Laiska läski täällä moi

En ehtinyt treeneihin neljään viikkoon. Mulla on töissä niin kiire, etten vaan ehdi. Jos ehtisinkin, en jaksa mennä.

Koko ajan on huono omatunto.

Sitä miettii niitä juttuja, joita lehdet on täynnä. Liikunnan jälkeen on NIIN IHANA OLO kyllä kannatti mennä. Liikunta tekee hyvää. Energisyyskin lisääntyisi kun menisit. Mee nyyyyt

Lenkit mitataan, kellotetaan ja niistä lasketaan kaikenmaailman analyysit hikilitroista vitutuskäyriin. Puntilla temmelletään orjallisesti sekuntikello kädessä ja vatupassi toisessa, että menikös tää askelkyykky nyt vähän vajaasti vaikos eikös. Mitään ei voi tehdä enää fiiliksen mukaan. Aina on joku kyselemässä numeroiden perään ja sönköttämässä siitä, kuinka nyt tutkimusten mukaan on kannattavampaa jättää se yksi toisto väliin ja lisätä puoltoista nanosekuntia treenin ja suihkun väliin. 

Let's fake it: treenin (pitkä) matematiikka

En tiedä, miten hyvässä lihaskunnossa oon. Haluaisin sanoa, että kohtalaisessa, mutta sit mietin, etten oo. Enhän mä ees treenaa. Niinku TOSISSAAN

Mitä sekin on?

Jos meen kyykkyyn, pääsen sieltä ylös. Pari kertaa. Sit en enää pääse. Polviin alkaa sattua. Selkälihasliikkeitä jaksan tehdä monta, vatsalihaksia en niinkään paljon.

Luen paljon naistenlehtiä. Jokaisessa on treenivinkkejä. Pari kertaa viikossa riittää! Tee tämä kotonasi! Kyykkää, kun katsot telkkaa! Kävele 40 minuuttia päivässä niin että vartti siitä on hikitreeniä ja sitten venyttelet noin kuusi minuuttia ja syöt 12 grammaa proteiinia niin avot

Peräti 46,9 prosenttia vastaajista mielsi jääkaapille menon paheena. Naisista näin ajatteli 55,2 prosenttia ja miesvastaajien keskuudessa vastaava lukema oli 44,8 prosenttia. Kuudennekselle vastaajista (16,4 %) iski syyllinen olo, kun he avasivat jääkaapin oven. Syyllisyyden tunteminen oli yleisempää naisten keskuudessa: heistä viidesosa koki jääkaapin avaamisen syntisenä puuhana.

 Makuja.fi: Tutkimus: Lähes 50 prosenttia suomalaisista pitää tätä arkipäiväistä asiaa paheena

Nyt, kun ylenpalttisesta laihuudesta on päästy eroon, tilalle on tullut lihaksikkuus. Enää ei saa olla liian laiha, pitää olla lean and mean, treenattu, notkea ja sorja. Se on nyt in.

Liikunta on hyvä asia ja lihakset on hyvä asia. Mutta tää alkaa nyt mennä samaan osastoon kuin aiemmat – siis siihen, miten tällainen treenattu keho on se ainoa oikea ja muut on sit epätreenattuja lullukoita. Vaikka miten olis muuten jonkun muun keksimien käyrien mukainen.

I’m sorry if my 33 year old, 125 lb body offended you so much that you felt that pointing, laughing, and pretending to kick me. But I’ll have you know that as I looked at your ‘perfect’ young bodies, I could only think to myself “what great and amazing feat has YOUR body done?”.

The Blaze: ‘This Is An Open Letter’: Mother of Five Pens Viral Response to Group of Young People She Says Shamed Her Over Stretch Marks

Oon normaalipainoinen. Muttei se enää riitä, koska en oo lihaksikas, en treenaa, en juo protskua. Mitä siitä nyt tulee jos vaan istuu koko päivän siihen kuolee

Kun yks himoittu, haluttu ja selkeesti parhain ja hienoin kehomalli kun katoaa, toinen tulee tilalle. Sitä se on ollut ja sitä se tulevaisuudessakin taitaa olla. Siks ei kannata kuunnella.

Tulos oli yllättävä. Olen aina luullut olevani valittava, laiska ja selkärangaton iltavirkku, mutta tutkimusaineiston mukaan ihminen, joka nukkuu noin puolesta yöstä kahdeksaan onkin normaali, average. Sen sijaan graafin mukaan vapaaehtoisesti kuudelta hereillä olevia näyttäisi olevan aika vähän.

HS.fi: Meidän ei pidä elää aamuvirkkujen rytmissä, KOLUMNI, Katja Lahti 

Mun on oikein mukava olla mun kehossa. Tykkään siitä, miltä se tuntuu ja näyttää. En suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa siksi, etten ehdi treeneihin. Treenaan jos treenaan. Jos en, käyn kävelyllä. Jos en käy, mitä sitten.

Ei maailma siihen kaadu.

Sille, mitä haluaa, löytyy aikaa. Niin sanotaan. Että aina sitä ehtis jos vaan EI KEKSIS TEKOSYITÄ. No, meikä keksii, jos haluaa. Jos haluan maata, niin sit makaan.

Sori.

Body positivityn nimissä tuppaa valitettavan usein kuulemaan toisen ääripään mollaamista ja haukkumista. Jos huutelet ylpeänä iskulausahduksia kuten "tuulennussima pulkannaru, pitää olla jotain mistä ottaa kiinni, only dogs go for bones", puhun juuri sinulle. Se, mitä teet, ei ole vartalopositiivisuutta. Se on kiusaamista. Tietyn vartalotyypin haukkumista.

Sillä ei ole mitään väliä, onko halveksumasi vartalotyyppi "yleinen ihanne" vai ei. Yhtä lailla syyllistyt body shamingiin, ja kehtaatkin väittää sitä body positivityksi. Sellaiset ihmiset häpäisevät body positivityn tarkoituksen, ja edesauttavat ulkonäön takia syrjimistä. Body positivityn takana on se ajatus, että kaikki vartalot ovat arvokkaita, eikä kenenkään vartaloa tarvitse mustamaalata tunteakseen oloansa tyytyväiseksi omassaan.

Sisar Surumieli: UH-UH-AMAZING. Body positivity, butts and stuff.

Voin valita tarvitsenko sen, mistä muut sanovat vau, vai en mitään siitä, tai ehkä osan. Voin valita, onko muiden vau minun vauni. Voin valita, uskonko egoni sanaa siitä, että aina huomenna kaikki on paremmin, jos vain himoitsen tarpeeksi kauan jotakin. Aina huomenna – ei koskaan tänään.

Vakaalla maalla: Näin valitset itsellesi parhaan elämän

The Hunger Siten FB-kuva.