20. marraskuuta 2013

Voi sinua hämmentynyt tyttö

Ilme paljastaa, että Saarelan pahimmat ongelmat taitavat löytyä pään sisältä!

kuin Niuvanniemestä karannut,mitä muutä voi pössyttelijältä odottaa

Siis Saarela ilmeisesti tarvitsee viel paljon lisäaikaa venäläisessä vankilassa toipuakseen fanatismistään ja taipumuksestaan sen rikollisin tavoin edistämiseen. Aika parantaa taitaa tarkkaan päteä tässäkin tapauksessa.

On muuten toosi terveen näköinen ilme kuvissa SiniSabotöörillä. Pikakyyti Niuvanniemeen?

Kuvastapäätellen,kaipaisi psykiatrista apua

Mutta kyllä luulisi oppivan jos siellä otsaluun takana on vähänkään mitään.

Hölmöläisiltä rahaa keräävällä GreenPeacella on kyllä heittää muutama miljoona takuisiin.

siperiaan muutamaksi vuodeksi ompelemaan rukkasia, oppisi edes jotain.

Kuvitellaan, että maalaisit taloasi. Maalaisit sitä lyijymaalilla. Et tiedä, että kyseessä on lyijymaali, koska sua on kusetettu. Maalaat perheesi taloa jollakin, mikä vaarantaa heidät.

Joku kiinnittää huomiosi asiaan ja sanoo, että tulevaisuudessa maalivalintasi saattaa aiheuttaa perheesi kuoleman. Haista hippi vittu ja pure naurista, sinä sanot.

Mulle tulee lähinnä tällainen skenaario mieleen, kun pohdin Sini Saarela -tapausta. En ota kantaa siihen, onko Saarelan toimintatapa oikein vai väärin. Otan kantaa siihen, miten tästä tapauksesta mediassa puhutaan.

Sitten perjantaina Hesarin Studio Kulmapöydässä oli vieraana kansanedustaja Mikael Jungner (sd).
Lähetyksen kymmenennen minuutin tietämillä Jungnerilta kysytään Greenpeacestä.

”Varmaan on niin, että kun Greenpeace elää näistä lahjoituksista, – tässä nyt – miten mä sanoisin kyynisesti vanhana setänä, nuoret – tässä tapauksessa nuori tyttö höynäytettiin sinne mannekiiniksi, joka sitten herättää suurta uutisointia ja mielenkiintoa.”

Nuori tyttö höynäytettiin mannekiiniksi.

Koen, että Suomessa aktivismi on lähinnä nuorien pörröpäisten pilvenpolttajien hommaa. Niin kutsutut normaalit ihmiset, kuten 45-vuotiaat kävelyjä ja kuoroa harrastavat kaupan kassat, ei käy mielenosoituksissa. Oon itsekin jättänyt menemättä, kun ei viitsi ja jaksa. Koen, että elämä voi olla aika passiivista.

Se, mikä mua kuitenkin korpeaa, on, että kun joku yrittää kiinnittää huomiota maailman epäkohtaan (ja edelleen, en ota kantaa tekotapaan), se otetaan vastaan tytöttelemällä ja viemällä huomio aiheesta (öljynporaus) huomauttajan persoonaan (tyttö, jolle pitäis opettaa tapoja).

Sitten vastapuoli vastaa haukkumalla kirjoittajan metsäläiseksi perussuomalaisidiootiksi. Ja oho, sinne unohtui se varsinainen asia.

While there has been little commercial Arctic exploration so far, the potential is huge. London-based consultancy Wood Mackenzie estimates that at least 166 billion barrels of oil and gas might lie undiscovered in the near-shore Arctic. There could be much more in areas closer to the North Pole.---Lobbyists representing companies including Exxon Mobil (Charts, Fortune 500), Chevron (Charts, Fortune 500), and ConocoPhillips (Charts, Fortune 500) are allying with environmental groups, who want UN protection for Arctic wildlife and ecosystems, as well as with the U.S. Navy, which says it won't be able to patrol the Arctic effectively without the rights the treaty provides to the territory.

