Hyvää joulua :3

Hyvää joulua just sulle <3

Jos et juhli joulua, kivaa tiistaita! :3

You are a child of the universe, no less than the trees and the stars;

you have a right to be here.

And whether or not it is clear to you, no doubt the universe is unfolding as it should.

- Max Ehrmann 1927

Millainen sinä olit ennen

Oon tällä viikolla miettinyt sitä, millainen olin ennen. "Ennen" ei tässä tarkoita viis tai kymmenen vuotta sitten, vaan ennen sitä isoa tapahtumaa, joka muuttaa kaiken.

Tunnen paljon ihmisiä, joilla sellainen on: yks hetki, ja elämä on ikuisesti aivan erilaista.

Joskus, kun ihminen ärsyttää mua tai toistaa aina samoja kaavoja, jotka mua ärsyttää, mietin: mikä oli tämän ihmisen se hetki? Mitä hänelle tapahtui? Olisiko hän samanlainen, jos sitä hetkeä ei oiskaan?

Mulla ja mun isällä oli ymmärtääkseni sellainen täydellinen satukirjojen suhde, jossa isä jumaloi pientä prinsessaansa ja prinsessan elämässä ei oo mitään yhtä siistiä kuin isi. En muista isästä mitään, nää on asioita, jotka oon kuullut. Isä otettiin multa pois, kun olin alle kaks vuotta.

Joskus mietin, millainen olin sitä ennen. Millainen olisin nyt, jos se olis jatkunut? Olisinko tehnyt samat virheet vai ihan erilaiset? Olisinko isälle vihainen, vihaisinko jopa isää? En tajuaisi, miten kaikki ois voinut mennä aivan eri tavalla, joten voisin ihan hyvin vihata. Koska en tietäisi.

Millainen olin ennen? Millaista oli rakastaa isää niin paljon? Olin tosi pieni, mutta oon ymmärtänyt ja elämä on näyttänyt, että kyllä pienikin tajuaa ja ymmärtää, vaikkei osaakaan puhua tai sanallisesti ilmaista, että minä rakastan. Millaista olis ollut, jos se olis jatkunut?

Mikä sit ois se hetki, joka muutti mun elämän?

Millainen sinä olit ennen?

Turpa kii naapuri

On vaikea kuvitella mitään muuta maata, jossa pihalla leikkivä yksivuotias on ensisijaisesti häiriötekijä, josta on päästävä välittömästi eroon. Tai maata, jossa ihmiset varjelisivat pihan hiekkalaatikkoa mustasukkaisesti vielä 60-vuotiainakin.

Mikä meitä oikein vaivaa? Sitä olen miettinyt nyt parin päivän ajan. Siinä sivussa olen saanut selville, mitä kaikkea suomalaiset eivät tahdo naapuriinsa.

Suomessa asuja ei halua lähelleen nuoria, lapsia, lemmikkejä, vammaisia, ulkomaalaisia, hoitokoteja, asuntoloita eikä oikeastaan yhtään mitään eikä ketään.

Me haluamme palvelut lähelle ja naapurit kauas.

Tästä Savon Sanomien tekstiin Suomalainen pelkää ihmistä, kirjoittaja Lari Vesander 

Mulle muutti uusia naapureita. Ekana iltana ne huusi WOOOO noin minuutin välein. Juhlinta jatkui iloluontoisena pitkälle yöhön. Mua ei haitannu se yhtään.

Ainoa asia, joka mua metakassa häiritsee, on se, jos se kuulostaa väkivaltaiselta. Siltä, että huudetaan vihasta. Tai kivusta. Silloin soittaisin poliisin, koska niin kuuluu mielestäni tehdä: ei kuulu vain kuunnella, kun naapuria kidutetaan, ajatella, että nuo on noiden omia asioita.

Kun uusilla naapureilla oli bileet, joku tyttö kirkaisi muutaman kerran. Silloin heristin korvaa: oletteko te nätisti? Oletteko? Minä olen täällä asun ihan vieressä en halua että kenellekään sattuu mitään

En oo koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka asuu kerrostalossa, muttei siedä elämän ääniä. Tiesittekö, että suihkussa saa käydä vaikka aamukahdelta, jos työelämän rytmi niin vaatii? Emmäkään tiennyt: se on meillä Suomessa jotenkin luissa ja ytimissä, että kymmenen jälkeen ei saa kuulua pihaustakaan, ei saa edes kävellä kovaäänisesti. Kaverin talossa naapuri tuli opastamaan, että kerrostalossa asujan on tärkeää opetella kävelemään päkiöillä, jottei kuulu mitään alakertaan. Terve!

Ylipäänsä mä en kertakaikkiaan ymmärrä miten kukaan jaksaa kyylätä toisten tekemisiä, tapoja, yhdentekeviä pikku juttuja tai kynnenväriä. siis ihan oikeasti, jos mun naapuri haluaa laittaa jouluvalot kesäkuussa tai mun kaverit muuttaa kaikki profiilikuvansa paviaaniksi ja kaikki yhdessä hämmästelevät lunta helmikuussa, niin miten se mun elämään, mun arkeen ja mun hyvinvointiin vaikuttaa? Miksi kaikkea pitää paheksua, paheksua ja paheksua? Eikö tosissaan oo enää muuta tekemistä, onko oma elämä niiiiiiin tyhjää, että pitää ärsyyntyä ihan vaan ärsyyntymisen ilosta?

Tästä Kerron sulle tarinan elämästä -blogin tekstiin Mielensäpahoittajien nappulaliigasta päivää, mistä voisin tänään vetää tarpeettomat kilarit?

Oon usein miettiny, että jos ihminen ei kestä muiden ääniä, vois ehkä harkita muuttoa omakotitaloon tai rivarin päätyyn. Sais olla rauhassa. Siellä ei oo naapureita. Eikö se ois vähemmän stressaavaa myös sille ihmiselle, joka häiriintyy kävelemisen äänestä tai oven sulkemisesta iltakymmenen jälkeen?

Oon miettinyt, mistä ihmeestä se naapurit häiritsee -olo tulee. Tutun taloon muutti afrikkalaisperhe, ja se oli IHAN MAHOTONTA: niille tulee koko suku syömään ja sitten se ruoka haisee ja ne halus myös lainata tuoleja!

Oon tullut siihen tulokseen, että naapureissa häiritsee erilaisuus. Ei oo kahta samanlaista ihmistä, ja kun kaks täysin eri aikaan töissä käyvää tai ai kamala jos naapuri onkin TYÖTÖN nehän ei muuta tee kun makaa laitetaan vierekkäin asumaan, tulee ongelmia. Kaverin seinän takana asuu teknoa rakastava ihminen ja voi, kun se JUMPUTTAA niin USEIN ja teknokin on NIIN HUONOA

Ongelmat johtuu mun mielestä lähinnä kyvyttömyydestä sietää erilaisuutta ja elämää, elämän ääniä. Ja puhun nyt nimenomaan normaalista elämästä, kävelemisestä ja pianonsoitosta ja bileistä lauantaisin, en siitä, että joka päivä hakataan vaimoa ja huudatetaan Raptoria aamukuuteen. Ja jep, pianonsoitto on normaali harrastus, johon naapurilla on oikeus. Myös poraamiseen on oikeus. Ja tupareihin! Ja suihkussakäyntiin!

Kun katson toista ihmistä, näen ensisijaisesti ihmisen. En näe sitä, että tuo on nyt ihan kamalan erilainen tai mitähän tuo nyt tekee kotonaan ja mikä täällä nyt taas tänään haisee. Oon siitä kiitollinen, se helpottaa elämää: koko ajan ei tartte olla varpaillaan. Se tuntuu ihanalta, kun tajuaa, että noilla on nyt hauskaa ja mikä tärkeintä, nämä bileet eivät ole olemassa nimenomaan sitä varten, että minun elämäni olisi kurjaa. Naapurilla on ystäviä, niillä on oma elämä, joka ei ole samanlainen kuin minun. Ja ei tarttekaan olla.

Uuden vuoden lupaukset 2013 - miten meni?

Vuoden alussa tein listan siitä, mitä haluaisin tänä vuonna saavuttaa. On aika tutkia, miten meni. Lista näytti tällaiselta, hieman lyhenneltynä, pitkän version voi lukea linkin takaa:

1. Sanon tunteeni suoraan. Opettelen menemään konfliktiin.
Miten meni: Meni hyvin. Oon oppinut, että asiat riitelee. On helppoa puhua esimerkiksi työn laadusta ja siitä, mitä mieltä oon siitä. Henkilökohtaisella puolella on vaikeempaa: jos asiat liittyy muhun henkilönä, alan heti vältellä konfliktia.

2. Hankkiudun eroon haitallisiksi kokemistani ihmissuhteista siinä määrin kuin se on mahdollista. 
Miten meni: No eihän se ihan putkeen mennyt. Oon tehnyt asian eteen töitä ja esimerkiksi sanonut tunteeni suoraan. Mitään välienkatkaisua ei ole tapahtunut, paitsi yhdessä tapauksessa, ja sekin johtuu siitä, etten enää tee aloitetta eikä toinen ihminen ilmeisesti kaipaa mua tai aio koskaan tehdä asialle mitään.

3. Haluan päästä semihyvään fyysiseen kuntoon. 
Miten meni: Hyvin meni. Oon lihaksikkaampi kuin vuoden alussa ja oon liikkunut melko paljon.

4. Haluan oppia hallitsemaan ahdistustani niin, ettei virheet tunnu maailmanlopulta.
Miten meni: Tekemistä on vielä.

5. Haluan nähdä useammin niitä ystäviä, joita nyt näen harvoin. Yritän pitää kiinni kerran kuussa -tapaamistahdista, jossa sovitaan ainakin yks tapaaminen per kuukausi. 
Miten meni: Meni ihan hyvin! Pari kuukautta jäi väliin kiireiden, lomien ja muun vuoksi, mutta muuten oon onnistunut :3

6. Haluan tehdä asioita yksin. Matkustella yksin. Mennä keikoille yksin, itseni kanssa.
Miten meni: Meni hyvin. Olin kaks viikkoa yksin reissussa ja se tuntu hyvältä.

7. Haluan oppia käyttämään aikaani niin, miten itse haluan sen sijaan, että ajattelisin koko ajan asioita, joita pitäisi olla tekemässä tai suorittamassa.
Miten meni: Oon rentoutunut huomattavasti ja se on hyvä. Joskus mietin edelleen asioita, jotka ei oo ajankohtaisia, tätä täytyy siis vielä harjoitella.

8. Haluan elää nyt. Haluan toteuttaa unelmia. Haluan sanoa asioille rohkeammin kyllä. Haluaisin esim: mennä ensiapukurssille, jousiammuntakurssille, tanssikurssille, käydä lukemassa vanhuksille, kirjoitella mun kummilapselle, auttaa ihmisiä enemmän jollakin tavalla, matkustella, käydä keikoilla.

Miten meni: Oon käynyt jousiammuntakurssin, tanssikurssin, kirjoittanut kummilapselle, matkustellut, käynyt keikoilla. Kävin myös taontakurssin. Oon sopinut tapaamisen keskustellakseni vanhuksille lukemisesta. Eli: putkeen menee :3

Aion tehdä uuden toivelistan vuodelle 2014. Stay tuned!

Kiduta ja viihdy

Oon pitkään ihmetellyt, miks murhaaminen, raiskaaminen ja pahoinpitelyt on viihdettä. Niitä on kaikki arki-illat ja yöt täynnä: tappoja ja graafisia väkivallankuvauksia.

C.S.I. lauantai 21.09.2013. Säätyttö, joka on ilmeisesti siirtynyt prostituutioon, murhataan...

Jälkiä jättämättä, sunnuntai 22.09.2013. Sarah ja Holder saavat selville, että Beau Soleilin palveluja käyttänyt Jasperin isä Michael Ames saattaa olla sekaantunut Rosien murhaan...

Komisario Frost, lauantai 21.09.2013. Tunnistamaton miehen ruumis työllistää Frostia samaan aikaan kun yksityiselämässä tapahtuu odottamattomia käänteitä...

Ryhmä Pullman. lauantai 21.09.2013. Lesken painostuksesta ryhmä ryhtyy tutkimaan muotigurun kuolemaa, mutta onko naisen palava motiivi selvittää miehensä kuolema merkki rakkaudesta vai jostain muusta?

Nuori Montalbano, sunnuntai 08.12.2013. Mies ammutaan hotellissa. Oliko se vahingonlaukaus vai murha? 

Annika Bengtzon: Paikka auringossa, lauantai 07.12.2013. Pimeys on laskeutunut Costa del Solin ylle, kun ruotsalainen lapsiperhe löytyy kotoaan kaasuun tukehtuneena...

Nuori Morse, lauantai 07.12.2013. Sihteeriopiskelijan kuolemasta alkava juttu ajaa Morsen vastahankaan uuden poliisijohtajan kanssa...

Criminal Minds - FBI-tutkijat, tiistai 17.12.2013. Hylätystä mielisairaalasta löytyy 1500-luvun vaatteisiin puettu surmattu nainen, jota profiloijat epäilevät satanistin uhriksi. Seuraavan uhrin löydyttyä teoria ei enää tunnukaan uskottavalta. 

Neiti Marple: Bertramin hotellissa, tiistai 17.12.2013. Jane Marple saapuu hienostohotelliin, jossa on vieraillut nuorena tyttönä. Hotellia ympäröi salaperäisyys, ja pian löytyy ruumis.


Nikita, tiistai 17.12.2013. Ari kertoo tiedoistaan Zetrovin johtajalle Sergei Semakille, joka lähettää tappajat Alexin perään...

Itse koen, että telkkarin eteen mennään rentoutumaan tai seuraamaan juonikuviota, ei ahdistumaan siitä, että joku pieksee naisen henkihieveriin ja kuvausryhmä kuvaa.

Pelasin viime viikonloppuna GTA V:ta. Oon aiemmin ymmärtänyt, että GTA:ssa pitää ajella ympäriinsä, varastaa autoja ja ammuskella. Nyt opin, että siinä tehdään tehtäviä, joissa pitää esim. kiduttaa ihmistä. Kiduttamista ei voi lopettaa kesken eikä siitä voi kieltäytyä. Lopetin pelaamisen siihen, enkä aio enää ikinä pelata.

Ymmärrän ees jotenkin ammuskeluhommat ja autojen varastelemisen. Mutta kuka, siis kuka, tekee pelin, jossa täytyy repiä ihmiseltä hampaita?

Yritin käsittää tätä jollain tasolla. Pelien parissa viihdytään. Okei mutta kuka viihtyy kiskoessaan hampaita mieheltä, joka rääkyy, melko aidonoloisesti jopa? Pelien parissa rentoudutaan – ei sekään, en rentoutunut, vaan ahdistuin. Peleissä saa kokeilla asioita, joita ei muuten saa? Nojoo tavallaan, mutta kenen mielestä on siistiä kokeilla kiduttamista?

Varmaan monenkin, onhan tää ihan supersuosittu peli. Enkä ennen tätä oo tajunnut, miks jotkut valittaa sen väkivaltaisuudesta.

Ehk oon joku major-tylsimys, kun en tajua, miks on siistiä hakata virtuaali-ihmistä, joka anoo armoa. Eihän se oo totta ees!

The mission "By the Book" generated controversy from reviewers and commentators for its depiction of torture. In the mission, Trevor interrogates a man, Mr K, in order to extract information about an Azerbaijani fugitive who poses a threat to the FIB. Trevor uses torture equipment on the restrained man, which the player selects from a table. Once Mr K provides the FIB with the information, Trevor is asked to kill him, but instead drives him to the airport lending him an opportunity for escape. --- Keith Best of Freedom from Torture said the mission "crossed a line by effectively forcing people to take on the role of a torturer and perform a series of unspeakable acts"

Wikipediasta.

En tajua, en käsitä. En ehkä haluakaan. Ei tässä tekstissä oo muuta pointtia kuin se, etten TAJUA. Miksi? Kuka?

Kuka tekee pelin, jossa kidutetaan? Miksi? Onko kiduttaminen hauskaa viihdettä, onko se jännää? Miksi? Onko se harmitonta? Ahdistukseni perusteella sanoisin, ettei todellakaan.

Miksi kiduttaminen on viihdettä?

Kaks vuotta aikaa olla nuori

Mulla oli taannoin synttärit. Kaveri siinä totesi, että nyt on kaks vuotta aikaa olla nuori.

Ihmettelin toteamusta. Sopersin jotain, että ai, siinä on semmonen aikarajakin. Ilmeisesti. 30-vuotiaaksi on nuori aikuinen, sit on vaan aikuinen.

Tää ajatus ei pelota mua. Tää ajatus kauhistuttaa mua.

Oon usein kuullut vanhojen neitojen puhuvan siitä, miten yhä tuntuu nuorelta. Että keho on vanha, mutta mieli, se on kuin 15-vuotiaan, edelleen. Mietin, jatkuuko tää kuolemaan asti: tuntuuko 89-vuotiaasta, että on vielä samanlainen kuin 25-vuotiaana, mutta portaiden nouseminen on mahdotonta polvet pettää hitto

En silleen pelkää kuolemaa enää. Teini-ikäisenä tuntui, että elämä loppuu ihan kohta en ehdi koskaan elää. Nyt se on tasaantunut, koska saan elää, tehdä siistei juttui. Elämä on ollut hyvää.

Pelkään kuolemaa sillä tavalla, että se ei saa tulla ainakaan vielä. Ei ennen kuin olen ehtinyt, saanut, nähnyt. Kuolla saa sitten vasta vanhana, kun on tehnyt kaiken.

Minkä kaiken? Koska?

Kuva Twitteristä, @BestProAdvice

Tasaisin väliajoin medioissa julkaistaan artikkeleita, joissa ihmiset kertoo, mitä ne katuu kuolinvuoteellaan. Olen ymmärtänyt, että liikaa työntekoja ja liian vähän omaa aikaa, omien unelmien toteuttamista ja oman rakkaan kanssa olemista kadutaan eniten. Ymmärrän tämän. Moni oottaa, että sit joskus teen kaikkee siistii sit joskus on aikaa rentoutua lukea olla. Sit auto ajaa päälle tulee syöpä no nyt en enää voi kävellä huppis

Kuinka kauan kannattaa odottaa? Kuinka kauan on ns. normaalia odottaa – koska tajuaa, mitä haluaa?

Oon oikeastaan vasta ihan viime vuosina alkanut toimia niin kuin itse haluan, ilman sitä pitää olla kiltti ei saa pahoittaa kenenkään mieltä pitää olla oikeanlainen -taakkaa, joka monella on. Siks ihmettelen myös ihmisiä, jotka kaipaa kamalasti takaisin teini-ikään. Kun silloin kaikki oli niin ihanaa

Ei ollut. Silloin oli epävarma ja koko ajan sattui sydämeen. Mulla ainakin.

Elämä on ollut melko hyvää, mutta nimenomaan niinkutsutuksi aikuiseksi, täysi-ikäiseksi tultuani. Siks en usko tällaisiin aikarajoihin, aikuistumiseen, nuoruuden päättymiseen synttäripäivänä. Ei elämässä mun mielestä oo mitään ikärajoja: on vaan elämää, josta tulee ihan omannäköistä. Sit kun on valmis.

Kuva Twitteristä, @QuoteBeauties

Miten on okei sanoa

Lokka julkaisi sen videopalvelu Youtubessa otsikolla ”Ylen joku huora soitti 2.11.”.

Yhtiö harkitsee oikeustoimia Lokkaa vastaan. Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoo, että videon otsikointi ylitti hyväksyttävän rajan. Lokan mielestä huora-sanan käyttö on puhekieltä. Hän kertoo käyttävänsä nimitystä ihmisestä, josta ei pidä.

Tästä Etelä-Suomen sanomien juttuun Onko huora enää huora?

Sain taannoin melko suoraa kritiikkiä. Sellaista suoraan-asiaan kyseenalaistamista ilman minkäänlaista sokerikuorrutusta.

Oon nykyisin tullut sellaiseksi, etten viitsi vaivautua. Valitsen taisteluni, kuten siinä yhdessä aforismissa sanotaan. En jaksa mennä mukaan mihinkään väittelyihin, jos en koe niitä todella merkityksellisiksi. Helpompi on vaan olla sanomatta, sillä joku muu yleensä kyllä kovistelee ja laukoo ne asiat, joita omassa mielessä pyörii.

Vastasin saamaani kritiikkiin, sitten siirrtyin sivuun. Vastasin asiallisesti. En kokenut suurta tuskaa tai kipua siitä, että sain kritiikkiä. Oon jo oppinut, mitä se tarkoittaa, että asiat riitelee.

Joskus oon vähän turhankin lehmänhermoinen enkä sano asioista, joista kannattais huomauttaa. Kuten siitä, etten koe jotain mua kohtaan suunnattua kommunikointia asialliseksi.

Mitä on ok sanoa toiselle?

Kommunikointitapoja on monia ja usein huomaan sen, että monilta puuttuu asiallisuusfiltteri. Mulla se on jotenkin ylikehittynyt: kirjoitan aina tyyliin "olen tätä mieltä mutta olen vain yksi mielipide muiden joukossa, ymmärrän sinuakin". Jotkut kirjoittaa vain "olen tätä mieltä" ja piste.

Koen yltiöasiallisuuden hyväksi asiaksi. Koen sen sellaiseksi, että se auttaa purkamaan asioita ilman, että tunteiden vallassa räiskäyttää jotain, mitä katuu myöhemmin. Muiotoilen mieluiten harkiten ja rauhassa, niin, että asia tulee hoidettua tunnetilasta riippumatta.

Koen aina ihmetystä, kun joku ei sensuroi, vaan sanoo kaiken, mitä mielessä on. Keitä ne ihmiset on, jotka kirjoittelee keskustelupalstoille "vittu mikä paska sinäkin oot"?

Millainen ihminen oksentaa ulos kaiken ajattelematta hetkeäkään sitä, millaisen olon se teksti tuottaa? Enkä viittaa nyt tällä nimenomaan tuohon saamaani kritiikkiin, vaan kommentteihin yleensä. Kuka paiskoo tollaisia sanoja ja on sitten ajattelematta asiaa, tyytyväisenä, ei koe huonoa omaatuntoa? Kuka haluaa haukkua itselleen tuntematonta ihmistä anonyymisti, nimimerkin takaa? Mä sain sentään kritiikkini nimellä ja naamalla varustettuna.

Aiemmin otin kritiikin hyökkäyksenä mua ja mun minuutta vastaan. Se oli aina maailmanloppu, jos joku huomautti jostain. Miks oon niin huono nyt tuo vihaa mua! Oon päässyt ihan viime vuosina yli tästä. Oon ymmärtänyt sen, että asiasta voi sanoa ja asiat voi riidellä, mutta se ei tarkoita, että mussa ihmisenä ja henkilönä ois vikaa tai oisin jotenkin epäonnistunut tapaus.

Mulle voi nykyisin sanoa, oon iloinen siitä. Mulle voi puhua avoimesti ja huomauttaa, enkä loukkaannu siitä. Mutta arvostan silti enemmän, jos ne mulle osoitetut sanat on asiallisia ja harkittuja.