Mitä sanoisit?

Mietin tässä yks päivä optimismia ja pessimismiä ja sitä, miks optimismi/pessimismi on perseestä aina sen toisen näkökulman kannattajan mielestä. Optimistit, haihatelijoita. Pessimistit, kyynikoita. Mietin uutta näkökulmaa aiheeseen.

Mietin lapsia.

Usein sanotaan, että optimismi on turhaa asioiden kaunistelua ja liiallista hyvään uskomista ja tosiasioiden kieltämistä. Itse en koe positiivista asennetta näin, mutta mietin hetken, että jos se onkin sitä. Mitä, jos se on sitä?

Mietin hätätilannetta.

Tulee autokolari. Olet autossa viisivuotiaan lapsen kanssa. Roikutte siellä turvavöissä päät alaspäin hangessa ja lapsi katsoo sinuun, verta valuu, käsi on poikki. Lapsi alkaa itkeä.

Mietin, miten mahdotonta tossa tilanteessa olis sanoa mitään muuta kuin jotain positiivista, optimistista. "Ei hätää, kaikki järjestyy. Ei hätää, kohta apua tulee. Kohta ambulanssi tulee. Lääkäri tulee pian."

Voihan se olla ihan järjetön kusetus. Ehkä apu ei tule ajoissa tai ollenkaan, ehkä te hukutte hankeen ja sä kuolet ja lapsikin kuolee ja loppu. Mutta sanoisitko näin kärsivälle? 

Otetaan lapsi pois, pannaan tilalle mummi. 39-vuotias. Pukumies. Kissatäti. Kaupan kassa. Pahimmalla hetkellään. Mitä sanot?

Koen että pessimismiä pidetään usein optimismia enemmän realismina, sellaisena tosiasioiden tunnustamisena, järjen äänenä. Mutta entä nyt?

"Ei tässä hätää" vai "olemme molemmat vakavasti loukkaantuneita"?

"Kaikki kääntyy hyväksi" vai "voi olla, ettei tämä pääty hyvin"?

"Kaikki varmaan järjestyy" vai "voi olla, että kaikki järjestyy, tai sitten ei"?

Mitä sanoisit?

Kuvalähde.