Sain kirjeitä ugandalaiselta kummilapseltani. Näin hän avustajan välityksellä kirjoittaa: I got a book, thank you so much it has good stories. My family were very happy. Thank you.
Samalla sain häneltä vuosiraportin. Siinä lapsi kertoo esimerkiksi, millä luokalla on ja mitä kotitöitä tekee. Kummilapseltani oli kysytty, mikä on hänen suosikkijuhlansa. Vastaus: joulu. Syy: silloin saa syödä lihaa.
Mietiskele sitä hetki: sitä, että lihan saaminen on juhlaa. Se on upea hetki. Erityinen. Oikea juhlahetki.
Sitä on vaikeaa käsittää, kun itse menee kauppaan ja siellä on 15 metvurstilaatua rivissä. Mietiksä koskaan, mitä kaikkea meillä on, miten paljon sitä on? Mä mietin. Usein.
Nyt, kun oon töissä, oon alkanut suhtautua rahaan uudella tavalla. Tiedätteks sen kun feissaaja tulee juttelemaan ja ehdottaa viiden euron kuukausilahjoitusta ja sä sanot ei ja se sanoo muttei sitä ees huomaa
Se on totta. Sitä ei huomaa. Kun käy töissä ja on säännölliset tulot, sitä ei huomaa.
Buzzfeedillä on testi, jossa voi kokeilla, miten etuoikeutettua elämää elää. Tein testin.
You live with 63 out of 100 points of privilege.
Testin aikana klikkaillessani huomasin, miten paljon mulla oikeasti on. Mun ei tarvitse mennä nukkumaan nälkäisenä, koskaan. Mulla on koti. Kukaan ei uhkaa mua mun uskon vuoksi. Mua ei uhata väkivallalla päivittäin. Mun ei tarvitse piilottaa mun identiteettiä, jotten kuolisi.
Samalla sitä suhtautuu suojelevasti rahaan. Sitä ei saa tuhlata, sitä ei saa jaella, sitä täytyy säästää, sitä täytyy aina olla.
Mulla on niin paljon, silti haluan lisää. Ostaa uutuustuotteita, kokeilla. Ostaa ruokaa ja sitten heittää sen pois. Se oksettaa mua, se, miten en ymmärrä, miten arvokkaita asiat on. Kun johonkin on tottunut, sitä on vaikeaa enää arvostaa.
- Yleensä asiaa menee niin, että vaatefirmat sanovat, että ei me voida näitten tehtaitten palkkaukseen suoraan puuttua, sehän on aivan erillinen firma. Tehtaat sanovat, että emme voi maksaa enemmän, jos tilaajat eivät maksa vaatteista. Molemmat sanovat, että jos hallituksen pitäisi nostaa minimipalkkoja ja sieltä suunnasta sanotaan, että ei voida nostaa minimipalkkoja, koska sitten tilaajat siirtyisivät toiseen maahan.
Ylen mukaan Bangladeshissa valmistettu vauva-trikoopaita maksaa Suomessa 12 euroa ja 95 senttiä, mutta ompelija saa siitä noin kaksi senttiä. Laskelma perustuu Ylen mukaan Reiman ja bangladeshilaisen tehtaan johdon antamiin lukuihin.
Lorun perhoshihamekko valmistetaan puuvillakankaasta, joka on valmistettu EU:n alueella, maissa, joissa vielä on tekstiiliteollisuutta. Vinonauhat, kuminauhat, pesumerkit ja Loru-merkit ja ompelulangat ostan kotimaiselta tarviketukkurilta. Mekon osat leikkaan työhuoneellani, pakkaan leikatut mekot, pitsit, nauhat ja muut tarpeet ja postitan ne Sastamalaan, jossa mekot kokoaa yhteistyöompelijani Ompelupalvelu Waecci.
