Sinä omistat tämän kaupungin

Oon usein ihmetellyt, miksi julkisten tilojen väriksi valitaan aina valkoista. Se likaantuu niin nopeasti. Julkisissa tiloissa on usein likaista: on roskia ja tölkkejä ja lehtiä jätetään metroon penkeille, siihen, missä itse on jääty pois.

Vähän aikaa sitten mediassa pyörähti käyntiin pohdinta siitä, miksi ihminen ei auta avun tarpeessa olevaa ihmistä julkisella paikalla. HelsinkiMissio teki kokeen, jossa yöpaidassa oleva mummi kävelee kaupungin keskustassa. Kukaan ei tullut auttamaan, kysymään, onko kaikki hyvin.

– Meille tulee sellainen alitajuntainen olo, että jos ei nuokaan puutu, niin ei varmaan tarvitse puuttua. Itseasiassa voisi sanoa, että meiltä puuttuu sellainen rutiini, että missä vaiheessa voitaisiin puuttua asioihin, Valtonen sanoo.

Studio55.fi: Miksi suomalaiset eivät auta toisiaan? Asiantuntija arvioi

Luin aiemmin artikkelin venäläisten käytöksestä huoltoasemien vessoissa. Siinä joku tutkija selitti, että venäläiset ei ajattele julkista tilaa omanaan, vaan valtion tilana, ja siksi julkisen tilan siisteyidestä ei tarvitse välittää. Oon sitä mieltä, että tää pätee suomalaisiinkin.

Työpaikan ja koulun vessat on usein täynnä tyhjiä vessapaperirullia, vaikka roskis ois ihan siinä vieressä. Lattialla on paperia. Lukemattomat kerrat oon nähnyt, kun metroasemalla tai -tunnelissa joku pudottaa tupakka-askin tai karkkirasian kääreen maahan. Yleensä syyt on samoja: käyhän täällä siivooja, ei tää oo ulkona, ei tää oo luontoa.

Kun Eila myöhemmin löydettiin istumasta merenrannalta puun juurelta, oli jo liian myöhäistä. Eila paleltui kuoliaaksi.

Kaikissa näissä tapauksissa on kyseessä niin sanottu bystander effect, "sivustakatsojaefekti".

Julkisella paikalla ihmisten kynnys tarjota apua nousee, jos ympärillä on runsaasti muitakin ihmisiä. Kaikki arvelevat, että joku toinen auttaa. Muiden ihmisten välinpitämättömyydestä päätellään virheellisesti, että tilanne ei ole vakava.

Sanna Ukkola: He jotka kävelivät ohitse

Julkisessa tilassa on helppo ajatella, että vastuu on jokun muun. Kyllähän täällä joku siivoaa, miksi viedä kippo roskiin asti? Pitäähän siivoojalla olla töitä, en minä voi tehdä heidän töitään. Eritoten tuntuu korostuvan minun-muun -ajattelu: tuo roska ei ole minun, en minä sitä tuonut. Miksi siis siivoaisin sen?

Julkinen tila tuntuu julkiselta, ei omalta. Se on tilaa, jossa ollaan käymässä: ei siitä makseta vuokraa, ei sinne tule vieraita kylään, ei siellä nukuta. Miksi siis auttaa sen huolehtimisessa?

Sinkkosen mukaan suomalaiseen ”puuttumattomuuden kulttuuriin” täytyy tulla muutos. Hän kaipaa paluuta koko kylän kasvatukseen.

–Puuttumattomuus on supisuomalainen hyve, Sinkkonen arvostelee.

–Nykyisin vanhemmatkin tulevat silmille, jos menee sanomaan jossain julkisessa puistossa, että teidän lapsenne käyttäytyy huonosti. Tähän kulttuuriin olisi todella tärkeää saada muutos, ettei perhe ole sellainen hermeettinen umpio, jossa melkein mitä tahansa voi tapahtua.

