Tietäähän ne, pingottajat, hikaritytöt, kiltit nyhveröt. Sellaiset näyttäytyvät heti epäilyttävässä valossa.
Kympin tyttöjen arvosanat eivät tietenkään tipu lahjakkuudesta, vaan silkasta kuuliaisuudesta ja uurastuksesta. Etteivät vaan puurtaisi itseään hengiltä! Pitäisi osata ottaa rennommin, liika tunnollisuus ei ole kenellekään hyväksi.
Oon ollut monta päivää sairaana. En saa puhua enkä oikein tehdä mitään. Ja arvatkaa mitä? Jo on syyllinen olo.
Kun töissä joku muu on sairaan oloinen, käsken aina mennä kotiin. Älä tapa itteäs työllä älä sairastuta muita mees nyt. Mutta haa, kun oon itse kyseessä, en millään lepäis.
Uskon kyllä, että kun lepää, tauti menee nopeammin ohi. Mutten vain jaksaisi. En jaksa maata montaa päivää kotona, seinät alkaa kaatua päälle. Nytkin oon tehnyt kävelylenkkejä, ja arvatkaa mitä? Jo on syyllinen olo. Täällä se vaan sairaana kehtaa tulla kotoa ulos!
Kun on kotona monta päivää, arvostus kasvaa. Niitä kohtaan, jotka joutuu olemaan: on ihmisiä, jotka ei pääse ulos. Ehkä koskaan. On ihmisiä, joilla ei ole työtä. Niiden elämä on tätä, kotia, joka päivä. Mä en saa/jaksa mennä oikein mihinkään, mutta entä, jos ei myöskään olis rahaa tai kavereita, joiden kanssa tehdä mitään? Huh.
– Töistä irtautuminen täysin kahdeksi päiväksi on liian vaikeaa monille, ja sunnuntaiaamuun mennessä he haluavat jo päästä takaisin hommiin, Business Insider -lehden päätoimittaja Joe Weisenthal sanoo.
For me the dominating shell has always been the performer – a girl who only gets A grades and then a woman who always overdelivers at work. I also tend to control my emotions – in order not to do something stupid and be laughed at.
On ristiriitaista. Mun mielestä suomalaisilla on liian hyvä työmoraali: en tunne ketään, joka makais kotona "varmuuden vuoksi" kun on vähän nuha. Ei. Ihminen tulee töihin ja lähtee, kun on sairas, kun oireet on jo pinnassa. Miksi? Miksei voi jäädä kotiin "varmuuden vuoksi", heti, kun tuntuu huonolta?
Mä oon joskus jäänyt kotiin heti, kun on vähän huono olo. Ja tadaa: syyllisyys. Toisaalta tulee huono omatunto siitä, että menee töihin nuhaisena ja niiskuttaa kaikki muutkin sairaaksi. Toisaalta on huono omatunto, kun on kotona: olenko tarpeeksi sairas, eihän ole suurta kuumettakaan, kyllä nyt pitäisi olla jo töissä. Vaikka on huono olo. Vaikka hengästyttää. Silti. Kyllä nyt vielä voisi vähän töitä tehdä!
Rauhalan mukaan suomalaisen työelämän suurin ongelma on juuri negatiiviisuus. Kehuja jaetaan äärimmäisen harvoin, vaikka ne kannustaisivat työntekijöitä parempiin tuloksiin.
Monilla työpaikoilla ongelmat saatetaan tunnustaa, mutta tilanteen korjaamiseksi ei tehdä mitään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kehityskeskusteluissa todetaan joka vuosi samat ongelmat: ilmapiiri on huono ja talon sisäinen viestintä mättää.
Muutosten aikana puuttuminen on entistä tärkeämpää.
- Silloin esimiehen tärkein tehtävä on johtaa muutosta eikä teettää tutkimuksia ilmapiiristä.
Miksi suomalainen, varsinkin nainen, on niin innokas tappamaan itsensä työllä? Tämä on oma kokemukseni, en sano, ettei miehet olis samanlaisia. Järki sanoo, että jos on sairas, jäädään kotiin. Tunne kuitenkin sanoo: olet huono! Olet laiska! Olisi pitänyt laittaa sähköpostia kaikille että olen nyt sairaana älkää vaan ottako yhteyttä en voi nyt auttaa lepään hetken en ole juuri nyt käytettävissänne mutta tulen kyllä HETI KUN VOIN
Ylitunnollisuus on outo ongelma. Järki sanoo: terveys on tärkein. Tunne sanoo: kyllä vielä vähän terveyttä voi uhrata sinun pitäisi olla töissä et ole tarpeeksi kipeä
Jotenkin tuntuu, että pään pitäisi olla jo kainalossa, ennen kuin on tarpeeksi sairas lepäämään. Tarpeeksi sairas pysähtymään. Tarpeeksi sairas hoitamaan itsensä kuntoon.
Miksi on niin tärkeää suorittaa puolikuntoisena, niiskuttaen? Miksi on niin tärkeää osoittaa, että minä pystyn vaikka keuhkoihin sattuu, minä pystyn vaikka aivastin juuri viidesti putkeen? Miksi?
Miten sairasta se on?
Vastuut on hoidettava, mutta ehkä se onnistuisi joskus kevyemminkin, vastuita voi myös jakaa ja joskus voi jättää asioita kokonaan tekemättä ilman, että siitä kukaan kärsii. Täydellisyyteen pyrkimisen sijasta on viisautta opetella, että riittävän hyvä riittää.
Guilt:
Those who should feel it, seldom do.
And those who shouldn't, inexplicably, do all the fuckin time.
— Token Geezer (@Token_Geezer) 31. maaliskuuta 2014
tätä juttua mäkin olen pohtinut nyt ollessani kipeänä. millon maailmasta on tullut sellainen, että jos et ole koko ajan tekemässä jotain "hyödyllistä", siitä tulee helposti syyllinen ja laiska olo. mun äiti valitti, kun en oo tehnyt muuta kuin maannut ja lorvehtinut koko viikonlopun. sanoin että nojoo, oon ollut tässä kipeänä, ja aattelin että ois parempi levätä. se sanoi, että kyllä sitä silti jotain vois tehdä, ja enpä ole varmaan viime aikoina paljon mitää hyödyllistä tehnyt muutenkaan.
VastaaPoistaoon huomannut, että stressaan paljon vähemmän kuin useat muut kaverini. luulen että se ainakin osittain johtuu siitä, että tosi usein oon vaan yksinkertaisesti tekemättä mitään. voi vaan maata. ja mitä kans teen on se, etten aina välillä oo kavereihin tai muihin ihmisiin missään yhteydessä. ei tarvitse olla fb:ssä tai missään muuallakaan koko ajan saatavilla ja tietoinen muiden asioista. se oikeasti vapauttaa. voi olla tietoinen vain itsestään ja omista tunteistaan, vertaamatta niitä kehenkään muuhun. eikä siitä pitäisi tuntea tippaakaan syyllisyyttä.
Heippa!
PoistaKiitos kommentista, samaistuin todella. Jotenkin kotona ei voi vaan olla, varsinkaan, jos on hyvä ilma. Pitäis heti mennä ulos liikkumaan ettei vaan AIKA mee HUKKAAN. Mun aikaahan se on, mihin hukkaan se menee jos nautin olostani. Hoh.