Vastauspostaus: Mitä ajatuksia sulla on kasvissyönnistä?

Juttuehdotuspostauksessa iwory ehdotti:

"Mun sydäntä lähellä on eläinten oikeudet, mutta käytännössä se on jotenkin niin vaikeaa. Vegaanius on haave vain enkä ole aktiivinen missään järjestöissä. Mitä ajatuksia sulla on eläinten oikeuksista? Kasvissyönnistä? Turkistarhauksesta? Eläinkokeista? Lemmikkien pidosta? Eläintarhoista ja sirkuksista?"

Kaikki on käytännössä vaikeaa, koska se vaatii hyviä tekoja hyvien ajatusten rinnalle. Vastaan nyt tohon kasvissyöntikohtaan lähinnä tässä.

Oon ollu syömättä lihaa nyt kolmisen kuukautta. Olin aiemminkin kasvissyöjä pari vuotta, mutta sit kerran äiti teki pekonia.

Mä pidän lihan mausta ja aiemmin mulle oli ok se, että ymmärsin, mistä se tulee. Oon nähnyt ne videot, joissa kananpojat on matkalla nugeteiksi, oon nähnyt Animalian kuvat ja uutisraportit, oon katsonut Madventuresia ja ymmärtänyt että jotkut syö koiraakin, oon lukenut muun muassa Pikaruokakansan. Sit luin jotain muuta: Jonathan Sarfan Foierin kirjan Eläinten syömisestä.

Itkin sitä lukiessani. Olin tosi väsynyt ja menossa kotiin ja ajattelin, että lukaisen vähän vielä, ja sit tuli se kappale jossa teurastamotyöntekijät kertoo hakanneensa huvikseen raskaana olevia emakkoja rautaputkilla ja työntäneensä niitä samoja putkia sitten sikojen vaginoihin. Koska niin voi tehdä.

Mä syön edelleen munia. Mä syön edelleen juustoa. Mun tekee edelleen mieli lihaa. Eniten mun tekee mieli

Hesburgerin kerroshampurilaista koska se falafeljuttu ei vaan oo sama asia,
Työpaikan uunimakkaraa koska se tuoksuu ihanalta,
Pekonia ja kebabia koska ne on hyviä

mutta mä en voi syödä niitä. Jotenkin mä vaan en voi. Mä en oikein osaa selittää sitä tunnetta.

Mulle kävi tänään sellainen juttu, että tilasin ravintolassa hampurilaisen soijapihvillä ja kun tarjoilija toi sen, se kysyi samalla, että tiesinhän mä että siihen tilaamaani hamppariin kuuluva kastike tehdään lihapohjaan. En tiennyt. Mä en jotenkin vielä osaa ajatella, etten ehkä haluakaan syödä kaikkia raaka-aineita, mitä ruoassa on.

Menin vähän paniikkiin. Kysyin, mitä se kastike tarkalleen ottaen on: tarjoilija kävi tarkistamassa. Lihaliemivalmistetta. Kysyin, mitä se sitten tarkalleen on, mutta samalla mun mielessä pyöri jo että mitä väliä se on vaan yks kerta ihan sama kyllä kerran voi se on varmaan pelkkää esanssia kuitenkin.

Sit ajattelin, että lihaliemivalmiste, se on varmaan nautaa. Niillä on silmät. Mun tuli taas se tunne: se tunne, että jos syön ton, mun ruoalla on joskus ollut naama.

Se on vähän hölmöä, koska ainahan mä oon tiennyt, että lehmillä on naama. Oon paijannut niitä laitumella ja kutsunut söpöksi ja samalla tiennyt, tiedostanut, että me syödään niitä. En pysty sanomaan, mitä toi kirja tarkalleen ottaen muutti. Ehkä se teki sen syömisen jotenkin konkreettisemmaksi, näytti, miten jossakin (teos kertoo siis Yhdysvalloista) lihaa käsitellään, miten eläimiä kohdellaan, miten ne on lähinnä valmisteita, joilla sattuu olemaan pulssi. Sekään ei täysin selitä mitään, koska kyllähän mä tiesin sen jo aiemmin. Se ei vaan saanut mua tekemään mitään.

Mä en oo puhunut mun lihasyömättömyydestä monille, koska monet ärsyyntyy siitä ja vaatii perusteluja. En tiedä, mistä joillekin tulee se olo, että haluaisin käännyttää kaikki tai saarnata jostain. En halua. Mun mielestä muut saa syödä lihaa ja jos tehdään yhteisruokia, sanon aina, että voin ottaa omani eka ja sit siihen voi panna lihat sekaan. Mutta silti.

Luin tossa Portia de Rossin haastattelun, jossa se sanoo, että on helpompaa olla lesbo kuin vegaani. Kukaan ei enää ajattele, että lesbot haluaa käännyttää muita, mutta veganismi, se törkkii jotakin syvemmällä, jotakin henkilökohtaista meissä. Mä en ole edes vegaani, mutta ymmärrän.

Safran Foier kirjottaa paljon perinteistä. Traditioista. Ruoka ei oo meille vaan ravintoa, se on merkityksiä ja juhlia ja merkkipäiviä ja häitä ja hautajaisia, ja ehkä siks siitä puhuminen on niin hankalaa.

Mä en halua puhua, enkä mä halua saarnata. Olisin linkittänyt tähän jonkun kuvan, mutta ne on kaikki jotenkin todella saarnaavia: kasvissyöjistä tehdään pilaa, lihansyöjistä tehdään pilaa, kaikki tuntee itsensä paremmaksi kuin muut ja hehee noi toiset on tyhmiä piiri pieni pyörii. Mä vaan haluan syödä, mitä mä haluan syödä.

Mä en tiedä, haluanko joskus vielä syödä lihaa. Toistaiseksi mä joskus himoitsen sitä, mutten pysty. Siks en tavallaan haluakaan. Liha tuoksuu ihanalta ja tiedän, miltä se maistuu, että se on hyvää paistetun sipulin kanssa, mutta mä en halua sitä.

Ehkä sitten, jos mä tietäisin, mistä liha on tullut, miten kaukaa se on rahdattu vain mun tarpeen, mun himon vuoksi. Jos se kala olis pyydetty naapurikunnan järvestä eikä lennätetty Uudesta-Seelannista kuten kerran kuulin tehtävän, sitten mä ehkä voisin syödä lihaa.

Mutta toistaiseksi en.