Miten kaikki voi jatkuvasti kasvaa (Ajattelen, V)

Näitä asioita ajattelen. Näitä asioita en ymmärrä.

Maailman kasvava keskiluokka himoitsee kalaa. Kalan kulutus oli viime vuonna OECD:n mukaan 18,92 kiloa ihmistä kohden ja tänä vuonna luultavasti jo yli 19 kiloa. Vuonna 1992 luku oli 13,09 kiloa. Myös väestönkasvu lisää kysyntää ja pyyntiä.

Tästä Maria Mantereen Helsingin Sanomien juttuun Kalat hupenevat meristä

IMF arvioi nyt, että maailmantalous kasvaa tänä vuonna 3,1 prosenttia. Ensi vuonna kasvu piristyy 3,8 prosenttiin.

Tästä Taloussanomien artikkeliin IMF:n näkemys maailmantaloudesta synkkeni

Liikevaihtoa kertyi 5,7 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin sitä saatiin aikaan vielä 7,5 miljardia. Liikevaihto jäi analyytikoiden odotuksia pienemmäksi.--- Nokia kertoi myyneensä yhteensä 7,4 miljoonaa älypuhelinta. ---Peruspuhelinten myynti sakkaa, minkä takia väkeä on vähennettävä, yhtiö arvioi. Uudelleenjärjestely vaikuttaa enintään 440 työpaikkaan maailmanlaajuisesti, yhtiö kertoo.

Tästä Taloussanomien artikkeliin Punnersi nollaan – tässä kaikki Nokian tuloksesta

Miten kaikki voi jatkuvasti kasvaa? Miten kaikki voi jatkuvasti lisääntyä? Loputon kasvu on mahdottomuus; eihän mikään (paitsi ehkä avaruus) voi laajeta ikuisesti aina vaan.

Miks talouden pitää kasvaa joka vuosi?

Miksi asetetaan tavoitteita, jotka ei täyty? Eikö olis helpompaa asettaa pienempiä tavoitteita, koska muutenkin menee vähän hitaasti? Miksei niin voi tehdä?

Selittäkää joku.

Valtionosuuksien loppuminen vetää pelastuslaitosten paloautobudjetit entistä kireämmälle. Esimerkiksi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella valtion rahoituksen ehtyminen tarkoittaa, että paloautot ajetaan noin vuotta vanhemmiksi kuin tähän asti.

Tästä Petri Koiviston ESS.fin artikkeliin Valtiolta ei rahaa paloautoihin, kalusto uhkaa vanheta käsiin

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä ministeriön perustelut ontuvat. Kurosen mukaan norppakanta ei ole vielä riittävän vahva, että se kestäisi metsästyksen. Muut Itämeren maat eivät salli norpan pyyntiä lainkaan.

Tästä Yle.fin uutiseen Ministeriö haluaa lisätä villilajien metsästystä - Listalla uhanalaisia ja rauhoitettuja lajeja

”Jos ja kun nimenomaan alkoholikulttuuriimme halutaan muutosta, on myös alkoholipolitiikan muututtava. Rajoitukset eivät kulttuuriamme muuta”, toteaa Terho. ”Jos edes yksi asia olisi jo aika oppia, niin se olisi, että yksilön vastuullisuutta ei voi lisätä holhoamalla. Suomalaisten on itse päätettävä, olemmeko kansalaisten oikeuksia ja vastuuta kunnioittava sivistysvaltio, vai esivallan valvontaan ja rajoituksiin perustuva holhousvaltio.”

Tästä Talouselämän artikkeliin Ministerit Räsänen ja Huovinen saavat huutia - "Alkoholikiristysten sijaan A-olut ruokakauppoihin"

Miks tuntuu, että kaikki huononee koko ajan? Miks tuntuu siltä, että päätöksiä tehdään, jotta meillä olis mahdollisimman hankala ja ankea olo?

Miks kaikki tärkeä pilataan?

Miks mummojen hoitoon ei löydy rahaa, mutta armeijaan löytyy?

Selittäkää joku.

Sisällä kirjapainossa mies rikkoi useita ohjausyksiköitä, näyttöpäätteitä ja muuta irtaimistoa. Hän tyhjensi jauhesammuttimen, penkoi sosiaalitilojen pukukaappeja sekä rikkoi painokoneen jäähdytinletkun, minkä seurauksena jäähdytysvettä valui painotalon lattialle.

Tästä Iltasanomien artikkeliin Mies pimahti totaalisesti Enossa - hajotti jätevedenpuhdistamon ja kirjapainon

Vuonna 1987 ja 1988 syntyneet siilinjärveläiset miehet pahoinpitelivät hengiltä vuonna 1952 syntyneen paikallisen miehen noin kahden aikaan yöllä.

Tapahtumasta ilmoituksen hätäkeskukseen teki sivullinen henkilö. Poliisipartio otti tapahtumapaikalta, uhrin asuintalon pihalta, kiinni tekoon epäillyt. Molemmat epäillyt olivat kiinni otettaessa vahvassa humalassa.

Tästä Aamulehden artikkeliin Nuoret hakkasivat vanhemman miehen kuoliaaksi

Miks kaikilla on niin paha olla, ja miksei ne puhu siitä? 

Miks kännissä sekoaminen on parempi vaihtoehto kuin oman itsen katsominen, omaan sieluun katsominen, oman itsen parantaminen?

Mikä ihmisiä vaivaa?

Suomalainen, vaadi enemmän

En yleensä lue matkailulehtiä. Kerran, bussissa, mulla ei ollutkaan kirjaa mukana, kuten yleensä. Tarjolla oli matkailulehtiä, joten kokeilin niitä. Alkoi ahdistaa.

Näissä kuvissa kyseessä on mainos Matkaopas-lehdessä ja matkailujutut Matkalehti-lehdestä 4/13. 

Jutuissa kerrotaan eurooppalaisista kaupungeista ja listataan, mikä oli hyvää, mikä huonoa. Jutuissa moititaan esimerkiksi Tiranan "ammottavia koloja kadulla", "heikkoa englannin kielen taitoa" ja Sarajevon "vähäistä tarjontaa lapsiperheille".

Ymmärrän, ettei nää ole "sellaisia" moitteita. Nää on moitteita, jotka kertoo muille turisteille, millaisia ongelmia tai asioita voi olla odotettavissa tässä kohteessa. Sana "moittia" kuitenkin raivostuttaa mua.

Heikko englannin kielen taito, olematon liikennekulttuuri. Jos maassa harva osaa englantia, kyllähän se hankaloittaa asiointia. Mietin vaan, tuleeko jollekin yllätyksenä, että Albaniassa englanti ei ehkä olekaan pääkieli? Jos tulee, miksi?

"Jugoslavian liittotasavallan jouduttua sisällissotaan serbijoukot piirittivät Sarajevon 6. huhtikuuta]vuonna 1992. Seurannut Sarajevon piiritys oli nykyajan pisin piiritys ja se kesti syyskuuhun 1995 asti. Piiritys aiheutti suurta tuhoa kaupungille. Kaupunki oli jatkuvan kranaattitulen kohteena ympäröiviltä kukkuloilta, ja tuskin ainoakaan rakennus säästyi vaurioilta. Jälleenrakennustyöt aloitettiin heti sodan jälkeen, ja tähän päivään mennessä suurin osa kaupungista on saatu kunnostettua."

Teksti Wikipediasta.

"Albania luopui viimeisenä Euroopan maana kommunismista. Markkinatalouteen siirtyminen johti maan köyhyyden kierteeseen ja pahensi ruokapulaa. Maan taloutta vaivaavat teollisuuden kehittymättömyys, huonot kulkuyhteydet ja entisen Jugoslavian alueelta maahan siirtyneet albaanipakolaiset. Albanian joet eivät sovellu tavaran kuljettamiseen, rautatiet eivät yllä naapurimaihin ja rannikon suot haittaavat kulkua, minkä vuoksi Albania on varsin eristäytynyt valtio.[18]"

Teksti Wikipediasta.

Mä en tiedä mitään Albanian historiasta, myönnän sen. En oo koskaan suunnitellut matkaa Albaniaan enkä oo tutustunut albanialaiseen elämänmenoon. Mua vaan ahdistaa turismi, se, miten usein matkamainoksia katsellessa tulee se olo, että matkoja myydään mulle, mun kaltaisille ihmisille, koska ne ansaitsee sen. 

Ne, minä, ansaitsee jotain enemmän ja parempaa, helpotuksen tästä rankasta elämästä jossa kaikilla on työ, ruokaa, koti ja lämpöä, ne ansaitsee paratiisin, jossa on kaikkea hienoa ja edullista.

Tuntuu jotenkin pahalta. Selittämättömällä tavalla pahalta. Ihan oikeastiko Sarajevo on just SE kohde lapsiperheelle? Miksi kaikkialla pitää olla kaikkea ihan kaikille? 

Luin Matkalehden artikkelia, jossa kerrotaan matkasta Thaimaahan.

 Kirjoittajalla on ollut varaa matkustaa Thaimaahan, nähdä uusi, upea maa, kokea uutta kulttuuria, mutta artikkelin pääasiallisena pointtina oli "voi hitsi kun täällä on niin meluisaa". Ja joka paikassa oli veneitä. Jotka pörisee!

Mua usein ahdistaa olla turistina vieraassa maassa, lähinnä siksi, että oon vieras. Mua ahdistaa mun hiilijalanjälki ja se, että ostan pullovettä ja se että oon yks niistä, jotka kuluttaa luonnonvaroja tekemällä matkoja vain huvin, loman, vuoksi. Yritän elää niin, etten esimerkiksi roskaa. Yritän olla kohtelias. Koska innostun helposti asioista, musta myös tylsät paikat on usein kiehtovia, vaikkei niissä olis niin sanotusti "mitään nähtävää".

Jatkuvasti kuitenkin huomaan, miten jotkut (mystiset muut, ne toiset, ei-minä) haluaa enemmän. Vaatii enemmän. Vilkaisee nähtävyyttä ja jatkaa seuraavaan paikkaan; on kiire nähdä, kiire kokea kaikkea. Tuntuu, ettei osa ihmisistä jaksa jäädä tutkimaan tai pysähtyä katsomaan. 

Eläintarhassa katselin yhdeksänvyövyötiäistä. Viereen pysähtyi perhe, joka myös katsoi yhdeksänvyövyötiäistä.

What are you looking at, tyttö kysyi äidiltään.

An armadillo, sanoi äiti.

Why, tyttö kysyi.

Because I've never seen one.

Well I have.

Hetki kului.

Can we go?

Toisessa eläintarhassa mies näki gorillan, seisoi sen vierellä hetken ja lähti sitten seurueensa kanssa eteenpäin. 

Once you've seen one gorilla, you've seen them all, mies heitti.

Musta pahinta on se, että ihmeisiin turtuu. Sitä luulee, ettei kirahvin näkemiseen livenä voi turtua, mutta tadaa: kolmannella kerralla se ei ookaan enää ihmeellistä. Se tuntuu pahalta; ahdistavalta. Miks aina tuntuu, että haluan enemmän?

Tuntuu, että arvostaminen on vaikeaa. Kun on jo saanut paljon, haluaa enemmän, mutta halvalla, halvemmalla. Ei halua tulla hyväksikäytetyksi. Kokee huonoa omaatuntoa, kun näkee kerjäläisiä kadulla, mutta vain vähän - eihän mullakaan ole paljoa rahaa, ei jaeltavaksi asti.

Onpas. Mä, me, ollaan kaikki aivan järkyttävän rikkaita. Tajuan sen joka kerta, kun matkustan. Mulla, meillä, mun kaltiaisilla, on varaa matkustaa toiseen maahan, ostaa ruokaa, käydä ulkona syömässä, käydä leffassa, ostaa karkkipussi lähikaupasta, matkustaa bussilla, maksaa 60 euroa festarilipuista. Me ollaan järkyttävän rikkaita verrattuna joihinkin muihin, ihmisiin niissä maissa, joissa me vieraillaan.

Mua ahdistaa ehkä eniten odotukset. Se, että kaikkialla pitäis olla jotain suurta, ihmeellistä, elämyksiä. Suuria elämyksiä. Se, miten ei voi vaan olla, arvostaa ja katsoa - pitää KOKEA jotain ENEMMÄN. Se, että saa olla vieraan maan kadulla, nähdä vieraan maan ihmisiä ja eläimä, autoja ja puita, tuntuu, ettei se riitä.

Tätä kirjoittaessa tulee olo, että pidän itseäni parempana kuin muut. Että muut on paskoja turisteja ja minä vaan hieno. En pidä muita paskoina, mutta mua ärsyttää; ärsyttää se, ettei arvosteta sitä, mitä saadaan. Että olis pitänyt saada enemmän, että olisi ansainunut enemmän.

Sama juttu mua ärsyttää kotimaassakin.

"Traditional Albanian culture honors the role and person of the guest. In return for this place of honor, respect is expected from the guest."

Teksti Wikitravelista.

Mitä väliä sun karvoilla on

Näin videon, jolla tyttö näyttää, miten kasvojen karvoista pääsee eroon nyppimällä ne narun avulla. Katsoin sitä videota ja mietin, ihan oikeasti, että mitä tässä nyt tapahtuu ja miksi, mikä järki.

Juttelin tästä kaverini kanssa. Se oli mielenkiintoista: kaverista video oli hieno idea, jonka neuvoja hän aikoo alkaa käyttää, koska kulmakarvat on kasvojen kehykset. Tämän ymmärrän. Ja en.

Ymmärrän seuraavat asiat:

Osa ihmisistä haluaa karvoista eroon. 

Videolla on kätevä niksi, joka oikeesti toimii. 

Sehän on siistiä, koska jos muutenkin nyppii karvoja, videosta on apua.

En ymmärrä seuraavia asioita:

Osa ihmisistä haluaa karvoista eroon. Miksi? 

Mietin selityksiä, kuten ne häiritsee, teen sen itseni vuoksi, haluan olla karvaton, haluan nätin muotoiset kulmakarvat. Oon kuullut nää selitykset ja tavallaan ymmärrän ne. Haluaisin kuitenkin syvemmälle, jonnekin naaman ja lihan sisäpuolelle.

Haluaisin selityksen siitä, miksi sielu, ihmisen rajaton minuus ja olemus, miettii jotain karvoja, joita kukaan ei huomaa ja joilla oman mietintäni mukaan ei, ihan oikeasti, maailman miljardien vuosien elämän ja kuoleman ja ihmisyyden, historian, luonnon ja rakkauden ja vihan syklissä ole mitään merkitystä.

Echart Tolle puhuu usein kirjassaan siitä, että kun pysähtyy ja oikeasti, oikeasti kuuntelee ja tarkkailee itseään, huomaa oman sisimpänsä, iättömän ja ajattoman, jolla ei oo mitään tekemistä ulkoisen maailman ja ulkonäön lihavuuden läskin laihuuden syömisen omistamisen vaatteiden korujen kanssa. Oon alkanut kuunnella sitä, miettiä sitä.

Kun säkin oot iätön ja ajaton sielu, sisin, kaunis ja muuttumaton, ja koska oikeesti oikeesti uskon, ettei sun ulkonäöllä ole mitään merkitystä (perimmäisessä ei-materialistisessa ei-mainos)maailmassa, niin miks, miks karvojen nyppiminen jostain ylähuulen yläpuolelta on niin tärkeää?

Osaaksä selittää?

Ootko vai teetkö

"2. Faux Spirituality: Faux spirituality is the tendency to talk, dress and act as we imagine a spiritual person would. It is a kind of imitation spirituality that mimics spiritual realization in the way that leopard-skin fabric imitates the genuine skin of a leopard."
Mariana Caplanin teksti 10 Spiritually Transmitted Diseases Huffington Postissa

Olin menossa bussilla Tampereelle. Jos et oo koskaan menny, niin saapuessaan bussi kiertää aseman ja pysähtyy sitten asemarakennuksen eteen, jossa ovi avataan ja matkustajat pääsee ulos. Meidän saapuessa aseman edessä, ihan katukivetyksen reunassa istui semmonen nuori kundi.

Se oli vähän bussin tiellä, sillee pienesti, että kuski ei ihan mahtunut oikaisemaan asemarakennuksen viereen. Kuski pysäytti ja katsoi nuorta kundia. Kundi katsoi kuskia. Kuski katsoi kundia. Kundi teki käsillään sellaisen "ole hyvä, siihen vaan" -eleen. Kuski katsoi kundia.

Kuski avas oven ja me jäätiin sitten vähän vinosta bussista pois. Mua otti päähän.

Tavattuaan bussista nousseen kaverinsa kundi selitti, kuinka hän ei bussia väistä. Mietin, mitä sanoisin, mikä olis sopivan nasevaa ja ei-loukkaavaa ja viestinperillesaavaa, mutta kuten tavallista, mitään ei tullu mieleen.

Bussi oli aika täynnä. Mutta kundille oma istumapaikka oli tärkeempi.

Oon nähny tätä monesti. Yks ilta istuin puistossa, ja vieressä oli ryhmä semmosia hippinuoria, joilla oli intialaiset syntymämerkit otsassa ja akryylivärit ja ne maalas tauluja ja pyöri nurmella ja rakasti maailmaa. Sitten ne lähti ja jätti kaikki roskansa maahan.

Tölkkien jättämisen ymmärrän. Mutta jos sä rakastat maailmaa etkä vaan rakasta sitä ideaa, että rakastat maailmaa, niin miks toimit näin?

Mä uskon, että jokainen meistä uskoo olevansa oikeessa. Niin mäkin nyt kun kirjoitan tätä, tuntuu, et on asiaa. Mut jossain vaiheessa välillä on hyvä katsella niitä juttuja, joita tekee.

Unohtaa se, miten itsensä näkee, mitä itsestään ajattelee, millainen uskoo olevansa, miten pukeutuu, millaisen kuvan antaa. Katsoa sitä, mitä tekee. Miten oikeasti toimii, miten tuo ulos sen kuvan, jota itsestään rakentaa.

Jatkuvasti näen sitä, miten yleisessä vessassa ihmiset käyttää vessapaperirullan loppuun ja jättää hylsyt sinne koppiin. Lattialla on myös usein paperia. Mietin usein, kuka niitä jättää; eihän kukaan jättäis kaverinsakaan kotona paperia lattialle, mutta julkinen tila on eri asia. Tää pieni asia, se tapahtuu jatkuvasti. Harmittaa. Kuka ei viitsi nähdä sen vertaa vaivaa, ettei vie sitä tyhjentämäänsä rullaa pois?

Länsi-Savon uutisartikkelissa käsiteltiin wc-rilojen siisteyttä.

"Paasosen mukaan yhteisistä, julkisista tiloista huolehditaan Venäjällä paremmin kuin ennen, mutta ei edelleenkään tarpeeksi hyvin.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että julkiset wc:t, taloyhtiöiden rappukäytävät ja muut kaikille kuuluvat tilat ovat usein huonossa kunnossa.

– Syy siihen on se, että Venäjällä koetaan, ettei yhteinen tila ole kenenkään oma. Jokainen huolehtii omasta omaisuudestaan, mutta kukaan ei välitä yhteisestä."
Tästä Länsi-Savon artikkeliin Juvan ABC opettaa venäläisiä vessanpytylle.

Artikkeli tuli mieleen, kun kirjoitin tätä. Tuntuu, että itekin aattelee joskus samalla tavalla: ei kuulu mulle ei oo mun en omista ei tartte välittää. En oo aina vieny kaveriporukan puistoistumisroskia roskiin. En tajunnu; en ajatellu. Aattelin, että oon hyvä ja välitän ympäristöstä, mutten tehnyt sitä oikeaksi, todeksi.

Työmatkalla poimin parinkymmenen metrin matkalta kolme tupakka-askia. Kuka niitä pudottaa? Ja miksi? Miten ne kehtaa? Tää ei ole saarnaa, tää on kysymys: miten ne oikeasti kehtaa, eiks ne pelkää, että joku näkee ja huomaa, miten välinpitämättömiä ne ainakin mun mielestä ja ehkä muidenkin on?

En yritä sanoa, että hei uhratkaa itsenne ja toiveenne ja unelmanne muiden puolesta, en. Yritän sanoa, että joskus pieni ele voi olla tosi suuri ja saada aikaan paljon hyvää. Vaikka se, että vie ne muidenkin roskat roskiin omiensa kanssa.

Miks pienet asiat tuntuu niin surkean pieniltä, sellaisilta, ettei niistä tarvi välittää? Nehän on niitä kaikkein suurimpia, arkisimpia, niitä, jotka vaikuttaa meihin kaikkiin. Miks näyttää olevan niin itsestäänselvää, että tupakka-askin voi pudottaa kadulle; miksei oo itsestäänselvempää, että tää tila on mun ja meidän, mä pidän siitä huolta?

Kun bussikuski oli menossa takaisin bussiinsa, nuori kundi pyysi siltä anteeksi.
Ei se mitään, sanoi kuski. Idiotismia se vain on.

Avaa suu

Aamulehdessä oli artikkeli lasten ja nuorten yksinjäämisestä.

"Hagström kehottaa vanhempia kysymään joka päivä lapseltaan, mitä tälle kuuluu. Vanhemmat voivat puhua asioista oikeilla nimillä: ”Minusta tuntuu, että olet ahdistunut, oletko?”

