä vaiheessa hetkeks. Ilmeisesti hänen mieleensä ei ollut koskaan tullut, että väkivalta jotakin ihmisen rakastamaa tai hänelle merkityksellistä asiaa kohtaan ei yleensä saa ihmistä rakastamaan sen väkivallan tekijää.

Tuntuu, ettei tällaisten suurten tragedioiden takana olevat ihmiset koskaan ajattele tätä. Niiden mieleen ei tule, ettei satojen ihmisten murhaaminen yhtäkkiä avaa suuren yleisön silmiä, ettei sellaiset teot saa meitä iloitsemaan ja ajattelemaan, että tää murhaajahan on nero ja pelastaa meidät kaikki idiootit jotka olemme kulkeneet silmät ummessa palvokaamme nyt hänen aatettaan!

Toisaalta, ei liene ihme, etteivät suurten tragedioiden tehtailijat ajattele tätä. Suurten tragedioiden tehtailijoiden ajatukset kun ei taida kulkea mitään tavallisia, normaaleiksi luokiteltuja, moraalia ja hyvää tahtoa levittäviä ratoja.

Hesarissa tämä mun ajatus puettiin sanoiksi uutisessa, joka kertoi Utøyalta selviytyneen kirjeestä Brejvikille. Se tähän loppuun.

""Teollasi et onnistunut pelkästään yhtenäistämään maailmaa, vaan onnistuit myös sytyttämään sieluumme liekin, joka yhdistää meitä enemmän kuin koskaan ennen", Østebø kirjoittaa Facebookissa julkaistussa kirjeessään.

Breivik näki itsensä ritarina ja sankarina. Østebø toteaa, että Breivik ei ole sankari, mutta hän on luonut sankareita.

"Teit uhreistasi marttyyreja, kuolemattomia. Näytit meille kuinka paljon vihaa yksi ihminen pystyy osoittamaan. Ajattele kuinka paljon rakkautta me voimme osoittaa yhdessä."

Østebø kertoo, että ihmiset, joiden hän uskoi vihaavan häntä, ovat halanneet häntä kadulla.

"Mitä sanot siitä? Onnistuitko tuhoamaan jotakin? Myös musliminaiset ovat saaneet sympatiahalauksia heille tuntemattomilta norjalaisnaisilta ja sinun tavoitteesi oli säästää Eurooppa islamilta? Tekosi toimi päinvastaisesti.""

Entä jos se oisit sä

Luin tänään uutisia (kyllä vain, taas). Luin oikeudenkäynnistä, jossa puidaan bussikuskin pahoinpitelyä. Mies hakattiin niin pahoin, että hän sai aivovamman. Seuraavassa otteita Maikkarin uutisoinnista aiheesta.

"Todistajan mukaan bussikuski ei tarttunut kiinni, vaan häntä otettiin heti takaapäin kiinni. - Toinen löi takaa ja toinen edestä. Täysillä ja useita kertoja.

- Yksissä tuumin siinä käytiin kiinni ja niin julmasti kuin ihminen vaan voi.

- Kuljettaja oli kuristusotteessa. Niin pitkään lyötiin, kunnes jalat meni alta. Sitten hänet päästettiin irti. Hän putosi polvilleen maahan.

Todistajan mukaan molemmat olivat lähdössä, mutta toinen kääntyi vielä ympäri ja potkaisi päähän.

- Sitten he poistuivat nauraen paikalta."

"Teon osalta ei ole mitään sanottavaa, tekohetkellä 17-vuotiaan pojan avustaja sanoi. - Hän on myöntänyt teon.

Avustajan mukaan tapahtumat alkoivat, kun kuljettaja oli tullut huutamaan. Sen seurauksena pahoinpitely alkoi. - Päämieheni ei ole tarkoittanut potkua päähän, eikä tarkoittanut näin vakavia vammoja."

Mulla ei ole tästä jutusta paljoakaan sanottavaa. Perussettiä: joku oli humalassa, tunteet kuohahti, ei tarkoitettu mitään pahaa mutta nyt kävi näin. Mä jäin kuitenkin ajattelemaan yhtä pointtia: sitä, että ilmeisesti näiden henkilöiden mukaan tuomiota tulisi lieventää, koska päähän kohdistunut potku oli vahinko.

