Oo hajuton

Hesarissa oli artikkeli, jossa yhdeksäsluokkalaiset kertoo tyylimokia, joista joutuu kiusatuksi. Artikkeli oli mielenkiintoinen. Ote:

"Väärät vaatteet? Viisi vuotta vanhat vaatteet, halpahallivaatteet, lapselliset vaatteet, kuten Mikki Hiiri -paita, goottityyli, Lolita-tyyli, hevityyli, Gant-merkkiset vaatteet, joissa voi saada homoleiman, Tarjoustalon ja Prisman vaatteet, kirpputorivaatteet. ---

Väärä musiikki? Kivikauden humppa, klassinen ja vanhan ajan musiikki, valtavirrasta poikkeava musiikki, lällymusiikki, Antti Tuisku, Kari Tapio, Cheek, iskelmä, kirkkomusiikki. --

Väärät harrasteet? Partio, tietokonepelit, poikien baletti, poikien ratsastus, poikien pianonsoitto, larppaus, jousiammunta, viulusoitto, World of Warcraft -tietokonepelin pelaaminen, golf, bofferikerho, kirkon kerhot, tyttöjen taistelulajit, fantasiakirjallisuuden lukeminen, irlantilaistanssi. ---

Väärät aatteet? Yliuskovaisuus, viherpiperrys, äärivasemmistolaisuus, sotamyönteisyys, vähemmistöuskonnot, vanhoillislestadiolaisuus ja se, että hyväksyy homojen oikeudet. ---"

Musta on varmaan tullut aikuinen, koska luulin, että meno olis muuttunut. Erityylisiä ihmisiä näkyy nykysin niin paljon, että luulin, että nyt ois jo ok näyttää erilaiselta. Mut näemmä ei.

Ei saa kamppalulajeilla, muttei myöskään olla nörtti.
Ei saa viherpiipertää, muttei myöskään hyväksyä sotaa.
Mikään uskonto ei käy.
Vaatteita saa ostaa vaan tietyistä kaupoista. Jätä kommentti, jos kadulla erotat, mitkä näkemistäsi vaatteista on Prismasta.

Saan tästä ainoastaan yhden mielikuvan: hajuttoman ja mauttoman. Ei saa näyttää ulospäin erilaisuutta, ajattelua, tunteita, homoutta, tai varsinkaan vaikuttaa homolta. Tanssi, baletti ja ratsastus pojillahan varmaan viittaa siihen. Ja Gant-vaatteet. Mitä ihmettä on Gant-vaatteet? Kysyin Googlelta.

Yläasteella saa nykyisin turpaan jos, mitä, käyttää merellisiä värejä? Ulkoiluun sopivia vaatteita? Veneilyvaatteita?

Jutun lopussa yhdeksäsluokkalainen tyttö kiteyttää artikkelin koko sanoman: "ei saa olla liikaa mitään mieltä". Mitähän tapahtuis, jos ihminen OLIS jotakin mieltä, varsinkin liikaa? No, tietysti varmaankin kiusaamista, mutta oikeastiko näiden ihmisten maailma räjähtäis ja koulu palais jos joku harrastais kamppailulajeja? Kuuntelis Cheekiä? Hyväksyis homojen oikeudet?

Varmaan ihan oikeasti. Kun oot viis päivää viikossa purkissa kahdenkymmenenviiden 16-vuotiaan kanssa, yhtäkkiä vaatteen brändi voi olla iso juttu. Ei sitä osaa ajatella, että miten pieniä ne jutut on. Miten ihmisessä on niin paljon muutakin. Miten tyylit tulee ja menee ja vaihtuu ja 15 vuoden päästä kukaan ei muista. Paitsi se, jota loukattiin.

Tätäkö se oli silloinkin, kun mä olin teini? Olin niin omissa maailmoissani, etten edes huomannut. Tiesin kyllä, etten oo lähelläkään sitä coolien sakkia, mutta oliks sääntöjä oikeesti noin paljon? Eihän sinne coolien sakkiin sovi kukaan muukaan.

