Se, miten ihmiselle puhuu, kertoo paljon puhuttelijasta. Journalisti-lehteä lukiessani kiinnitin huomiota takasivun kommenttiin Katri Helenasta:
Journalisti: Takasivun kuva, Manu Marttinen
Oon aiemminkin kirjoittanut täällä, että ihmisellä on oikeus mielipiteeseen, vaikka se olis ihan tyhmä. Se on tietenkin hauska heitto, jolla kerron vakavaa asiaa. Sitä, miten kenenkään kokemusta ja tunnetta ei saa vähätellä.
Musta tää Katri Helena -kommentti on uskomattoman asiaton, ja vielä toimittaja-alan ammattilaiselta. Kun ihmisen tekee mieli puhua hengistä, niin äkkiä nauhuri kiinni eihän tollasia asioita saa sanoa, ei niistä saa tiedottaa?
Vähän samalla tavalla skitsofreenikolta ei vois kysellä, että miltä sairauden kanssa eläminen tuntuu. Hui, nyt se puhuu äänien kuulemisesta äkkiä nauhuri kiinni. Samalla tavalla tätä ajatusmallia voi laajentaa kaikkiin aiheisiin, jotka ei sovi omaan maailmankuvaan: mummot pois radiosta ne vaan hourailee ei ne mitään tajua nykymenosta. Hei nyt äkkiä pakoon, tuo läski yrittää puhua siitä, miltä tuntuu elää lihavana
On vaikeaa kuvitella, että lehdessä kysyttäisiin yhdeltäkään mieshaastateltavalta, kenellä maisella on parhaat tissit. Miksi siis Me Naisten mielestä on hyväsyttävää ja epäilemättä myös hauskaa kysyä naiselta asioita, jotka esineellistävät miestä? Eikö tällaisen "huvittelun" aika voisi olla jo ohi?
A few years ago, a famous Brazilian comedian joked about the ugliness of victims of rape he saw protesting on the streets. “Why are you complaining?” he asked. “The men who did this don’t deserve to be imprisoned, but hugged.”
Se on sitä, että ihmiselle sanoo hymyillen: sinun tunteillasi ei ole väliä. Sinun kokemuksellasi ei ole väliä. Sillä, miltä sisälläsi tuntuu ei ole väliä. Se on väärä tunne. Sinä et saa tuntea noin, tunne mieluummin näin.
Auttaako se? No, sano auttaako? Piristyitkö, kun toinen käski? Lakkasitko tuntemasta surua, kun käskettiin olla iloisia? Menikö suru hajonneesta käsilaukusta ohi, kun toinen sanoi pikkujutuksi?
Menikö? Menikö?
Millä oikeudella toiselta voi ottaa pois tunnekokemuksen? Millä? No et sinä NOIN voi tuntea ei sinusta siltä tunnu
Mistä sä tiedät miltä musta tuntuu? Tai kenestä muustakaan? Et sä oo kukaan muu, sä olet sä.
Katsoin ihan hetki sitten videon, jolla puhutaan siitä, miten vanhemmat vahingossa ja ajattelematta opettaa lapselleen, että sanan "ei" sanomisella ei ole väliä. Jokainen haluaa kertoa lapselleen, että kun seksikumppani sanoo "ei", täytyy lopettaa. Sit samalla moni tekee alitajuisesti monia juttuja, jotka kertoo, että sun tunteilla ja sun eillä ei ole väliä.
En tiiä, onko videon ihminen mikään asiantuntija eikä mulla ole lapsiakaan, mutta tunnistin tosi vahvasti pari videon pointtia: sen, kun lapsi sanoo "on nälkä" ja vanhempi sanoo "mutta justhan me syötiin ei sun voi olla nälkä". Ja se, kun pakotetaan halaamaan sukulaista, jota ei itse halua halata. Ei sun tunne ole oikea et sä noin tunne anna mennä nyt vaan
Se, kun ei saa tuntea, mitä tuntee. Se, kun siitä tuomitaan, kun sitä vähätellään, kun siitä tehdään pilkkaa. Kun se on jotain höpöhöpöä.
Meidän naapuri nauroi meille kerran, koska me pidetään turvaketjua kiinni öisin. No kuka tänne nyt tulee ulko-ovikin on lukossa
Ei oikeutta pelkoon, ei oikeutta iloon, ei oikeutta olla harmistunut pikkujutusta. Sitä näkee paljon. Et sinä voi olla tästä asiasta surullinen ei se ole surullinen asia
Kerro mulle sun kaverin elämäntarina. Koko tarina. Kerro, mitä se tunsi, kun se meni tarhaan. Kerro, mitä se miettii mennessään nukkumaan. Kerro mulle sen suurin salaisuus. Kerro sen lempisukulainen, lempipaikka, lempipuu. Kerro koko elämäntarina, kaikki, mitä on.
Ai, et pysty? Sitten et varmaan tiedä, mitä kaikkea se on kokenut. Niitä tuhansia ja taas tuhansia asioita, pieniä nyansseja, tapaamisia, kohtaamisia, ilkeitä nettiviestejä, chattailua 1990-luvulla, sitä kun joku kerran tönäisi bussissa, sitä miltä sen rakkaus tuntuu.
Ei mun tunteet oo sun tunteita enkä mä tunne samalla tavalla. En mä ole elänyt sun elämää sun perheessä sun temperamentilla sun sisaruksen kanssa. En mä tiedä, miten elämä on sua muovannut, mikä teki sut ekan kerran surulliseksi, koska sut nolattiin ekan kerran, mitä sä pelkäsit lapsena. Mä en tiedä niitä juttuja.
Jos tietäisin, jos olisin kokenut ne, meillä olis samat tunteet. Muttei ole.
Sun tunteet ei ole mun, eikä mun tunteet ole sun. Ne ei voi koskaan olla samanlaisia, koska mä en ole sä, etkä sä ole mä. Ja siksi, siksi, sulla ei ole oikeutta ottaa pois mun tunteita, mun ajatuksia, mun uskomuksia. Eikä mulla sun.
Vaikka uskoisitkin henkimaailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti