"Kallen mielestä pahoja tai ilkeitä ihmisiä ei ole olemassakaan.
Eikä Kalle ole ikinä nähnyt yhtään tyhmää ihmistä."
Usein aattelen, että oon avoin ja erilainen kuin muut, jotenkin parempi. Suvaitsevaisempi. Usein unohdan sen, että muilla on oikeus olla omia itsejään. Sit taas muistan: ai niin.
"Useimmat elävät tuudittautuneina pumpuliin: asioiden kuuluu mennä tietyllä tavalla, ja elämä pitää elää tietyllä tyylillä. Olin jotain parikymppinen, kun aloin ajatella, että ei vittu tämä voi näin mennä. Tuli mieleen pysäyttää kaikki ja löytää toisenlainen elämäntapa. Mie haluan elää ulkona kaikesta, marginaalissa."
Heikkous tuntuu jotenkin vaikeelta. Se, että jokaisella tuntuu olevan joku juttu, josta ei vaan pääse yli. Ujous, joku pelko, inho, joku rajoite. Sit sen kanssa vaan könöttää elämään.
Usein unohdan, että kaikki se kuuluu asiaan, siihen, et kasvaa.
Heikkoutta enemmän karsastan sitä, että asioiden pitäis olla jonkunlaisia. Miehen, aikuisen, naisen määritelmiä. Sitä, kun ei kehtaa. Ei voi. Ei enää voi. On liian vanha tai liian lihava. Nekin on rajoitteita.
Kun olemme kerran vilkaisseet maailmaa normaliteetin luupin lävitse, sitä on vaikea nähdä enää millään muulla tavalla. Emme osaa ajatella ihmisen ominaisuuksista ja käyttäytymisestä ilman, että otamme kiintopisteeksi jonkin kuvitellun normaalin, ja palastelemme maailmamme sieltä käsin ymmärrettäviin kategorioihin.
Tiiän myös, ettei se toimi niin. Ei ihminen toimi niin. Vaikka joskus toivonki, että toimis.
Että mä toimisin.
"Helsinkiä esittelevään opaskirjaansa Meiju keräsi materiaalia esimerkiksi niin, että sitoi vyöhönsä punaisen langan, jätti lankakerän maahan ja käveli Tuomiokirkon portaille odottamaan, että joku seuraisi lankaa ja tulisi juttelemaan.
Joskus Meiju liftasi Hevossalmen pieneltä nostosillalta lähisaarille kulkevaan purjeveneeseen ja kysyi purjehtijoilta, mikä heidän mielestään oli Helsingin kaunein paikka.
"Seikkailin Helsingissä kirjaa varten vuoden, etsiydyin uusiin paikkoihin ja uusien ihmisten puheille.""
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti