Ei perhe oo ikuista

Mietin tossa yks päivä pysyviä päätöksiä. Mikä saa olla pysyvää, ja ennen kaikkea: minkä pitää olla?

Tatuointihan on huono päätös, ainakin vanhemman sukupolvern mielestä. Luulen, että tähän tulee muutos, kun tatuoinnin vankilakundeihin ja merimiehiin  yhdistävä sukupolvi poistuu kuvioista, mutta nykyisin sitä kuulee edelleen: sä kadut tuota vielä! Kadut sitä aikuisena! Jos ottaa tatuoinnin aikuisena, sitä katuu vanhana mummona. Koska se on IKUINEN ja mummona se on vaan ryppyinen ja RUMA suttu

Samalla avioliiton kuuluis olla ikuinen, samoin työn. Jos ylipäätään on työ, sietäis olla onnellinen, eikä luopua siitä. Ikinä. Ollenkaan. Vaikka joka aamu itkettäis. Mutta kun on työ, on onnekas. Työtä tehdä pittää ja niin edelleen.

Samalla työn perässä muuttaminen vaikka Australiaan on taas hulluutta. Elä nyt niin kauas entä perhe entä kaverit. Kamalan riskialtista ethän sää tunne ketään sieltä.

Tuntuu, että pysyvyydessä tärkeintä on tuttuus. Asiat on tietyllä tavalla semihyvin, eikä asioiden tasapainoa saa hetkuttaa minkäänlaisilla riskeillä. Sehän olis tyhmää kaikki on puolihyvin

No, oon vähän tyytymätön avioliittooni. En saa hellyyttä eikä kumppani tue, se vaan sanoo että tyydy osaas. Mutta EI HYVIÄ NAISIA KASVA PUUSSA ei sitä nyt kannata vaihtaa samanlaisia ne on kaikki, ei kaikkea vaan VOI saada älä ota riskiä

Siinä on muuten kanss yks semmoinen asia, jota en tajua. Että kun äiti ja isi sitten saa sen lapsen, niin yhdessä on pysyttävä ikuisesti, niin se vaan on, lapsi tarvitsee isin ja äidin, sen on oltava niin.

Mies mietti pitkään, että jäädäkö suhteeseen vai ei, mutta päätti sitten kantaa velvollisuutensa.

- Koin vääräksi sen, että en koskaan saanut itse päättää, haluanko lapsia vai en. Vaimoni päätti sen puolestani, hän harmittelee.

IS.fi: 33-vuotias mies tuli isäksi vasten tahtoaan – heräsi vaimonsa suoriin puuhiin

Kyllä, juu. Lapsi tarvitsee isän ja äidin mallin, äidin ja isin jotka ei koskaan halaa, äidin ja isin jotka on kuin bisneskumppaneita. Isin, joka vihaa äitiä, muttei näytä sitä, luulee ettei lapsi huomaa mutta arvaa mitä, lapset on fiksuja, ne aistii, ne huomaa, oho mut ainakin me oltiin KOKONAINEN PERHE

Kyllähän sen nyt täytyy olla ikuista. Perheen. Sen, miten äiti naputtaa isille joka asiasta ja isi ei muuta tee kuin etsii tapoja päästä pois kotoa. Sit on huono omatunto koska LASTEN KANSSA KUULUU OLLA LAPSI TARVITSEE ISÄN

En tiiä mitään hullumpaa kuin ajatusta kuin avioliiton korjaaminen lapsia hankkimalla. Että kyllä tämä liitto sit muuttuu sellaiseksi loppuelämän unelmaliitoksi, kun on lapsi. Lapsi sitoo vanhemmat yhteen ja tuo sen taivaasta kajastavan rakkauden valon kaikkien päälle eikun

Tiiättekste, miten rankkaa on saada lapsi? Mulla on yks tuttu, joka ei oo nukkunut seitsemään kuukauteen.

SEITSEMÄÄN.
KUUKAUTEEN.

En tajua tyytymistä. En tajua sitä, että asiat on 70-prosenttisesti hyvin, no okei ehkä 50, mutta oon mä ihan tyytyväinen, viime kesä oli ihan jees ehkä lomalla sit on taas kiva olo, ei täs mitään kyllä yrittää pitää, kyllä minä yksin kannan tämän liiton ja lapset ja perheet, kyllä minä kaiken teen ei kannata riskeerata ei sitä niin vaan voi tehdä

Ja niin se elämä menee. Se ainoa. Näitä ei saa toisia, onko kukaan kertonut? Elämä ei oo ikuista.

Eikä kuuluis olla minkään muunkaan. Ei sen pyhän perheen eikä pyhän isyyden ja äitiyden eikä sen asunnon, koska vaikka ostit sen niin SENKIN VOI MYYDÄ. Oho.

Tee niin kuin hyvältä tuntuu, tee, mitä sun tarvii tehdä. Tee se tänään. Jos homma toimii, anna sen toimia. Jos se ei toimi, yritä; jos ei sittenkään, päästä irti.

Ei kaikkea voi korjata. Ei elämä jatku ikuisesti. Ei mikään oo ikuista.

Tatuoinninkin voi poistaa.