Pahaahan voi aina tapahtua

Moni kuvailee lapsuuttaan sanalla huoleton. Silloin oli ihanan huoletonta, koska ei ollut aikuisen huolia.

Mä kuvaisin lapsuuttani nimenomaan sanalla "huolestunut".

Mun isä kuoli, kun olin ihan pieni. Vähän myöhemmin sisko kuoli ja aiheutti poistumisellaan erilaisia asioita, kuten sen, ettei kaikkien perheenjäsenten mielenterveys enää toiminutkaan niinku sellanen nyt normaalisti toimii. Siitä seuras erilaisia kaaoksen hetkiä.

Meitsi lakkas olemasta huolissaan joskus lukioaikoina. Sillon tajusin, että jokainen ihminen ei oo automaattisesti uhka, joka odottaa, että sais tehdä mulle pahaa, nälviä mua ja nauraa mulle. Irrationaalinen pelko siitä, että uhka on tossa oven takana, elää vieläkin, vaikka oon aika monta vuotta sen kanssa jutellut ja tutuksi tullut.

Ihmettelin pitkään sitä, miksi alan kehitellä mielessäni pahuuksia, jos kaikki näyttäisi olevan ihan kunnossa. Että eikö kaiken järjen mukaan epästabiileista oloista viimein kuiville päässyt henkilö toivo juuri rauhaa ja hiljaisuutta, mahdollisimman tylsää perusarkea? Vaan eipä se menekään niin! Se, että tulee tarve ”heiluttaa venettä” silloin, kun menee mukavasti, on lukemani mukaan osittain ihan aivokemiallinen juttu. Kroppa jää pitkän stressialtistuksen jäljiltä ikään kuin nalkkiin sellaiseen  kortisolin ja adrenaliinin värittämään olotilaan. Siihen katastrofivalmiuteen.

Kokovartalofiilis: Alkoholistin aikuinen lapsi – pakko saada draamaa!

Huolissaan oleminen on kamalaa.

Kun aattelen sitä pientä ihmistä, joka olin, tuun vähän surulliseksi. Nimenomaan siksi, ettei se osannut jättää asioita aikuisten hoidettavaksi. Ne tarttu siihen ja sit kun äiti oli hetkenkin myöhässä ja sitä piti odottaa, pieni ihminen oli varma, että äiti ei tuu enää koskaan äiti on kuollut

Murehtiminen on usein vaalittu tai opittu käyttäytymismalli. Vanhempamme ja yhteiskunta on opettanut murehtimaan tulevaisuudesta, lapsista, terveydentilasta jne. Totuus on, että käytämme aivan liian paljon aikaa pahimman pelkäämiseen verrattuna siihen, kuinka harvoin se pahin todella tapahtuu.

VILMA HEISKANEN, hidastaelamaa.fi: Haitalliset tunnemallit, jotka horjuttavat sisäistä rauhaamme

Yläasteella olin aika varma, että kaikki vihaa ja kukaan ei vaan tajua. En oo ihan varma, oliks mitään vihaa olemassa; on alkanut tuntua, että se oli mun päässä, mun mielessä. Se oli mun pelkoa ja heijastin sen muihin, oletin, että ne on kamalia ihmisiä ja ihan erilaisia kuin mä.

Suuri osa mun huolista oli, ja on edelleen, mun päässä. Ei oo sellaisia huolia, kuten "mitä tuo minusta ajattelee" tai "nauraako tuo mulle", vaan on sellaisia huolia kuin "mitä jos tänään tulee se puhelu että äiti on kuollut" tai "jos nyt käännän kylkeä niin onko mörkö sitten sängyn vieressä".

Nykyisin on onneks jo helpompaa.

Se, että kaivelee omaa päätään, on tosi, tosi pitkä prosessi. Ja kamala. Ja ahdistava. Ja avaava ja selkeyttävä. Ja mun mielestä sen pitäis olla myös pakollinen: pakollinen kolmen terapiakerran sarja jokaiselle, kun ne täyttää 25. Koska missään ei ala tuntea itseään niin hyvin kun jonkun sellaisen luona, joka osaa selittää, miks sä teet jotakin kuten teet tai miks pelkäät asioita, joita ei tarttis pelätä just nyt.

Pahaahan voi aina tapahtua. Siks se onkin niin vaikeaa: kannattaahan sitä nyt olla huolissaan kun paha voi olla jo ovella kato nyt Ranskan tapahtumia kato uutisia

Yhtäkkiset hyvät asiat on yllättävän vaikea toivottaa tervetulleeksi. Kuuntelin vähän aikaa sitten huolestuneena erään ihmisen pohdintoja hänen tavattuaan unelmiensa kumppanin. Hyviä asioita oli alkanut tapahtumaan kiivaassa tahdissa, eikä ihminen enää tiennyt kumpaa seurata, sydäntään ("Anna mennä! Tässä se nyt on!") vai järkeään ("Kyllä tässäkin on nyt jokin koira haudattuna.") Helppohan sitä on vierestä huudella, että pistä kaikki peliin tai ota varman päälle.
HS.fi: Yllättävät hyvät asiat on vaikea toivottaa tervetulleeksi, by Elina Tanskanen

– Kaikki tunteet ovat hyödyllisiä ja ­arvokkaita, sillä ne antavat meille informaatiota itsestämme. 
Me Naiset: Facebook ja blogit herättävät kateutta – naiset paljastavat miksi by ESSI MYLLYOJA

On kauhean houkuttelevaa olla huolissaan, koska ihmismieli tykkää jutuista, jotka ei oo nyt. Se tykkää suunnitella ja pohtia ja varautua ja kuvitella.

Meitsi on vähän hillinnyt sitä kuvittelemista. Kun päässä alkaa pyöriä nauha siitä, mitä tekisin, jos kaveri kuolis, sanon itselleni vaan että "ei tätä nyt" ja alan ajatella jotain muuta,

Usein ajattelen sitä, että adoptoin kodittoman kissan. Se on jotenkin turvallinen ja hyvänmielinen kuvitelma. Myöhemminhän se kuolemakela tulee sieltä sitten taas.

Muttei se mitään. Voin sanoa ittelleni, ettei tätä tänään, ei tänään tartte olla huolissaan.

Ei tänään tartte olla huolissaan.

Pistä sinä suu kiinni ja toimi

Tanssitunnilla usein taitavia ihmisiä pyydetään näyttämään, miten liike tehdään. Muutama tyyppi tekee, kun pyydetään. Muut on silleen en kehtaa en osaa emminä tiiä osaanko hei muistakaa etten osaa niitä käsiä sitten.

Mulla olis tähän ihan uus idea. Se olis semmonen, että miten ois jos laittaa suun kiinni ja vaan tekee?

Joo pitäis ymmärtää ja kannustaa ja olla silleen "voita itsesi sinä ihminen", mutta kun en jaksa. En jaksa sitä, että sama show toistuu joka viikko. Aina pyydetään, aina kehutaan että sinä osaat, ja sitten seuraa emminä osaa emminä kehtaa.

Arvatkaa, onks kellekään koskaan sanottu, että no voi, etkö kehtaa, ei sitten tartte? Ei oo. Aina on sanottu, että eiku anna mennä vaan hyvin se menee näytä nyt. Muttaku en minä osaa ja nää kädetkin menee miten sattuu

Tajuaksä miten iso kunnia se on, että pyydetään näyttämään?

Joskus vuosia sitten kuulin, että kun ihminen pyytää toiselta neuvoa, se on kunnianosoitus. Se on osoitus siitä, että ihminen kunnioitaa sua, pitää sua viisaana, haluaa sun mielipiteen. Muttaku EMMINÄ NY KAIKKIEN EDESSÄ TÄSSÄ

Englannissa on semmonen sanonta ko get over yourself. Se yleensä sanotsaan kun ihminen on ylimielinen ja pitää itseään vähän turhankin parhaana ja hienona. Musta se sopii oikein oivasti myös tähän.

Mitä jos panisit vaan sen suun kii ja tekisit? Joojoo mieli saa puhua mitä mieli puhuu, mieli saa soittaa sitä ootpaska etosaa huonoämmä -levyä siellä ihan rauhassa. Pistä sinä vaan suu kiinni ja toimi.

Ei tarttee olla täydellinen eikä tarttee osata parhaasti superhyvin. Ei sitä täydellistä luokkakuvaa tuu koskaan vaikka otettais sata tuhatta kuvaa peräkkäin. Muttaku minä oon niin ruma eiku MINÄ oon ruma sinä oot ihana

Get over yourself. Pistä se suu nappiin ja lakkaa toistamasta sitä, mistä en oo hyötyä. Lakkaa antamasta muille, nuoremmille, vanhemmille, esimerkkiä siitä, että itseään kuuluu alentaa ja omia kykyjä vähätellä. Lakkaa puhumasta sitä samaa lausetta joka viikko: emminä osaa no emminä nyt en uskalla

Get over yourself. Pääse yli mielestäs. Siellä se luuppi kuitenkin pyörii, miks sitä täytyis tuoda ilmi, julkistaa, sanallistaa.

Joo et ehkä osaa. Joo kaikki kattoo. Joo joskus joku jossain nauro sulle. Joo sun mieli sanoo että nolo ämmä älä viitti ees koittaa.

Get over yourself ja toimi.

Ei perhe oo ikuista

Mietin tossa yks päivä pysyviä päätöksiä. Mikä saa olla pysyvää, ja ennen kaikkea: minkä pitää olla?

Tatuointihan on huono päätös, ainakin vanhemman sukupolvern mielestä. Luulen, että tähän tulee muutos, kun tatuoinnin vankilakundeihin ja merimiehiin  yhdistävä sukupolvi poistuu kuvioista, mutta nykyisin sitä kuulee edelleen: sä kadut tuota vielä! Kadut sitä aikuisena! Jos ottaa tatuoinnin aikuisena, sitä katuu vanhana mummona. Koska se on IKUINEN ja mummona se on vaan ryppyinen ja RUMA suttu

Samalla avioliiton kuuluis olla ikuinen, samoin työn. Jos ylipäätään on työ, sietäis olla onnellinen, eikä luopua siitä. Ikinä. Ollenkaan. Vaikka joka aamu itkettäis. Mutta kun on työ, on onnekas. Työtä tehdä pittää ja niin edelleen.

Samalla työn perässä muuttaminen vaikka Australiaan on taas hulluutta. Elä nyt niin kauas entä perhe entä kaverit. Kamalan riskialtista ethän sää tunne ketään sieltä.

Tuntuu, että pysyvyydessä tärkeintä on tuttuus. Asiat on tietyllä tavalla semihyvin, eikä asioiden tasapainoa saa hetkuttaa minkäänlaisilla riskeillä. Sehän olis tyhmää kaikki on puolihyvin

No, oon vähän tyytymätön avioliittooni. En saa hellyyttä eikä kumppani tue, se vaan sanoo että tyydy osaas. Mutta EI HYVIÄ NAISIA KASVA PUUSSA ei sitä nyt kannata vaihtaa samanlaisia ne on kaikki, ei kaikkea vaan VOI saada älä ota riskiä

Siinä on muuten kanss yks semmoinen asia, jota en tajua. Että kun äiti ja isi sitten saa sen lapsen, niin yhdessä on pysyttävä ikuisesti, niin se vaan on, lapsi tarvitsee isin ja äidin, sen on oltava niin.

Mies mietti pitkään, että jäädäkö suhteeseen vai ei, mutta päätti sitten kantaa velvollisuutensa.

- Koin vääräksi sen, että en koskaan saanut itse päättää, haluanko lapsia vai en. Vaimoni päätti sen puolestani, hän harmittelee.

IS.fi: 33-vuotias mies tuli isäksi vasten tahtoaan – heräsi vaimonsa suoriin puuhiin

Kyllä, juu. Lapsi tarvitsee isän ja äidin mallin, äidin ja isin jotka ei koskaan halaa, äidin ja isin jotka on kuin bisneskumppaneita. Isin, joka vihaa äitiä, muttei näytä sitä, luulee ettei lapsi huomaa mutta arvaa mitä, lapset on fiksuja, ne aistii, ne huomaa, oho mut ainakin me oltiin KOKONAINEN PERHE

Kyllähän sen nyt täytyy olla ikuista. Perheen. Sen, miten äiti naputtaa isille joka asiasta ja isi ei muuta tee kuin etsii tapoja päästä pois kotoa. Sit on huono omatunto koska LASTEN KANSSA KUULUU OLLA LAPSI TARVITSEE ISÄN

En tiiä mitään hullumpaa kuin ajatusta kuin avioliiton korjaaminen lapsia hankkimalla. Että kyllä tämä liitto sit muuttuu sellaiseksi loppuelämän unelmaliitoksi, kun on lapsi. Lapsi sitoo vanhemmat yhteen ja tuo sen taivaasta kajastavan rakkauden valon kaikkien päälle eikun

Tiiättekste, miten rankkaa on saada lapsi? Mulla on yks tuttu, joka ei oo nukkunut seitsemään kuukauteen.

SEITSEMÄÄN.
KUUKAUTEEN.

En tajua tyytymistä. En tajua sitä, että asiat on 70-prosenttisesti hyvin, no okei ehkä 50, mutta oon mä ihan tyytyväinen, viime kesä oli ihan jees ehkä lomalla sit on taas kiva olo, ei täs mitään kyllä yrittää pitää, kyllä minä yksin kannan tämän liiton ja lapset ja perheet, kyllä minä kaiken teen ei kannata riskeerata ei sitä niin vaan voi tehdä

Ja niin se elämä menee. Se ainoa. Näitä ei saa toisia, onko kukaan kertonut? Elämä ei oo ikuista.

Eikä kuuluis olla minkään muunkaan. Ei sen pyhän perheen eikä pyhän isyyden ja äitiyden eikä sen asunnon, koska vaikka ostit sen niin SENKIN VOI MYYDÄ. Oho.

Tee niin kuin hyvältä tuntuu, tee, mitä sun tarvii tehdä. Tee se tänään. Jos homma toimii, anna sen toimia. Jos se ei toimi, yritä; jos ei sittenkään, päästä irti.

Ei kaikkea voi korjata. Ei elämä jatku ikuisesti. Ei mikään oo ikuista.

Tatuoinninkin voi poistaa.

Ota riski, uskalla päätellä

Kun matkustin viimeksi seuralaisen kanssa, huomasin, että luotan aika paljon omaan päättelykykyyni.

Se on sitä, kun joka asiaa ei tartte tarkistaa montaa kertaa. Saatan lukea lentolipusta paikkanumeron ja -rivin kerran ja muistan ne siitä eteenpäin. Muistan hyvin myös kellonajat: joskus alan epäillä, että olikse bussin lähtöaikla muka 13.30 ja se oli, oli se, vaijkka oon ostanut lipun viikko sitten.

Se, että luottaako intuitioon ja omaan päättelykykyyn vai onko aina pakko tarkistaa kaikki, vaikuttaa elämään aika paljon. Kun matkustaa seurassa, joka ei luota tai uskalla luottaa, huomaa, että elämä on aika epävarmaa. Koskaan ei tiiä, mitä tapahtuu, mihin nyt mennään, tuleeko tuo lentoemäntä takaisin tarjoamaan meille mehua vai unohtiko se meidät nyt, pysähtyykö tämä bussi siellä ja täällä vai ei

Tampereella on pysäkki nimeltä Hatanpään valtatie. Jos seuraa bussin näytöstä, missä pitää jäädä, se onkin yllättäen Hatanpään vt. "Valtatie" on pitkä sana, ei mahdu ruudulle.

Siinä näkee, miten luottaa ajatuksiin ja omaan päättelykykyyn. Mitä on se "vt"? Onks tää nyt se valtatie, vois se olla mutta jos se onkin joku muu, mistä sitä tietää, pitää ehkä kysyä

Lentokentällä portti on A60. Tossa kyltissä lukee "A" ja sitten on kiva pieni nuoli tonne, mutta onko se SE A, jos se onkin joku muu A, ehkä niitä on monta, mihin pitää mennä

Se sanoi että mansikkajogurttia, mutta onko se tää vai toi toinen, mistä sen tietää, näitä on sata erilaista, tätä meillä oli viimeks mutta oliko se varmasti tää

Suosittelen aina kysymään. Suomalaisia, varsinkin vanhempaa polvea, hävettää liikaa. Aina voi kysyä ja jos vastaaja äksyilee, vika on siellä päässä. Ei kysyjässä. Aina voi kysyä.

Aina voi myös kokeilla, mitä tapahtuis, jos luottaa omaan ajatukseen. Jos tuntuu, että kyllä se kauppa oli siellä kauppakeskuksen yläkerrassa, ei sitä tartte tarkistaa infonäytöstä. Voi vaan mennä katsomaan. Jos tuntuu, että "vt" meinaa valtatietä, koska se olis loogisinta, se ehkä meinaa valtatietä.

Voihan se tietysti meinata vaikka varastotiikeriä. Tai vuoksentietä. Velkataloutta. Muttei se haittaa.

Ei virheisiin kuole.

Nuoruuden tuhlata voi muttei säästää

Aika on valoo nopeempaa
kaikki aine on katoavaa
elämä ilmaa ohuempaa
sitä et voi vangita

elä

hei älä odota että se alkaa
vasta muutaman vuoden päästä
kun olet duunissa ja saat hyvää palkkaa
nuoruuden tuhlata voi muttei säästää

Elä, elä
sun täytyy elää
kun olet nuori vielä

Joskus ahdisti tää biisi ihan kamalasti.

Kun olin teini-ikäinen, en saanut oikein mennä mihinkään tai tehdä mitään. Olin hyvin kiltti, enkä koskaan siis huutanut tai paiskonut ovia että SAATANA MIKSEN SAA. Kiehuin vaan itsekseni ja kirjoitin päiväkirjaan miten VIHAAN ÄITIÄ.

En oikeesti vihaa.

Äiti sanoi aina, että ymmärtää: nuorena tuntuu, että elämä loppuu ihan kohta, eikä ehdi kokea mitään. Se vakuutti, että elämä jatkuu kyllä ja kaiken ehtii vielä kokea.

Tuntui oudolta, että se tiesi, miltä musta tuntuu. Ei se paljoa helpottanut koska EI KUKAAN VOI TAJUTA MUA mutta silti.

Nyt, kun oon jo vähän vanhempi, oon huomannut, että elämä kyllä jatkui. Kaiken ehti kokea: pusun ja poikaystävän ja festarit ja keikat ja kaiken.

Oon vähän sitä mieltä, että ne, jotka haluaa takas teini-ikään, on unohtaneet, millaista se on. On unohtaneet, miten joka asia ahdistaa ja pelottaa, koskaan ei saa tehdä mitään, ei kehtaa, ei uskalla, ei voi sanoa sille pojalle että tykkää siitä ja menee KOLME VUOTTA vaan tuijottaessa sitä koulussa jos se ylipäätään on siellä joskus

Koko ajan on vähän outo olo, tuntuu et on ihan yksin. Elämä vaan hupenee eikä kykene tekeen mitään, ei tarttumaan siihen, kaikki on satavarmaan jossain missä ne oikeesti ELÄÄ ja mä en oo, joku nauraa sulle ja sit itket koko illan oon niin kauhee kaikki vihaa mua kukaan ei voi koskaan ymmärtää

Tuntuu, ettei jengi halua takas nuoruuteen nuorena. Ne haluaa takas teini-ikään aikuisen tiedoilla ja taidoilla; ne siis haluaa nuoreksi sellaisena, kuin ne nyt, aikuisena on. Se voiskin olla siistiä.

Enää tää biisi ei ahdista.

Lupaukseni vuodelle 2015

On taas aika tehdä uudenvuodenlupauksia. Tässä lupaukseni vuodelle 2015.

Otan vaikeat asiat puheeksi rohkeasti. Tää on jatkuva teema mun elämässä.

En osallistu juoruiluun. Jos se on ilkeämielistä eikä ehkä edes totta, sitä ei tartte sanoa.

Otan asiat esiin sen ihmisen kanssa, kenestä on kyse. Jos joku on vaikea ihminen mun mielestä, juttelen siitä ko. ihmisen kanssa.

Vältän turhia muovipakkauksia. Esimerkiksi kaupassa. OStan aika paljon vesipulloja, haluaisin siitä eroon. Ja muovikassista. Saako vihanneksen ilman muovikuorta? Yritän tänä vuonna toteuttaa myös tällaisia ei-henkisiä lupauksia.

En osta uusia vaatteita. "Uusi" merkitsee kaupasta uutena ostettua. Jos tarvitsen vaatteen, ostan sen kirpparilta. Jos sen on oltava uusi, käytän ompelijaa.

Annan vähästäni. Esimerkiksi rahaa katusoittajalle.

Jatkan askartelua ja käsillä tekemistä. Siitä tulee hyvä mieli :) Mulla on kasa tuunattavia vaatteita odottamassa esim. muuntumista laukuiksi!

Alan lukea mummoille, tai tehdä muuta vapaaehtoistyötä, jos mummoja ei löydy. Laitoin tästä jo mailia menemään!

Luen Kalevalan.

Matkustan yksin.

Mitä sä lupaat?