Ihmettelin toteamusta. Sopersin jotain, että ai, siinä on semmonen aikarajakin. Ilmeisesti. 30-vuotiaaksi on nuori aikuinen, sit on vaan aikuinen.
Tää ajatus ei pelota mua. Tää ajatus kauhistuttaa mua.
Oon usein kuullut vanhojen neitojen puhuvan siitä, miten yhä tuntuu nuorelta. Että keho on vanha, mutta mieli, se on kuin 15-vuotiaan, edelleen. Mietin, jatkuuko tää kuolemaan asti: tuntuuko 89-vuotiaasta, että on vielä samanlainen kuin 25-vuotiaana, mutta portaiden nouseminen on mahdotonta polvet pettää hitto
En silleen pelkää kuolemaa enää. Teini-ikäisenä tuntui, että elämä loppuu ihan kohta en ehdi koskaan elää. Nyt se on tasaantunut, koska saan elää, tehdä siistei juttui. Elämä on ollut hyvää.
Pelkään kuolemaa sillä tavalla, että se ei saa tulla ainakaan vielä. Ei ennen kuin olen ehtinyt, saanut, nähnyt. Kuolla saa sitten vasta vanhana, kun on tehnyt kaiken.
Minkä kaiken? Koska?
Tasaisin väliajoin medioissa julkaistaan artikkeleita, joissa ihmiset kertoo, mitä ne katuu kuolinvuoteellaan. Olen ymmärtänyt, että liikaa työntekoja ja liian vähän omaa aikaa, omien unelmien toteuttamista ja oman rakkaan kanssa olemista kadutaan eniten. Ymmärrän tämän. Moni oottaa, että sit joskus teen kaikkee siistii sit joskus on aikaa rentoutua lukea olla. Sit auto ajaa päälle tulee syöpä no nyt en enää voi kävellä huppis
Kuinka kauan kannattaa odottaa? Kuinka kauan on ns. normaalia odottaa – koska tajuaa, mitä haluaa?
Oon oikeastaan vasta ihan viime vuosina alkanut toimia niin kuin itse haluan, ilman sitä pitää olla kiltti ei saa pahoittaa kenenkään mieltä pitää olla oikeanlainen -taakkaa, joka monella on. Siks ihmettelen myös ihmisiä, jotka kaipaa kamalasti takaisin teini-ikään. Kun silloin kaikki oli niin ihanaa
Ei ollut. Silloin oli epävarma ja koko ajan sattui sydämeen. Mulla ainakin.
Elämä on ollut melko hyvää, mutta nimenomaan niinkutsutuksi aikuiseksi, täysi-ikäiseksi tultuani. Siks en usko tällaisiin aikarajoihin, aikuistumiseen, nuoruuden päättymiseen synttäripäivänä. Ei elämässä mun mielestä oo mitään ikärajoja: on vaan elämää, josta tulee ihan omannäköistä. Sit kun on valmis.
Ehkä ihmiset haluais palata teini-ikään siksi, koska kaikki oli tietyiltä osin paljonpaljon helpompaa. Ei tarvinnut huolehtia vuokran ja muiden laskujen maksamisesta, piti vain käydä koulussa (joka loppujen lopuksi oli ihan kivaa ja yleensä helppoa) ja hengata kavereiden kanssa. Mutta se oman pään sisältö oli silloin kyllä niin sotkuista ja sekavaa ja kaikki tunteet vyöryi päälle koko ajan.
VastaaPoistaKyllä minäkin välillä haluan takaisin siihen aikaan. Mutta näillä aivoilla kiitos.
Heippa! :3
PoistaKirjoitit: "Kyllä minäkin välillä haluan takaisin siihen aikaan. Mutta näillä aivoilla kiitos." Luulen, että tää nimenomaan on se pointti: ois helmee olla nuori vanhana, niin, ettei se ois semmosta tuskaa. Muttako ei se oo mahdollista. Toisaalta oisko se niin nuoruttakaan sitten? En tiedä.