Arktisen ympäristön seuranta- ja arviointi -työryhmän raportin mukaan öljy- ja kaasutuotanto vaurioittavat maanpintaa ja pirstovat luontotyyppejä ja elinympäristöjä. Öljypäästöt taas likaavat merten eliöstöä ja rannikoita. --- Arktiseen alueeseen, sen asukkaisiin ja ympäristöön kohdistuu useita muutospaineita. Maailmanlaajuinen talouskasvu ja elintason nousun vaatii lisää raaka-aineita ja energiaa. Tämän takia monet tahot aikovat lisätä pohjoisten alueiden luonnonvarojen hyödyntämistä. Yli viisi prosenttia maapallon tunnetuista öljyvaroista ja runsas viidennes kaasuvaroista sijaitsee arktisilla alueilla. 

Due to the prevailing worldwide sea and air currents, the Arctic area is the fallout region for long-range transport pollutants, and in some places the concentrations exceed the levels of densely populated urban areas.

Sea-ice coverage across the Arctic Ocean has dwindled to its second-lowest level since satellite records started in 1979, the National Snow and Ice Data Center reported on Tuesday.
The residents detailed dramatic changes over the years in river-ice thickness, a public-safety risk because no roads connect villages in that part of Alaska, and residents in winter travel over river ice. --- The residents also testified to changing ranges for several animals, particularly moose and beavers, changes in vegetation and concerns about reduced availability of driftwood that used to be pushed downstream by powerful currents of spring meltwater.

Arktis on arvokas monella tavalla. Se on arvokas luontona, omana itsenään. Se on arvokas resurssina ja teollisuuden raaka-aineen antajana. Mikä on tärkeintä?

Mua ihmetyttää jatkuvasti se, miten ympäristöstä, kuten kasvissyönnistä, ei voi puhua asiallisesti. Jotenkin se aina lipsahtaa sinne, miten toiset on ituhippejä ja toiset kannattaa poliisivaltiota ja toivottavasti SINÄ joudut SIPERIAAN

Mua ihmetyttää myös se, että jos halutaan tuoda esiin tai keskustella mahdollisesta vaarasta ihmiskunnalle (IHMISkunnalle, se olet myös sinä) miksi niin moni ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena? Miksi niin moni luulee olevansa tällaisten mietintöjen yläpuolella? Ei koske minua minä olen ulkopuolinen.

Kyllä koskee. Sua ja sun lapsia. Ne jää tänne, kun sä kuolet. Ja jos (JOS) katastrofi tapahtuu, ja joku naiivi tyttönen vihjasi sen mahdollisuudesta sulle etukäteen, ei ehkä enää tee mieli nauraa.

Kyllä myös se kertoo jotain maailmasta ja ihmisistä, että maapallon saastumista ja vanhingoittumista vastustava henkilö laitetaan vankilaan. Onneksi joltain vielä loytyy riittävästi luonnetta.

Kampanja Arktiksen suojelemiseksi on samalla kampanja koko elollisen ja elottoman luonnon ja ilmaston suojelemiseksi. Öljynporauslautalle ripustautuminen tai Finlandiatalon katolle kiipeäminen on luvattomana tekona hyvin pieni niiden valtavien ympäristötuhojen rinnalla mitä venäläiset öljyjätit jo nyt jatkuvasti aiheuttavat pohjoisilla manneralueilla. Näitä ympäristörikollisia yhtiöitä ei saa päästää tuhoamaan Arktista merialuetta! Kaikki tuki täältä Sinille ja muille aktivisteille, niin vangituille kuin tuhansille kampanjaa muualla tekeville!

2 kommenttia:

  1. Ah nuo kommentit suututtaa (ja surettaa) niin vietävästi! Erityisesti nyt, kun asuu arktisella alueella itsekin ja näkee, miten paljon paskaa sinne kerääntyy ja miten herkkä ja ainutlaatuinen se ekosysteemi siellä on. Miksi pitää olla niin täynnä vihaa ja tukkia silmät ja korvat?

    VastaaPoista