Mietitään samaa näiden pahoinpitelijöiden näkökulmasta. Joku heistä on tekemässä työtään, kun humalassa olevat henkilöt tulevat häiritsemään sitä. Pahoinpitelijä, tässä skenaariossa siis uhri, yrittää estää tätä häirintää, jolloin hänelle pahoinpidellään aivovamma.

Kun tämä uhri sitten tulee oikeuteen kohtaamaan tekijät, hyväksyisikö hän lieventäväksi perusteeksi sen, että potku päähän oli "vahinko"?

Löisin aika paljon vetoa, ettei hyväksyisi.

Okei, ehkä se oli vahinko. Ehkä tarkoitus oli, en tiedä, potkaista palleaan? Munuaisiin? Selkärankaan? Millainen potku mihin alueeseen olisi sellainen, että se on tarpeeksi lievä, että se on enemmän ok? Olisko potku lantioon parempi vaihtoehto, jotenkin ihmisystävällisempi? "Mutta mähän yritin vain potkaista rintalastaan, se oli vahinko että osui ylemmäs!"

Tää logiikka tuntuu musta omituiselta. Omituiselta. Että tietynlainen pahoinpitely ja hakkaaminen siinä vaiheessa, kun hakattava ei enää edes pysy jaloillaan, olis jotenkin suotavampaa kuin toinen. Että jonkun toisenlaisen potkun, joka on annettu kun ihminen makaa jo maassa, voi hyväksyä helpommin. Okei, potkusta vatsaan ei kenties vammaudu loppuiäkseen. Mutta silti.

"Syyttäjä perusteli ankaraa rangaistusvaatimusta.

–Törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta. Uhrille on aiheutunut vakavat vammat, eikä hän tule tästä kokonaan toipumaan. Bussinkuljettaja on ollut työtehtävissä. Viisi vuotta on rangaistusasteikon puolivälistä. Katson, että rangaistusvaatimus on erittäin kohtuullinen, Velitski vaati.

–Tätä tekoa ei saa tekemättömäksi. Anteeksipyynnöt eivät auta. Eikä sekään auta, että syytetyt kertovat nyt koulutukseen hakeutumisesta tai päihteettömyydestä."

Haluan uskoa siihen, että ihmiset voi muuttua. Haluan myös uskoa, että anteeksi voi pyytää ja antaa. En tiedä, ehkä tämä jutun bussikuski antaa nämä teot anteeksi ja uskoo, että pahoinpitelijät on oikeasti pahoillaan. En tiedä.

Koska anteeksipyyntö ei enää riitä? Millaisista asioista pitäis saada armahdus anteeksipyytämällä? Onko tämä "en tarkoittanut aiheuttaa tällaista, anteeksi" tässä tapauksessa vain yritys olla joutumatta linnaan viideksi vuodeksi? Kehen voi luottaa? Kuka luottaa henkilöön, jonka piti potkaista makaavaa uhria "vain vartaloon, ei päähän"? Luottaisitko sä?

Entä, jos se olisit sä? Antaisitko sä anteeksi, jos sua potkaistaan vahingossa rajummin kuin oli tarkoitus? Voiko tällaista anteeksipyyntöä ylipäätään olla: anteeksi että pahoinpitelin sua enemmän kuin oli tarkoitus? Anteeksi, että me hakattiin sua pahemmin kuin aluks luultiin? Anteeks että poistuin silloin paikalta nauraen, en tiennyt etten ollut vaan antanut opetusta vaan myös vammauttanut sut?

Kello on aika paljon ja mua uuvuttaa. Vastatkaa näihin kysymyksiin jos osaatte. Musta tuntuu, etten mä osaa.

Päivän inspiraatiokuva

Kuvalähde.

Pääsinpäs sanomaan

Oon yrittänyt kirjoittaa tänne uusia tekstejä, mutta musta ei nyt oikein irtoa. Lähinnä tää johtuu siitä, että mua ärsyttää justnyt hirveästi kaikki ihmiset ja kaikki, mitä ne tekee. Ei huvita kirjoittaa, ei huvita ottaa kantaa.

Mua raivostuttaa se, että ihmisten pitää päästä sanomaan joka asiasta. Kaikkiin asioihin pitää tunkea kertomaan omaa mielipidettä. Pitää ottaa kantaa. Mua ärsyttää, miten ihmiset netissä vinkuu toisilleen: ei ne halua oppia mitään, ne haluaa vaan päästä sanomaan.

Munkin tekee mieli päästä sanomaan. Ai että tekeekin mieli. Nythän mä just pääsin: kun kaikki ärsyttää ja kaikki on niin kovin huonosti, voi miten huonosti se onkaan. Voi miten mua onkaan loukattu nyt kaikella tällä elämällä ja mielipiteillä.

Noin, pääsinpäs sanomaan. Pääsin sanomaan, että ärsyttää.

Voisin listata tähän, mikä ärsyttää tällä viikolla: sarkasmihymiöt ;)))) muka-iloiset mielipiteet jotka on vittuilua, omista sanomisista tykkääminen Facebookissa, viihdeuutiset joita kukaan ei lue mut joita kaikki haukkuu, kaikki jotka valittaa uutisten klikkikeräämisestä mutta klikkaa niitä kuitenkin ite, humalaiset, kyynikot, kovaääniset naiset, naiset jotka koko ajan nauraa, miehet jotka kattoo mua ja luulee etten huomaa, huomaan mä, viha, tappelut, tuhahtelu, martyyrihuokaukset, pään aukominen kännissä, naapurit jotka ei moikkaa, täti joka ei bussissa tajunnu etten mä pääse eteenpäin ei tähän nyt mahdu, teinipojat jotka muistelee nuoruuttaan niinku viiskymppiset, parikymppiset jotka puhuu teinipojista niinku viiskymppiset

ah

Ei huvita kirjoittaa, ei huvita ottaa kantaa. Ei huvita rakentaa.
Huvittaa vänistä, valittaa ja vinkua. Koska mun tekee mieli, mun mun mun, minä minä minä.
Minä.

Pääsinpäs sanomaan.

Päivän inspiraatio: Jani Kaaron kolumni HS.fissä 22.8

"Ihmisen erityispiirre on se, että katsomme lähes mitä tahansa, näemme siinä aina jonkinlaisen syvemmän todellisuuden. Harvardin yliopiston psykologian professori Paul Bloom väittää kirjassaan How Pleasure Works, että tämä syvällisempi todellisuus on halumme todellinen kohde.

Jo lapset näkevät asioissa syvemmän todellisuuden. Jos heille näytetään kuvasarjaa, jossa piikkisika muuttuu vähitellen kaktukseksi, lapset ovat edelleen sitä mieltä, että se on piikkisika. Mutta jos lapsille kerrotaan, että sen sisukset on vaihdettu, he ovat heti valmiita myöntämään, ettei se enää ole piikkisika. ---

Kykymme "nähdä" asioiden sisäinen totuus johtaa myös huvittaviin lieveilmiöihin. Esimerkiksi villapaita ei ole enää villapaita, jos se on George Clooneyn vanha villapaita. Tutkimuksissa tavalliset ihmiset ovat valmiita maksamaan Clooneyn vanhasta villapaidasta paljon enemmän kuin uudesta samanlaisesta villapaidasta. Mielenkiintoisesti Clooneyn villapaidan arvo kuitenkin laskee, jos se on pesty ja steriloitu – aivan kuin villapaidan "clooneyus" siitä laimentuisi. Samoin ajatus siitä, että pukisimme yllemme Hitlerin vanhan villapaidan, saa useimmat meistä tuntemaan olonsa epämukavaksi."

Ote on Jani Kaaron kolumnista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Päivän inspiraatiokuva: Nothing

Kuvalähde.

Päivän inspiraatiokuva: Open

Kuvalähde.