Valmiit mekot palautuvat jälleen postin välityksellä työhuoneelleni, jonka jälkeen ne silitetään ja niihin kiinnitetään hintalaput. Nyt mekot ovat valmiina myyntiin! Mikäli mekot myy joku jälleenmyyjistäni lähtevät mekot jälleen matkaan postin kautta. Jälleenmyyjän kate on puolet mekon myyntihinnasta. Tällöin mekosta jää arvonlisäveron maksamisen jälkeen Lorun pankkitilille 5,59€.
Valmiit mekot palautuvat jälleen postin välityksellä työhuoneelleni, jonka jälkeen ne silitetään ja niihin kiinnitetään hintalaput. Nyt mekot ovat valmiina myyntiin! Mikäli mekot myy joku jälleenmyyjistäni lähtevät mekot jälleen matkaan postin kautta. Jälleenmyyjän kate on puolet mekon myyntihinnasta. Tällöin mekosta jää arvonlisäveron maksamisen jälkeen Lorun pankkitilille 5,59€.
Loru.fi: Kotimainen onkin kotimaista!
Toimittajan mukaan hän joutui kahdeksantuntisen työpäivän aikana kävelemään jopa 27 kilometriä. Eräs työntekijä kertoi, että varastolle tilataan harva se päivä ambulanssi.
MTV Uutiset: FT: Zalandossa karut työolot – "27 km kävelyä työpäivän aikana"
Koen usein suurta ahdistusta siitä, että ihmiset ei halua maksaa tuotteista, jotka on reiluja. Jotka on luomua, tai kotimaisia, sellaisia, josta tekijä on saanut kunnon korvauksen.Toimittajan mukaan hän joutui kahdeksantuntisen työpäivän aikana kävelemään jopa 27 kilometriä. Eräs työntekijä kertoi, että varastolle tilataan harva se päivä ambulanssi.
MTV Uutiset: FT: Zalandossa karut työolot – "27 km kävelyä työpäivän aikana"
Tarkoitan tällä nimenomaan ihmisiä, joilla olis varaa maksaa, mutta silti ne ostaa mieluummin halpaa, riistoa. Koska on vaikeaa käsittää, miten pitkän matkan tuote kulkee, ennen kuin se tulee meille.
Jossain vaiheessa naureskeltiin lehtijutulle, jossa kerrottiin, ettei jenkkilapset enää tiedä, että maito tulee lehmästä. Ne on niin vieraantuneita tuotantoprosessista, että luulee maidon vaan tulevan jostain. Maagisesti.
Samalla me itse, me, jotka nauretaan tälle tietämättömyydelle, ruokitaan työoloja, joihin ei laitettais omaa lastamme. Höhöö noi ei tiedä mistä paita tulee
Osa ongelmaa on tiedotuksen puute. Sellaista, mistä ei saa tietää, ei voi tietää. Joskus sitä ostaa jotain ja luulee tekevänsä oikein, ja sitten käy ilmi, ettei tehnytkään. Aina hinta ei merkitse laatua tai luotettavuutta.
Joskus se merkitsee ahneutta.
Tällaisessa viidakossa me eletään, me etuoikeutetut. Me, joilla voi olla kotona 15 metvurstipakettia, jos me vaan halutaan ostaa ne kaikki. Me, jotka asuu asunnoissa, joissa on juokseva vesi. Joissa on valot.
Me, joille joulu on juhla, jona syödään yhtä paljon kuin tavallisena viikonloppunakin voisi syödä. Jos valitsee niin.
Länsimaisen kuluttajan kukkarossa palkkojen nostaminen ei juurikaan näkyisi.
- Vaikka palkkatasoa nostettaisiin kohtuullisen voimakkaastikin, esimerkiksi Bangladeshissa, niin se olisi silti niin matala, että ei ne t-paidat tulisi mitään satoja euroja maksamaan. Sen jälkeen, kun huomioidaan hinnan kumuloituminen, joka tapahtuu joka vaiheessa, verot ja tullit ynnä muut, niin ei se hinta tule silti nousemaan kuin pari euroa, vaikka palkat tuplattaisiin, Saramäki sanoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti