Luin jo kauan aikaa sitten tekstin siitä, miten ihmismieli menee rikki. Siinä sanottiin seuraavaa.
En oikein ymmärrä kirjoittajan pointtia. Ootko koskaan ollut menossa nukkumaan ja herännyt pakottavaan paniikkiin ja ahdistukseen, johon ei ole mitään, siis ei niin mitään, syytä? Siinä kohtaa ei kuule muuta haluakaan kuin apua ja toipumista.
Mutta ei nyt puhuta siitä.
Meitsi oli vuosikausia ihan kujalla itsensä kanssa. Elin oudoissa parisuhteissa, joissa ei ollut päätä eikä häntää, en osannut olla yksin, tukeuduin kehen tahansa, joka vähän sattui syliä avaamaan. Enkä tajunnut, mistä on kyse.
Vasta myöhemmin, vanhempana, aloin tutkia itseäni ja tajuta. En siksi, että kaverit, äiti, suku tai lääkäri käski. Vaan siks, että kyllästyin itseeni, siihen, mitä tapahtuu.
Jos jatkuvasti tekee jotain ja se joku ei toimi, kantsii ehkä tehdä jotain muuta hetki. Koska kaavoja voi rikkoa vain rikkomalla kaavoja.
Se on muuten ihan perseestä.
Se on sitä, kun et osaa toimia kuin yhdellä tavalla. Sitä, että kun poika tekstaa, yrität olla tekstaamatta mutta se hylkäämisen pelko ja miellyttämisenhalu on niin suurta, että teet sen kuitenkin. Vaikket oo varma etkä tiedä, haluatko edes. Mitään.
Olen syönyt masennuslääkkeitä. En täyttääkseni vatsaani, en nautiskellakseni hyvästä juustosta. Minä söin niitä lääkärin määräyksestä, koska olin rajummin ja pidempään sairas kuin koskaan sitä ennen ja koskaan sen jälkeen. Masentuneelle masennuslääkkeet ovat tarpeellisia, ja on paitsi typerää, myös julmaa niitä dissata.
Viimeksi osallistuessani hullujen tapaamiseen moni mielenterveyskuntoutuja kertoi, että aina on lähi- ja tuttavapiirissä joku, joka ei ymmärrä lääkkeiden käytön tärkeyttä.
Ensin sitä luulee, että jos nyt lopettaa tämän, jos nyt avautuu, jos nyt ei avaudu, niin varmasti joku suuttuu, tulee riita, sitä kuolee, kaikki hylkää, oot paska ihminen.
Sitä ei tapahdu.
Kertaakaan kukaan ei ole sanonut mulle, että ohhoh onpas susta tullut itsekäs kun et enää jaksa kuunnella ja hyvitellä ja olla aina että joo joo. Päinvastoin: oon saanut kehuja ja vihjauksia siitä, että muut toivois pystyvänsä samaan.
Oon tietenkin onnekas. En oo mulkkujen ympäröimä.
Kun on paskamaisen perheen ympäröimä, itseään ei voi muuttaa ilman, että joku suuttuu. Ja arvatkaa mitä? Jos sitä viimein lakkaa tukemasta alkoholistia ja hyysäämästä läheisriippuvaista, ne ottaa itseensä ja suuttuu. Ja se on ihan okei.
Semmosta se on.
When the time comes pic.twitter.com/sReEuH8YAO
— The Expherience (@Expherience) 6. lokakuuta 2014
Aluks ahdistaa. Niin paljon, että kesken ravintolaillallisen pitää mennä vessaan itkemään, koska tuntee olonsa niin etuoikeutetuks kusipääksi kuin vain voi. Terkkuja kokemuslandiasta.
Mutta sitten, sitten. Sit huomaa yhtäkkiä: olen vapaa.
Ei mun tarttekaan tehdä aina samoja juttuja samalla lailla. Ei mun tarttekaan olla mikään maailman virrassa lilluva uhri, jota vaan riivitään eri suuntiin.
Mä voin mitä vaan.
You know all those things you've always wanted to do? You should go do them.
— Strong Women (@twomencandoall) 3. marraskuuta 2014
Sitten alkaa syyllisyys. Se, että no miks uhrasin vuoden kaks kymmenen tekemättä mitään miksi voi miksi käytin niin paljon aikaa.
Vastaus on: siksi. Siksi, koska käytin.
Ei voi käyttää vähempää aikaa kuin tarvitsee. Sit kun on valmis, on valmis. Ei ennen.
Sellaista on elämä.
Maybe happiness is learning to take yourself out of the equation, and realizing others' behavior and opinions are more about them than you.
— lars (@MindBytes) 12. elokuuta 2014
If you do what you’ve always done, you’ll get what you’ve always gotten.
— ⇦Mr. Tweetard™ (@DigitalDropz) 2. heinäkuuta 2014
Kiitos tästä <3
VastaaPoistaEi kestä. Kiitos kommentista :)
PoistaKyllä! Niinäkin hetkinä kun pelkää jäävänsä kokonaan yksin, ilman yhden yhtä ihmistä, voi pysähtyä kysymään itseltään, mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Ja kun siihen keksii vastauksen, toistaa kysymyksen. Jne.
VastaaPoistaJep. Yleensä vaan ahdistus on semmosta sitkeää. Ainakin mulla. Että aina tulee uusi entäjos, enräJOS! Mut niistä selviää. Kun odottaa.
PoistaSamaa vikaa, mutta kyllä tuo kyseleminen yleensä auttaa. Ja aika viimeistään. :)
Poista