Oon viettäny viime aikoina paljon aikaa Hietaniemen hautausmaalla. Koen sen hyvin rauhoittavaks.
Koen rauhoittavana sen, että ne haudat on niin vanhoja. Kuolleet on niin vanhoja. Ne oli olemassa ja eli ja kuoli ja maailma ei loppunut, elämä ei loppunut. Kaikki jatkuu.
Niitä hautoja on paljon ja ne on tosi tiheässä, varsinkin vanhat. Siellä on hankalaa kävellä. Jotkut on kallellaan ja joissain ei näy tekstiä enää ollenkaan, mut siellä makaa joku, kun kävelen siitä mun alla on joku.
Yks hautakivi oli halki. Sen läpi kasvoi voikukanlehti. Siellä on myös puita, kymmeniä ja kymmeniä, ne on vanhoja: jotkut niistä on jo työntäneet hautoja ja kiviä tieltään. Mä elän mä haluan kasvaa tästä deal with it.
Hietaniemen hautausmaan läpi lenkkeilee paljon ihmisiä. Ne hoitaa kuntoaan, että eläis kauemmin. Lopulta me kaikki kuitenki kuollaan.
1765. Se on vanhin syntynyt henkilö, jonka haudan oon tähän mennessä löytänyt. Wikipedian mukaan vuonna 1765 syntyi myös Nicéphore Niépce, ensimmäisen valokuvan kehittäjä. Oleksä nähnyt ensimmäisen valokuvan, pidellyt sitä kädessä?
1700-luvulla teollinen vallankumous alkoi. Napoleonin joukot löysivät Rosettan kiven. Silloin Napoleon oli olemassa, ei vaan historiankirjan hahmo ja kompleksin nimi. Ison-Britannian kuningaskunta muodostettiin vuonna 1707. Nicolas-Joseph Cugnot keksi höyrykäyttöisen ensimmäisen auton. Oleks ajanut sellaisella, nähnyt sellaista? 1700-luvun lopulla tehtiin ensimmäinen metrin prototyyppi. Tiesiks, ettei metrejä ollu aina, jonkun piti keksiä ne?
Hietaniemen hautausmaalla on sen ihmisen hautakivi, joka eli samoihin aikoihin kun noi asiat tapahtui. Koki erilaisia asioita, aivan erilaisia kuin mä.
Hautausmaan läpi ja ohi kulkee paljon eläviä ihmisiä. Ne kävelee ja juttelee. Tänään kaks tyttöä lenkkeili ja vaihteli reseptejä. Niiden vasemmalla puolella makas satoja kuolleita ihmisiä, hiljaa. Mut siellä ne on.
Miten voisin kuvata sitä tunnetta, mikä siitä tulee? Sitä ymmärrystä, rauhoitusta? Helpotusta?
1711: The Tuning fork was invented by John Shore
Nää asiat on tapahtunu. Tapahtunu! Miten voisin kuvailla sitä kun tajuan, etten mä elä missään kuplassa, ettei Suomi elä missään kuplassa; kaikki elää ja hengittää, kaikki tapahtuu! Hietaniemessä makaa joku, joka syntyi vuonna 1765! Joku on nähny ja kokenu noi asiat ja kävelly kadulla ja katso siinäpä on höyrykäyttöinen auto niitä on nykyisin niin paljon!
Hietaniemen hautausmaalla on myös uusia hautoja. Tuoreita, niitä, joiden nimien kultaus on ihan kiiltävää. Yks päivä näin kuopan, jonka reunalla oli hautakivi: kahden ihmisen nimi ja syntymäaika, muttei kuolinaikaa.
Kuoliko ne nyt? Tuleeko ne uurnassa tähän kuoppaan?
Näin monta lapsen hautaa. Millaistahan se on, kun perheeseen syntyy kaks lasta ja kumpikin kuolee alle 10-vuotiaana? Miten niin iso suru voi olla niin pientä: jonkun maailman loppu on nyt vaan kivi, josta turistit voi ottaa vaikka kuvia. Jonkun lapsi kuoli, joku synnytti lapsen ja se kuoli. Miten semmoinen voi olla merkitsemättä mulle yhtään mitään? Miten semmoinen voi mennä ohi, miten elämä aina vaan jatkuu?
1800-luvulla kuolleet vanhemmatkin on kyllä jo lepäämässä, maan alla. Mikään menetys ei satu niihin enää.
Oon yrittänyt kuvitella, pelottaisko mua siellä yöllä. Hautausmaalla. Pelottaisko zombit tai kuolleet, mutten usko. Tai halua uskoa.
Kyllä mua varmaan pelottais. Jotkut hirviöt. Mut päivisin, päivisin mulle tulee se olo, että oon isolla aikajanalla: oon samalla janalla kaikkien niiden ihmisten kanssa. Ne vaan oli täällä vähän ennemmin.
Tämän tarinan kuvat ovat ottamiani.
Tämän tarinan kuvat ovat ottamiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti