On vaikea kuvitella mitään muuta maata, jossa pihalla leikkivä yksivuotias on ensisijaisesti häiriötekijä, josta on päästävä välittömästi eroon. Tai maata, jossa ihmiset varjelisivat pihan hiekkalaatikkoa mustasukkaisesti vielä 60-vuotiainakin.
Mikä meitä oikein vaivaa? Sitä olen miettinyt nyt parin päivän ajan. Siinä sivussa olen saanut selville, mitä kaikkea suomalaiset eivät tahdo naapuriinsa.
Suomessa asuja ei halua lähelleen nuoria, lapsia, lemmikkejä, vammaisia, ulkomaalaisia, hoitokoteja, asuntoloita eikä oikeastaan yhtään mitään eikä ketään.
Me haluamme palvelut lähelle ja naapurit kauas.
Tästä Savon Sanomien tekstiin Suomalainen pelkää ihmistä, kirjoittaja Lari Vesander
Mulle muutti uusia naapureita. Ekana iltana ne huusi WOOOO noin minuutin välein. Juhlinta jatkui iloluontoisena pitkälle yöhön. Mua ei haitannu se yhtään.
Ainoa asia, joka mua metakassa häiritsee, on se, jos se kuulostaa väkivaltaiselta. Siltä, että huudetaan vihasta. Tai kivusta. Silloin soittaisin poliisin, koska niin kuuluu mielestäni tehdä: ei kuulu vain kuunnella, kun naapuria kidutetaan, ajatella, että nuo on noiden omia asioita.
Kun uusilla naapureilla oli bileet, joku tyttö kirkaisi muutaman kerran. Silloin heristin korvaa: oletteko te nätisti? Oletteko? Minä olen täällä asun ihan vieressä en halua että kenellekään sattuu mitään
En oo koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka asuu kerrostalossa, muttei siedä elämän ääniä. Tiesittekö, että suihkussa saa käydä vaikka aamukahdelta, jos työelämän rytmi niin vaatii? Emmäkään tiennyt: se on meillä Suomessa jotenkin luissa ja ytimissä, että kymmenen jälkeen ei saa kuulua pihaustakaan, ei saa edes kävellä kovaäänisesti. Kaverin talossa naapuri tuli opastamaan, että kerrostalossa asujan on tärkeää opetella kävelemään päkiöillä, jottei kuulu mitään alakertaan. Terve!
Oon usein miettiny, että jos ihminen ei kestä muiden ääniä, vois ehkä harkita muuttoa omakotitaloon tai rivarin päätyyn. Sais olla rauhassa. Siellä ei oo naapureita. Eikö se ois vähemmän stressaavaa myös sille ihmiselle, joka häiriintyy kävelemisen äänestä tai oven sulkemisesta iltakymmenen jälkeen?
Oon miettinyt, mistä ihmeestä se naapurit häiritsee -olo tulee. Tutun taloon muutti afrikkalaisperhe, ja se oli IHAN MAHOTONTA: niille tulee koko suku syömään ja sitten se ruoka haisee ja ne halus myös lainata tuoleja!
Oon tullut siihen tulokseen, että naapureissa häiritsee erilaisuus. Ei oo kahta samanlaista ihmistä, ja kun kaks täysin eri aikaan töissä käyvää tai ai kamala jos naapuri onkin TYÖTÖN nehän ei muuta tee kun makaa laitetaan vierekkäin asumaan, tulee ongelmia. Kaverin seinän takana asuu teknoa rakastava ihminen ja voi, kun se JUMPUTTAA niin USEIN ja teknokin on NIIN HUONOA
Ongelmat johtuu mun mielestä lähinnä kyvyttömyydestä sietää erilaisuutta ja elämää, elämän ääniä. Ja puhun nyt nimenomaan normaalista elämästä, kävelemisestä ja pianonsoitosta ja bileistä lauantaisin, en siitä, että joka päivä hakataan vaimoa ja huudatetaan Raptoria aamukuuteen. Ja jep, pianonsoitto on normaali harrastus, johon naapurilla on oikeus. Myös poraamiseen on oikeus. Ja tupareihin! Ja suihkussakäyntiin!
Kun katson toista ihmistä, näen ensisijaisesti ihmisen. En näe sitä, että tuo on nyt ihan kamalan erilainen tai mitähän tuo nyt tekee kotonaan ja mikä täällä nyt taas tänään haisee. Oon siitä kiitollinen, se helpottaa elämää: koko ajan ei tartte olla varpaillaan. Se tuntuu ihanalta, kun tajuaa, että noilla on nyt hauskaa ja mikä tärkeintä, nämä bileet eivät ole olemassa nimenomaan sitä varten, että minun elämäni olisi kurjaa. Naapurilla on ystäviä, niillä on oma elämä, joka ei ole samanlainen kuin minun. Ja ei tarttekaan olla.
Ainoa asia, joka mua metakassa häiritsee, on se, jos se kuulostaa väkivaltaiselta. Siltä, että huudetaan vihasta. Tai kivusta. Silloin soittaisin poliisin, koska niin kuuluu mielestäni tehdä: ei kuulu vain kuunnella, kun naapuria kidutetaan, ajatella, että nuo on noiden omia asioita.
Kun uusilla naapureilla oli bileet, joku tyttö kirkaisi muutaman kerran. Silloin heristin korvaa: oletteko te nätisti? Oletteko? Minä olen täällä asun ihan vieressä en halua että kenellekään sattuu mitään
En oo koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka asuu kerrostalossa, muttei siedä elämän ääniä. Tiesittekö, että suihkussa saa käydä vaikka aamukahdelta, jos työelämän rytmi niin vaatii? Emmäkään tiennyt: se on meillä Suomessa jotenkin luissa ja ytimissä, että kymmenen jälkeen ei saa kuulua pihaustakaan, ei saa edes kävellä kovaäänisesti. Kaverin talossa naapuri tuli opastamaan, että kerrostalossa asujan on tärkeää opetella kävelemään päkiöillä, jottei kuulu mitään alakertaan. Terve!
Ylipäänsä mä en kertakaikkiaan ymmärrä miten kukaan jaksaa kyylätä toisten tekemisiä, tapoja, yhdentekeviä pikku juttuja tai kynnenväriä. siis ihan oikeasti, jos mun naapuri haluaa laittaa jouluvalot kesäkuussa tai mun kaverit muuttaa kaikki profiilikuvansa paviaaniksi ja kaikki yhdessä hämmästelevät lunta helmikuussa, niin miten se mun elämään, mun arkeen ja mun hyvinvointiin vaikuttaa? Miksi kaikkea pitää paheksua, paheksua ja paheksua? Eikö tosissaan oo enää muuta tekemistä, onko oma elämä niiiiiiin tyhjää, että pitää ärsyyntyä ihan vaan ärsyyntymisen ilosta?
Oon usein miettiny, että jos ihminen ei kestä muiden ääniä, vois ehkä harkita muuttoa omakotitaloon tai rivarin päätyyn. Sais olla rauhassa. Siellä ei oo naapureita. Eikö se ois vähemmän stressaavaa myös sille ihmiselle, joka häiriintyy kävelemisen äänestä tai oven sulkemisesta iltakymmenen jälkeen?
Oon miettinyt, mistä ihmeestä se naapurit häiritsee -olo tulee. Tutun taloon muutti afrikkalaisperhe, ja se oli IHAN MAHOTONTA: niille tulee koko suku syömään ja sitten se ruoka haisee ja ne halus myös lainata tuoleja!
Oon tullut siihen tulokseen, että naapureissa häiritsee erilaisuus. Ei oo kahta samanlaista ihmistä, ja kun kaks täysin eri aikaan töissä käyvää tai ai kamala jos naapuri onkin TYÖTÖN nehän ei muuta tee kun makaa laitetaan vierekkäin asumaan, tulee ongelmia. Kaverin seinän takana asuu teknoa rakastava ihminen ja voi, kun se JUMPUTTAA niin USEIN ja teknokin on NIIN HUONOA
Ongelmat johtuu mun mielestä lähinnä kyvyttömyydestä sietää erilaisuutta ja elämää, elämän ääniä. Ja puhun nyt nimenomaan normaalista elämästä, kävelemisestä ja pianonsoitosta ja bileistä lauantaisin, en siitä, että joka päivä hakataan vaimoa ja huudatetaan Raptoria aamukuuteen. Ja jep, pianonsoitto on normaali harrastus, johon naapurilla on oikeus. Myös poraamiseen on oikeus. Ja tupareihin! Ja suihkussakäyntiin!
Kun katson toista ihmistä, näen ensisijaisesti ihmisen. En näe sitä, että tuo on nyt ihan kamalan erilainen tai mitähän tuo nyt tekee kotonaan ja mikä täällä nyt taas tänään haisee. Oon siitä kiitollinen, se helpottaa elämää: koko ajan ei tartte olla varpaillaan. Se tuntuu ihanalta, kun tajuaa, että noilla on nyt hauskaa ja mikä tärkeintä, nämä bileet eivät ole olemassa nimenomaan sitä varten, että minun elämäni olisi kurjaa. Naapurilla on ystäviä, niillä on oma elämä, joka ei ole samanlainen kuin minun. Ja ei tarttekaan olla.
ok, ihmiset on erilaisia. jotkut pystyy elämään iloisesti millaisessa mekkalassa hyvänsä, kun taas toiset häiriintyy vähemmästäkin. mut luulisin, että suurin osa ihmisistä kuitenkin nauttii siitä, että saa rentoutua ja olla rauhassa omassa kodissaan, ilman että tarvitsee altistua muiden metelille. melusaaste on kuitenkin yksi suurimmista stressin aiheuttajista, ja musta on aika surúllista jos siitä ei pääse eroon edes omassa kodissaan. tietenkään kerrostaloissa ei voi edellyttää, ettei kuulu minkäänlaisia ihmisen aiheuttamia ääniä, mutta mun mielestä kovalla soitettu bassokorostuksella maustettu musiikinjumputus ei todellakaan kuulu normaaleihin asumisen ääniin. eikö todellakaan voi elää ilman, että kajarit väännetään täysille aina kun kuunnellaan musiikkia? musta yksi kerrostaloasumisen perusperiaatteista on se, että otetaan huomioon toisetkin ihmiset, ja se tarkoittaa sitä että kunnioitetaan niiden rauhaa. se nyt vaan on niin, että kerrostalossa sä et voi kuunnella musiikkia niin kovalla kuin sielu sietää, sillä se todellakin kuuluu muihin asuntoihin!
VastaaPoistaainakin mun mielenterveys kärsii (ja pahasti) jos ja kun joudun toistuvasti kuuntelemaan naapureiden petri nygård-jumputusta silloin, kun mä yritän nukkua tai muuten vaan haluan olla rauhassa ja hiljaa. ei kerrostalot ole mitään discoja, eikä joka viikonloppuisten bileiden tarvitse olla mikään normi. jos haluaa pitää bileet joka viikko, niin kerrostalo ei todellakaan ole oikea paikka niille. kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaisi nukkua hyvin myöskin viikonloppuna. en usko, että kenenkään elämä kärsii yhtään siitä, että asuu talossa jossa yritetään olla aiheuttamatta turhaa melua.
Heipo!
PoistaKirjoitit: melusaaste. Tässä jutussa viittasin normaaliin elämän ääniin, joihin musta kuulluu esimerkiks musiikin kuunteleminen. Tietty riippuu myös talosta, miten kovaa voi kuunnella, ennenko kuuluu naapuriin. Mun entisessä kodissa mun asuntoon kuului, jos naapurin kello löi kolme tai kun se otti astian kaapista. Siellä oli elämä meluisampaa kuin nykyasunnossani.
Tietenkin jokaisella on oikeus olla kodissaan rauhassa, mut samalla tavalla jokaisella on oikeus tavata kavereitaan ja kuunnella musiikkiaan. Ongelmia syntyykin siitä, et miten nää kaks voi elää silleen, että se ois mukavaa kummallekin.