Useimmat vanhemmista ovat helpottuneita, kun lapsi saa apua. Joskus he vähättelevät lapsensa ongelmia. Vain harvat kieltävät lastaan käymästä psykologin luona.

– On tärkeää, että aikuiset näkevät lapsen hädän. Lapsi tai nuori ei osaa ilman aikuisen apua eritellä ahdistavia tunteitaan eikä hakea apua."

Aamulehden artikkeliin pääset tästä.

Oon joskus miettinyt, miksei asioita oo selitetty mulle. Miksei oo voitu viedä sivuun ja pakottaa juttelemaan jostain.

Oon joskus aika hajuton  ja mauton. Oon hyvä jatkamaan näennäisesti eteenpäin, osaan kyllä pärjätä ja olla ajatelematta juttuja liikaa. Samalla ne ehkä jää johonkin, alitajuntaan, haittaa unia ja panee mut toimimaan joillain tavoilla, joilla en ehkä ilman niitä juttuja toimis. Se vähän häiritsee mua.

Oon huono vaatimaan. Viime aikoina oon tullut paremmaksi, mutta vaan ihan muutaman ihmisen kanssa. Sellaisten, jotka on uudestaan ja uudestaan sanoneet, että mä voin ja mä saan ottaa niihin yhteyttä.

Yks ilta tajusin, että mulla on paljon sukulaisia. Oon tiennyt sen kyllä aina: suku on iso. En soita niille enkä aktiivisesti etsi syvempää keskustelua niiden kanssa, kerro asioistani, hae tukea. Rakastan ja tapaan niitä kyllä, mutta yleensä jonkun asian takia, joka en oo minä. Juhlien tai sukutapaamisen.

Kun tajusin, että mulla on sukulaisia (toi kuulostaa vähän hassulta, oho mulla on sukulaisia), mietin pitkään sitä, miksen soita niille. Miksen hae niiltä tukea asioihin, joita tulee. Tulin siihen tulokseen, etten vaan oo hakenut. En oo tehnyt niin. En oo tajunnut aloittaa. En oo koskaan ajatellut, että nyt mun pitäis soittaa, nyt voisin soittaa, nyt kannattaa soittaa.

Yks päivä joku puhui taas siitä, kun ei oo kutsuttu tiettyyn paikkaan X, johon muut tutut on menossa. Erikseen ei oo pyydetty mukaan. Kysyin, miksei itse tarjoa itseään mukaan, hei mäkin voisin tulla jos on ok? Miksei itse tyrkytä itseään mukaan? Sitten tajusin, että munkin pitäis tyrkyttää, pyytää itse itseäni mukaan. Tee sinä anna mennä pyydä hae. Samalla mietin, miksei muut tyrkytä itseään mulle. Miksei muut aiemmin, kun oon ollut pieni, oo aktiivisesti yrittäneet saada mua avautumaan ja puhumaan asioista?

Tekstissä sanotaan, että nuoren kannattaa myös itse avata suu.

"Hagström rohkaisee nuoria hakemaan apua, ennen kuin murheet kasvavat liian suuriksi.

– Avaa rohkeasti suusi. Sano vanhemmalle, opettajalle tai muulle luotettavalle aikuiselle, että, tarvitset apua."

Aamulehden artikkeliin pääset tästä.

Suun avaaminen. Se on teoriassa helppoa, kun sen tajuaa: mäkin voin kysyä, mä voin pyytää. Oikeasti se on vaikeaa, siihen asti kun ymmärtää. Siihen asti se on mahdotonta. Ai mäkin voin? Mäkin voin. Vähän niin kuin se hetki kun joku ehdottaa sulle jotain likaista tai tulee liian lähelle ja sä et tee mitään; mieleen ei tuu, että sä saat tehdä, että sä voit tehdä.

Myöhemmin miettii, että miksei voinu, miksei sanonu. Siks, ettei osannu; aina ei tajua, ellei muut kerro. Ellei joku anna lupaa. Joku turvallinen. Aikuinen.

Kyllä säkin voit. Ja saat. Mutta tehdään myös me muut, muiden puolesta. Jokainen.

Yks ilta soitin sukulaiselleni. Se tuntu hyvält.

The Golden Gate bridge

Katsoin tän videon äsken. Se kertoo ihmisistä, jotka on tehneet itsemurhan hyppäämällä Golden Gate -sillalta.

Jokaisen kohdalla aattelin älä tee sitä. Ja silti.

Ja mä oon täs.