Helsingin Sanomissa oli juttu deodoranteista. Jutussa sanottiin, että "kolmasosa ihmisistä pärjäisi ilman deodoranttia tai antiperspiranttia". Olin mielissäni tästä uutisesta, lähinnä varmaankin siksi että se on mun puolella, mun ajatusten puolella. On paljon kaikenlaisia tuotteita, joita ilman me pärjättäis. (Hymähdin myös artikkelin ensimmäiselle kommentille: "Huomatkaa kuvan naisen ajellut kainalot. Ottakaa siitä opiksi tytöt - ette ole minkään arvoisia ellette poista kaikkea karvoitustanne miehiä varten." Joskus mun tekis mieli kirjoitella tuollaisia avautumiskommentteja nimettömänä.)
Mä käytän deodoranttia. Joskus käytän myös hajuvettä. Jaksan jatkuvasti ihmetellä ja ihastella sitä, miten kevyesti meille keksitään uusia tarpeellisia asioita, joita haluta ja tarvita. Osa kuolee pois, jotkut jää elämään pakollisina asioina, tuotteina, joita ilman ei oo hyvä elää. Hesarissa oli juttu 600 vuotta vanhoista rintaliiveistä. Mäkin käytän rintaliivejä, mutta miksi? Jos jokin asia on ollut olemassa 600 vuotta, onko se tarpeen?
Ajattelenko mä liikaa? Kyseenalaistanko liikaa?
Viimeks kun olin juhlissa, kuulin sitä taas. Miten ei voi olla ilman jotain. Ei voi olla ilman meikkivoidetta, ei voi esitellä jalkoja, ei voi näyttää käsivarsia. Pakko laittaa vähän meikkiä silmään, pakko pohjustaa. Pakko. Pakko tehdä. Pakko laittaa. Pakko.
Musta kaikki on jees niin kauan kun ei oo pakko. Pakko ei oo kuin köyhän kuolla, sanoi mummi. Muut asiat ei ole pakollisia paitsi oon aika varma, että rikkaidenkin täytyy kuolla. Ja silti; on ne.
Tuntuu joskus, ettei kukaan muu ajattele tätä asiaa. Minä vaan. Käytän sikana aikaa muiden elämän ja tyylin pohtimiseen, sellaisen asian ajattelemiseen, joka ei edes kuulu mulle. Sen asian ajattelemiseen, että onko sun pakko, tuntuuko toi pahalta vai hyvältä, kuka opetti sulle että jalat on pakko ajella, etkö aina jaksais mutta silti täytyy, teetkö sen itsesi vuoksi vai muiden, miksi, millaista on meikata aina, voiko sen lopettaa, miksen mä osaa meikata ja miksei jotkut halua lopettaa, ootko vaan tottunut.
Miks mun täytyy ajatella tätä? Minkä ihmeen takia on pakko koko ajan kyseenalaistaa, onko jonkin tekeminen tarpeen, pakko? Miks täytyy miettiä, että elämä olis kyllä helpompaa jos kaikki vaan ja minähän en kyllä ja ohhoh mitä väliä sillä on?
Luin joskus, ettei kukaan ajattele Jumalaa niin paljon kuin ateistit. Sama taitaa päteä nytkin.
Lorealin sivuilla lukee "kosmetiikka on ollut erikoisosaamistamme ja intohimomme jo yli sadan vuoden ajan." Yli sata vuotta. Onko sellainen asia turha, joka on ollut noin kauan olemassa? Samalla sivulla kerrotaan myös, että liikevaihto vuonna 2009 oli 17,5 miljardia euroa. 23 brändin vuosittainen myynti on 50 miljoonaa euroa. Wikipedia sanoo, että miljardi tarkoittaa tuhatta miljoonaa, eli lukua 1 000 000 000. 17 500 000 000. Niin paljon.
Joskus huomaan, että käyttäydyn itse ihan samalla tavalla. Ei tuon näköisenä voi lähteä, ajattele nyt vähän, ei tuota hametta, ei ei ei. Silloin mua alkaa ärsyttää. Katso nyt sä olet ihan samanlainen kuin ne, joiden tekemisiä ihmettelet! Pakko pukeutua pakko edustaa ei tää vaate käy. Ei kaikki oo sullekaan ihan sama, mitä sitten vingut muille?
Niinpä.
Meikä on jotenkin parempi, spesiaalitapaus. Ainakin omassa mielessäni. Mä osaan olla ja tehdä ja muut on jotain, orjia, jonkun tuotteen tai vaatimuksen orjia. Ja silti: mäkin oon. Ihan samalla tavalla. En mäkään lähde ovesta vaan jonkunnäköisenä, kyllä mäkin valitsen vaatteet. En mä elä luonnontilassa ja kyllä mäkin pesen naaman, kuorin ihon. Ja silti meikä vaan on niin paras, niin vitun vapaa huhhuh onneks en oo niinku te muut.
Erilaisia pakkoja. Pakko.
Pakko tehdä. Pakko laittaa. Pukeutumispakko. Pakko tuoksua hyvältä. Pakko pestä. Pakko nyppiä. Pakko. Pankkihenkilöillä ei oo koskaan farkkuja.
Pakko ajatella. Pakko kyseenalaistaa. Pakko pohtia. Miks sä meikkaat? Pakko ihmetellä. Pakko olla tekemättä. Pakko. Onks pakko rasvata, onks pakko lakata? Pakko ajatella.
Pakkonsa kullakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti