Mua on yleensä melko vaikea saada järkyttymään eläinten oloista, koska oon lukenut niistä paljon ja tiedän useimmat jutut, joista osa lihansyöjäkavereistani kauhistuu. Yks päivä näin kuitenkin kohtauksen leffasta Samsara ja se veti hiljaiseksi.
SAMSARA food sequence from Baraka & Samsara on Vimeo.
Olin pitkään hiljaa katsottuani tän videon. Sen linkitti mulle yks mun lihaa syövä kaveri, koska se tietää, että arvostan ja yleensä haluan katsoa, millaisia asioita maailmassa tapahtuu. Tän videon jälkeen mun piti kuitenkin mennä hetkeks rauhoittumaan, koska toi laite, johon noita lehmiä laitetaan, on kuin jostan tulevaisuudenkuvaus-kauhunovellista. En tiedä, mikä ton tarkoitus on, jos sä tiedät niin jätä kommetti.
“Almost always when I told someone I was writing a book about "eating animals", they assumed, even without knowing anything about my views, that it was a case for vegetarianism. It's a telling assumption, one that implies not only that a thorough inquiry into animal agriculture would lead one away from eating meat, but that most people already know that to be the case.”
― Jonathan Safran Foer, Eating Animals
Suurin osa tyypeistä kyllä tietää, miten lihaa valmistetaan, eikä se sinällään oo mikään suuri salaisuus. Musta kuitenkin tuntuu, että tietämisen ja tunnereaktion välillä on pitkä matka. Tiesinhän mäkin vuosia, miten lehmiä teurastetaan ja miten kanoja pidetään. Silti söin lihaa.
Ei se tietäminen herättänyt mitään syvää. Siihen tietämiseen ei liittynyt muuta tunnetta kuin se, että mun täytyy kestää katsoa, mun täytyy kestää nähdä, koska musta on tekopyhää ajatella että hyi hyi en voi katsoa tätä videota kun se on niin surullinen ja sitten mennä lounaalle syömään pihviä.
Hetki sitten uutisissa viriteltiin kohua siitä, miten eläintarhassa tapettiin ja paloiteltiin kirahvi, ja lapset sai nähdä.
Marius lopetettiin eläintarhan mukaan pistoolilla ja kaikki halukkaat - lapset mukaan lukien - kutsuttiin katsomaan sen nylkemistä, pilkkomista ja syöttämistä leijonille.
Eläintarha jätti lasten vanhempien päätettäväksi, osallistuvatko lapset "eläinten tieteellisen tiedon tärkeään esittelyyn", kuten eläintarha tapahtumaa itse kutsui.
Kuten uutisessa selkeästi lukee, vanhemmat sai päättää, näkeekö lapsi kirahvin paloittelua vai ei. Tässä ei ole kyse mistään mennäänpä eläintarhaan VOI LUOJA MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU -tilanteesta, jossa kaikki olis pakotettu näkemään, kun setä ottaa veitsen esiin. Mun mielestä tää ei ole kohun arvoinen asia. Voi kyynel, leijonat tarvitsee lihaa, joka tulee eläimestä, yllätyyyyyyyys
Ihmisen suhtautuminen on kauhean kaksijakoista. Kirahvi on söpö ja mystinen aavikon eläin ja tällä kirahvilla oli nimikin, se oli Joku. Uskallan väittää että suuri osa näistä kirahville tapahtunutta kauhistelleista syö itse lihaa, eläimen lihaa, sellaisen eläimen, jolla myös on turkki ja silmät ja neljä jalkaa. Mutta se ei ole nimetty, tietty yksilö, se on tuote. Lihatuote. Asia, jota valmistetaan.
Kenties leijona osaa tappaa kunnioittaen, mutta ihminen on kiero ja tekopyhä, huono peto. Vain hänellä on pokkaa pyytää anteeksi ja katua jotain, minkä on vakaasti päättänyt tehdä uudestaan heti huomenna.
Elävistä asioista valmistetaan meille ruokaa. Se on niin normaali asia, että musta on suorastaan hämmästyttävää, miten normaalia se on. Lehmä on tuote. Sika on tuote. Kana on tuote.
Meno muuttui teollistumisen ja kaupungistumisen aikakaudella. Suhtautuminen koveni, ja eläinten elämänlaatu huonontui selvästi. Onkin suuri virhe ajatella, että eläinten asema olisi nykyään parempi kuin kehittymättömämmillä vuosisadoilla.
Luin Maailman Kuvalehdestä jutun Lempeä pyöveli. Se kertoo miehestä, joka teurastaa. Juttu oli lämpimällä tyylillä kirjoitettu ja siitä sai selkeästi kuvan siitä, millainen ihminen teurastaja on.
"Menes katsomaan vähän kavereita ensin. Siellä on tyttöjäkin", Tobiasson sanoo ja vie Fridolfin lampolaan.
Kun terveiset on vaihdettu, Tobiasson taluttaa Fridolfin takaisin ulos. Pässi alkaa rimpuilla. Tobiasson antaa sille vettä.
"Ei saa aina puskea kaikkea. Janokin on näköjään kauhea. Lähdetäänkö hommiin? Janokin helpottuu sitten", hän sanoo ja vie Fridolfin pihavarastoon.
Kotiteurastuksessa tainnutettava eläin pyritään viemään erilleen muista, jotteivät ne näe lajitoverinsa kuolemaa. Teollisissa teurastamoissa siitä ei välitetä.
Juttua on helppo kritisoida sillä, että tunteilua on liikaa, ja lisäksi tuollainen luomuteurastelu ei ole mahdollista nykypäivänä, koska lihaa tarvitaan niin isoja määriä. Aivan: eläimen oloista ei periaatteessa voi välittää, koska sinä tarvitset pihviä. Olishan se kivaa, että eläimellä ois kivaa, mutta markkinoiden puristuksessa ja kysynnän ollessa sitä, mitä se on, on helpompaa pitää tuhatta lehmää samassa aitauksessa ja tunkea kanat häkkeihin.
Koska tarjonnan pitää vastata kysyntää, eikä siinä nyt ehdi mietiskellä lampaan tunteita. Tai sitä, onko niitä.
Moni sanoo, ettei ole.
Yllä olevan videon katsomisen jälkeen yksi kaverini sanoi mulle, ettei tää herätä oikein mitään hänessä. Mua ärsytti. Yleensä en jaksa saarnata syömisasioista, mutta oikeastiko on joku meriitti, että hohoo nyt katsoin tämän videon mmm alkoipa tehdä mieli pekonia? Ihan oikeastiko se on joku saavutus? Hurraa pystyn katsomaan tämän videon ihan vaan kylmästi lol joku lehmä onpa herkullisen näköinen. Oikeastiko se on jotain saavutettavaa, se, ettei järkyty, ettei kiinnosta, ettei välitä?
Oon tehnyt sitä myös itse. Yritän muistaa, millaista se oli: se, kun tietää, mutta silti syö lihaa. Se oli tunteetonta, tunnereaktiota ei tullut. Se tuli vasta Jonathan Safran Foerin kirjan lukemisen jälkeen, sen saman, josta on lainaus yllä. Se jotenkin avasi sellaisen empatiapaikan mussa, sellaisen, jota ei aiemmin ollut ollut. Sellaisen, jota yleensä pidetään nössöilynä ja turhana hempeilynä lol älä viitsi lihaa kuuluu syödä.
Oon sitä mieltä, ettei ihmisen mieltä voi muuttaa, ihmisen täytyy itse päättää, mitä se tekee. Samalla tavalla kun mä oon päättänyt. Mutta se, että ollaan ylpeitä siitä ettei julmuus ja kärsimys herätä mitään tunteita, se, että naureskellaan ihmisille, joissa se herättää jotain, ei se oo mikään superihmisen ja koviksen ja oikean elämisen malli. Se on vaan väärin.
Sadly we live in a world where those who have a kind heart and a pure soul are constantly ridiculed and their efforts are belittled. And at the same time those belonging to the selfish heartless majority get to stay in their illusion that what they are doing is right and acceptable. I want to thank all those who have the courage to stand up against the accepted views and fight for what is right. You are my heroes. Do not give up. Dawn WILL arrive.