Kenelle nää säännöt kerrotaan? Mä en ollu kuullukaan Gant-vaatteista. Mitä on lällymusiikki? Mikä lasketaan hevi-tyyliin, riittääks pelkkä nahkaan tai mustiin pukeutuminen, pitääks olla hihamerkki, kajalia? Luulen, ettei mitään sääntöjä ees oikeasti oo olemassa: jokaisella on omansa, ja se, kenellä on eniten jotain mystistä ominaisuutta, voimaa, egoa, uskallusta tai kovin ääni, saa päättää. Ne, jotka ei sovi muottiin, saa kärsiä.

Luulen, että porukka räpiköi ympäriinsä ja toivoo sopivansa johonkin muottiin, jonka tarkkaa piirustusta ei oo kellään. On vaan hämärä mielikuva semmosesta coolista tyypistä, tytöstä, joka on noin 170 senttiä, laiha, vatsalihaksikas muttei liian, oikeenlainen ja hieno kaikin puolin.

Kukaan ei kerro, että jos yhden asian korjaa, kiusaajat löytää kyllä toisen. Että jos on jo päätetty, ettet sä sovi siihen muottiin, sä et sovi. Ettei sun olo parane siitä, ettet pukeudukaan siihen hevivarustukseen; että se vaan pahenee, koska silloin sä et ole sä, sä olet jonkun muun jotain, jotain muuta, joku yritelmä, heijaste.

Kiusaajille kukaan ei kerro, että ne välituntiläpät jää joillekin ainiaaksi korvien väliin. Ettei jotkut koskaan pääse eroon siitä kiusaajan mukahauskasta jekusta. Että joku saa ikuisen märkivän haavan siitä, että kiusaaja nyt ei tykkää vaan Gantin paidoista.

Kukaan ei kerro, että sä säilyt itselläs, että muiden säännöt ja mielipiteet haipuu. Että ne muutkin on pieniä ihmisiä, ihan yhtä pieniä. Kukaan ei kerro, ettei niiden mielipiteet merkitse mitään: että niiden elämä jatkuu yläasteen jälkeen Siwan kassana ja mekaanikkona ja biologina ja asianajajana ja ne ei enää ajattele sua, että ne on vaan ajattelemattomia, ettei ne tajua että sä meet rikki, että ne vaan haluaa satuttaa koska miljooniahuonojasyitä.

Kerran, vuosia peruskoulun jälkeen olin Citymarketissa. Olin jo kassalla kun tajusin, että tossa on se ala-asteen tyttö, joka vähän teeskenteli mun kaveria muttei oikeesti ollut: mä pääsin niille kylään koska, mitä, mulle oli hauskaa vähän naureskella, koska mä pyysin, koska ei ollu muutakaan tekemistä, koska mä olin semikaveri? En tiedä. Siinä se oli, kassalla. Kassana. Odottamassa mun rahoja. Mä olin jo silloin ammatissa, johon olin kauan halunnut, josta olin haaveillut.

Joo, tunsin itseni paremmaksi. Ehkä se oli halunnut kassaksi. En tiedä. Se ei tunnistanut mua, näytän nykyisin erilaiselta. En oo enää vaalea otsatukalla varustettu ysärivaatetyttö. Siinä se oli, vähän samannäköisenä, jotenkin laimeempana. Ei se ollut mitenkään pelottava; ei se alkais nyt nauraa mulle tai hymyillä vinosti, silleen, että tietää jotain mitä mä en ja siks mä oon typerä. Se oli vaan ihminen.

En kysynyt mitään, kiitin kuitista ja menin pois. Me ei tervehditty. Mietin tässä nyt, mitä meidän säännöille olis tapahtunut, jos oltais tervehditty: mitkä ne meidän kuvitteelliset säännöt oli? Että mä olin lapsellinen ja se vähän aikuisempi? Että se tiesi jotain, mitä mä en? Että mun vaatteet ja kengät oli rumia? Mistä me oltais puhuttu, jos olisin kysynyt jotain? Oltaisko me leikitty, että oltiin hyviä kavereita?

En tiedä. Ei sillä varmaan oo väliä. Mä oon jo keksinyt itselleni uusia sääntöjä, uusia tapoja. Vaatteita, joita mä saa pitää, jos haluan. Asioita, joita saan kokeilla, jos haluan. Harrastuksia, joissa saan käydä, jos haluan. Vaikka kaikissa, jos haluan, sillä mitkään niistä ei oikeasti ole vääriä. Ei, vaikka joku 15-vuotias olis joskus väittänyt niin.