Mediassa liikkui hetki sitten ihan huikea, käsittämätön, outo ja aika surullinenkin kirje ihmiseltä, joka ei halua jutella naapureidensa kanssa. Alla kappale kirjeestä.
Olemalla tervehtimättä ketään ja jättämällä vastaamatta tervehdyksiin olen selvästi ilmaissut, etten halua tuttavuutta tai tervehdyksiä tämän taloyhtiön asukkailta. Kuitenkin olen joutunut jatkuvasti häirityksi.
Olisi toivottavaa, että saisin kulkea rauhassa omaan kotiini. Olkaa siis hyvät ja lopettakaa nämä jo kesästä alkaen jatkuneet tervehtimiset ym. koska en niihin vastaa (puhumattakaan siis siitä, että itse tervehtisin täällä jotakuta) ja jotka yksipuolisina ovat erittäin kiusallista tungettelua. Että täällä olisi edes jollakin tavalla mahdollista asua niin kauan kunnes saan uuden asunnon.
Mulle tuli heti mieleen, että onko tää se yks naapurin kärttyisä tummatukkainen nainen, joka ei koskaan vastaa. Mä tervehdin sitä joka kerta, koska mun mielestä oman talon asukkaita nyt vaan on kohteliasta tervehtiä, ja kaikki muut täällä vastaa paitsi tää täti.
Mulle ei ollut koskaan tullut edes mieleen, että joku inhoais sitä, että sitä tervehtii. Päin vastoin, mun lähipiirissä yks jos toinenkin napisee siitä, miten törkeetä porukkaa omassa talossa asuu ja ei ne vastaa eikä edes katso päin, jos tervehtii.
Vähän aikaa sit luin tekstin, jossa kysyttiin, miten minä katson toista ihmistä. Tätä omasta näkökulmastani hyvin outoa olen selvästi ilmaissut, etten halua tuttavuutta -palautetta lukiessani mietin, miten katsoisin tätäkin naista omasta näkökulmastani: tuo on törkeä, se ei vastaa. Ei tulis mieleenkään, että naisen mielestä MÄ olen se törkeä, koska yritän jutella.
Musta on edelleen käsittämätöntä, miten joku voi pitää ystävällisyyden tai edes naapurillisen sovun osoitusta niin ahdistavana ja ärsyttävänä, että kirjoittaa siitä kirjeen. En vaan tajua sitä. Toisaalta, en usko että tää nainen tajuaa, miks musta tuntuu että kaikkia on tervehdittävä.
Sellaista se on. Oma näkökulma on aina oma.
Niin onhan se vähän sellaista, mutta jotkut voi kokea sen esimerkiksi ahdistavaksit tms. tietysti surullistahan tuo on, kun tavallaan mitättömästä asiasta tehdään härkänen. tervehtiminen on kohteliasta, mutta hankalaa. yleensä itse tervehdin vain vastauksena, joskus muinoinhan oli tapana, että vanhempi/ylempiarvoinen tervehtii ensin, että hän voi päättää, onko nuorempi/ala-arvoisempi tervehdinnän arvoinen. ehkä ajattelen itseni sen verran "nuoreksi/ala-arvoiseksi", että toiset saavat sen ensin päättää. ellei kyseessä ole oikeasti tutumpi henkilö.
VastaaPoistaMmoi!
PoistaMusta taas tuntuu et on nimenomaan kohteliasta tervehtiä, varsinkin ko esimerkiks meidän talossa samaan aikaan on usein liikkeellä samoja ihmisiä, ja niitä näkee sit päivittäinkin. Musta se on hyväm tapa luoda tuttuutta ja sitä, ettei asuta yhdessä ihan täysin vieraina.