Uusisuomi, Yle: Moni lapsi elää kotihelvetissä – ”Ruoaksi vessapaperia haaleassa vedessä”

Yritän toteuttaa roska päivässä -liikkeen ideaa elämässäni. Kerään roskan päivässä. Ne ei ole mun omia. Yleisin roska on tupakka-aski, toiseksi yleisin karkkikääre. Tämä on oma kokemukseni. Roskiksia on aika harvassa ja joskus askin kanssa saa taivaltaa aika kauan. Miksi, se on ihan toinen aihe, kaupunkisuunnitteluun liittyvä asia.

Usein, kun kävelen kaupungilla, ajattelen: minun kaupunkini. Minun kotini. Koen ylpeyttä ja myös vastuuta omasta kaupungistani. Toivon, että joskus joku huomaisi, kun poimin roskan. Huomaisi, ehkä ottais myös oppia. Mallia. Alkais ajatella asiaa: minäkin voin olla vastuussa minäkin voin siivota.

 Lyhyen, hyväksyvän katseen koehenkilöömme loivat lähinnä henkilöpainotteista työtä tekevät. Heidän lyhyet vilkaisunsa kertoivat lämmintä viestiä: mukavaa, että olet olemassa. Yli puolet kulkijoista ei kuitenkaan luonut tätä katsetta. Osa jopa käänsi päänsä pari astetta vinoon, jotta ei olisi tarvinnut nähdä toista ja katsoa. Yhdistävänä, yleisimpänä taustatekijänä katseenohittajilla oli tekninen tai asiakeskeinen ajattelusuuntaus. Prosessit voittivat taas kerran läsnä olevat ihmiset. Kiinnostus asioiden pohtimiseen ohitti kiinnostuksen ihmisiin.

Työtoveruuden ja esimiestyön tärkein työkalu, JARMO MANNER

Kysymys kuuluu, miten ihmisen sais ymmärtämään julkisen tilan huolehtimisen tärkeyden. Miten julkisesta tilasta tulis omaa tilaa, sellaista, jossa toisen hätään puuttumisen vastuu on just sulla, just sun täytyy kysyä harhailevalta mummolta että onks kaikki okei, just sun täytyy viedä sun roska roskiin eikä odottaa siivoojaa, koska ne kuitenkin siivoaa täällä

Miks julkinen tila ei tunnu omalta? Mä käytän samoja julkisia liikennevälineitä joka päivä ja mua on alkanut ottaa aivoon se, että ihmiset jättää kahvimukinsa penkeille ja lehdet ympäri junaa, vaikka junassa on lehdille oma lehtikori. Miksei se kaikkien palvelu ole just sun? Sehän on just sun, sua varten, sulle tehty!

Mikset sä omista tätä junaa, yhdessä kaikkien muiden kanssa? Mikset tunne siitä ylpeyttä, mikset koe sitä omaksesi? Mikset halua huolehtia sun kaupungista?

Onko se liian hankalaa? On tässä muutakin tekemistä kuin noukkia muiden roskia

Onkse tekemistä, joka ei tyydytä? No joku roskaa kuitenkin kohta lisää ei muut koskaan opi

Uskon esimerkin voimaan ja siihen, että vain itseään voi muuttaa suoraan. Muille voi ehdottaa, opastaa ja keskustella, muttei niitä saa muuttumaan käskemällä. Muut roskaa kuitenkin? Ole sä se, joka ei roskaa. Muutkaan ei välitä? Ole sä se, joka välittää! Ei kuulu mulle. Entä, jos kuuluu; etkö haluais, että muutkin veis roskansa roskiin, että se kuuluis kaikille? Ei muutkaan tee! Oo sä se, joka uskaltaa tehdä.

Uskallan väittää, ettei siivojilta lopu työt, jos jokainen vie roskansa roskiin. Väitän, ettei ne lopu vielä silloinkaan, jos joku joskus vie jonkun muun roskia roskiin.