Kun tulin takaisin, mun tavaroita ei ollukaan enää.
Katsoin pöydässä jo istuvia ilmeisesti sellaisella ilmeellä, että ne tajus, etten oo nyt tyytyväinen. Eräs rouva tuli siihen oman lautasensa kanssa ja sanoi "siirsin sun tavarat, voisitko sä istua tuossa? Niin me istutaan tässä."
Se ei ollut pyyntö. Pyyntö esitetään ennen kuin mun tavaroita siirretään. Se oli oletus siitä, että tuo tekee kuten me tahdotaan, minä ansaitsen tämän paikan ja tuon on suostuttava zzzori
Mietin, mitä mieltä oon asiasta. Toisaalta ärsytti, mokoma paskantyärkeä täti. Samalla mietin, että no so what. Jos he haluaa istua seurueena kaveriensa kanssa ja mä joudun siirtymään kaks penkkiä, niin ihan sama who cares.
Yks päivä tulin bussilla ruuhka-aikaan. Bussissa oli mies, joka puhui luonnostaan Hyvin Kovalla Äänellä. Tiedät varmaan: niitä tyyppejä, joiden jokaisen keskustelun kuulee vahingossa, koska ne ei vaan saa ääntä pienemmälle.
Bussi jäi jumiin ruuhkaan. Mies, kauluspaidassa ja pikkutakissa, oli ehkä matkalla johonkin tärkeään. Se soitti ja huusi (siis puhui) bussissa että NO TÄÄ VITUN PASKA ON NYT JUMISSA JOSSAIN SAATANAN PASKARUUHKASSA
Toinen mies totesi huutajalle, että anteeksi. Voitko puhua hiljempaa.
Huutaja kysyi, että mitä; ei ilkeästi, vaan koska ei kuullut. Mies ei vastannut.
Mietin, mitä mieltä olisin siitä.
No, toisaalta on hyvä että joku kerrankin puuttuu ja sanoo, jos joku ärsyttäää. Ettei vaan passiivisena tönötä ja oota, että no kai toi joskus tsta hiljenee, ja sit mene kotiinsa valittamaan somessa suureen ääneen kun IHMISET ON TYHMIÄ.
Toisaalta taas: ruuhkabusseissa ny ton melua ja ihmisiä, pitäiskö sietää vähän.
En kummassakaan tapauksessa jaksanut reagoida ikein mitenkään. Koska jos voi vaan olla ja elää, miks hankkia verenpainetta?
Toisaalta taas, miksei hankkis? Olenko nyt kynnysmatto?
En vieläkään tiedä, mitä mieltä oon siitä, että mua vaan tolleen siirrellään. Toisaalta, jos en oikein oo mitään mieltä, nii ehkä ne sit voi vaan saada mun paikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti