"Puskasta hyppää pimeällä puistotiellä väkivaltainen mies, joka käy peittävästi pukeutuneen, selvin päin liikkuvan naisen kimppuun. Nainen huutaa apua ja potkii vastaan.
Tällainen on myytti oikeasta raiskauksesta. Sen tuomitsevat kaikki.
Todellisuudessa vain reilusti alle puolessa poliisin tietoon tulleista raiskauksista tekijä on uhrille tuntematon. Suurin osa raiskauksista tapahtuu kodeissa tutun tekemänä tai tutustumistilanteessa baari-illan jälkeen."
Lukiessani tätä uutista tuli taas se olo: kehenkään ei voi luottaa. Ei kehenkään.
Jokainen ajattelee, ettei minun perheessä. Ei minun kaverit. Ei minun sukulainen. Ja silti: ihan varmasti niin ajattelivat myös ne, jotka osoitettiin vääräksi. Kyllä, sinun mies. Sinun kaveri. Sinun sukulainen. Luulit, että voit luottaa, mutta ei, et voi.
Kehen voi luottaa? Tätä mietin usein. Voiko kehenään? Onko meistä jokainen tietynlaisen loukkauksen tai kolhun päässä väkivaltaisesta hirviöstä? Mistä sen tietää? Tietääkö mistään?
Luulen, ettei tiedä. Murhaajatkin näyttää aina ihan tavallisilta.
Hirviö. Hullu. Ei-ihminen. Nää on vaarallisia termejä: kun pahiksesta tehdään hirviö, se ei enää ole ihminen. Ei minun sukulainen voisi olla tuommoinen, enkä minä, eikä naapuri. Vain hirviöt. Ei ihmiset. Ja silti: ihmisiä ne uutisten pahiksetkin oli, ennen hirmutekoaan.
Voiko kehenkään luottaa? Ehkei. Mutta. Jos kuka tahansa – siis aivan kuka tahansa, myös sinä ja se sinun kaveri – voi pimahtaa ja tehdä hirmuteon, niin silloinhan on myös mahdollista, että kuka tahansa voi olla tekemättä hirmutekoa.
Jos kehenkään ei voi luottaa, silloin kaikki on samanlaisia: ei-luotettavia. Kääntäen ajateltuna silloin kaikki on myös yhtä luotettavia: jos kehenkään ei voi luottaa, sehän tarkoittaa, että kaikkiin voi luottaa. Ihan yhtä paljon, tai vähän.
Tällaista ajattelen tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti